En oikein vieläkään usko sen olevan totta. Illalla omainen ilmoitti minulle rakkaan ystäväni olevan poissa.
Olin tuntenut tämän henkilön jo vuosia ja todella läheinen ihminen oli minulle.
Toisiamme autettiin elämän vaikeina aikoina,juteltiin paljon asioita ja tsempattiin toisiamme jaksamaan eteenpäin. Tavattiin satunnaisesti,mutta viikottain soiteltiin kuulumiset.
Nyt jostakin syystä en vastannut puheluun kun puhelin soi aamuyöstä...olisi pitänyt vastata :(((((
Olisinko voinut pelastaa hänet?!! En anna ikinä anteeksi hänen kuolemaa itselleni,miksi en vastanut :(
Minulla on niin suuri ikävä häntä!! Lepää kultainen ystäväni nyt vihdoinkin rauhassa ja anna minulle anteeksi.
Miten omaiset tämän kestää ja kuinka minä jaksan eteenpäin,kenelle minä nyt kerron pahasta olostani :( tule takaisin!!!
Olin tuntenut tämän henkilön jo vuosia ja todella läheinen ihminen oli minulle.
Toisiamme autettiin elämän vaikeina aikoina,juteltiin paljon asioita ja tsempattiin toisiamme jaksamaan eteenpäin. Tavattiin satunnaisesti,mutta viikottain soiteltiin kuulumiset.
Nyt jostakin syystä en vastannut puheluun kun puhelin soi aamuyöstä...olisi pitänyt vastata :(((((
Olisinko voinut pelastaa hänet?!! En anna ikinä anteeksi hänen kuolemaa itselleni,miksi en vastanut :(
Minulla on niin suuri ikävä häntä!! Lepää kultainen ystäväni nyt vihdoinkin rauhassa ja anna minulle anteeksi.
Miten omaiset tämän kestää ja kuinka minä jaksan eteenpäin,kenelle minä nyt kerron pahasta olostani :( tule takaisin!!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä suotta syyllistä itseäsi, ei ystäväsi kuolema sinun syysi ollut. Jokainen on itse vastuussa elämästään, kukaan ei voi vastata toisen päätöksistä.
Ystävälläsi on nyt kaikki hyvin. Hän olisi ehkä halunnut vain kiittää sinua ystävyydestä, siitä että olit hänelle olemassa.
Aika auttaa.
NIINKÖ
Samaa mieltä ensimmäisen vastaajan kanssa... tai mitä tuohon nyt sanoisi, en tiedä. Yleensä jos joku kaveri soittaa mulle aamuyöstä niin voin melkeinpä laskea sen varaan että ne on jossain jatkoilla ja siinä vaiheessa jo liian kännissä saadakseen aikaan mitään rakentavaa keskustelua. Tarkoitan vaan, että ei sun nyt kannata loputtomiin syyllistää itseäsi yhden vastaamattoman puhelun takia.
Jos myöhemmin jossain vaiheessa huomaat, ettet pääse ajatuksesta yli vaan syyllistät jatkuvasti itseäsi niin kannattaa varmaan hakea apua joltain ammattiauttajalta. Siihen, miksi et ko. hetkenä vastannut puheluun, oli varmasti olemassa jokin syy: järkeilit, ettei se ollut välttämätöntä. There simply was no way you could have known.
En tosin lähde kommentoimaan sen enempää, kun en tiedä teistä kahdesta oikeastaan mitään kertomasi perusteella. Otan osaa edesmenneen ystäväsi puolesta ja toivon sinulle parasta mahdollista jatkoa.
On hyvin yleinen tunne läheisen kuoleman jälkeen, että kokee syyllisyyttä että ei tehnyt itse eikä toimittu tarpeeksi että poismeno olisi voitu estää.
Jos olisit onnistunnut nyt, lähtö olisi oivnut olla kumminkin iahan oven takana.
Ei emme olla toistemme jumalia.
Otan osaa ja myötätuntoa ystävän menetykseen. Ajan kanssa pääset eteenpäin.
Kuin unessa on päivä mennyt,itku tulee herkästi ja en vieläkään voi uskoa sen olevan totta.Odotan häneltä viestiä,että kaikki on hyvin ja elämä jatkuu...näin hänet viimeksi uuden vuoden aattona ja hän oli niin iloinen ja nauravainen kertoessaan joulustaan...ja nytkö häntä ei enää ole!!? En voi uskoa todeksi :((
Miksi tälläistä pitää edes tapahtua? Kenellekkään en toivoisi sellaista.
Mutta on kai se vaan pakko jatkaa eteen päin ja uskoa,että hänellä on nyt kaikki hyvin.
Kiitos kaikille lukijoille.
Ymmärrän hyvin itsesyytöksesi. Jos ystäväsi poistui oman käden kautta, sinä olisit saattanut voida sen estää, mutta jos kuolinsyy oli luonnollinen, et olisi sitä todennäköisesti voinut estää.
Nyt jälkeen päin asiasta on aivan turha syyllistyä, koska tekemättömiähän ei saa koskaan takaisin. Paras sinun on ajatella niin, että se oli hänen kohtalonsa ja sillä sipuli!