Mies seuralainen

Secret Rita

Ajattelin kertoa oman tarinani ja samalla rohkaista miehiä alalle. Itse olen 39v nainen, naimisissa miehen kanssa joka reissaa työkseen erittäin paljon. tämän takia ajauduin "vahingossa" ostamaan palveluja mieheltä. Eräänä iltana kulutin aikaani eräässä chatissa ja ryhdyin juttelemaan erään minua jonkun vuoden nuoremman miehen kanssa, joka osoittautui maksulliseksi. Mielenkiintoni heräsi entisestään jostain kumman syystä. Ehkä se johtui tietynlaisesta tabu asetelmasta, uteliaisuudesta tai jostain muusta, mutta ainakin puutostilallani oli hyvin suuri rooli tässä:)

Juttelimme aikamme ja kävi ilmi että hän oili tehnyt kyseistä juttua jo pari vuotta. pyysin nähdä kuvaa ja kertomaan asioista enemmän. Ulkoisesti hän oli varsin komea, tosin ei oikein minun tyylinen yhtään, sellainen pahapoika look:)
No tästäkin huolimatta asiat eteni jutustelun jälkeen siihen että ehdotin tapaamista. En halunnut häntä kotiini, vaan ehdotin läheistä ABC.tä kahvittelu paikaksi. Olin erittäin hermostunut, mutta samalla innostunut ja meninkin paikalle etuajassa. Katselin oven suuntaan ja pian tämä mies astuikin ovesta sisään. Sydämeni alkoi pamppailemaan monestakin syystä, mutta suurin syy oli tämä mies. Tuo pahanpojan look sekoittui sopivalla tavalla siistiin ja jonkinlaiseen puhtaaseen tai raikkaaseen olemukseen. Päätin heti että haluan katsoa tämän loppuun.

Hän tuli luokseni ja hymyili.... ne silmät.... siinä katseessa oli jotain taian omaista. Tuijotin lumoutuneena hänen silmiään, samalla kun hän jutteli niitä näitä rauhoittavalla äänellään. Puoliakaan en kuullut mitä hän sanoi ja havahduinkin siihen kun hän laski kätensä käteni päälle pöydällä ja sanoi "et tainnut kuulla yhtään mitään mitä just sanoin" ja hymyili:) Punastuin kuin pikku tyttö ja sopertelin jotain. Kuvitella, olin ihan myyty vaikka hän ei tyyliltään ollut yhtään tyyppiäni, pitkine hiuksineen.

Sanoin että haluan hänet koko yöksi ja kysyin hintaa. Hän sanoi että maksan etukäteen tietyn summan (summa ei olut iso) ja jos olen tyytyväinen, maksan hänelle loput, joka tämäkään ei ollut paljoa koko yöstä, varsinkaan jos mies olisi edes lähelle niin"maaginen" kuin hänen olemuksensa:)

Vein hänet pienen miettimisen jälkeen kotiini ja voin vilpittömästi sanoa että hän oli koko rahan arvoinen. En mene nyt yksityiskohtiin, mutta hänen käsittelyssään olin taivaissa. Hän antoi minulle jopa useita sqruittaus orgasmeja! En edes olut koskaan kuullut mistään tuollaisesta:)
Hän oli samalla vahva ja äärimmäisen hellä, sellainen joka sai ainakin minut sulamaan:) Tapaaminen ylitti kaikki odotukseni kirkkaasti ja näin minusta tuli hänen vakio asiakas tai tyttönsä:) Hänen mielestään kun asiakas termi on liian kylmä.

Kyllä! Maksaviakin naisia on olemassa ja minun tuttavapiirissä meitä on muutamia, jotka esittelin tälle miehelle.

Hetkeäkään en ole katunut, vaikka petänkin miestäni. Tämän ansiosta pystyn olemaan parempi nainen ja vaimo omalle miehelleni. Tuomitkoon kuka haluaa, mutta tämä on minun tyylini elää ja voin suositella sitä kaikille joilta puutttuu elämästä/suhteesta se jokin. Etsikää vain oikeanlainen mies;)

Oikein hyvää Uuta vuotta kaikille.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11159769

37

7841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sama ku leikkais pallit pois..

    • Lissu50v

      Löysin tällaisen sivun: https://miesescort.blogspot.fi/2017/09/dsd.html
      Kaveri mainosti sivuillaan antavansa hyvää suuseksiä. Täytyy sanoa että ylitti kaikki odotukset ja oli vielä syötävän hyvän näköinenkin, suosittelen ;)

    • tinderi.seksiä

      tinderistä löytyy maksullisia ja ilmaisia nais ja mies seksiseuralaisia ja ovat kuulemma parempia rakastelemaan kuin normaalit ihmiset

    • Marjatta45

      Itse tapasin Tampereella Janin jonka ilmoituksen löysin s-treffit sivulta! Oli kyllä joka pennin arvoinen, ja ahh se alaston treenattu kroppa ;)

      • Täällä olisi kanssa Tampereelta osaavaa seuraa. 😉


    • Naiset, nek*ut ja muslimit pystyy tollasta harrastaan...

      Meikä ei pysty...

      • juupajuu_

        Aika kalpeelta näyttää osa noista nekruista, jos sun määritelmä pätee ;)


    • Secret-sshh

      Maksoin yhdelle miehelle tuhansia seurasta. Seksiä ja seuraa. Sitä vaan tulee sellainen olo ettei voi olla yksin. Mies ei ollut gigolo vaan tein sille ehdotuksen ja siinä sitten oltiin yhdessä 7 kuukautta. Raha ameni varmaan 25000 euroa.

      • Mitä hemmetin järkeä maksaa tuhansia sellaisesta, mitä voi saada ilmaiseksi???

        Sen vielä ymmärrän, jos nainen maksaa esim. 100-150 euroa jollekin miehelle vaikka suuseksistä, koska moni baarista tai netistä löytyvä "ilmainen mies" ei anna naiselle suuseksiä (vaikka sitä itse vaatisikin). Esim. yksi artikkeli Iltalehden nettisivuilla Suomessa seksiä myyvästä ulkomaalaismiehestä kertoikin hyvin, että suurin osa naisasiakkaista pyytää nimenomaan suuseksiä - ymmärrettävää, koska se on se suurin naisia kiinnostava juttu, joka usein "ilmaismiehiltä" jää saamatta tai vaikka heiltäkin sitä joskus saisikin, niin eivät välttämättä osaa tehdä sitä oikein - toisin kuin ammattilainen. Mutta edes siitä ei pitäisi joutua maksamaan tuhansia euroja??


    • viisvee

      seksissähän on jotain vikaa jos ilman antaa, kun ihmiset ovat opetettu kulkemaan luottokortti kädessä mihin vaan menetkin,

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minä voisin kuvitella hyvinkin maksullista seuralaista, mutta sitten pitäisi löytyä laatua!
      Kyllähän ilmaisia saa vaikka mistä, mutta mitä saa!? Kapakasta jonkun viinanhajuisen tollon, tai jostain tinderistä epätoivoisen naisen perään itkijän.
      Minulle ei riitä pelkkä seksi ja sekin mitä sattuu rynkyttämistä. Jos maksan, vaadin koko paketin: siisti, huoliteltu, hyvinpukeutunut. Osaa keskustella, on hauska mutta myös pystyy keskustelemaan asioista laidasta laitaan. Ehdottomasti hyvä käytös.
      Osaa vähän paremmankin ravintolan etiketin, Ei juo itseään känniin eikä tupakoi seurassani.
      Huomaavainen sängyssä. Tästä voin hyvinkin hiukan maksaakin. Laadukas seura on sen arvoista a on mukava joskus hemmotella itseään sillä itsellenihän minä hänet ostaisin. Ja totta kai ei mitään odotuksia puolin eikä toisin jatkosta, paitsi jos haluan tavata toistekin, ja tietysti maksusta.
      Suomalaiset miehet eivät tunnu tajuavan että nainen haluaa joskus huomiota ja pientä luksusta. Kuvitellaan että voidaan käydä kiinni ja sössöttää rivouksia ja rääväsuisuuksia ja nainen on polvillaan. No, ehkä jonkin sortin naiset sitten...
      Ja turha tulla sönköttämään hyväksi käytöstä; mies myy palveluksiaan, saa siis työlleen hyvän vastineen. Probleema vain on se, että tällaisia joutuu hieman etsimään. Ei kasva joka oksalla Suomessa ainakaan. Muualla maailmassa tämäkin kulttuuri on pitkälle kehittynyttä. Harmi vain jos joutuu lähtemään pitemmälle tätä hakemaan.

      • Anonyymi

        Itse ihastuisin tuohon. Oma mies ei aikoinaan tehnyt kertaakaan aloitetta seksiin. Sängyssä täysin passiivinen, minä ehdotin jokaista käännettä. Niin ujo. Nyt seksi on loppunut ajat sitten. Verenkierto ei pelaa. Tupakkaa ja roskaruokaa vuosikymmenet, paljon ylipainoa. Lääkäriin ei mene. Olen alle viisikymppinen, yli 10v ikäeroa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse ihastuisin tuohon. Oma mies ei aikoinaan tehnyt kertaakaan aloitetta seksiin. Sängyssä täysin passiivinen, minä ehdotin jokaista käännettä. Niin ujo. Nyt seksi on loppunut ajat sitten. Verenkierto ei pelaa. Tupakkaa ja roskaruokaa vuosikymmenet, paljon ylipainoa. Lääkäriin ei mene. Olen alle viisikymppinen, yli 10v ikäeroa.

        Menit naimisiin sit persumiehen kanssa.😲


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menit naimisiin sit persumiehen kanssa.😲

        Eiku palstatermein kiltin ja kunnollisen. Ujo ja saamaton, huono seksissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse ihastuisin tuohon. Oma mies ei aikoinaan tehnyt kertaakaan aloitetta seksiin. Sängyssä täysin passiivinen, minä ehdotin jokaista käännettä. Niin ujo. Nyt seksi on loppunut ajat sitten. Verenkierto ei pelaa. Tupakkaa ja roskaruokaa vuosikymmenet, paljon ylipainoa. Lääkäriin ei mene. Olen alle viisikymppinen, yli 10v ikäeroa.

        Laadukasta ja komeaa seuraa tarjolla, [email protected]


      • Anonyymi

        Hei sinä ihana nainen, joka olet harkinnut mies escortia. Olen 30 atleettinen ja urheilullinen pitkä, vajaa 190 cm miesmalli ja opiskelija. Minulla on tummat silmät ja tukka. Olen kehotietoinen ja hyvin aistillinen, kokenut, intohimoinen ja kokeilunhaluinen, terve, siistija hyvin varustettu. Pidän hyvistä keskusteluista ja rentoutumisesta ja läheisyydestä. Haluan jakaa lämpöä ja kokemuksia ja kokeilla escort työtä rohkaistuneena positiivisista kokemuksista joita luin ja koska sitä on ehdotettu minulle ja naiset antavat kiinnostusta mutta monesti se jää katseiden vaihdoksi... Pidän aikuisista naisista ikään katsomatta. Voit olla kypsempi tai nuorempi, iällä ei ole väliä..kunhan olet terve ja tiedät mitä haet. Laita viestiä niin sovitaan tarkemmin: [email protected]


      • Otappa yhteyttä niin voidaan keskustella asiasta.


    • Anonyymi

      Niin en tiedä ovatko kaikki pedofiileja kuten Sauli Niinistö..... mutt NIIN amerikkalaisten oikein muskeliautot, hauskoja videoita.

      • Anonyymi

        No ei niin nukuta sitten kovin hyvin jos terveysside tai sukka on alla painamassa ja häiritsemässä.


    • Anonyymi

      Joo naiset maksaa minulle kun nain niitä ja pidän myös seuraa. Ei ole mikään uusi juttu.

    • Anonyymi

      No huhhuh.että naiset vielä maksaa kun sitä on muutenki tarjolla jokapuolella eikä jaksa kiinnostaa.mikä teitä ihmisiä vaivaa kun seksi seksi seksi seksi.muuta ei näytä mielessä liikkuvan.yök.sori nyt vaan.vihaan tätä seksististä maailmaa.ei ole rakkautta se.

    • Anonyymi

      Hei Sinä Ihana Nainen, joka haluat kokeilla tällaista ikään katsomatta, olen atleettisen hoikka ja lihaksikas, hyvinvarustettu ja intohimoinen, luotettava terve ja vapaa Suomalainen Mies.
      [email protected]

    • Anonyymi

      Miten tämä liittyy sinkut palstalle?

    • Anonyymi

      Hyi

    • Anonyymi

      Olen terve ja vapaa Suomalainen, pitkä ja tumma, lihaksikkaan hoikka ja hyvinvarustettu komeana ja nautinnollisena seurana pidetty mies. Puhun ja pussaan,
      Tarjoan seuraani sitä haluaville akuisille ennakkoluulottomille itsestäänhuolehteville naisille rentouttavan ja mukavan ajanvieton kanssa. Sinun tyytyväisyys ja nautinto on myös minun ilo ja nautinto. Olen 100% luotettava ja aito.
      Kirjoita Rohkeasti numeron kanssa : [email protected] ja kerro vähän itsestäsi. Vastaan varmasti.

    • Anonyymi

      Tuosta aloituksesta tuli mieleen kun isosisko aikoinaan luki Reginoita posket punaisina - vieläköhän se mahtaa ilmestyä? Niin on kuin sieltä kopsattua tekstiä. Ja vaikka olisikin...
      Mutta eipä silti, kyllä Suomestakin varmasti jokunen tällainen maksullinen mies löytyy, harvempi varmaan kuitenkin. Tarkoitan tässä laatua.
      Itse en kyllä pelkästä seksistä maksaisi, kyllä jos escortin haluaisin vaatisin kyllä muutakin.
      Ulkomailla tuota maksettua seksiä naisille tyrkytetään melkein väkisin, ja itse koen sen kiusalliseksi ja häiritseväksi. Ei ole mukavaa kun uimarannala ei saa olla rauhassa, Heti on viisi - kuusi miestä ympärillä odottamassa kenet valitaan.
      Paras oli kun liikennepoliisi kesken työnsä kävi tarjoutumassa. Tämä Espanjassa.

      Niin, siitä maksamisesta. Jos olisin sillä asialla haluaisin todella laadukkaan, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, miehen joka osaa käyttäytyä sivistyneesti. Sulava ja sujuva käytös, osaa pukeutua, keskustelutaito. Ja sitten menisimme syömään johonkin hyvään ravintolaan, otettaisiin pari drinkkiä mutta ei humalatilaa. ehkä tanssisimme, viettäisimme ihanan illan ja sen päätteeksi kenties sitten yhteinen hotellihuone hyvässä hotellissa.
      Jos maksaisin haluaisin koko paketin ja olisin valmis maksamaan laadusta. En muusta.
      Jos pelkän seksin perässä olisin, sitä kyllä löytää ilmaiseksi ilman sen kummemmitta kommervenkeitta. Ihan mukiinmenevääkin jos ei nyt ihan huipputasoa. Huonoon ei tarvitse tässäkään tapauksessa tyyty

    • Anonyymi

      Ei kai nyt näistä palstan läskeistä vanhoista lerpoista tommoseen olisi.

      • Anonyymi

        Niistä on vain maksumiehiksi naisille, jotka tavoittelee kuuta taivaalta? Itsekkyys on minusta enempi naismaista. Siksi naisiin on vaikea kyetä luottamaan, koska kulisseissa käydään muuta peliä. Salainen mielikuva maailma avaa silmiä näkemään petoksen. Epäilyille on aina sijansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niistä on vain maksumiehiksi naisille, jotka tavoittelee kuuta taivaalta? Itsekkyys on minusta enempi naismaista. Siksi naisiin on vaikea kyetä luottamaan, koska kulisseissa käydään muuta peliä. Salainen mielikuva maailma avaa silmiä näkemään petoksen. Epäilyille on aina sijansa.

        Oikeassa olet. Petos niillä on aina mielessä. Vaikka en ole kovinkaan monen naisen kanssa ollut missään tekemisissä, niin joka ainut kerta taustalta on paljastunut petos.
        Ja vielä: Kun joltakin naiselta jota luulet vaikka ystäväksesi, kysyt esimerkiksi tyttönimeä, koulutuspaikkaa tai syntymäpaikkaa ja sama parin kuukauden päästä uudestaan, niin aina saat eri vastauksen. Näistä sitten pitäisi valita se, jonka kanssa haluaa vaikka vanhaksikin elää!!! Tai luottaa muutenkaan...


    • Anonyymi

      Hei täälä olis 31 vuotias mies Pohjanmaalta joka haluaa täyttää naisten toiveet. Ota rohkeasti yhteyttä ja katotaan mitä keksitään... [email protected]

    • Anonyymi

      Miten voit itxe edes keksäkään jotain jutuja ja vihamielisen näköixiä kaupungin tyttöjä xseikkailuixsxsz ;:F

    • Anonyymi

      [email protected] jos 25v treenattu Tampereen suunnalla tarvittaessa koko Suomi naiset jos tarvitte mies seuraa

    • Anonyymi

      Nainen oletko luotettavaa seuralaista vailla ihan mihin vaan. Kuopio-Iisalmi alue. Laita viestiä, niin kerron lisää. [email protected]

    • Anonyymi

      Elikkäs mummoikäinen pettäjä käyttää seksuaalisesti hyväkseen taloudellisessa ahdingossa olevia nuorukaisia, oletettavasti ruokkien huume tai uhkapelikoukkua kun tarina avataan faktoiksi.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      313
      36917
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      89
      5825
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      4914
    4. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      258
      4112
    5. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      105
      3383
    6. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      20
      3328
    7. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      63
      2798
    8. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      51
      2301
    9. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2084
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      472
      1830
    Aihe