Eli apuja taas tarvitaan tämän miesten logiikan ymmärtämiseen... Tarina menee osapuilleen näin: tavattiin vanhan tuttavan kanssa joku vuosi sitten baarissa ja ilta sujui menneitä muistellen mukavasti. Pilkun jälkeen hypättiin samaan taksiin kun suunta oli sama ja miehen pihalla sitten kuitenkin päätettiin lähtee mun kämpille kävellen kun auringonnousu oli niin mahtava ja matkaakin oli vaivainen 2 kilsaa, ja siitä tää sitten lähti käyntiin.
Nähtiin usein ja meilattiin/tekstattiin yms pideltiin yhteyttä, vietettiin yhdessä viikonloppuja silloin kun ei ollut menoja ja nukuttiin samassa sängyssä, mutta vaan nukuttiin. Läheisyyttä oli mutta seksistä ei oikeastaan puhuttu, vähän sellaista tunnustelu-puhetta kyllä. Mukavaa oli ja homma sujui. Sitten parin kuukauden jälkeen alkoi homma vähän viilenemään, ei nähty enää yhtä usein tai pidetty yhteyttä, ja sellaisena se on nyt jatkunut puoli vuotta. Kun yhteyttä pidetään se on juuri tapaamista kerran parissa viikossa ja pari tekstaria siinä viikolla mutta ei mitän "mitä kuuluu?"-osastoa syvällisempää. Tavatessa kuitenkin on tosi mukavaa ja hauskaa, mutta jotenkin tuntuu että alkaa jo kyllästyttämään. Haluja tottakai olis nähdä useammin mutta jotenkin se vaan sitten jää... kumpikin kun on vähän ylpee ja itsenäinen luonne eikä haluaisi toisen perässä ruikuttaa tai roikkua.
Kertaakaan meistä kumpikaan ei ole kieltäytynyt "kahvikutsuta". Eli aina on ollut halua tavata. Eikä sillä ole "toista naista", mä tietäisin siitä kyllä, believe me...
Mies kerran sanoi pikku punaviinihutikassa että "on tosi kivaa kun me ollaan kavereita". Mikä tietenkin vähän "viilensi" mun innokkuutta. Ja sitten mä jäin miettimään että ollaanko me nyt muka "vain kavereita" sitten, vai onko tää jotain muuta(kin) koska mulla on aiemmin ollut miespuolisia "vain kavereita" ja tää ei ole samanlaista pinnallista "nähdään taas joskus" meinikiä. En ole ajatellut vielä hätääntyä tilanteesta koska tämäkin tilanne passaa mulle tällähetkellä, mutta mietin vain että kun yli vuosi tässä nyt on jo tällä tyylillä jatkettu niin onko kumminkin parempi olla miehen mielestä oikeasti kaveri kuin joku ex-hoito sitten vaan?
Olen ollut ymmärtävinäni että miehille kaveri on sama kuin naiselle ystävä. Eli sellainen turvallinen, luotettu henkilö joka pysyy mielessä vaikkei nyt jokapäivä soittelisikaan ja lässyttäisi turhuuksia?
Millainen suhde?
3
703
Vastaukset
- Bazooka
Liian vähän infoa, että voisi kunnolla kommentoida.
Onko mies ujo ja arka?
Miksi seksiä ei ollut alussa?
Torjuitko koskaan miestä kun hän yritti tehdä aloitetta?
Oletko fyysisesti viehättävä?
Onko mies yleensä kranttu? - wolf
luonnollista että suhde joka ei ylitä tiettyä kynnystä muuttuu ajan kanssa kaveruudeksi. Olette kumpikin aika ujoja kun ette ole tehneet aloitetta seksin suuntaan. Juuri se kuitenkin erottaa kaverin kullasta. Ilmeisesti jossain vaiheessa mies alkoi luulemaan että et halua muuta kuin kaveruutta ja tarjoaa kilttinä sinulle juuri sitä.
- Jossu
minä olisin ollut kyllä valmis mutta mies "ei halunnut hätäillä". Itse hän siis aloitti tämän kaveri sanan käytön joten luonnollisesti (naisena) ajattelin että okei, sitä sitten...
Mies ei ole arka eikä ujo, ihan normaali suomalainen äijä eikä mikään pelimies. Huono tosin puhumaan tunteistaan, mutta teoilla sitten enemmänkin. Ei ole tehnyt varsinaisesti mitään aloitteita lemmiskelyyn, sylikkäin nukkuminen on ollut hyvinkin riittävää molemmille. Mutta vähitellen alkaa jo mietityttämään miksi "suhde" ei etene/syvene, tuntuu kuin tässä se nyt sitten on. Kaikki mitä on toiselle antaa. Ja tällainen taas ei pidemmän päälle riitä mulle.
Taustalta häneltä tosin löytyy pari kariutunutta suhdetta joten minun puolesta voidaan jatkaa tätä läheisyyden jakamista muullakin tavalla kuin sillä seksillä. Ei mulla ole kauhea kiire parisuhteeseen, vielä. Mutta olisihan se kiva jos ei tarvitsisi hamaan maailman tappiin odottaakaan... Toki näistä suhdeasioista on aina välillä vähän tunnustellen puhuttu kahvin äärellä, mutta jotenkin se vaan on jäänyt sitten miehen puolelta vähän sellaiseksi ponnettomaksi, yleispäteväksi jorinaksi. Vähän kuin uskallusta puuttuisi sanoa mitä se haluaa, tätä vai jotain muuta? Ja toisaalta, olen ymmärtänyt että mies joka ei saa seksiä, ei myöskään kauaa pyöri naisen nurkissa? Onko näin?
Mietin vain lähinnä tuota sitoutumisen astetta, eli kaveri - ystävä kuviota. Eli en taida olla ihan mikään hyvänpäivän tuttu vain, jos hän kuitenkin haluaa mielellään viettää kanssani aikaa (joskin viimeaikoina vähän harvemmin) ja puuhastella kaikennäköistä, käydä leffassa ja kapakissa jne.
:Juuri se kuitenkin erottaa kaverin kullasta.
Niin, sehän tässä vähän outoa onkin että teot puhuu toista kuin käytös.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283