Saako pettää, jos toinen ei halua seksiä

Puolisoni on sanonut suhteemme alusta, että seksiä pitää olla pari kertaa viikossa. Jos ei sitä ole, hänellä on täysi oikeus käydä vieraissa. Ja totesi vielä, että hänellä on naisia, jonne voi mennä, vaikka kuinka paljon. Jos vaikka heittäydyn hankalaks, tiedokseni...
Nuo lauseet tulivat mieleen, kun nyt on menty vuoden verran, ja mies ei ole halunnut kanssani minkäänlaista kanssakäymistä. On kieltäytynyt minulle ja sanoo, että katsotaan sitten joskus. Hänellä oli suhde jossain vaiheessa, siltä tuntui, vaikka kiisti kaiken.
Tästä seksittömyydestä ei saa keskustella, hän hermostuu siitä, ja myös syyttää silloin minua mitä ihmeellisimmista asioista. En ole edes harkinnut pettää häntä, mutta nyt muistan nuo hänen sanat. Ja todellakin, on hiukan eri asia olla vuoden ilman läheisyyttä ja tulla jatkuvasti torjutuksi, kuin että ei saisikaan sinä päivänä kuin huvittaa!? Hän olisi varmaan jo "tappanut" minut, jos olisin toiminut noin. Välill' kyllä tuntuu erittäin ahdistavalta, täytyy sanoa.
291296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Jos seksitömyys leimaa parisuhdetta sen vuoksi ettei vain toinen halua, niin kyllä tuo seksiin suostumaton on rikkonut parisuhteen perustavinta olemusta. Tehän olette vain kämppiksiä.

Jos sinula on jonkun toisen kanssa seksiä, niin ei se ole edes pettämistä. Mieshän on selkeästi narsistinen valankäyttäjä ja haluaa alistaa sinut tuolla tavoin.

Äänestä

Sitten kannattaa erota jos toinen ei halua seksiä. Mitä sitten kitumaan väkisin suhteessa. jos rakastaa niin silloin pitää olla myös seksiä.Puolisosi pettää sinua ja yrittää syyllistää sua kun syyttää sua asioista. Yrittää varmaan saada huomiota pois itsestään syyttämällä siinua.

Äänestä
  • "jos rakastaa niin silloin pitää olla myös seksiä"

    Riippuu siitä, mikä on "seksiä"?

    Läheisyys, hyväily, sormet, suu - siitä syntyy rautainen paketti, vaikka pippeli puuttuisi tai pimppi olisi ummessa.

    Äänestä

Ei ole toiselta pois, jos ei kerran halua.

Äänestä
  • Jos nyt se ero ois kuitenkin paras vaihtoehto

    Äänestä

  • jkjbkg kirjoitti:

    Jos nyt se ero ois kuitenkin paras vaihtoehto

    Kyllä se mies sitten eroaa, jos tahtoo. Ellei tahdo erota, niin järkevä tai edes keskinkertaisella älyllä varustettu mies ymmärtää naisen hakevan seksin sitten muualta. Sehän on laupeudenteko miehelle joka ei halua.

    Äänestä

  • Tiedätkö, ei ole olemassa sellaista asiaa kuin pelkkä seksi. Siinä on kahden ihmisen välillä AINA jotain muuta ja siihen tulee aina jotain muuta. Se muu on pois toiselta ja parisuhteelta.

    Kannattaa muistaa se tosiasia (usko pois), että seksi on aidossa parisuhteessa vain yksi osa sitä. Jos seksi on jollekin niin suuri ja tärkeä osa parisuhteesta, että harkitsee uskottomuutta, niin silloin ei taida edes tietää mikä parisuhteessa on arvokkainta. Kannatta erota ja pysyä sinkkuna kunnes nämä asiat avautuvat.

    Äänestä

Oletko kysynyt puolisolta, mistä johtuu tämä. Ja muistuttanut hänen sanomisestaan, että kaksi kertaa viikossa seksiä. Jos totta puhutaan, niin seksihalut monilla avioliiton edetessä vähenevät. Eikä siitä kannata numeroa tehdä, jos se on molemmille ok. Elämässä on paljon muutakin kuin seksi, ja jos muuten on kivaa yhdessä, niin mitäpä tuosta. Pitkällä kokemuksella voin sanoa, että seksi ei ole ihan kärjessä tätä nykyä, Paljon enemmän arvostan puolison henkistä puolta, sivistystä, taitoa keskustella kiinnostavasti ja aivan arjen pyörittämisen taitoa.
Usein vaan on niin, että kun puoliso lipsahtaa salasuhteille, niin siinä katoaa keskustelutaito ja kiinnostus omaan puolisoon kaikin puolin, Ja jos vielä lapsia on, niin ikävä juttu.

Äänestä

Siis puhua pitää - siitä on aloitettava. Jos se ei onnistu, niin pariterpiaan. Jos toinen ei todellakaan halua puhua tai lähteä terapiaan, niin sitten vaihtoehdot pöytään. Jos et pysty seksin tarvettasi hillitsemään, niin ilmoitat että seksi parisuhteen ulkopuolella tulee olemaan sinun ratkaisusi. Tässä vaiheessa miehelläsi on vielä mahdollisuus valita. Jos hän ei muuta ehdota niin sitten vieraisiin. Pettää ei pidä.

Äänestä

Miehen uhkailu alkuaikoina oli merkki, joka ei lupaa hyvää. Hyvä, kunnollinen rakastava mies ei aloittaisi suhdetta tuollaisella uhkailulla!

Seksin torjuminen ja puolison syyttäminen, ja haluttomuus puhua ovat ihan normaali pettäjämiesten tavallinen käytöstapa. Siitä huolimatta, että itse väittävät että vaimon haluttomuus olisi uskottomuuden syytnä. Minunkin mies toimi juuri kuten sinä, ja piti minua kotona puutteessa. Syy:sillä on kertapanoja kakkonen, pelkäsi tuovansa seksitauteja, eikä kotiseksi kiinnostanut, kun touhusi muualla.

Sen sijaan, että alat itse pettämään, avaa silmäsi ja aloita seuraamaan, mitä miehesi touhuaa.

Äänestä

"Saako pettää, jos toinen ei halua seksiä?"

Ei tietenkään saa. Jos toinen ei halua seksiä, niin siihen on aina jokin syy ja se on selvitettävä. Pitää nostaa kissa pöydälle ja löydettävä ratkaisu, johon molemmat ovat tyytyväisiä. Sellainen löytyy varmasti jos vain molemmat sitä haluavat. Jos pari rakastaa toisiaan, niin aina löytyy keino saada läheisyyttä ja seksuaalista tyydytystä yhdessä.

Tiedän että joskus on päädytty sellaiseenkin ratkaisuun, että seksiä voi harrastaa jonkun muun, kuin oman puolison kanssa, mutta ne liitot ovat lähes kaikki päättyneet eroon. Sellainen vain ei toimi ”oikeassa” parisuhteessa. Syy lienee se, että parisuhteelle ei oikein ole mitään perustaa, jos ei ole puheyhteyttä, yhteisiä arvoja, yleistä moraalia, toisen kunnioitusta, toisen tunteiden huomioon ottamista, jne.

Uskottomuus ei joka tapauksessa ole mikään ratkaisu, sillä vaikka se jonkin aikaa pysyisikin salassa, niin ei se oman puolison halukkuutta lisää. Kun samalla omakin huomio on kääntynyt toisaalle, niin välit viilenevät entisestään. Sitten kun uskottomuudesta jää kiinni, niin ero melko varmasti edessä. Puolet uskottomista eroaa. Jos suhteessa ei muutenkaan ole mitään jäljellä, niin uskottomuus on viimeinen niitti. Miksi ei sitten eroaisi saman tien, jolloin välttyy monelta murheelta. Toisen luottamuksen pettäminen loukkaa ja sitten on tuhat uutta riitelyn, katkeruuden ja koston aihetta enemmän.

Äänestä

Miksi olet tuollaisessa suhteessa? Mitä saat siitä?

Äänestä

Saat.

Äänestä

Saa pettää jos toinen ei halua seksiä. Mutta siitä pitää kertoa etukäteen ja pitää olla valmis myös eroamaan.

Äänestä

"Saa pettää jos toinen ei halua seksiä. Mutta siitä pitää kertoa etukäteen ja pitää olla valmis myös eroamaan. "

Juuri näin - paitsi että se ei ole enää pettämistä kun on kertonut etukäteen, mutta juuri niin pitää tehdä. Pettää ei saa, mutta asiasta pitää puhua ja koittaa löytää ratkaisu. Yksi ratkaisu on se, että kertoo etukäteen, mutta kuten "Xykkelix" ssanoi, niin pitää myös hyväksyä se, ettei se toiselle sovi ja hän haluaa mielummin erota.

Äänestä

Oma ex kultakimpaleeni kävi vieraissa vaikka kotonakin olisi ollut tarjolla, vaan oli stressiä ja pääkipua.

Äänestä

Vaikea kysymys... Minulle lähettelee ehdotuksia eräs entinen miesystävä seksin toivossa koska seksimme oli erittäin hyvää aikoinaan. Ymmärrän kyllä miehen tuskan, koska on lähinnä kohta valmis eroamaan vaimostaan, ei halua erota, koska on kokenut jo yhden eron. Kysyin miksi on sitten aviossa joka ei häntä tyydytä? Olisi enemmän kuin halukas seksiin kanssani. Vaan minäpä en ole, en sekaannu varattuun ja olen hänelle myös sanonut pystyykö katsomaan vaimoaa silmiin pettämisen jälkeen ja koittaa nyt vaan esim keskustella mistä kenkä puristaa. Nainen on vaan täysin haluton, enemmmän sitä tyyppiä, että riittää kun mies kantaa hänelle rahaa käytettäväksi ja mitää ei tarvitse itse tehdä. Lapsia ei ole. Kysyin olisiko nainen katkera, koska ei ole saanut haluamaansa eli lasta. Ei osannut vastata.

Äänestä

Sata varma asia, mies käy vieraissa. Terve mies ei sano ei seksille kotona.

Äänestä
  • Komppaan.
    Pihtarin kanssa tulee hulluksi parempikin mies. Ei kande elää parisuhteessa jossa ei saa sillon kun haluaa. Saatavilla on niin paljon muitakin tipusia... Vain tyhmä jättää ne hyväksikäyttmättä.

    Äänestä

miks naiset menette yhteen eikö se ole kanssaäymisestä lupaus, mikäli ette ole kaverikämppiksiä

Äänestä

Saat pettää vapaasti ilman puolisosi lupaa .
Teillä on sopimus jonka puolisosi on ihan itse laatinut itselleen.
Sopimus on kuitenkin yhteinen tarkoitettu myös sinulle.
Puolisosi ilmaisi selkeästi seksiä kaksi kertaa viikossa ,jos sitä
ei ole hänellä on täysi oikeus käydä vieraissa.
Sinulla on vastaavat oikeudet sillä et saa seksiä sopimuksenne mukaan.
Ihmetten vain mitä merkitystä suuhteessanne on jos käyt hakemassa
seksiä itsellesi muualta kaksi kertaa viikossa ?
Teidän suhteenne on jo sen verran romuna ,ettei sillä juurikaan ole merkitystä
mistä kumpainenkin saa tarvitsemansa annokset seksiä.
Henkinen yhteys on sitä luokkaa ,ettei voi mielestäni puhua parisuhteesta
vaan kahden ihmisen päätöksestä asua yhdessä .
Tai enpä osaa sanoa teidän henkisestä yhteydestä sen kummempaa.
Kuulostaa vain kertomasi perusteella omituiselta puolisosi käyttäytymiskuviot.

Äänestä
  • Ei pettäminen hyväksi kuitenkaan ole kenenkään sielulle, lyhellä tai pitkällä aikavälillä.

    Äänestä

Miksi suhteenne jatkuu? Onko sinulla jotain sellaisia resursseja, joita mies pitää hyvin arvokkaina, kuten rahaa, koulutusta, kauneutta? Ja onko miehelläsi jotain sellaista, jonka takia pysyt hänen kanssaan?

Minä lähtisin tuollaisesta suhteesta.

Äänestä

meitsillä tilanne et tuntuu et joo, muijalle seksi on vaa sitä et se tulee muutaman kerran ja thäts it. itelle ku se merkitys siinä on just toi läheisyys ja se henkilö kenen kanssa sä sitä teet.. sanonu tytölle asiasta ja sitte sielt tulee tää "joten sä et oikeesti nauti siitä munkaa, oon aina tienny tän" jnejne shittiä..

Äänestä

Aivan varmasti miehellä on toinen, on jopa rakastunut jos kotiseksi ei kelpaa. Olen kokenut tämän petettynä ja pettäjänä. Liikaa tunnetta ja se vaikuttaa makuuhuoneessa. Sori.

Äänestä

Mikä on se perimmäinen syy, jonka takia olet miehesi kanssa? Rakkaus ei kelpaa.

Äänestä

no saako pettää jos tekee välillä vierasta mieli?

Ihan yhtä tyhmä kysymys.

Äänestä

Hohoh!.Nyt kyllä olet löytäny varsin kummallisen kumppanis...Mulle jos mies suhteen alussa sanois noi sanat,niin antasin kalossin kuvan pepulle heti!..Oikeasti se ei ole rakastunut,eikä edes tiedä mitä sana tarkoittaa..Ja jos sillä aiemminkin paikkoja missä paneskelee naisia,nii luulempa et siellähän se nytkin käy.Anteeksi vaan,mutta missä on nykyajan naisten (no entiskiajanki) naisten ITSEKUNNIOITUS????Mennään miesten ehdoilla surkutellaan asioita ja väitetään että ollaan kyllä niin haluttomia erota,kun kuitenkin mies on joskus ollut kiva...annetaan kohdella kuin kynnysmattoa ym.Miten hemmetissä ollaan edes rakastuttu tuollaisiin miehiin...Onko hän niin komea tai muuta pinnallista,sillä luonne ainakin on ihan perseestä!!!Sori ja ota nyt ohjat käsiin ja kissa pöydälle!Jos haluat varmistaa käykö muualla,ole ovela...löydät kyllä sen tiedon..jos et tiiä miten,niin kysy vaik multa lisää...

Äänestä

Onko teillä suhdetta lainkaan? Pitääkö mies sinua vain kaverina? Kysy mikä suhde on miehen mielestä. Teot ratkaisevat, eivät sanat. Mies on jonkun muun kanssa? Kysy pariterapeutilta ohjetta miten toimia jos et muuten tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mancikki kirjoitti:

Puolisoni on sanonut suhteemme alusta, että seksiä pitää olla pari kertaa viikossa. Jos ei sitä ole, hänellä on täysi oikeus käydä vieraissa. Ja totesi vielä, että hänellä on naisia, jonne voi mennä, vaikka kuinka paljon. Jos vaikka heittäydyn hankalaks, tiedokseni...
Nuo lauseet tulivat mieleen, kun nyt on menty vuoden verran, ja mies ei ole halunnut kanssani minkäänlaista kanssakäymistä. On kieltäytynyt minulle ja sanoo, että katsotaan sitten joskus. Hänellä oli suhde jossain vaiheessa, siltä tuntui, vaikka kiisti kaiken.
Tästä seksittömyydestä ei saa keskustella, hän hermostuu siitä, ja myös syyttää silloin minua mitä ihmeellisimmista asioista. En ole edes harkinnut pettää häntä, mutta nyt muistan nuo hänen sanat. Ja todellakin, on hiukan eri asia olla vuoden ilman läheisyyttä ja tulla jatkuvasti torjutuksi, kuin että ei saisikaan sinä päivänä kuin huvittaa!? Hän olisi varmaan jo "tappanut" minut, jos olisin toiminut noin. Välill' kyllä tuntuu erittäin ahdistavalta, täytyy sanoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu