Niin minusta nämä kaikki ihmisen ulkoisen olemuksen perusteella solmitut liitot ovat aina vaarassa eroon.
Jos valitsee puolison ulkonäön perusteella, kauniit kasvot, pitkät hiukset, vaaleat vai tummat, hoikka.
Aika monella nuo ovat nuoruudessa, mutta hoisten väri saataa hämätä, sillä monet nuoret värjäävät hiuksiaan.
Totuus on että iän myötä muotoihin tulee muutosta ja naisilla lapsen odotuksen ja syntymän myötä vartalo käy valtavan muutoksen, tosin sen ei tarvitse jäädä pysyväksi, mutta jotakin muuttuu. Samoin käy husten, raskaus saattaa harventaa ja värjäystä ei voi suorittaa.
Jos mies tämän vuoksi jättää naisen, mitä tästä ihmisestä voi ajatella, lapsi on yhteisesti hankittu, on suorastaan järkyttävää miehen alkaa moittimaan ihmistä, joka on altistanut koko kehonsa raskauden muutoksille. Vasta synnyttänyt äiti käy myös henkisellä tasolla valtavaa taistoa, joskus alkaa masentaa. Tässä tarvittasiisiin sitä puolison antamaa hydäksyntää ja apua kaikkein eniten.
Mitä tekevät nykyiset suomalaiset mihet, hyppäävät harrastuksissaan entistäkin enemmän ja vielä lisäksi pettävät, etsivät taasen nuorta solakkaa ulkokuorta iloitteluunsa. Vaimo odottaa kotona saavansa läheisyyttä, seksikin kuuluu synttäneillekin äideille edelleen tarpeisiin. Mutta mies huuhaailee muualla, tuo nainen kuolee henkisesti ja alkaa taistelu ajan kanssa, kuinka kauan kestää tuota miestä, joka ei kotiaan arvosta lainkaan, eikä lapsiaan.
Kyllä nämä miehet eron jälkeen käyvät sotaa lapsista, mutta monikohan on liiton aikana kantanut juuri minkäänlaista huolta mistään.
Jokainen terve nainen selvittyään synnytyksen vaatimista hormonaalista muutoksista ja liikakiloista päästyään on entistäkin viehättävämpi, kun saa puolisoltaan avun tuen päästä noiden asioiden yli. Myös jokainen nainen huolehtii ulkonäöstään synnytyksen jälkeen.
Tosin lapsi tarvitsee imettämisen ja se kestää monilla noin vuoden, tämä aikana voi olla ihan hyvin seksiä, mutta pelkääkö mies imettävää äitiä. Hakee mieluimmin jonkin kapakkaruusun seuraa kuin siihtyy omassa kodissaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse tein virheitä elämässäni mutta syy käytökseeni johtuu siitä,että mies ei vähät välittänyt musta synnytyksen jälkeen. Seksiä juoksi pakoon ja lopulta sanoi ettei oikein nappaa mun kroppa. Että kiitos. Kolahti muuten helvetin kovaa ja sen aiheuttama epävarmuus aiheutti hitosti mustasukkaisuutta ja riitoja.