Tuntuu välillä, että ystäväni sukulaiset eivät pidä minusta. Olemme molemmat täysi-ikäisiä, ja olleet ystäviä jo yläasteen alusta saakka. Yritän selittää nyt asian mahdollisimman selkeästi. Teksti voi vaikuttaa siltä kuin olisin liimautunut heidän perheeseensä kiinni, mutta olen ollut vain kahdella muutaman yön mittaisella reissulla heidän kanssaan tavallisen ystävyyssuhteen lisäksi.
Hänen isänsä kehuskelee häntä jatkuvasti kun olen paikalla, varsinkin silloin kun paikalla on myös heidän tuttavapariskuntiaan. Kehuu tytärtään kauniiksi ja viisaaksi, ylistää hänen hyviä piirteitään. Minusta hän ei mainitse sanaakaan, ja jos joku huomioi hänen tyttärensä ystävää jollain tavalla, vaikka vain kysymällä opiskelupaikkaa tms., niin hän palauttaa keskustelun kulun taas siihen, miten hänen tyttärellään menee hyvin.
Minua kohtaan hän käyttäytyy jollankin tavalla väheksyvästi. Heillä on myös muita lapsia ja näiden ystäviä, joita hän kohtelee samalla tavalla. Tiedän, että vanhemmat tietenkin ovat ylpeitä lapsistaan, mutta en ole tavannut samanlaista "minun perhe on paras" -ajattelutapaa missään muualla.
Varsinkin kun olin nuorempi ja tietyllä tavalla haavoittuvaisempi, hän yritti tietyllä tavalla painaa minua alas ja saamaan minua tuntemaan alemmuudentunnetta hänen tytärtään kohtaan.
Ollessamme heidän vuokraamallaan kesäpaikalla tällä isällä oli tapana nukkua minun sängyssäni päiväunensa minun lakanoillani, vaikka jokaisella on omat sängyt. Minulla oli mukanani pussi, jossa pidin pesuaineitani. Roskapussin tullessa täyteen hän muitta mutkitta nappasi pussini uudeksi roskapussiksi pesuainepulloineen päivineen. Kun ihmettelin missä pesuaineeni ovat, sain seuraavaksi olla kaivamassa piharoskiksesta pussia, jonka hän oli vahingossa ottanut roskapussiksi koska se vain makasi lattialla. Pesuaineet sain onneksi pelastettua.
Heidän perheensä pitää minua jotenkin hyväosaisesta perheestä tulevana, kouluni menee paremmin kuin heidän tyttärellään, olen harrastanut musiikkia ja olen taitavakin siinä, ehkä ulkonäöllisesti hoikempi ja kauniimpi kasvoiltani, käyttäydyn hyvin. Heillä ei suurena perheenä ole ollut varaa panostaa lapsiin samalla tavalla. Pitäisikö minun kätkeä oma itseni ja tekeytyä huonommaksi, jotta heidän isällään ei olisi tarvetta kehuskella omaa tytärtään? Olen ylpeä itsestäni tällaisena, en kehuskele itseäni, vaan olen melko ujo ja hiljainen. En ole koskaan huomannut satuttavani ystäväni isää millään tavalla.
Tuo vaikuttaa nyt oman itseni kehuskelupuheelta, mutta sen tarkoitus oli pohjustaa seuraavaa kysymystä: Luuletteko, että hän yrittää tietoisesti korostaa itseään ja perhettään ja saada minua tuntemaan alemmuudentunnetta siksi, että he kokevat heidän tyttärensä tarvitsevan tietynlaista "tsemppiä"? Ystäväni itse on sujut itsensä kanssa eikä kärsi mistään alemmuudentunnosta, vaan tämä on täysin hänen isänsä omaa keksintöä. Ärsyttää vain olla heidän seurassaan kun hänen isänsä koko ajan halveksuu minua syyttä suotta. Onneksi ollaan ystäväni kanssa jo sen verran vanhempia, että tavata voi muuallakin kuin hänen vanhemmillaan, toisin kuin teinivuosina, jolloin olimme useinkin yötä toisillamme.
Hänen isänsä kehuskelee häntä jatkuvasti kun olen paikalla, varsinkin silloin kun paikalla on myös heidän tuttavapariskuntiaan. Kehuu tytärtään kauniiksi ja viisaaksi, ylistää hänen hyviä piirteitään. Minusta hän ei mainitse sanaakaan, ja jos joku huomioi hänen tyttärensä ystävää jollain tavalla, vaikka vain kysymällä opiskelupaikkaa tms., niin hän palauttaa keskustelun kulun taas siihen, miten hänen tyttärellään menee hyvin.
Minua kohtaan hän käyttäytyy jollankin tavalla väheksyvästi. Heillä on myös muita lapsia ja näiden ystäviä, joita hän kohtelee samalla tavalla. Tiedän, että vanhemmat tietenkin ovat ylpeitä lapsistaan, mutta en ole tavannut samanlaista "minun perhe on paras" -ajattelutapaa missään muualla.
Varsinkin kun olin nuorempi ja tietyllä tavalla haavoittuvaisempi, hän yritti tietyllä tavalla painaa minua alas ja saamaan minua tuntemaan alemmuudentunnetta hänen tytärtään kohtaan.
Ollessamme heidän vuokraamallaan kesäpaikalla tällä isällä oli tapana nukkua minun sängyssäni päiväunensa minun lakanoillani, vaikka jokaisella on omat sängyt. Minulla oli mukanani pussi, jossa pidin pesuaineitani. Roskapussin tullessa täyteen hän muitta mutkitta nappasi pussini uudeksi roskapussiksi pesuainepulloineen päivineen. Kun ihmettelin missä pesuaineeni ovat, sain seuraavaksi olla kaivamassa piharoskiksesta pussia, jonka hän oli vahingossa ottanut roskapussiksi koska se vain makasi lattialla. Pesuaineet sain onneksi pelastettua.
Heidän perheensä pitää minua jotenkin hyväosaisesta perheestä tulevana, kouluni menee paremmin kuin heidän tyttärellään, olen harrastanut musiikkia ja olen taitavakin siinä, ehkä ulkonäöllisesti hoikempi ja kauniimpi kasvoiltani, käyttäydyn hyvin. Heillä ei suurena perheenä ole ollut varaa panostaa lapsiin samalla tavalla. Pitäisikö minun kätkeä oma itseni ja tekeytyä huonommaksi, jotta heidän isällään ei olisi tarvetta kehuskella omaa tytärtään? Olen ylpeä itsestäni tällaisena, en kehuskele itseäni, vaan olen melko ujo ja hiljainen. En ole koskaan huomannut satuttavani ystäväni isää millään tavalla.
Tuo vaikuttaa nyt oman itseni kehuskelupuheelta, mutta sen tarkoitus oli pohjustaa seuraavaa kysymystä: Luuletteko, että hän yrittää tietoisesti korostaa itseään ja perhettään ja saada minua tuntemaan alemmuudentunnetta siksi, että he kokevat heidän tyttärensä tarvitsevan tietynlaista "tsemppiä"? Ystäväni itse on sujut itsensä kanssa eikä kärsi mistään alemmuudentunnosta, vaan tämä on täysin hänen isänsä omaa keksintöä. Ärsyttää vain olla heidän seurassaan kun hänen isänsä koko ajan halveksuu minua syyttä suotta. Onneksi ollaan ystäväni kanssa jo sen verran vanhempia, että tavata voi muuallakin kuin hänen vanhemmillaan, toisin kuin teinivuosina, jolloin olimme useinkin yötä toisillamme.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikeaa käydä ystäväsi isän käytöksen motiiveja arvailemaan.
Sen verran muuttaisin omaa käytöstäni, etten enää menisi mukaan sellaisille mökkireissuille, joilla ystävän koko perhe on mukana. Hehän ovat kuitenkin isäntäväkeä ja ehkä haluavat viettää lomaa myös vain perheen kesken, ilman ulkopuolisia. Ainakaan itse en muutenkaan haluaisi enää mennä paikkaan, jossa joku käyttäytyisi noin oudosti itseäni kohtaan.
Varmaan tuossa kuviossa voi olla sitäkin, että se mikä on luontevaa vielä kymmenvuotiaana tai yläasteellakin, ei ole enää luontevaa parikymppisenä. Siis vaikka ystäväsi onkin sinut mukaan kutsunut, ei koko perhe välttämättä ole kutsun takana.
Olen ollut lähes vastaavassa tilanteessa. Teininä ja vielä täysi-ikäiseksi tultuani jäin muutaman kerran yöksi serkkuni perheen luokse. Tätini ja naispuolinen serkkuni aina pyysivät, että jäisin yöksi. Kerran serkuksista nuorin miespuolinen sitten kysäisi, että taasko olen jäämässä heille... Kovin montaa kertaa en kuitenkaan ole koko elämässäni heillä yöpynyt.
Jätin kokonaan nämä yökyläilyt siellä. Tämän naispuolisen serkkuni kanssa ollaan kyllä muuten oltu keskenämme tekemisissä ja olemme vierailleet yön ylitse toistemme luona, kun olemme muuttaneet omillemme.
Onneksi ollaan otettu oma mökki kaveriporukan kanssa ensi kesäksi, niin ehkpä tilanne muuttuu :) kiitos vastauksestasi!