Kansan kujistaminen ei tee hyvää rikkaille.

Varallisuus ei ole synti, eikä paha asia sinänsä. Synti ja vääryys on siinä, kun varallisuutta pyritään kahmimaan vääryydellä. Vääryydellä hankittua on se, mikä nyljetään heikomman osasta ja se, mitä riistetään yhteisen isänmaan maaperästä, jopa ulkovaltojen rosvoille yhteinen ympäristö pilaamalla. Kaivosteollisuus on uusin irvikuva. Paperiteollisuus on myös raiskannut metsät ja kaiken mitä irti saivat---ulkomaille.
Kansalaissodalle aikoinaan syntyi otollinen maaperä rikkaiden rikastumisesta väärin keinoin. Köyhät olivat bolsevikeille helppo rekrytoitava reservi. Nykyköyhät ovat työkyvyttömiä, vanhuksia ja huumeveikkoja, ei niistä tuollaista arsenaalia saa. Mutta sekopääjengejä tulee syrjäytetyistä ja pilkatuista nuorista. Ne ovat kaikkein vaarallisimpia, koska ovat valmiita mihin tahansa.
354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin on ! Kurjakansa voi jossainvaiheessa vetää rikasta turpaan. Rikkaan on eristäydyttävä suoja-aitojen ja vartijoiden taakse pysyäkseen hengissä.Aivan kuin jenkkilässä.

Äänestä
  • Voitte tulla aidalle ryysyläiset jonottamaan, ehkä jopa "palkkaan" jonkun teistä kiillottamaan kenkäni, ruokapalkalla tietenkin (isäntäväen tähteistä).

    Äänestä

Ei rikkaat halua kurjistaa, vaan tappaa.
Rajallisista luonnonvaroista jää siten enemmän itselle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


näkökulma. kirjoitti:

Varallisuus ei ole synti, eikä paha asia sinänsä. Synti ja vääryys on siinä, kun varallisuutta pyritään kahmimaan vääryydellä. Vääryydellä hankittua on se, mikä nyljetään heikomman osasta ja se, mitä riistetään yhteisen isänmaan maaperästä, jopa ulkovaltojen rosvoille yhteinen ympäristö pilaamalla. Kaivosteollisuus on uusin irvikuva. Paperiteollisuus on myös raiskannut metsät ja kaiken mitä irti saivat---ulkomaille.
Kansalaissodalle aikoinaan syntyi otollinen maaperä rikkaiden rikastumisesta väärin keinoin. Köyhät olivat bolsevikeille helppo rekrytoitava reservi. Nykyköyhät ovat työkyvyttömiä, vanhuksia ja huumeveikkoja, ei niistä tuollaista arsenaalia saa. Mutta sekopääjengejä tulee syrjäytetyistä ja pilkatuista nuorista. Ne ovat kaikkein vaarallisimpia, koska ovat valmiita mihin tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu