Mies 37 v ja ammattina reissumies... ollut yksin pitkään noin 10 vuotta. Aloimme seurustella viimevuonna ja muutaman kuukauden jälkeen hän lähti ja ainut selitys oli että ei oo musta tähän, lopetetaan. Tapasimme aina silloin tällöin ja välillä olimme tekemisissä joka päivä ja välillä oli viikkoja väliä ettemme nähneet ollenkaan. Kyse ei ole seksistä eli emme tapaa vain seksin merkeissä vaikka sitäkin toki tulee silloin tällöin harrastettua. Mies on iästään huolimatta aika kokematon seksin suhteen ja varmasti jännittää ja kärsii suorituspaineista. Olisi helppo ymmärtää jos olisin hänelle pelkkä "pano" mutta näin ei siis ole. Jostain syystä aina työ putken lähestyessä alkaa puhua kuinka minun pitäisi löytää itselleni kiva ja kiltti mies joka pystyy tekemään minut onnelliseksi. Ja vaikka hän kuinka haluaisi olla kanssani niin ei pysty. Aina kuitenkin on takaisin tullut... ensin varovasti viestitellen. Kun olemme erossa hän kaipaa minua. Hän on hieman mustasukkainen ja on varmasti vaikea olla töissä jos joku odottaa. Huono itsetunto ja ilmeisesti kovia kokenut joskus aikoja sitten. Kysymys kuuluu auttaako aika vai karkaako hän kuitenkin lopullisesti luotani??? Onko omakohtaisia kokemuksia suuntaan tai toiseen???
Hämmentää
Nana
5639
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mielestäni jos ihminen ei tiedä haluaako sitoutua, ei kannata ottaa riskiä. Jos hän on nyt jo päättämätön, ei kannata tuhlata elämäänsä sellaiseen, jos itse todella haluat pysyvän parisuhteen ja ehkä perheenkin jossain vaiheessa. Ilmeisesti mies omaa erittäin huonon itsetunnon. Miehiä kyllä riittää tässä maailmassa...
Kuulostipa tutulta. Minunkin mieheni 37 ja ammattina reissumies.
Mielestäni näissä ikävuosissa pitää olla jo kykenevä lähestymään ongelmia järkeä hyväksi käyttäen.Siis kynää ja paperia esiin ja pistetään
asiat järjestykseen-AVOIMESTI.Plussat ja miinukset.Joskus elämä ei vaan ole mennyt niin kun suunnitelmat,mutta ei ole kiellettyä yrittää tehdä asioitten eteen jotakin.Elämänkokemus ,vaikka vain pienempikin
auttaa meitä kaikkia eteenpäin ja yhde3ssä kun miettii niin aivosoluja on tuplaten.Jäitä hattuun
ja JÄRJELLÄ-niin se menee.
Mites, jos onkin niin, että tällä "miehelläsi" onkin toisaalla perhe valmiina ja Sinä oletkin vain ns. jalkavaimo?
Tulipahan tuollainenkin ajatus mieleen.
Ajatuksenakin täysin mahdoton, että kuvioissa olisi muita naisia. Keskustelemme kyllä ja pitkään vain yksin elettyään on ilmeisen vaikeaa antaa tunteilleen periksi. Jos ei mitään ole et voi myöskään mitään menettää... Haluaisin kuulla mielipiteitä ihmisiltä joilla on huono itsetunto ja siitä johtuva sitoutumis ongelma tai ihmisiltä jotka ovat tämmöisen tunnevammaisen kanssa seurustelleet. Mikä siinä omassa itsessä niin ahdistaa että kokee rittämättömyyttä joka asiassa??? En ole yrittänyt hänen päätään parantaa enkä itsetuntoa ponkittää uskon kuitenkin että nämä jutut jokaisen on hoidettava itse. Olen antanut tilaa ja aikaa ajatella. Tilanne on parantunut mutta vielä on paljon parannettavaa mutta miten voin häntä auttaa en itseni tähden vaan hänen oman itsensä vuoksi!!!!
Talvella kun erosimme niin hän halusi sitä ihan oikeasti. Jätti minut kiltisti viestillä. Viimeksi asiasta keskustellessamme sanoi ettei minua voi jättää ei hyvällä eikä pahalla,mitä se sitten tarkoittaakaan koska en kuitenkaan ole missään vaiheessa ripustautunut häneen enkä ahdistellut puheluilla tai viesteillä. Erot hänen työnsä vuoksi kestävät kerralla 4-6 viikkoa ja tänä aikana lähetän ehkä kaksi viestiä en aina sitäkään. Tunteiden puuttumiseen en usko vaan oletan että niitä on "liikaa" jos se nyt on edes mahdollista.