Olemme 30-kymppinen pariskunta, meillä yksi lapsi. Mieheni on ollut masentunut jo useamman vuoden, oikeastaan varmaan koko ikänsä. Olemme olleet yhdessä viitisen vuotta ja miehen tila on pahentunut koko ajan. Hänen aloitekykynsä on nykyään tipotiessään, jaksaa juuri ja juuri töissä käydä. Ei haluaisi kuin nukkua ja hautautua omiin maailmoihinsa. Mies käy töissä, minä hoidan kaiken muun.
Olemme keskustelleet aiheesta kymmeniä kertoja ja mies on luvannut hakea apua, mutta ei sitä tee. En jaksa enää. En jaksa olla enää iloinen itsekään. Välittäminen väliltämme on kadonnut. Ei halauksia, ei kauniita sanoja. Vain riitoja, ahdistusta ja väsymystä. Joudun olemaan "kaiken kannattaja", tsemppaaja, asioiden organisoija, järjestäjä. Huolehdin lapsen, kotityöt, laskujen maksamiset, auton katsastukset kaiken mahdollisen. Koska mies ei muista, ei jaksa, ei välitä. Miestä ei kiinnosta seurani, ei lapsen seura. Ei mikään.
Mies ei halua minua ja kärsin siitä suunnattomasti. Seksiä ei ole ollut kuukausiin. Sitä ennen ehkä kerran kahdessa kuussa. Olen seksuaalinen ihminen ja puoleensavetävän näköinen, saan ehdotuksia muualta jatkuvasti. En halua pettää miestäni, sillä en halua loukata häntä ja säälin häntä. Naiseuteni on kadonnut, en ole nainen parisuhteessamme, olen kämppäkaveri ja organisaattori pakon sanelemana.
Olen yrittänyt kaikkeni; auttaa, kuunnella, tukea. Enää en jaksa. Jaksan keskittyä vain lapseemme ja omaan jaksamiseeni. Olen hukassa, enkä tiedä mitä tehdä. Mieheni puolesta en voi mennä hoitoon, tai hakemaan apua. Pariterapiakaan ei kiinnosta häntä.
Surullista, että välillämme oleva rakkaus alkaa kuolla ja kuihtua. En olisi ikinä halunnut näin käyvän, mutta tunnen olevani voimaton ja avuton, enkä voi muuta kuin nostaa käteni ilmaan.
Olemme keskustelleet aiheesta kymmeniä kertoja ja mies on luvannut hakea apua, mutta ei sitä tee. En jaksa enää. En jaksa olla enää iloinen itsekään. Välittäminen väliltämme on kadonnut. Ei halauksia, ei kauniita sanoja. Vain riitoja, ahdistusta ja väsymystä. Joudun olemaan "kaiken kannattaja", tsemppaaja, asioiden organisoija, järjestäjä. Huolehdin lapsen, kotityöt, laskujen maksamiset, auton katsastukset kaiken mahdollisen. Koska mies ei muista, ei jaksa, ei välitä. Miestä ei kiinnosta seurani, ei lapsen seura. Ei mikään.
Mies ei halua minua ja kärsin siitä suunnattomasti. Seksiä ei ole ollut kuukausiin. Sitä ennen ehkä kerran kahdessa kuussa. Olen seksuaalinen ihminen ja puoleensavetävän näköinen, saan ehdotuksia muualta jatkuvasti. En halua pettää miestäni, sillä en halua loukata häntä ja säälin häntä. Naiseuteni on kadonnut, en ole nainen parisuhteessamme, olen kämppäkaveri ja organisaattori pakon sanelemana.
Olen yrittänyt kaikkeni; auttaa, kuunnella, tukea. Enää en jaksa. Jaksan keskittyä vain lapseemme ja omaan jaksamiseeni. Olen hukassa, enkä tiedä mitä tehdä. Mieheni puolesta en voi mennä hoitoon, tai hakemaan apua. Pariterapiakaan ei kiinnosta häntä.
Surullista, että välillämme oleva rakkaus alkaa kuolla ja kuihtua. En olisi ikinä halunnut näin käyvän, mutta tunnen olevani voimaton ja avuton, enkä voi muuta kuin nostaa käteni ilmaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
---SULLA ON ISOTAAKKA HARTEILLAS JOTEN HAE APUA NYT VAAN
ITSELLES. JAA tää kuorma lähimmäistes ja parhaan kaveris kans'
Älä enää mietiskele itseskes.
Älä panikoi vaan rauhallisesti eteenpäin apua hakien
Ota ja juttele myös kaverin vanhempien kanss tilanteesta..
APUA LÖYTYY AINA,,,,,,AVAUDU
T.jaska
Ei masentunut ihminen kykene ajattelemaan ja toimimaan kuten tasapainossa oleva ihminen, johan sen järkikin sanoo! Perheen velvollisuudet vain pahentavat tilaa jota ei ole hoidettu mitenkään.
Sinun pitää auttaa sitä masentunutta, jotta se todellakin aloittaa vihdoin itsensä hoitamisen eikä ajelehdi enää.
Ota yhteys miehen työpaikkalekuriin tai jos sellasta ei ole paikkakuntanne terveyskeskukseen ja varaa hänelle aika vaikka yleislääkärille. Sitten viet sen miehen sinne, jotta se pääsee kertomaan tarinansa ammattilaiselle ja saa edes lääkkeet pahimpaan tarpeeseen. Siitä sitten eteenpäin.
Et sinä ole mikään terapeutti. Sitä varten ovat ammattilaiset.
Mehän maksetaan verojakin juuri siksi, että saadaan hoitoa silloin kun sitä tarvitaan.
Kiitos teille vastauksistanne!
Olen ottanut ohjat. Soittanut sekä tk-lääkäriin, että työterveysasemalle. En voi varata aikaa mieheni puolesta, hänen on tehtävä se itse.
Olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja koko sen ajan olen pyrkinyt auttamaan/tukemaan. Itselläni on takana lyhyt terapiajakso "aikaisemmassa elämässäni" ennen miestä ja se auttoi minua paljon. Olen kertonut tästä kokemuksesta miehelleni ja pyrkinyt kannustamaan häntä. Nyt viimeisen vuoden aikana voimani ovat alkaneet huveta ja huomaan itsekin olevani todella uupunut. Jaksan kuitenkin hoitaa lapsen, opiskella, harrastaa liikuntaa ja pitää huolta itsestäni... Mutta kuinka kauan? En tiedä.
Minulla oli noin kymmenen vuotta melkein vastaavanlainen tilanne. Kyllä pahalta tuntuu lukea sinun tarinaasi. Minäkin yritin vuosikaudet auttaa miestäni ja siitä ei valmista tullut,tilanne vaan paheni. Erosin,kun huomasin etten voi enää kauan jaksaa moista elämää. Lähdin kolmen pojan kanssa elämääni jatkamaan mika ei todellakaan ollut helppoa. Kaikesta me kuitenkin selvittiin ja pojista tuli kunnon poikia,kun saimme olla onnellisesti keskenämme. Sinun pitää nyt ajatella itsesi lisäksi myös lasta. Tiedän kokemuksesta,että hän aistii,että joku on pielessä ja mitä vanhemmaksi tulee sitä paremmin hän sen ymmärtää. Vaikka se pahalta tuntuu niin sinun kannattaa harkita vakavasti eroa. Älä pilaa omaa ja lapsesi elämää. Nyt sinulla on vielä voimia lähteä lapsen kanssa elämää jatkamaan,mutta kohta ei sinun voimat riitä siihen. Rohkeasti vaan tee päätös. Sitä sinä et muutaman vuoden päästä kadu. En katunut minäkään,mutta sitä kadun,etten aikaisemmin lähtenyt. Voimia sinulle ja ota järki käteen.