Muotisilmälasit

En nyt oikein tiedä tuliko oikeaan osioon, mutta olettaisin näin.

Hyvin puhuttu asia tyylimaailman keskuudessa, etenkin tänäpäivänä.
Eli mitä olette mieltä, jos ihminen hankkii aidon näköiset tai sitten vähän hassummat silmälasit vain muodin vuoksi? Kertokaa miksi pidätte ihmisillä silmälaseista ja miksi ette. Onko sinulla aidot silmälasit? Miten suhtauduit niihin?
Jos sinulla on näössä vikaa, muttet kenties pidä laseja, vaan esim piilareita, niin miksi? Vai onko sinulla kenties tyylilasit? Kauanko sinulla on ollut? Miten ihmiset suhtautuivat? Minkä hintaiset lasisi olivat ja mistä ne ostit? Oletko kertaakaan katunut?

Itse rakastan valtavasti laseja ja en ole koskaan pahemmin "hämmästynyt", jos joku on hankkinut silmälasit. Itse olen naispuolinen ja käyttäisin silmälaseja meikin korvikkeena, sillä ne ovar mielestäni yhtä ilmeikkäät, kuin esim. kauniit rajaukset silmissä. Minulla ei ole näössä vikaa, eikä sen ohella ole "tarvinnut" ostaa laseja. Mutta olen kuitenkin jo kaksi ja puolivuotta halunnut oikein palavasti kauniit ja aidonnäköiset silmälasit. Minua on kehuttukin, että ne sopisivat. Olen lisäillyt itsestäni kuvia siskoni lasit päässä ja olen tuntenut itseni kauniiksi. Myös hyvät ystäväni ovat minua kehuneet.

Kun tiedän, että täällä pyörii kaikenikäsiä lukijoita, niin muistetaanhan hyvät käytöstavat. :) Ei kiroilla tai haukuta ketään.

5

824

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyylikkäät lasit 13v

      Olen 13-vuotias nuori neiti, käytän silmälaseja näönvuoksi. (sain ekat 11v)
      Pidän niitä mielelläni, koska ne sopivat minulle tosi hyvin ja ovat varsin tyylikkäät! En tunne ketään joka käyttäisi muodin vuoksi, mutta ei siinä mitään pahaa ole. Joillekkin silmälasit sopivat, toisille ei. Mikäli tarvitsee silmälasit, kannattaa varmistaa että ne ovat hyvät. On esimerkiksi harmillista ostaa vaikka räikeänväriset ja myöhemmin tajuaa ettei pidäkkään niistä.
      Viidennellä luokalla hieman ennen joulua sain ensimmäiset silmälasini, koska en enää nähnyt taulua takarivistä. Tietty kaikki aluks katto vähän pidempään, olihan ulkonäköni muuttunut huomattavasti. Kaverit kehuivat ja olivat onnellisia puolestani kun näin taas terävästi :) 12-vuotiaana (silmälasit ollut vuoden) sain kuulla olevani erään luokkalaiseni pojan ihastuksen kohde. Valitettavasti minä en välittänyt enkä välitä hänestä vieläkään siinä mielessä. (hän pitää minusta vieläkin) Nyt 13-vuotiaana ennen joululomaa ihastukseni (hän tietää että tykkään hänestä) kulki tunnilla ohitseni ja laittoi samalla pulpetilleni rypistetyn lapun "Oot sexyin mimmi, minkä tunnen!"

    • tyylikkäätsilmälasit

      Mäkin tykkään näistä muotilaseista, tuntuu vaan että samantyyppisiä ei löydä voimakkuuksilla (itselläni likinäköä) jos tiedätte jotain hyviä nettisivuja josta saa tyylikkäitä ja nuorekkaita silmälaseja niin laittakaa linkkiä :D

    • hankala muoti

      Valitettavasti jotkut valitsee lasit muodin mukaan riippumatta siitä sopiiko ne omiin kasvoihin. Nyt kun isot lasit ovat muotia, olen nähnyt jo useamman vaihtaneen lasinsa uuteen muotiin, vaikka ei sovi heille ollenkaan. Joihinkin kasvoihin isot lasit sopii, joihin sopii paremmin sirommat ja kapeammat. Itsekin erehdyin valitsemaan muodikkaat neliskulmaiset, ja vasta käytössä huomasin että ne saavat pyöreät kasvoni näyttämään vielä leveämmiltä ja neliskulmaisilta. Onneksi sain kehykset vielä vaihdetuksi matalampaan ja kevyempään malliin, joka korostaa silmien muotoa ennemmin kuin poskia.

      Käytän laseja mieleläni, koska niillä saa väriä ja ryhtiä kasvoihin eikä aina tarvitse edes meikata. Lasit myös peittävät silmänaluksia sopivasti ja piilottaa rypyt ja pussit .

      Edelliselle sanoisin että kaikkiin kehyksiin voidaan asentaa mikä tahansa voimakkuus. Tietysti jos linssi tulee hyvin paksu, se vähän rajoittaa kehysmallia.

    • Moku - Urushi
      • muotipoju

        Oon 14 vuotias poika, mulla on aidot ray-banin originalit (aurinkolasinpokat joihin teetin sopivat linssit) pukeentumislaseina. Värinä musta koska liikkeestä ei keltaista tai punaista löytynyt. Valtavasti tykkään. Suosittelen kaikille, jouduin tosin maksamaan näistä 260 euroa mutta äitin kukkarosta nekin lähti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe