Sillä suurin syy miksi suomalaisilla on kurjat ajat on s&k mafiooso kauppioiden vedätyshinnat jotka keinotekoisesti on nostettu ylös.Viljelijät saavat alle 10% hinnoista ja mafioosot vetävät loput välistä.
Nyt tarvitaankin ruuan kulutustavaroiden hintoja alas pakolla ja jätetään ne palkat rauhaan!
Nyt tarvitaankin ruuan kulutustavaroiden hintoja alas pakolla ja jätetään ne palkat rauhaan!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Nimenomaan. Hintoja alas niin saadaan lisää ostovoimaa, ja pienituloisemmillakin tilanne helpottuu. Ruoka on törkeän kallista ja hinnat vain tulevat nousemaan kuten on jo ilmoitettu.
Kyllä näin muuten on,kulutus kasvaa kun hintoja lasketaan ja tällöin kaikki pääsevät mukaan säästötalkoisiin.
Ei voida koska Suolella on huono kilpailukyykky suhteessa EU kriisimaihin ja vienti ei sen takia vedä käteen.
EK anusnaamoja vedetään pataan.
En tiedä miten noihin hintoihin voisi puuttua, kaupalla on kai
oikeus määrittää omat hintansa, mutta tuolla kansalaisaloitteessa
on kohta missä vaaditaan ruan alvia laskettavaksi muun eu:n
tasolle, eli 7%:tiin, siitä tulisi hyvä apu kotitalouksiin.
Siellä on muitakin hyviä alotteita, kuten kotihoidontuen tuen korotus
ja kellojen siirtelyn turhuus ja tietenkin irti eu:sta.
Käy katsomassa, osallistu niihin mitä kannatat, ja levitä tietoa.
tuotemäärä puoleen,näin mm. kaupan pääoma-,varasto-,kuljetus- ja palkkakulut reippaasti vähenee ja mahdollisuus hintojen alennuksiin.
tarpeetonta kamaa kaupat väärällään.
kaupan ahneus-röhkeydelle rajat, nyt hinnotellaan täysin silmät ummessa.,, ja pääsyyllisiä 80-90% on asiakkaat ostaessaan ylettömästi ja tarpeettomasti.
mitä enemmän ostat,sitä suuremmaksi nousuvauhti kiihtyy.
kauppojen pitkät aukioloajat jopa ympäri vrk:n ja sunnuntait ovat kaikki vain lisänä hinnoissa.
kansa on sitä halunnut ja nyt saa maksaa ostohimostaan maltaita.
kauppalle riittäisi max 10-12 tuntia/pvä auki oloon. kyllä tuossa ajassa ehtii,kun aloittaa vasta kol 9-10.
sitä kun voi varautua omiin tarpeisiin esim. ko. aikaan tai olla ilman jotain tavaraa tai jopa ruokaa jonkun tunnin tai jopa pvän.
nyt alv:n korotuksella ei mitään käytännön tekemistä hintoihin. veron lasku taas olisi vain väliaikainen jos sellainen tulisi.
lakeja tulee muuttaa,muuten höpinät turhaa.
uusia Lidl:n kaltaisia halpaketjuja Suomeen ja yksityiset maanomistajat myymään tontteja heille. Kunnat eivät suostu myymään tontteja näille halpaketjuille, koska kokoomuslaisia kunnanvaltuutettuja istuu suomalaisten riistokauppaketjujen hallituksissa. He eivät halua kilpailua, koska se on heidän voitoistaan pois.
liiteri...siis lidl enää halpa.
se seurailee vain K:n ja S:n hintoja hieman niiden alapuolella,monesti myös yläpuolella,näin se toimii saaden jotkut uskomaan liiterin halvaksi.
se "halpa" oli ja meni ajat sitten.
Kun kokoomus on vallassa niin eiköhän suurituloisten palkkaa ja hintoja vain nosteta. Tämä johtaa kierteeseen missä köyhät köyhtyy, rikkaat rikastuu ja kaikki kallistuvat.
Siinä syy miksi usassa on lama ja ihmiset asuvat kadulla.
Riistomonokapitalismi on rikos ihmisyyttä vastaan.
Kyllä kohta alkaa porvarien yleinen ryöstely kun köyhät kärsivät jo niin paljon.
Kyllä näin on.On pidempää pänninyt nämä kermapersesnobi porvari pellet ja kuka itkisi jos niitä hakattaisiin nyrkillä kunnolla keskellä katua?`
Lyömällä järkeä paskaisiin porvaripäihin ja lompakot veks!
Kauppojen ruoan hinnan korotuksiin ei ole asetettu mitään rajoja, vaan kaupat saavat omavaltaisesti nostaa hintoja.
Jo muutaman sentin hinnan korotus tuotetta kohden merkitsee kaupalle tuhansien eurojen voittoa joka päivä.
Kaupoilla on tapana nostaa yksittäisenkin tuotteen hintaa muutaman sentin lähes joka kuukausi.
Ei ole montaa vuotta, kun tonnikalapurkki maksoi 0,60€.
Nyt sama tonnikalapurkki maksaa 0,90€.
Lisäksi kauppa ilmoittaa tuotteen hinnaksi vaikka 0,98 € niin tuotteesta joutuu maksamaan 1 €, vaikka asiakkaalle pitäisi antaa 2 centtiä takaisin.
Miksi tässä asiassa ei noudateta eu:n käytäntöä, jossa 1 sentin kolikko on hyväksytty maksuväline, kun muuten eu:ta noudatetaan pilkuntarkasti.
Jos asiakas ostaa 10 tuotetta 0,98€ hintaisia, niin veloittaako kauppa sitä 10€ ?
Eihän siitä saisi veloittaa, kuin 9,80€.
Tuote maksaa 1,97€, tietenkin kauppias nostaa hinnan 1,98€ jolloin kauppias saa 3 senttiä enemmän jokaisesta tuotteesta.
Tätä ennenhän kauppias menetti 2 senttiä, kun summa pyöristettiin 1,95€.
Eli kauppias hyötyy 5 senttiä 1 sentin hinnan korottamisesta ylöspäin.
Eli ahneus se on kauppiaan mielessä, ei niitä hintoja muuten jatkuvasti oltaisi nostamassa.
Kun pöllii isosta s/k kaupasta ruokaa/olutta niin ei ala edes omatunto koputtelemaan.
Hei koska hinnat ovat oikeasti laskeneet? Tai rahan ostovoima noussut. Ei minun elinaikanani ikinä :D Isoja yrityksiä vaan tuetaan jotka muutenkin hallitsevat ja sanelevat markkinat.
MISSÄ MUUTEN ON RUUAN HINNAN LASKU. Ai niin kun se meni ahneiden yrityksien lisävoitoksi. Hienosti junailtua menoa millä aina rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Jep juuri niin!sikaporvari kauppiaat kuppaavat nyt suomalaisia enemmän kuin koskaan ja ihmettelevät miksi kaupoista varastetaan ennätysmäärä tavaraa.
En saa mitään selvää tuosta jorinasta...Ei se syy ole ainakaan kauppaosuuskunnat, vaan se, että tämä tampiovaltio Suomi muka "yrittäjyyden lisäämisen" hengessä ei osaa ala-astetason yhteen- ja vähennyslaskua, eli hölmöläiset nyky- Suomessa ikään kuin koira joka juoksee oman häntänsä perässä ympyrää, ensin antavat veronmaksajien yhteisistä varoista avokätisiä "yritystukia" jos mille lie puljuille ja nämä sitten (esim. terveydenhuoltoalalla) laskuttavat valtiota kaksinkertaisesti, eli ensin niiden valtiolta saamiensa yritystukien muodossa ja toisen kerran, kun laskuttavat kuntia siitä, että järjestävät kunnille "palveluita". Ja sitten on monta nollatuoton yritystä, jotka vois mennä mieluummin vaikka nevadaan, kun niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään; vaan korkeintaan jollekin muutamalle ahneelle (usein ylikansalliselle) omistajalle ja kaikki levittelee käsiään, että lisää hei "yrityksiä" tarvitaan maahan.
Ininää riittää, kun ei riitä rahaa peruspalveluiden tuottamiseen maassa ja monilla ei ole rahaa edes ruokaan. Ihan helposti olisi asia korjattavissa, eli siten, että luovuttais hyvinvointivaltion tarkoitushakuisesta ja tyhmästä alasajosta, mutta se ei tietysti miellytä niitä, jotka nykytilanteesta taloudellisesti eniten hyötyy ja siksi sama meininki jatkuu.
En tosin ymmärrä, mistä aloittanut puhuu.
kun puhutaan vain ruon kallistumisesta vaikka se on noussut vähiten. kaikki muut hinnat poltto ainesta palvelu maksuihin on nousut 2-3 kertaiseksi euro aikana.
Just näin. Kaikki on varmasti käyneet ale ostoksilla. Käykö kauppa? Joo. Entä kun hinnat nousee? Ei.