Oliskohan syytä pitää nuo aivopierut ihan oman tietonaan eikä päästellä niitä julkisuudessa? Iltalehti.
Vartiainen taas oikoo puheitaan...
Tosi on
897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nyt kävi sitten niin ettei sen mielipiteillä ole nyt eikä tulevaisuudessa mitään painoarvoa.
Munannut itsensä sekä SDP:een kokonaan.
Kiitos siitä. Kumpaakaan ei tosiaan tarvita.
Niimpä just huomaatteko miten ei kukaan tule SDP:stä Vartiaista puolustamaan?
Pitäisiköhän herraa haastatella silloin kun se on selvinpäin ja hereillä.
Herran olisi parempi alkaa pitää luodin kestävää kypärää päässään kulkiessaan mikäli tahtoo pysyä tollaisilla puheilla elävien kirjoilla. Siinähän joku heikossa asemassa oleva saa ton ampuessaan pitkäksi aikaa asunnon ja ruuan yhteiskunnalta palkkioksi. Mahdollisesti myös työpaikan siinä mukana?
Jo ulkonäöstä , Vatipää !
On se hyvä, että joku sossuista ei osaa aina puhua muunnettua totuutta, tulee ne Jutankin todelliset tuumailut ilmi
Juuhana helemenkalasthaja kuuluu saihraseläkkheelle.
Antakaa sen rentouttaa itsensä hengiltä.
Eikö tuota loista saada poistettua kuittaamasta suurta palkkaa joutenolosta. Ukko ei tee kerrassa mitään tuottavavaa. Häntä ei oikeasti tarvita. Tuota loisarmeijaa on pakko alkaa muutenkin vaikka omin käsin harventamaan, eihän tämä maa muuten voi selvitä. Täysin tuottamattomia pas--kanpuhujia loisia jotka elävät leveästi jättipalkoilla oikeaa työtä tekevän kansan kustannuksella, ja sitten vielä auotaan päätä tuollaisella röyhkeydellä. Pitäsikö ukolle tapahtua onnettomuus joka vapauttaa kansan taas yhdestä loisivasta pas_kakasasta?