Olen joutunut tukalaan tilanteeseen. Valmistuin vuoden lopussa ammattikorkeakoulusta ammattiin ja päätin sitten katsella oman alan töitä. Tästä sen verran, että olen jo opiskeluaikana ollut hyvin epävarma alavalinnastani ja olen miettinyt, pitäisikö minun vaihtaa kokonaan alaa. Koska minulla oli joulukuussa mol:in netti-cv käytössä, sain yhteydenoton eräältä työnantajalta ja sovimme haastattelusta. Minulle kerrottiin, että työpaikka ja asiakasryhmä ovat haastavia, ja olin tämän takia epäileväinen sopiiko työ minulle ollenkaan. Otin kuitenkin paikan vastaan ja toivoin parasta. Töitä siis minulla olisi syksyyn asti määräaikaisella sopimuksella, josta koeaika on 4 kk.
Mutta nyt kahdeksan vuoroa työtä tehtyäni voin todella pahoin henkisesti. Olen ollut niin ahdistunut ja stressaantunut uudesta työstä, että ruokahaluni on tipotiessään (olen laihtunut yli kilon viikon aikana, ja olen normaalipainoinen ihminen!), nukun katkonaisesti ja olen heti aamulla herätessä hyvin ahdistunut, itkeskelen ja en osaa rentoutua edes nytkään täysin, vaikka minulla on vapaa viikonloppu. Työssä stressaavat luultavasti useat tekijät; asiakasryhmä on väkivaltainen ja vaatii muutenkin työntekijöiltä paljon kärsivällisyyttä, työpaikalla leijuu pahanolon ilmapiiri ja työntekijät ovat väsyneen oloisia sekä iso elämänmuutos on myös varmaan ahdistuksen taustalla myös.
Nyt varmaan joku miettii, että no onhan ahdistusta kaikilla uudessa työpaikassa aina jonkin verran. Tiedostan kyllä tämän, mutta olen huolissani siksi, että olen sairastanut keskivaikean masennuksen, enkä ole vielä täysin kuntoutunut siitä. Mielialalääkkeet jäivät pois vasta vajaa kuukausi sitten (ja se varmaan on yksi syy myös, miksi ahdistus on näin rajua ja olen emotionaalisesti ihan sekaisin...) ja käyn edelleen terapiassa kerran viikossa. Nyt en ole työssäoloaikana päässyt edes terapiaan terapeutin joululoman takia, huomenna pääsen viimeinkin ja olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa, koska pääni on ollut melkein sekoamispisteessä.
En halua masentua uudelleen työn takia. Olen tehnyt kovasti töitä kuntoutumisen eteen ja edistynyt, mutta olen edelleen haavoittuvainen, ja tällainen työ ei nyt todellakaan edistä parantumisprosessiani. Niinpä mietin vakavasti, että lähden pois tuolta, mutta se ahdistaa myös omalla tavallaan. Olen tutkinut näitä irtisanoutumisasioita, ja käsittänyt että terveydellisistä tai muuten painavista syistä voisi irtisanoutua työstä saamatta karenssia, tai ainakaan sitä pisintä 3 kk karenssia.
Kannattaisiko minun nyt ensinnäkin kysyä terapeuttini arviota tilanteesta ja jutella hänen kanssaan siitä, saisinko näillä perusteilla lääkärintodistuksen siitä etten tuota työtä voi tehdä sairastumatta? Minulla sattuu sopivasti olemaan lääkäriaika myös mielenterveyspolilla hoitavalle lääkärille viikon päästä maanantaina. Hän voisi luultavasti tuollaisen todistuksen tarvittaessa kirjoittaa.
Mutta kaiken kaikkiaan harmittaa todella paljon. Kerroin torstaina työsopimuksen kirjoittamisen yhteydessä että alkuni työpaikalla on takkuillut ja voin huonosti. Lopulta kerroin tälle esimiehelle myös, että olen sairastanut masennuksen ja vaikka olenkin jo siitä aika hyvin toipunut, olen silti hyvin huolissani jaksamisestani, koska tiedän että näin iso kuormitus voi tehdä minulle pahaa. Hän otti asian hyvin eikä painostanut minua väkisin jäämään, mutta kehotti että yrittäisin jatkaa ja katsoa miten tilanne kehittyy. Nyt siis pähkäilen, lähdenkö jo kun olo on tänäänkin niin paha kuin olla ja voi, vai teenkö vielä vuoroja ja katson että helpottuisiko työskentely ja olo ajan kanssa. Tiedän myös sen, että jos nyt lähden tuolta, poltan todennäköisesti sillat sinne lopullisesti. Ahdistaa tehdä näin isoja valintoja näin epävarmana, varsinkaan kun ei voi tietää tulevasta! Enhän voi tietää, voinko yhtään paremmin kuukauden päästä.
Mitä luulette? Onko tilanteeni niin hälyttävä että minun kannattaisi luovuttaa suosiolla, vai kannattaisiko minun ponnistella vähän pidemmälle ja toivoa, että ahdistus vähenisi?
Mutta nyt kahdeksan vuoroa työtä tehtyäni voin todella pahoin henkisesti. Olen ollut niin ahdistunut ja stressaantunut uudesta työstä, että ruokahaluni on tipotiessään (olen laihtunut yli kilon viikon aikana, ja olen normaalipainoinen ihminen!), nukun katkonaisesti ja olen heti aamulla herätessä hyvin ahdistunut, itkeskelen ja en osaa rentoutua edes nytkään täysin, vaikka minulla on vapaa viikonloppu. Työssä stressaavat luultavasti useat tekijät; asiakasryhmä on väkivaltainen ja vaatii muutenkin työntekijöiltä paljon kärsivällisyyttä, työpaikalla leijuu pahanolon ilmapiiri ja työntekijät ovat väsyneen oloisia sekä iso elämänmuutos on myös varmaan ahdistuksen taustalla myös.
Nyt varmaan joku miettii, että no onhan ahdistusta kaikilla uudessa työpaikassa aina jonkin verran. Tiedostan kyllä tämän, mutta olen huolissani siksi, että olen sairastanut keskivaikean masennuksen, enkä ole vielä täysin kuntoutunut siitä. Mielialalääkkeet jäivät pois vasta vajaa kuukausi sitten (ja se varmaan on yksi syy myös, miksi ahdistus on näin rajua ja olen emotionaalisesti ihan sekaisin...) ja käyn edelleen terapiassa kerran viikossa. Nyt en ole työssäoloaikana päässyt edes terapiaan terapeutin joululoman takia, huomenna pääsen viimeinkin ja olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa, koska pääni on ollut melkein sekoamispisteessä.
En halua masentua uudelleen työn takia. Olen tehnyt kovasti töitä kuntoutumisen eteen ja edistynyt, mutta olen edelleen haavoittuvainen, ja tällainen työ ei nyt todellakaan edistä parantumisprosessiani. Niinpä mietin vakavasti, että lähden pois tuolta, mutta se ahdistaa myös omalla tavallaan. Olen tutkinut näitä irtisanoutumisasioita, ja käsittänyt että terveydellisistä tai muuten painavista syistä voisi irtisanoutua työstä saamatta karenssia, tai ainakaan sitä pisintä 3 kk karenssia.
Kannattaisiko minun nyt ensinnäkin kysyä terapeuttini arviota tilanteesta ja jutella hänen kanssaan siitä, saisinko näillä perusteilla lääkärintodistuksen siitä etten tuota työtä voi tehdä sairastumatta? Minulla sattuu sopivasti olemaan lääkäriaika myös mielenterveyspolilla hoitavalle lääkärille viikon päästä maanantaina. Hän voisi luultavasti tuollaisen todistuksen tarvittaessa kirjoittaa.
Mutta kaiken kaikkiaan harmittaa todella paljon. Kerroin torstaina työsopimuksen kirjoittamisen yhteydessä että alkuni työpaikalla on takkuillut ja voin huonosti. Lopulta kerroin tälle esimiehelle myös, että olen sairastanut masennuksen ja vaikka olenkin jo siitä aika hyvin toipunut, olen silti hyvin huolissani jaksamisestani, koska tiedän että näin iso kuormitus voi tehdä minulle pahaa. Hän otti asian hyvin eikä painostanut minua väkisin jäämään, mutta kehotti että yrittäisin jatkaa ja katsoa miten tilanne kehittyy. Nyt siis pähkäilen, lähdenkö jo kun olo on tänäänkin niin paha kuin olla ja voi, vai teenkö vielä vuoroja ja katson että helpottuisiko työskentely ja olo ajan kanssa. Tiedän myös sen, että jos nyt lähden tuolta, poltan todennäköisesti sillat sinne lopullisesti. Ahdistaa tehdä näin isoja valintoja näin epävarmana, varsinkaan kun ei voi tietää tulevasta! Enhän voi tietää, voinko yhtään paremmin kuukauden päästä.
Mitä luulette? Onko tilanteeni niin hälyttävä että minun kannattaisi luovuttaa suosiolla, vai kannattaisiko minun ponnistella vähän pidemmälle ja toivoa, että ahdistus vähenisi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos olet jo opiskeluaikana ollut epävarma, että onko ala oikea niin kannattaako itseään "kiusata"?
Tähänkin ketjuun tulee varmasti "kaaleppi" tai joku viinalla aivonsa pilannut "vanhan ajan duunari" sekoilemaan, että työtä on tehtävä silloin kun sitä on (tai jotain muuta yhtä sekoa). Jos kuitenkin koko ajan ahdistaa, vituttaa jne. niin silloin kannattaa harkita alan vaihtoa tai ihan vaikka toisenlaista työpaikkaa (jos sellaista nykyään edes löytää).
Alan vaihdolla tarkoitan siis uudelleen kouluttautumista.
Hmmmm. "kaaleppina" sanon ettei työtä tehdä työn takia vaan taatakseen toimeentulon ja työstä täytyy pystyä nauttimaan jotta jaksaa tehdä pitkän uran. Mikäli työ on ahdistavaa niin uusi paikka tai uusi ammatti koulutus (omaa aikaa eikä toisten aikaa kannnata hukata jolle viihdu/nauti työstään).
Kiitos vastauksesta!
Samaa olen miettinyt. Kannattaako minun edes puoliväkisin yrittää jos pelkkä ajatuskin on tuntunut pahalta ja nyt töissä olen saanut todeta ettei huoleni ollut turha opiskeluaikana.
Minä juurikin mielelläni haluaisin opiskella jotain muuta ja tehdä erilaista työtä. En todellakaan haaveile työttämänä kotona istumisesta. Olen miettinyt, että jos nyt lopetan tässä työssä niin voisin hyvin pyytää työkkäristä apua ammatinvalintaan. Olen kahdesti käynyt ammatinvalintapsykologilla ja minulle sanottiin että jos vielä tarvitsen näitä palveluja, voin niitä pyytää. Voisin ihan hyvin myös mennä harjoittelun muodossa kokeilemaan jotain toista alaa.
Moni on kannustanut minua ainakin katsomaan miltä oman alan työt maistuvat. Mutta näyttää siltä, että tämä ala ei yksinkertaisesti ole juttuni ja pidemmän päälle minulla hajoaisi totaalisesti pää. Niinpä fiksumpaa varmaan etsiä jotain muuta kuin odotella milloin voimat ehtyvät kokonaan.
Kiitos vastauksista!
Tilanne ratkesi lopulta nyt niin, että maanantaina terapiassa asiasta juteltuani päätin, että näin ei voi jatkua. Niinpä menin eilen työpaikalle neuvottelemaan asiasta esimiehen kanssa. Koska ahdistukseni oli vaan pahentunut viime keskustelusta, hän ymmärsi hyvin, jos en halua jatkaa. Mietimme kyllä asiaa pitkään ja hartaasti, ja päätös oli vaikea, mutta nyt se on kuitenkin tehty.
Nyt aion keskittyä uuden alan löytämiseen ja yrittää löytää opiskelupaikan saamista odotellessa jotain työtä, jota voisin tehdä kuormittumatta liikaa. Motivaationi on kuitenkin korkealla uudelleen opiskeluun ja työn tekoon, joten en ole siinä mielessä huolissani tästä äkillisestä työttömyydestä. Karenssin saatan saada, mutta ensi maanantaina yritän pyytää hoitavalta lääkäriltäni lausuntoa työsuhteen päättymisen syistä.
Luulen, että tein oikean ratkaisun. Eihän se palvele minua, työkavereita tai työnantajaa jos teen töitä pakkoväkisin ja onnistun lopulta hankkimaan itselleni uupumuksen ja pahimmassa tapauksessa masennuksen uusiutumisen. On paljon järkevämpää hakea jotain toisenlaista työtä, jota pystyn tekemään. Yritän olla optimistinen, että jotain löytyy ja ehkä jopa uusi suunta alavalinnan suhteen. Ainakin minulla on asenne kohdillaan!
Kannattaa kuitenkin ensin hoitaa se päänuppi kondikseen. Sinunlaisiasi tapauksia varten on työvoiman palvelukeskusten mielenterveyspalvelut ja kuntouttava työtoiminta. Antaa terveiden ihmisten tehdä ne palkkatyöt.
Niin, kieltämättä ei ole varmaa että miten pääni kestää työskentelyä ylipäätään. Mutta toisaalta tiedän, että olen myös vähän aikaa sitten pystynyt tekemään yhdessä toisessa paikassa työtä ahdistumatta ja mielelläni, joten uskon että jo maisemanvaihdos saattaa auttaa. Toki minun täytyy ottaa uutta alavalintaa tehdessänikin huomioon se, että mitään hekisesti kovin kuormittavaa alaa minun ei kannata alkaa opiskella.
Toivottavasti ymmärtävät työkkärissä että haluaisin kokeilla jotain työtä joka ei vastaa koulutustani, jotain erilaista. Se on aivan idioottia jos minut pakotetaan ottamaan opiskelemani alan työ, ja sitten en jaksakaan. Toivotaan, että siellä otetaan toiveeni vakavasti. En päässyt tänään työkkärissä käymään, koska kyseisessä toimistossa on periaate että minun pitää odottaa kutsua. Joten tässä nyt sitten odotellaan ja ihmetellään muutama päivä, ennen kuin mihinkään tulee selkoa.
ja sinunlaisia lataaamo