Missä olet Petra?

juhis1010

Muistan yhä etunimesi.

Petra.

Oli kelmeän kaunis kesäilta hietaniemessä. Paljon nuorta porukkaa liikenteessä. Mukaan lukien minut, 19-vuotias pojan hulttio.
Olin varustautunut tuohon iltaan omena viinalla. Erkanimme toisista kavereistamme ja kuljin Aleksin kanssa.

Huomasin sinut hymystäsi; sädehdit kuin enkeli. Tuuli heilutti vaaleita kiharia hiuksisasi houkuttelevasti. Istuit maassa pienenä.

Istuimme alas puiden varjoon ja vaihdoin paikkaa Aleksin kanssa, jotta kykenin juttelemaan kanssasi. En muista enää paljonkaan keskustelusta; onhan tapahtuneesta jo kulunut toista kymmentä vuotta.

Juomani loppui ja sain sinut kaivamaan reppuasi; otin mentaalisen valokuvan :”Paina tämä mieleesi”-ajattelin. Näen yhä kuvassa sinun siniset farkut, hiuksesi ja kurkotuksesi repulle.

Ojensit viinipulloa minulle.

Mistä juttelimme? Oi kunpa muistaisin.

Illan jo hämärtyessä, istuit syliini ja suutelimme. En unohda koskaan painoasi sylissäni, huuliesi pehmeyttä ja kosteutta. Sinisiä silmiäsi.

Niin paljon tapahtui jo niin lyhyessä ajassa. Toivoin että saisin olla kanssasi, mutta arkuuteni ja ujouteni ei antanut periksi.

Erkanimme. Emme vaihtaneet yhteistietoja; enkä tiede sukunimeäsi.

Katsoin taakseni viimeisen kerran ja näin teidän loittonevan kauemmas.

Hetken aikaa kuljettuamme ymmärsin että minun olisi käännyttävä takaisin luoksesi, mutta liian myöhään.

Liian myöhään. Paikkasi oli tyhjä. Olit kadonnut.

Paljon myöhemmin sain kuulla Sinun etsineen minua ravintolasta; muistit sukunimeni! Mikä ihmeellinen sattuma; mutta jälleen arkuuteni vei voiton ja sanoin veljelleni ettei minua kiinnosta (enää).

En ymmärrä miksi päästin sinusta irti.

Ajattelin sinua seuraavat seitsemän vuotta. En tiennyt keinoa löytää sinua.

Mutta rakkaus löytyi uudestaan toisaalta ja ilman virhettäni minulla ei olisi kahta ihanaa lasta!

Ihmeellinen maailma. Petra. Ihmeellinen maailma.

Missä olet? Mitä sinulle kuuluu? En ehkä koskaan saa tietää. Ensirakkauteni.

0

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        110
        2321
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        23
        1024
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        912
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        906
      5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        589
        861
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        845
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        82
        738
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        670
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        646
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        69
        644
      Aihe