Naisystäväni kanssa olemme nyt seurustelleet nelisen vuotta. Minulla on edellisestä liitosta kymmenvuotias poika joka asuu luonamme vuoroviikoin.
Itse olen riman alle nelikymppinen ja naisystäväni minua kuusi vuotta nuorempi.
Suhteen alussa kävimme keskusteluja lapsista, siitä että en usko tahtovani enää isäksi ja hänkin oli sitä miletä, että ei haluaisi omia lapsia, uraa rakensi kovasti.
Nyt viime kesästä lähtien se lapsen tekeminen on hänen puheisiinsa tullut useammin ja useammin kunnes viimein nyt sitten uutta vuotta viettäessä hieman viinissä sanoi, että ehdottomasti tahtoisi lapsen. Oman lapsen. Ja minä taas sanoin, että luulen että en tahtoisi.
Tässä tätä asiaa on sitten puiti tarmolla, itkulla ja hampaiden kiristyksellä siitä saakka. Ja mitä enemmän puhutaan sitä enemmän tuntuu että en tahdo lasta. Ja sitä varmempi hän on että tahtoo.
Otin eronkin puheeksi, sillä kyllä vanhempana itse ymmärrän sen tunteen että tahtoo oman lapsen. Mutta hän ei ota tätä kuuleviin korviinkaan minään vaihtoehtona. Haluaa ehdottomasti jatkaa. Mutta miten tällaisen umpisolmun vallitessa voi mitään jatkaa?
Itse olen riman alle nelikymppinen ja naisystäväni minua kuusi vuotta nuorempi.
Suhteen alussa kävimme keskusteluja lapsista, siitä että en usko tahtovani enää isäksi ja hänkin oli sitä miletä, että ei haluaisi omia lapsia, uraa rakensi kovasti.
Nyt viime kesästä lähtien se lapsen tekeminen on hänen puheisiinsa tullut useammin ja useammin kunnes viimein nyt sitten uutta vuotta viettäessä hieman viinissä sanoi, että ehdottomasti tahtoisi lapsen. Oman lapsen. Ja minä taas sanoin, että luulen että en tahtoisi.
Tässä tätä asiaa on sitten puiti tarmolla, itkulla ja hampaiden kiristyksellä siitä saakka. Ja mitä enemmän puhutaan sitä enemmän tuntuu että en tahdo lasta. Ja sitä varmempi hän on että tahtoo.
Otin eronkin puheeksi, sillä kyllä vanhempana itse ymmärrän sen tunteen että tahtoo oman lapsen. Mutta hän ei ota tätä kuuleviin korviinkaan minään vaihtoehtona. Haluaa ehdottomasti jatkaa. Mutta miten tällaisen umpisolmun vallitessa voi mitään jatkaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi et halua lasta? Vai etkö halua sitä naisystäväsi kanssa?
Annat ajan kulua, esim. 6 kk. Rauhoittakaa tilanne ja lopettakaa siksi ajaksi lapsesta puhuminen.Kokonaan. Pohtikaa mielessänne tilannettanne ja suhteenne hyviä sekä huonoja puolia. Sopikaa konkreettinen päivä, jolloin olette kahden ja varaatte aikaa keskustelulle. Molempien tulee miettiä kaikki vaihtoehdot läpi. Vauva ja suhde. Ei vauvaa ja suhde. Ei vauvaa ja ero. Vauva ja ero.
Sinun isänä tulee tietysti myös miettiä, miten mahdollinen ero vaikuttaisi poikaasi ja mitä hänen elämäänsä vaikuttaisi uusi vauva, jos sellainen tulisi? Itse ainoana lapsena, näin aikuisena, voin kertoa että olisin ehdottomasti halunnut sisaruksen. Jonkun jolla on kanssani yhteistä historiaa ja jonkun joka on rinnalla vanhempien ikääntyessä. Tämän sanon vain siksi, että helposti ajatellaan vain sisarkateutta, mustasukkaisuutta yms.. kun ajatellaan esikois/kuopus-suhdetta.
Rankka tilanne. Viisautta.
Kiitokset kommenteista Hertta!
Sitä itsekin toivon, että asian voisi nyt jättää vielä hautumaan. Mutta toinen osapuoli ei näköjään sitä tahdo. Ei millään. Mukavaa kuulla järjenääntä ja samalla vahvistaa omiaa uskoa siitä, että tätä ei vaan nyt lennosta voi ratkaista, vaan pitäisi suoda rauhaa tälle.
Kyllä se suurin syy miksi en tahdo enää lisää lapsia liittyy lapsen ja itseni suhteeseen. Tiivistettynä en usko että jaksaisin enää sitä vauvaperheen arkea. Olen aina kantanut vastuuni nykyisestä lapsesta ja osallistunut hoitoon kun hän oli pieni. Olin puolitoista vuotta koti-isänä silloin. Siksi tuntin varmasti huonoa oloa siitä, jos kokisin että en enää jaksa tai voi osallistua samalla tavalla.
Vaikka toisaalta se vauva- ja taaperoikä onkin aivan mahtavaa, niin jälkikäteen olen usein miettinyt että minulle itselleni se kuitenkin oli aika kärsimystä. Isyydestä olen todella alkanut nauttia vasta pojan ollessa vähän vanhempi.
Tämän lisäksi hieman mietityttää se, että olisiko minulla enää pojalleni samalla tavalla aikaa kuin nyt. Tuskin. Nykyäänkin on välillä huono omatunto siitä, että liian vähän todella tehdään mitään yhdessä.
Vielä pahempaa. Koska itsestäni tuntuu tälle, että todennäköisesti en sitä jaksaisi, johtaisi se(kin) sitten sihteen päättymiseen todennäköisesti. Olisi jo aivan liikaa kestettävää särkeä myös toisen lapsen ydinperhe. Joten noista kyllä tuo vauva ja ero olisi se pahin mahdollinen.
Tiedän kyllä, että ihan täyspäiviä ihmisiä kasvaa sellaisten ulkopuolellakin, mutta ei kertakaikkiaan tunnu mun tieltä enää tuollainen.
Olisikohan parasta lähteä viikonlopuksi yksin mökille, kun ei tuo toinen suostu tuohon että asiasta ei enää puhuttaisi. Vähän ikävää päättää loma näin. :(
Naisen puheisiin ei kannata ikinä luottaa