kautta Jeesuksen nimessä ja seurakunnassa. Rakkaus on tärkeintä, samoin usko ja toivo Jeesuksessa kestävät. Janotaan profetian armolahjaa Jumalan eläviksi sanoiksi.
Jumala on Rakkaus, annetaan Rakkauden täyttää itsemme
veden ja Hengen
864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Melko kieroutunutta lajia on tuo teidän Jumalanne rakkaus. Suorastaan sadistista.
sopii sinulle hyvin, sillä et ymmärrä evankeliumia Totuuden Hengessä vaan valheen isän sadismina kuten todistat.
En ymmärääkään. Olen ihan tervejärkinen. ymmärtääkseen pitäisi olla kieromielinen hullu.
kuten kirjoitat. Toki on vaikeassa ajassa vaikea myös ristiään kantaa kaikessa, sillä ei valheisiin tule sortua toisia mielistellessä kenenkään Jeesuksen seuraajan.
Mikä on siis tuollaista kuten kirjoitat aiemmin? Varmasti on kyse väärinkäsityksestä vaikka ristinkantaminen voi marttyyrikuoleman tuottaakin pyhille Jeesuksessa täällä maailmassa vaikeassa ajassa.
Kuoleman jälkeen Jeesuksessa pääsee oikeasti Paratiisiin eli Herran iloon.
Ikävää, että vaikka miten rakkaudellinen aloitus, niin eipä jatku pikään sellaisena. Voisi kuvitella, että juuri tällä palstalla tilaa uskoville, mutta totuus on toinen. Mahtaakohan ns. maailman keskusteluissa olla tilaa enemmän todelliselle rakkaudelle.
yleensä Jumalaa halveksita ja väärin todisteta. Loukkaantumiset ovat todellisia ja varsinkin islamin vihauskonnossa ja valheissa saavat aikaan väärää todistusta ja syytöstä Jumalaa kohtaan, varotaan sellaista mutta pidetään esillä Jumalan antamaa armoa ja totuutta. Armo kasvattaa valheista totuuteen ja loukkaantumisesta rakkauteen. Rakkaus on ihmeellinen asia syntien anteeksiantamuksessa ja hyvässä hedelmän tuottamisesta. Tehdään toiselle kuten itselle toivotaan tehtävän, tietysti lankeemuksia tulee ja anteeksi annetaan myös, mutta tahtoa parempaan tulee olla ja siitä tahtomisesta on kysymys myös lähimmäisen rakastamisessa vaikeissa asioissa.
Isän Jumalan siunausta Jeesuksen nimessä.
todistaa Isän Jumalan rakkauden maailmaa kohtaa antaessaan Poikansa. Joka uskoo Jeesukseen ja kastetaan nimessään ja nimensä elämänkirjaan kirjoitetaan ja pysyy, se myös pelastuu.
Ihmisten viha Jumalan evankeliumia kohtaan on selvää myös tässä maailmassa, joten ei eksytä valheisiinsa.
on täysin erilainen kuin ihmisten synti kaikenlaisessa huonossa hedelmässä, minkä valheen isä saa aikaan tässä maailmassa.
Valitettavasti ihmisinä voidaan syyttää rakkaudellista Jumalaa pahan valheen isän huonoista töistä.
Ihmiset saavat itse kärsiä ahneudestaan ja muusta epäjumalanpalveluksesta, sillä vain Isä Jumala ja Herra Jeesus ja Pyhä Henki antavat sitä hyvää hengellistä, ja maailmasta ja sen mammonan hengestä ei sitä hyvää uskoa ja toivoa ja rakkautta voida löytää, ja Jeesus on ahdas portti ja kaita tie Jumalan valtakuntaan siksi.
Autuaat kaikki jotka Jeesuksen nimessä Raamatusta etsivät valtakuntaansa ja tekevät opetuksensa mukaan sillä siten rakennetaan Pelastuksen Kalliolle kullasta ja hopeasta ja jalokivestä, eikä katoavasta ihmisten luontaisesta turhasta tämän maailman mammonan rakkaudesta.