Millaisissa ammateissa voisi työskennellä kotoa käsin, siis etätyönä? Haaveilen työstä, jossa voisin toteuttaa itseäni, tehdä myös luovaa työtä, ja mieluiten työskennellä itsemäärääminäni aikoina - perinteinen 8-16:een rytmi ei houkuttele. Työ saisi olla projektityyppistä, sillä pidän vaihtelevista töistä, joita voisi tehdä omatoimisesti. En ole erityisen ulospäinsuuntautunut, joten työskentelisin mieluiten omassa rauhassani - tarkkailun alaisena en työtä pysty tekemään.
Onko tällaisia ammatteja olemassa, sellaisia siis, joilla oikeasti pystyisi elättämään itsensä? Itse en ole keksinyt kuin kirjailijan ja taiteilijan ammatit, jotka sopisivat kuvaukseen, mutta niillä toimeentuleminen on vähintäänkin epäsäännöllistä, ja syödäkin ihmisen pitää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sama täällä. Kaipaisin myös kipeästi vastauksia. Tosissaan olisi kiva saada töitä mitä tehdä kotona! Ja mistä tosissaan sais rahaa. Mutta pelottaa että semmosta ei edes ole....
Mä ohjelmoin kotona eräälle yritykselle internet sovelluksia. Teen töitä päivässä sen verran kuin haluan ja pidän vapaa päivän kun haluan jne. Kunhan vaan pidän annetusta päivämäärästä kiinni jolloin projektin pitäisi olla valmiina! Välillä on paljon hommia ja välillä vähän vähemmän..
Onhan tämä ihan lepposta vaikkei liksa ole kuin 12€/h, mutta kyllä sillä itsensä jo elättää...