Onko sinulla ollut jaksoja elämässä, jolloin yksinäisyys ja kumppanin puute on ollut niin iso tuska, että se on pistänyt harkitsemaan tuota lopullista vaihtoehtoa. Minulla on ollut pari sellaista ajanjaksoa, yritykseen asti ei kuitenkaan edennyt.
Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa ?
nipa.
36550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
harva se päivä, en ole kuitenkaan yrittänyt. En ole keksinyt kivutonta tapaa, jos olisi joku syanidipilleri josta seuraisi välitön kuolema niin olisin sen varmaan jo napannut jonakin niistä masennuksen hetkinäni. Tämän ovat suomalaiset naiset aiheuttaneet minulle
Montakin kertaa. Minulla ei ole koskaan ollut kumppania enkä ole seksiäkään harrastanut kuin kerran elämässäni. En tosin itsekkään ole mennyt niin pitkälle että olisin oikeasti yrittänyt tehdä itsemurhan.
Joka päivä ajattelen itsemurhaa.
Ajattelen usein itsemurhaa ja sitä, miten ongelmatonta on olla kuollut, mutta en ole koskaan varsinaisesti harkinnut sitä tekeväni enkä ole mitään tapoja suunnitellut.
Olen. Sen harkitseminen loppui löytäessäni tiedon kuinka yksinkertaisesti pääsen täältä pois kivuttomasti ja ilman kitumaan jäämisen pelkoa.
Et kuitenkaan toteuttanut sitä tiedon saatuasi. Haluatko kertoa syyn siihen.
Uteliaisuus elämää kohtaaan ja lojaalius läheisiään kohtaan ovat voittaneet.
Kuolema on lopullinen eikä sen jälkeen enää voi tehdä valintoja. Eläessään voi.
Jos ikinä lähden täältä itse määrättynä päivänä, olen tuolloin tehnyt kaiken valmiiksi. En halua jättää jälkeeni "likapyykkiä".
Minua vituttaa se , että elämä on niin hirveän lyhyt, ettei millään ehdi tehdä kaikkea mitä mieli tekisi. Aika yksinkertaisesti loppuu kesken vaikka ei kupsahtaisikaan ennen aikaisesti. Tässä eiehdi kuin pintaraapaista ihmiskunnan kulttuuriperintöä.
Olen harkinnut itsemurhaa vakavasti joskus hankalina teinivuosina, 12-14 vuoden iässä. Tämän ajanjakson jälkeen alkoi makea elämä, vauhtia ja vaaratilanteita. Vasta nyt reilun kolmenkympin iässä olen välillä musertua vastuun ja stressin alle - naimisissa ollessani, asuntovelkaisena keskiluokkaisena olen saanut yön tunteina valvoessani ja murehtiessani itsetuhoisia ajatuksia.
Käytä työterveydenhuoltoa jos olet sen piirissä.
Juttele pomollesi työtaakasta jos sulla on pomo.
Pyri pilkkomaan ongelmat osiin ja selvitä ne yksi kerrallaan, siten taakkakin kevenee.
Työterveydenhuoltoon en luonnollisestikaan voi mennä "jaksamisongelmien" kanssa, vaikutukset olisivat melko laajamittaiset nykyiseen ja tulevaan - mitä urakehitykseen tulee.
Tälläinen on maailma ja näillä nyt vain mennään, kiitos kuitenkin vastineesta, ei varmaankaan kovin epätyypillinen tilanne tämän päivän ruuhkavuotisille. En tiedä onko aiempien sukupolvien ollut taisteltava edes paikallaan pysymisestä näin rajusti.
Aina kun luen tätä palstaa..Täällä on niin henkisesti köyhää juttua.
Jos en olisi sen verran Jumalaa pelkäävä, niin olisin tehnytkin sen jo. Uskon, että se on yhtä kiellettyä kuin jonkun toisen tappaminen. Siis vaihtoehtoja ei ole: täällä pitää koittaa eleleskellä vielä ehkä noin 20-25 vuotta.
Kumppanin puute ei saa minua sekoamaan, mutta joskus rahan ja ruuan vähyys vituttaa siinä määrin, että naru tuntuu houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Joka päivä nyt kun vuoden eristäytynyt kotiini.
Joka ikinen päivä, olen ollut jo junalaiturillakin odottamassa että se juna tulee, selvin päin en kuitenkaan uskaltanut sitä tehdä. Nyt on pullo kaapissa odottamassa sitä päivää kun en jaksa enää odottaa parempaa huomista.
Olen yrittänytkin. viime talvena.. En vain pystynyt siihen, valitettavasti. Kenellekään en ole kuitenkaan luvannut mitään.
Tähän tämä on helppo sanoa kun kukaan ei kuitenkaan tunnista.
Sen verran kuitenkin et nainen olen..
Minulle yksinäisyys ja kumppanin puute ole sellaisia ajatuksia tuottanut mutta yhden exän kohdalla tuli aika, jolloin mietin että pitäisikö tappaa itsensä, että pääsisi miehestä eroon. Hän nimittäin murskasi itsetuntoni, arvosteli ja vertaili, kielsi minulta kaiken mistä pidin, en saanut kavereitakaan tavata ja jos eroa ehdotin niin mies uhkasi tappaa itsensä.
Lopulta olin niin loppu että mietin itseni tappamista, haulikolla ampuisin pääni tohjoksi.
Se oli siinä, avunhuuto ja merkki minulle, että haloo tyttö nyt irti miehestä kuin olisit jo. Enhän voinut tehdä sitä läheisilleni. Sanoin miehelle sitten, et nyt se on loppu, en jaksa enää. Toki sain kuulla olevani huora ja vaikka mitä muuta mutta sainpa vihdoin alkaa parantaa itseäni. Kivi putosi sydämmeltä.
No johan on taas ongelmat naisilla.... ihan itse olit "helvettisi" valinnut, huora!
Kunpa olisitkin tappanut itsesi.
No voi voi, kukaan ei ennalta tiedä millainen ihminen voi olla. Oletko vähän tyhmä?
Naisilla ei ole sellaista ennustamisen taitoa eikä näin voi tietää millainen tavattu mies on loppupeleissä.
Hiensti toimittu, nimim. HelvetistäSelvinnyt. Lohdullista kuulla, että joku on löytänyt voimaa taistella negatiivisuutta vastaan ja irrottautua siitä. Se oli teko itsen hyväksi ja se on aina kannustavaa.
Kiitos, kun jaoit kokemuksesi.
Voimaa antavia ajatuksia sinulle.
Aiemmin kyllä. Nykyään olen niin perhekeskeinen etten voisi tehdä sitä ihan jo perheenkin takia.
Sitä paitsi en halua antaa vihamiehille ja nyt jo vanhuusikään päässeille nälvijöille kuten ex-opettajille sitä iloa että saisivat ajatella olevansa oikeassa tai jeesustella muistollani.
Masentaa kun on vain tämä yksi lyhyt ja ainutkertainen elämä eikä saa pillua. Ei se pillunsaaminen tietenkään pitäis olla mikään koko elämän määrittelevä asia mutta olis sitä nyt kiva saada edes silloin tällöin.
Tuppaa se kuitenkin olemaan vähän niin että jos sitä ei saa niin kaikki muutkin asiat menettää merkityksensä ja mies masentuu. Olen kyllä tehnyt ihan tarkat suunnitelmatkin miten tappaisin itseni mutta tuskin kuitenkaan teen sitä.
Itsemurha on järjettömyyden huipentuma. On se ihme jos ei elämästä pysty nauttimaan ilman seksiä tai naisystävää.
en koskaan!
En ole harkinnut., mut sen verran on tää yksinäisyys tuskaista et maksullisen naisen olen hommannut säännöllisin väliajoin. Jos saa pil.lua niin ei elämä sitten niin paljoo masenna vaikka sitä joutuu maksamaan siitä pimpistä. Maksaa elämä ja kaikki muutenkin joten maksullinen nainen ei niin paljoo maksa.
Joka päivä koska naiset ovat niin julmia.
"Naiset" ovat vastuussa sinun hengestäsi.
Tosi hurja väite. En usko todeksi.
Mulla löytyy hullun paperit todisteeksi naisten julmuudesta: keskivaikean masennusoireilun takia 2vko suljetulla.
Ahaa.
Kun olet oikein diagnoosinkin saanut niin sitten uskon, ja osaan tästedes asennoitua siihen mitä sinä kirjoitat.
Joku viisas on joskus sanonut, että opettele ensin rakastamaan itseäsi, sen jälkeen vasta voivat muut sinuun rakastua. Eli oma elämä kuntoon ensin, tuollaisiin ajatuksiin voi ja pitää hakea ammattiapua. Ala tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli, niin elämäkin näyttää jo valoisammalle ja on muutakin tekemistä kuin joka sekunti vatvoa parisuhteen puutetta. Opettele olemaan kiitollinen siitä mitä sinulla on sen sijaan, että keskittyisit siihen, mikä on pielessä. Ja pidä huolta itsestäsi, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos olet siinä pisteessä, ettet siihen kykene, niin ammattiapu on silloin todellakin paikallaan. Elämäni paras päätös oli hakea apua.
Mistä ja miten apua voi hakea?
Pitää varmaan ryhtyä kiristämään naisia että tapan itseni jos ne ei anna mulle pillua ja minun kuolema on naisten syytä. Julmaa mutta taitaa olla viimeinen keino.
Olen ja ajoittain tuntuisi jopa hyvältä jättää kaikki. On vain kaksi syytä jonka takia matka jatkuu.
Sisimmässäni tiedän kuitenkin lähteväni suhteellisen nuorena eli ennenaikasesti mutta en oman käden kautta. Vahva tunne ja usko asiaan. En ole siitä välttämättä surullinen koska olen kokenut paljon.
Jostain syystä minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut mitään annettavaa muille ihmisille eikä muilla ole ollut mitään annettavaa minulle, mikä on tehnyt elämästäni kohtalaisen tyhjää. Syytä en osaa ymmärtää, mutta vastas tuohon kysymykseen joka tapauksessa on kyllä ja aika usein.
Muutenkin kun tarkastelee tätä maailmaa, niin onhan täällä oikeasti asiat aika huonosti. Ainoastaan nukkuminen ja hyvä ruoka tuovat aitoa mielihyvää, jolloin kuolema ei vaikuttaisi ollenkaan hassummalta vaihtoehdolta.
Lähemmäs joka päivä tullut mietittyä asiaa jo reilut 5 vuotta ainakin. Viimevuoden puolella kuolema kävi jopa todella lähellä, ei tosin itsestä johtuen. Omassa elämässä ei nyt moneen vuoteen mitään kovin hyvää ole tapahtunut, enkä usko että tulee tapahtumaan, joten tekisi mieli todellakin vaan lähteä pois. Ainoa syy miksen vaikka samantien vedä itseäni jojoon on perhe, jota jostain käsittämättömästä syystä kiinnostaa elämäni enemmän kuin itseäni. Tuntuu todella sisällöttömältä ja yksinäiseltä joka ikinen päivä.