Suomalaisten tavat kohtaa vieraat. Kun suutumme/vihaamme/inhoamme etsimme toisistamme heikkouksia ja niistä huudellaa perään (esim. huora, kusipää, paskahousu, mammanpoika, rippipää, tyhmä ym.) tarkoituksena on saada toiselle pahamieli. Tämä koskee lähinnä lapsia ja teinejä tosin kyllä ne aikuisetkin osaa (olemmehan kuulleet työpaikkakiusaamisesta). Kun mummo rupee haukkuun maahanmuuttajaa hänen motiivit hän on rasistinen (onko?) entäs, kun mummo haukkui minun silloin 3 vuotiaalle lapselle. Lisäksi hän rupesi saarnaan ja haukkuun häntä sosiaalipummiksi. Motiivi oli se että 3 vuotias lapseni istui bussipysäkin tuolin ainoolla vapaalla paikalla, jonka mummo olisi halunnut. Minusta motiivina oli vanhuuden "höperö" molemmissa tapauksissa. Entäs kun virolainen nainen haukkuu suomalaisnaisia lihaviksi ja rumiksi eikös sekin ole rasismia tuskin me kaikki ollaan lihavia ja onhan moni suomalaisnainen pärjännyt missikisassa. Tosi turhapäiväinen kisa mokoma on. Vähän väliä suomalaisia haukutaan väkivaltaisiksi ja juopoiksi ja ties miksi milloin. Sitten kun ne jutut pääsee mediaan isolla huudolla sanotaan että olemme turhan herkkiä eikä meidän pitäisi reakoida toisten kommentteihin. Vanhempani eivät ole eläisään pisaraa juoneet ei myöskään veljeni, lapsiani viina ei kiinnosta. Puhumalla olemme riidat pyrkineet ratkaisemaan, joten ei pitäisi yleistää. Emme ole mielestämme rasisteja sillä kodissamme on käynyt eri puolilta maailmaa tulleita ihmisiä. (kurdeja, virolaisia, venäläisi, somalityttö, kotoisia mustalaisia, kanadalaisia jopa :) suomenruotsalaisia. Meillä on niinsanotusti ovet olleet avoinna kaikille tulijoille.Olen kuitenkin sitä mieltä, että nykyään liikaa kiusaamisilmiötä laitetaan rasismin nimiin. Olen kuitenkin sitä mieltä että nolla toleranssi kiusaamisessakin olisi hyvä kuin myös rasismissa. Rasismista sanoisin, että ihmisiä ei pelota niin paljon ne toisten ihmisten eroavaisuudet, vaan ne nurjat puolet joita joissakin uskonnoissa esiintyy ja joissa meidän mielestämme vääräät käyttäyttymiset (kunniamurhat) ovat tulollaan rakkaaseen maahamme. (Onko rasistista sanoa toi ääneen? Omat lapseni ovat tyttöjä, joten olen tietenkin tyttöjen puolella.)
Mikä on rasismia ja mikä on pelkää kiusaamista?
tulatuulan tei
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuinkahan tuon kiusaamiskulttuurin saisi sitten pois. Lapset kärsivät koulukiusaamisesta ja aikuiset työpaikkakiusaamisesta. Nuoriso on ehkä aina kulkenut porukoissa ja porukoiden välillä ollut suukopua ja tappeluita. Samaa mieltä tulatuulan tein kanssa uskontojen varjolla tehdyistä rikoksista ja alistamisesta. Niitä en voi hyväksyä mitenkään. Kyllä uskontoa ja omia perinteitä saa harjoittaa,mutta rajansa kaikella. (lestadiolaiset,muslimit,juutalaiset ym) Rikoslakiin tiukennusta tähän toimintaan.
sanoisin törkeäksi kiusaamiseksi, että tänne Suomeen tulee laumoittain näitä ärväturpia syömään meidän ruokakupilta ja haukkuvat vielä suomalaiset rasisteiksi ja vääräuskoisiksi. Jossain mättää ja pahasti.
varmaa faktaa somalit eivät kärsi työpaikkkakiusaamisesta ja miksiköhän
"Rasismista sanoisin, että ihmisiä ei pelota niin paljon ne toisten ihmisten eroavaisuudet, vaan ne nurjat puolet joita joissakin uskonnoissa esiintyy ja joissa meidän mielestämme vääräät käyttäyttymiset (kunniamurhat) ovat tulollaan rakkaaseen maahamme. (Onko rasistista sanoa toi ääneen?"
Ei, toki, ole.
Mutta se sen sijaan oli jollekin aivan, aivan liikaa, kun sanoit että rasismille nollatoleranssi. Että heti paukahti miikka...(!)
Tällaista isänmaallisuutta täällä tänään!