Muistatko vielä niitä vanhoja hyviä aikoja jolloin joka kaupan nurkalla oli juoppojengiä joka päivä - toisin on nyt, rivit ovat harvenneet ettei vanhanliiton miehiä enää juurikaan ole.
Olan persoonallisimmat
Aikojen saatossa
159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi niitä aikoja. Itsekin lapsena aina ihaillen katsoin näitä miehiä, joiden elämän uurtamat kasvot huokui tiettyä rosoista auktoriteettia ja karismaa, kuin jonkin yksityisen sodan veteraaneilla. Hartain toiveeni oli, että kun kasvan isoksi, niin saisin liittyä heidän joukkoonsa. Jostain syystä äitini ei pitänyt näistä minun haaveistani ja joskus karkasin kotoa liittyäkseni juoppojengien seuraan. Kaikki heistä kai kuolleita jo nyt tai ties missä, mutta muistelen heitä lämpimästi sillä olivathan he isättömänä kasvaneelle pojalle eräänlaisia isähahmoja ja elämän malleja. Eräältäkin Rampelta opin monia hyödyllisiä elämän ohjeita ja niksejä, kuten miten kalastajanlangalla ja markan kolikolla saa soitettua loputtomasti puheluita. Enäähän nämä neuvot eivät ole enää käyttökelpoisia, mutta yhden kestävän ohjeen olen pitänyt sydäntäni lähellä tähän päivään saakka. Otettuaan magyar-pullosta huikan Rampe kerran rahisevalla äänellä sanoi minulle, nuorelle pojalle kuin vertaiselleen, "Älä koskaan nosta pillua jalustalle."