Ruumiinavaus. THL vaikeuttaa poliisin työtä.

Satakuntalaisille vainajille tehdään oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset vastedes Turussa. Vuoden alusta arviolta 600 vainajaa matkaa vuosittain Turkuun ennen kuin he pääsevät haudan lepoon. Tähän asti Satakunnan oikeustieteelliset ruumiinavaukset on tehty Porissa. Turussa on aiemmin avattu noin tuhat kalmoa vuodessa.

Vainajien matkat pitenevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keskittämisinnon vuoksi. Vielä viime vuonna ruumiinavauksia tehtiin 12 paikkakunnalla. Nyt Porin lisäksi toiminta loppuu Lappeenrannassa. Vielä suurempi keskitysaalto on vielä tulossa: vuonna 2015 avauksia tehdään vain viidellä paikkakunnalla. Turku on yksi paikkakunnista.

Lounais-Suomessa oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten tekeminen on jo aiemmin lopetettu Salossa, Uudessakaupungissa ja Raumalla.

THL:n mukaan uudistuksilla ei tavoitella säästöjä, vaan alan kehittämistä. Poliisi ei kuitenkaan ole tyytyväinen muutokseen.

– Epäilen, että esimerkiksi henkirikosepäilyjen tutkinnasta tulee aiempaa vaikeampaa, kun poliisin tutkijoiden täytyy matkata Turkuun seuraamaan avauksia. Jokainen voi miettiä, paljonko aikaa ja kustannuksia kuluu, sanoo rikostorjunnan sektorin johtaja, ylikomisario Heikki Särkiniemi Porin poliisista.

Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus tehdään, kun kuoleman on aiheuttanut esimerkiksi tapaturma, ammattitauti tai rikos. Suomessa ruumiinavaus tehdään noin joka viidennelle kuolleelle.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/432725/Satakunnan vainajat avataan Turussa poliisi pelkaa rikostutkinnan vaikeutuvan

Jouko Mäki-Lohiluoma esittää laulunsa "Ruumiinavaus":
http://www.youtube.com/watch?v=2shHVOBHJKM

Vai tavoitellaan alan kehittämistä? Kovastipa kehitytään, kun ruumis kyllä avautuu, mutta hitaammin kuin ennen. THL siis vaikeuttaa poliisin työtä. Kenen etujen mukaista se on?
13149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

TeeHooÄllän linja tiedetään jo ennestään, pelkkää huijausta, kusetusta, valehtelua jne.

Äänestä

Entä jos lähetyksiä katoaa matkalla vastaako niistä Itella vai Turku?

Äänestä
  • ?!?

    Äänestä

  • ?1? kirjoitti:

    ?!?

    Et sitten ymmärtänyt huumoria. Mutta onhan ruumiitakin kadonnut.

    Äänestä

Oikeuslääkäreitä on niin vähän että pitää joko miettiä oikeuslääketieteellisten tutkimusten vähentämistä tai käyttää heidän aikansa oikein.

Aiemmin oikeuslääkärit matkustivat kerran tai pari viikossa tekemään avauksia muualle jolloin heidän aikansa meni työnteon sijaan matkustamiseen. Keskittämiskehitystä vastaan on poliisi joka joutuu nyt matkustamaan avauspaikkakunnille.

Voidaan hyvin kysyä tarvitseeko poliisin olla oikeasti paikalla muissa avauksissa kuin henkirikoksissa joita on hieman yli sata vuodessa. Sehän tekee vain reilut kaksikymmentä avausta per paikka (Helsinki, Turku, Tampere, Kuopio ja Oulu). Suurin osa näistäkin surmista tehdään näitten paikkojen lähellä eli todellisuudessa poliisi joutuu matkustamaan avausta katsomaan vain muutamia kymmeniä kertoja vuodessa.

Tuntuu poliisin valittaminen hieman ylimitoitetulta.

Äänestä
  • Jos oikeuslääkärien virkoja on liian vähän, niitä pitää lisätä. Eikö se normaali-ihmisen ajattelutavalla näin mene? Kuinka monta uutta ruumiinavaajaa olisi saanut vaikkapa Kreikkaan syydetyillä euroilla? Luulisin, että riittävästi. Samoin kuin muita lääkärinvirkoja. Jokunen uusi sairaalakin ehkä.

    Äänestä

  • Miksi konstaapelin pitää olla paikalla kun ruumiita pienitään? Asiakkaat ovat tosi rauhallisia kavereita. Eikö parempi paikka olisi vaikka sairaalan päivystyksessä.

    Äänestä

Poliisin palkka ja naurettava lyhyt koulutus sopii paremmin siihen, että käyvät käskystä siellä missä pitää, kun muutama huippuasiantuntijamme oikeuslääkärit.

Hattu pois päästä, poliisit, kun edes mainitsette koko ammatin.

Äänestä
  • -sinulla on ilmeisesti ollut ongelmia lainvalvojien kanssa kun noin katkerasti viserrät?

    Äänestä

Sairauden ja pahoinvoinnin laitoksen johtajalla Pekka Paskalla on sukulaisia hautausbisneksessä ja ruumisautojen ralli kaupunkien välillä on rahakasta touhua.

Äänestä

Ei poliisin ruumiinavauksia tarvitse paikan päällä seurata. Lääkäri antaa niistä poliisille pyydettäessä raportin. Poliisilaitoksella raportin lukee se, joka osaa lukea. Muut kuuntelevat.

Äänestä
  • No katos kun amerikkalaisissa poliisisarjoissakin niin tehdään, niin apinat apinoivat...

    Ja noin laillisuudenvalvojana oikeuslääkäri on n. 1000x kertaa varmempi laillisuuden tae kuin poliisi.

    Äänestä

Eliitin teettämät toisinajattelijoiden murhat helpottuvat suunnattomasti. CIA on rantautumassa Suomeen ja Suomea viedään NATOon. Kiitos vaan kovasti päättäjille. Otetaan Amerkasta mallia esim. JFK

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varavaraanі kirjoitti:

Satakuntalaisille vainajille tehdään oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset vastedes Turussa. Vuoden alusta arviolta 600 vainajaa matkaa vuosittain Turkuun ennen kuin he pääsevät haudan lepoon. Tähän asti Satakunnan oikeustieteelliset ruumiinavaukset on tehty Porissa. Turussa on aiemmin avattu noin tuhat kalmoa vuodessa.

Vainajien matkat pitenevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keskittämisinnon vuoksi. Vielä viime vuonna ruumiinavauksia tehtiin 12 paikkakunnalla. Nyt Porin lisäksi toiminta loppuu Lappeenrannassa. Vielä suurempi keskitysaalto on vielä tulossa: vuonna 2015 avauksia tehdään vain viidellä paikkakunnalla. Turku on yksi paikkakunnista.

Lounais-Suomessa oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten tekeminen on jo aiemmin lopetettu Salossa, Uudessakaupungissa ja Raumalla.

THL:n mukaan uudistuksilla ei tavoitella säästöjä, vaan alan kehittämistä. Poliisi ei kuitenkaan ole tyytyväinen muutokseen.

– Epäilen, että esimerkiksi henkirikosepäilyjen tutkinnasta tulee aiempaa vaikeampaa, kun poliisin tutkijoiden täytyy matkata Turkuun seuraamaan avauksia. Jokainen voi miettiä, paljonko aikaa ja kustannuksia kuluu, sanoo rikostorjunnan sektorin johtaja, ylikomisario Heikki Särkiniemi Porin poliisista.

Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus tehdään, kun kuoleman on aiheuttanut esimerkiksi tapaturma, ammattitauti tai rikos. Suomessa ruumiinavaus tehdään noin joka viidennelle kuolleelle.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/432725/Satakunnan vainajat avataan Turussa poliisi pelkaa rikostutkinnan vaikeutuvan

Jouko Mäki-Lohiluoma esittää laulunsa "Ruumiinavaus":
http://www.youtube.com/watch?v=2shHVOBHJKM

Vai tavoitellaan alan kehittämistä? Kovastipa kehitytään, kun ruumis kyllä avautuu, mutta hitaammin kuin ennen. THL siis vaikeuttaa poliisin työtä. Kenen etujen mukaista se on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu