Onnistunkohan???

Liityin eilen painonvartijoihin, minä joka olen aina vähän epäillen suhtautunut koko asiaan, rahat pois meininkinä. Nyt totesin että yksin en selviä, en saa mitään alkua tätä laihtumiseen. 17 kg pitäisi tiputtaa. Se tuntuu toivottomalta, joten ajattelin nyt sitten kokeilla. Nyt olen tämän päivän pelannut niiden pisteiden ja vihkojen kanssa ja hermot on kuralla, tekisi mieli vaan ottaa kaapista jotakin ja syödä niin kuin ennenkin. Siis pelkäänkin että en jaksa sitä pisteiden laskua ja vahtimista, se tuntuu hankalalta. Siihen menee aikaa. Haluaisinkin kommentteja siihen onko kellään loppunut laihdutus siihen että ei jaksa sitä "pointsimista" ja kuinka kauan siihen mahdollisesti menee kun se menee niin sanotusti rutiinilla? Nytkin mulla on koko ajan ruoka mielessä ja kaikki herkut mitä en voisi syödä, vaikkakaan minulla ei ole nälkä. Pelkään vaan että en voi koskaan enää nauttia syömisestä??
5560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tee pieni asenteenvaihto ja tee uusi palsta otsikolla 'onnistun!'. paata etta onnistut painonpudotuksessa! ala arvo etta onnistutko vai et.

Äänestä

Olin aluksi aivan yhtä pihalla kun sinäkin pisteiden kanssa. Mutta jo viikon kuluttua huomasin osaavani syömieni tuotteiden pisteet ulkoa. Kuukauden kuluttua en tarvinnut pistetaulukko lähes koskaan, ja nykyään en edes tiedä missä se on . Pystyn jo päättelemään tuotteiden pistemäärät.

Aluksi siis on hieman työlästä, mutta jopa työläämpää on kaloreiden laskeminen, kun tuotteet pitää punnita. Minulle paikkarit siis sopi ja kannatan sen kokeilemista muillekin.

En ollut oikeastaan ylipainoinen, mutta kiloja lähti 14 viidessä kuukaudessa. No lopuksi olinkin sitten jo ihan ruipelo;) Itse olin kyllä tyytväinen, mutta poikaystävä ei...

Tsemppiä sinulle!!! Ole kärsivällinen. Lopussa kiitos seisoo!!! Eikä siihen mene edes kauaan.

Äänestä

Itsestähän se on kiinni!

Äänestä

Onnistut vain jos itse haluat sitä tarpeeksi.

Äänestä

Tottakai onnistut! Pari viikkoo menee ja sitten ne tavallisimmat syömiset osaa helposti ulkoo. Herkku-halutki lähtee pian pois ja parin viikon päästä paahtoleipä kinkulla ja juustolla maistuu aivan unelmalta... ;) Ei sillä, että en söisi mitään herkkuja koskaan pisteiden laskun aikaan, mutta asia vaan on niin. Ja kun säästää pisteitä herkkuttelua varten, herkuttelu tuntuu sitten entistä paremmalta, koska sen voi tehdä hyvällä omalla tunnolla. Tseppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arianne kirjoitti:

Liityin eilen painonvartijoihin, minä joka olen aina vähän epäillen suhtautunut koko asiaan, rahat pois meininkinä. Nyt totesin että yksin en selviä, en saa mitään alkua tätä laihtumiseen. 17 kg pitäisi tiputtaa. Se tuntuu toivottomalta, joten ajattelin nyt sitten kokeilla. Nyt olen tämän päivän pelannut niiden pisteiden ja vihkojen kanssa ja hermot on kuralla, tekisi mieli vaan ottaa kaapista jotakin ja syödä niin kuin ennenkin. Siis pelkäänkin että en jaksa sitä pisteiden laskua ja vahtimista, se tuntuu hankalalta. Siihen menee aikaa. Haluaisinkin kommentteja siihen onko kellään loppunut laihdutus siihen että ei jaksa sitä "pointsimista" ja kuinka kauan siihen mahdollisesti menee kun se menee niin sanotusti rutiinilla? Nytkin mulla on koko ajan ruoka mielessä ja kaikki herkut mitä en voisi syödä, vaikkakaan minulla ei ole nälkä. Pelkään vaan että en voi koskaan enää nauttia syömisestä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu