Kysymys henkilöille joka on tai on ollut suhteessa ulkomaalaiseen, eikä teillä ole ollut kunnollista yhteistä kieltä. Miten ootte saanut suhteen toimimaan, vai onko tuhoon tuomittu?
Minulla on "juttua" työkaverini kanssa, joka on Keski-Euroopasta tullut Suomeen töihin. Meillä ei ole kunnollista yhteistä kieltä. Puhumme siis Suomea ja hän puhuu jo sitä ymmärrettävästi. Mutta silti liikaa tilanteita, etten tiedä ymmärtääkö hän...
Järkeni sanoo että ei tästä mitään tuu, mutta sydän sanoo toista... (ja sitä pitäisi kai kuunnella).
Minulla on "juttua" työkaverini kanssa, joka on Keski-Euroopasta tullut Suomeen töihin. Meillä ei ole kunnollista yhteistä kieltä. Puhumme siis Suomea ja hän puhuu jo sitä ymmärrettävästi. Mutta silti liikaa tilanteita, etten tiedä ymmärtääkö hän...
Järkeni sanoo että ei tästä mitään tuu, mutta sydän sanoo toista... (ja sitä pitäisi kai kuunnella).
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä olen naimisissa Turkkilaisen kanssa ja hän ei osannut yhtään suomea kun tuli suomeen kaksi vuotta sitten. Hän ei puhu myöskään Englantia . Minä en osannut Turkkia . Kuulostaa katastrofilta mutta kävimme ensin trffeillä ja puhuimme google kääntäjän avustuksella ja sitä oppii kummasti kun on oikeasti kiinnostunut. Nyt olen oppinut Turkkia puhumaan ja hän suomea kun olemme molemmat koulussa. Se vaatii vain kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Meillä on ollut todella hauskaa yhdessä kun yritämme selostaa toiselle asioita :D Mutta tietysti jos riitoja tulee niin se on hankalaa , tulee helposti väärinkäsityksiä. Meillä tämä suhde on vain toiminut kaikesta huolimatta. Olemme mieheni kanssa molemmat sellaisia ihmisiä että teemme molemmat myönnytyksiä ja kompromisseja toisiamme kohtaan emmekä riitele juuri koskaan.Kannattaa yrittää jos siltä tuntuu !!
Avainsanoina voit käyttää "oleskelulupa ja tässä rahaa".
Toimii takuulla.
eieieieiei. miksi haluaisit muodostaa suhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa et voi jutella vapaasti kaikesta? on tosi sääli, jos keskustelu on vain pintapuolista.
Tapasin vietnamilaisen mieheni, kun hän oli asunut Suomessa tosi vähän aikaa. Aluksi kommunikoimme huonolla englannilla ja vähitellen suomella sitä mukaa kun mies sitä oppi. Itse osasin jo ennestään jonkin verran vietnamia. Motivaatio oppia toistemme äidinkieliä kasvoi kummasti. Koska en kuitenkaan osannut juuri puhua vietnamia, "keskustelimme" usein kynän ja paperin kanssa ja lisäksi kirjoitimme toisillemme kirjeitä. Niitä kirjoittaessa sai rauhassa miettiä, mitä sanoa ja miten. Tutustuminen vei tietysti kauemmin kuin keskimäärin Suomi-Suomi -suhteissa, mutta aikaahan meillä riitti.
Joillekin sanallinen kommunikaatio on tärkeämpää kuin toisille. Itse olen aika verbaalinen ihminen, ja yhä edelleen mieheltäni saattaa mennä sarkastiset huomioni ohi, mikä ei kuitenkaan aina ole huono juttu ;) Toisaalta saan toteuttaa ja ilmaista lahjakkuuttani mm. töissä. En koe jääväni mistään paitsi.
Vaikka suomalaiset puhuisivat keskenään, ihmiset puhuvat usein toistensa ohi, eivät keskity kuuntelemaan oikeasti tai ymmärtävät väärin. Ei yhteinen kieli takaa ymmärretyksi tulemista - tai sitä, että toinen ylipäätään haluaa keskustella. Joskus toki ärsyttää selitellä, mutta toisaalta asioita tulee käytyä läpi perin pohjin. En siis sanoisi, että keskustelumme olisi pintapuolista, pikemminkin päinvastoin. Mutta aikaa, kärsivällisyyttä ja tahtoa ymmärtää se kyllä vaatii.
Kommunikointiin liittyy niin paljon muutakin kuin sanallinen puoli: ei vain se, mitä sanoo vaan se, miten sanoo, miksi ja kelle.