Avioeron uhrit

En tiedä herättääkö kirjoitukseni ketään, mutta asia on hyvin ajankohtainen tärkeä monille ihmisille.

On monenlaisia avioeroja ja erilaisista syistä, jotkut ovat ihan aiheellisia jopa henkilöiden hengen turvallisuuden vuoksi ja paljon on niitä, joissa elämä niin eri poluille vienyt että ollaan täysin poissa toaltaan ja hyvin lähellä tuota samaa eli toisen "murhaamista tai ainakin henkistä murhaamista".

Tiedän kyllä, miten jotkut asiat saattavat alkaa risoa, kun toinen nalkuttaa kaikesta turhasta ja mitättömästäi, siinä helposti pimahtaa, Tätä sattuu kyllä sanoisin melkein jokaisessa perheessä joskus. Kun se vie niin alas että ahdistaa, alkaa koston tie, mennään pettämään, aletaan elää ihan erilista elämää itsekin ja se on vailla järkeä elämää, sillä onhahn kaikki arvot menneet sekaisin. Tavallaan jonkinlainen mielentilan häiriö.

Mutta kun siinä et kuitenkaan ole yksin, ethän sitä millään halauaisi tunnustaa, heittlet herjoja, kuinka lapsien tekeminen oli virhe, monesti vielä lasten kuullen, pienikin lapsi ymmärtää. Saatikka sitten muiden läheisten kohtelu ja kohtaaminen se käykin mahdottomaksi, olet niin sekaisin ja mahdollisesti olet jo jo noilla retkilläsi löytyänyt kumppanin, joka ohjaa sinun ajatuksiasi täysin, näitä kutsutaan ilmeisesti narsisteiksi ja he kyllä havaitsevat tällaisen tilapäiseen traumaan ja kriisiin joutuneen ihmisen, sekoittavat lopullisesti.
Ketään läheistähän ei tuossa tilanteessa voi kunnella, eikä kärsi keskustelua aiheesta läheisten kanssa.

Kun luin tuota Hyvinkään surmien oikeuskäynnin juttua, siinä tulee esiin tämä sama ihmisen täydellinen pimahtaminen, mutta myös tuo uhrien omaisten tilanne, kuinka heiltä katosi elämä kokonaan, niin se muuten on että kyllä näiden erojen myötä katoaa elämä lapsiltanne, vanhammiltanne ja muiltakin läheisiltänne.
Täsä pimahteneessa tilanteessa tekee aivan kamalia asioita välittämättä mistään tai kestäkään.

Juuri tässä vaiheessa löyttyy se kaikkein huonoin ihmissuhde tilalle, monesti alkaa jo syrjähyppynä, kostona. Kyllä he lohduttavat omalla tavallaan, mutta se onkin sitten murha näille lapsillenne ja läheisillenne, sillä nämä eroittavat teidät parhaansa mukaan kaikesta entisestä, ei riitä että siitä ex-puoliosta vaan ihan kaikista omista läheisitäkin, sillä olette niin sekaisin, että oma järki ei ole mukana.

En vastusta todellakaan eroamista sinällään, toki ihan ykskaks pimahten, sanon että jäitä vaikka pakastimesta pään ympärille, jotta rauhoitut.
Mutta se lähteminen tuossa tilassa mihinkään on väärin, olet suureessa vaarassa todella joutua väärien ihmisten seuraan.
Eron jälkeen jokaisen piäisi rakentaa elämä ihan ilman uusia kumppaneita ja turvata näin oma sekä lasten tulevaisuus, on sitten eri asia tuon kuohunnan mentyä tarkoin harkiten antautua uusiin suhteisiin.
Kyllähän jo eron pitäisi sanoa kyllin hyvin, että ketään ei tunne edes vuosienkaan saatossa kyllin hyvin, miten se voisi onnistua kun on täysin sekaisin entisen liiton asioista ja varmasti eivät ole vielä edes tiedossa mitä tuleman pitää, niin lasten asioissa, kuin talouden asioissa, mahdollisesti jopa työpaikan kohdalla.
On suuri lisätressi tähän tilanteeseen antaa kenenkään uuden suhteen tulla.
25571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Totta varmasti monelta osin. Oletkos sinä mikä osapuoli, kuulostaa että kirjoitat kokemuksesta? Oletko eronnut, eronneiden lapsi vai muu uhri/sukulainen?

Äänestä

Luinpa minäkin Hyvinkään tappajan oikeudenkäynnistä tänään lehdestä. Se ei ole missään määrin verrattavissa avioeroon. EI MISSÄÄN määrin. Häpeällistä edes verrata.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Erossa jää molemmat kuitenkin henkiin. Mä en yleensäkään voi ymmärtää, miten ihmiset vertaavat eroa kuolemaan. Kuolemassa menettää toisen kokonaan, jää ikuinen ikävä.

    Äänestä

  • samaa mieltä ja toivon todella, ettei kukaan Hyvinkään
    uhrien omaisista saa silmiinsä tuollaisita kirjoitusta.

    Äänestä

  • Täysin samaa kirjoitti:

    samaa mieltä ja toivon todella, ettei kukaan Hyvinkään
    uhrien omaisista saa silmiinsä tuollaisita kirjoitusta.

    t, hyvinkääläinen

    Äänestä

  • samma här kirjoitti:

    Samaa mieltä. Erossa jää molemmat kuitenkin henkiin. Mä en yleensäkään voi ymmärtää, miten ihmiset vertaavat eroa kuolemaan. Kuolemassa menettää toisen kokonaan, jää ikuinen ikävä.

    Jooo, totta on niin kuin sanot, mutta siitä juolahti jotain muutakin mieleen. Nimittäin kaikki ne traumaattiset liitot, joissa toinen pelotellaan toimimattomaksi, kykenemättömäksi puolustamaan itseään alistavaa puolisoa kohtaan.

    Pelottelu tapahtuu pahimmassa muodossaan juuri niin, että eroa pelkäävä tai uumoileva osapuoli uhkaa lopullisilla teoilla joko toista aikuista tai koko perhettä. Siinä kohdassa ainakin menneinä aikoina alistettu osapuoli on sulkenut sekä suunsa että oikeutensa oman itsensä suojeluun. Tosin sekin on kuolema, elävältä hautaus, mutta kaikki jatkavat maan päällä.

    Jotkut elämän ja maailman väärin ymmärtäneet tyypit ottavat liian tosissaan, kun pappi ennen aamentansa sanoo: "... kunnes kuolema teidät erottaa ...".

    Äänestä

  • Komppaan ! kirjoitti:

    t, hyvinkääläinen

    t. ex-hyvinkääläinen.

    Äänestä

  • Yms. amensoopaa kirjoitti:

    Jooo, totta on niin kuin sanot, mutta siitä juolahti jotain muutakin mieleen. Nimittäin kaikki ne traumaattiset liitot, joissa toinen pelotellaan toimimattomaksi, kykenemättömäksi puolustamaan itseään alistavaa puolisoa kohtaan.

    Pelottelu tapahtuu pahimmassa muodossaan juuri niin, että eroa pelkäävä tai uumoileva osapuoli uhkaa lopullisilla teoilla joko toista aikuista tai koko perhettä. Siinä kohdassa ainakin menneinä aikoina alistettu osapuoli on sulkenut sekä suunsa että oikeutensa oman itsensä suojeluun. Tosin sekin on kuolema, elävältä hautaus, mutta kaikki jatkavat maan päällä.

    Jotkut elämän ja maailman väärin ymmärtäneet tyypit ottavat liian tosissaan, kun pappi ennen aamentansa sanoo: "... kunnes kuolema teidät erottaa ...".

    Tiedätkö milloin papit lopettivat vihkiessään "kunnes kuolema teidät erotta" -ilmaisun käytön, jos vihittävä pari ei halunnut/halua liitoa solmiessaan nimen omaan tuota muotoa käyttää?

    Ois sinunkin syytä tietää, jos kerran aamenilla jeesustelet (ratsastelet).

    Äänestä

  • J a s s o o kirjoitti:

    Ihanko totta? Ajattelin kyllä kirjottaessani, että olisikohan uudistusta tapahtunut, olisivatko jo jättäneet em. jutun pois. Mutta kun uusiutumista tapahtuu niin hitaasti, niin oletin toisin.

    Aivan samalla tavalla kuin isäni aikoinaan piti oikeana ja hyvänä jotain Raamatun / Katekismuksen kohtaa, jossa sanottiin: "... kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat ...". Minä vedin siitä pultit ja isäni piti oikeana ja niin kuin asia on, kun se on Sanaan painettu.

    Vaan kuinkas kävi, uudemmasta versiosta sitä ei enää löytynytkään. Että jotain kehitystä sentään, Luojalle kiitos siitä.

    Äänestä

  • E n t i e d ä kirjoitti:

    Kannattaa katsoa vaikka googlaamalla hakusanalla "vihkikaava" ev.lut. kirkon nettisivuilta. Kunnes kuolema meidät/teidät erottaa on edelleen käytössä. Kirkko tarjoaa kaksi kaavavaihtoehtoa parin toiveiden mukaan.

    Äänestä

Nytkin tuossa kirjoittaja sanoo, että erossa jää molemmat henkiin, huomaatteko sanaa molemmat. No ensinnäkin asia koskee monia muitakin, jäävätkö hekin henkinn vai henkirtoreisiin.
Ihan ensnn lapset jäävät täysin ajattelun ulkopuolelle, jos näkökanta on vain molemmat, se kertonee hyvin paljon ajattelun tasosta. Lisäksi on monia muita henkilöitä, jotka ovat täysin alistetttuja ja latistettuja. Minusta erovat ihmiset ovat täysin itsekeskeisiä paskoja, silloin kun erossa on vain kyse jostakin seksin puutteesta ja muka eriasioihin kasvamista, sitähän ei itsestään tapahtdu, toinen ainakin ylittää rajoja ja rutkasti.

Mutta tärkeintä lienee, että nämä muutkin kuten lasten tulevaisuuden turvat ja läheisten jonkinasteinen valmistelu tulevaan pitää olla. Yhtä äkkiä se on kuin juna ajaisi ylitse, jokainen tietää että siitä ei selsiä koskaan ehjänä ulos, sillä tavoin käy läheisille ihmisille. Heillä ei ole mahdollisuutta juosta pakoon toisen syliin, ei mitään tietä tai kanavaa, kuten ei lapsillannekaan.

On lapsellista touhua suuttua toiseen niin, että kun ei saa tahtoaan läpi, siitä hyökätään kostoretkelle bilettämään yksin ja sen seuraukset tietää ihan jokainen, aina sieltä viina huuruissa joku tarttuu liepeisiin ja silloin se on menoa, toisen lakanoissa vaikka olisivat kuinka ryppyiset ja likaiset voi sitten sitä kostoa suorittaa. Mutta montako kertaa tulee mitään parempaa.

Asiantuntijatkin vertaavat avioeroa kuolemaan, sillä yhtäläisyyksiä on ja ero on vieläkin pahempi. Varsinkin jos pettämistä mukana, siinä sinä sitten kohtaat jatkuvasti tuon saman edessäsi, kuoleman mytä häviää vastaan kävely.

Mitä lapsenne kokevat kun vastaan kävelee tuo pahuuden "enkeli", joka särki kaiken. On paljon asioita, joita pitäisi ajatella hoitaa ennen eroa ja ottaa ennenkaikkea huomioon.
Se vain tuntuu olevan, että tänään riidellään ja paiskitaan mukit rikki ja huomenna onkin sitten jo avioeropaperi lennätetty käsittelyyn ja uusi räkälän kundi tai naikkonen petipuuhissa.

Kyllä siinä läheisen välittävän ihmisen miettii , miten viedä lapsianne teenpäin, mahdollisimman pienin vaurioin, sillä ilman niitä he eivät selviydy.

Koettakaahan kirjoittaa itsellenne oma hulluutenne paperille ja lukekaa, jospa siitö näkisitte, miten kauheita asioita olettekaan saaneet aikaan,

Äänestä
  • Hyvinpä on sinulla mustavalkoinen näkemys asiaan.

    Omien kokemuksieni mukaan ihmiset jatkavat liitoissaan liiankin kauan, jopa oman terveytensä uhalla. Eivätkä todellakaan eroa ihan mitättömistä syistä.

    Ja moni jatkaa yksinään eikä esim. hae eroahdistukseen lohtua toisesta sängystä.

    Äänestä

  • Täydet pisteet kirjoituksestasi!! Komppaan näin, koska joku aina miinustaa kirjoituksia, joissa on totuuden siemen.

    Äänestä

  • melkein kuollut kirjoitti:

    Täydet pisteet kirjoituksestasi!! Komppaan näin, koska joku aina miinustaa kirjoituksia, joissa on totuuden siemen.

    kylväessä on hyvä pitää suhteellisuudentaju mielessä ja huolehtia, ettei tule kylväneeksi myös rikkaruohoja.

    Äänestä

  • melkein kuollut kirjoitti:

    Täydet pisteet kirjoituksestasi!! Komppaan näin, koska joku aina miinustaa kirjoituksia, joissa on totuuden siemen.

    Minkä "totuuden"? Kenen? Entä toinen osapuoli, joka ei halua kuolla? Mistä nm. "Jäki puuttuu" välittää / on välittävinään?

    Jos ihminen pitää kuolemaa ja avioeroa yhtäläisinä toisiinsa nähden, niin todellisuudentaju ja henkinen kapasiteetti ovat enemmän kuin vajavaisia. Kun kommentoijan mielestä on parempi, että eronnut osapuoli ei enää kävele vastaan, niin se kertoo mielen puolen vakavasta ongelmasta.

    Vieraissa käyvä on häneen nähden hyväntekijä, joka ymmärtää ainakin sen, millä tavalla polla pysyy pinnalla.

    Äänestä

  • Olet ihan sekaisin ja häiriintynyt. Ero eikä mikään muukaan ole verrattavissa kuolemaan. Törkeää kutsua kumpaakaan eronnutta vanhempaa pahuuden enkeliksi, itsekeskeiseksi paskaksi. Hanki itsellesi apua.

    Äänestä

11 10 nimimerkki, olen sama mieltä että kannataisi jokaisen itse miettiä, mitkä ovat ne todelliset syyt, kun ihmissuhteet eivät toimi.
Ne syyt saattavatkin olla ihan oman itsensä ajattelumaailmassa, eivätkä ne häviä seuraavassakaan ihmissuhteessa.
Tämän ihmisen vain olisi hyväksyttävä itsensä asia ja lähdettävä hakemaan apaua muutokseen, ei olelnkaan seurustelusuhteista, vaan keskustelemaan terapeutin kanssa niistä asiosita, jotka siellä omassa elämässä vaikuttavat näihin ajatuksiin ja tekoihin.

Kun mennään "päätä pahkaa" suhteeseen, ilman vanhanaikaista seurustelua, jää moni asia ajattelematta. Melkein ensitapaamisella monet jo päätyvät toisen lakanoihin, silloin ollaan täysin ajattelemattomia. Seksi vie kaiken järjen ja on surullista luettavaa, kuinka kahden lapsen jälkeen ollaankin jo kasvetettu erilleen.
Eihän edes koskaan ollut "kasvettu yhteen". Oli jäänyt se seksitön seurusteluaaika kokonaan elämättä, aika milloin opitaan tuntemaan toinen edes pienellä tasolla. Tuntemaan hänen historiaansa, tapojaan elää elämän eri asioiden kanssa. Tapojaan tuntea hänen oikeita arvojaan.

Nuoruudessa usein ns. ylieletään, yritetään näytää jotakin muuta kuin todellisuus on. Kaveripiirissä kehuskellaan, mutta siinä tulevassa parisuhteessa näitä ei voi olla, eli ihminen onkin joku muu kuin ensinäkemä ja bileelämä on antanut ymmärtää.

Usein käy mysö niin, että korkeasti lukenut ihminen alkaakin arvostaa itsessään tuota oppiarvoaan nin paljon, että hän unohtaa olla ihminen arkisessa elämässä, hän odottaa että kaikki kehuvat ja kiittävät, mutta eihän se voi olla niin, sillä tuo oppiarvo on saatu jonkun tietyn aineen korkeasta itetämyksestä ei todellkaan mistään muusta. täthän sanotaan, että on "pissa noussut päähän".
Perheelämästä tuolla asenteella ei tule yhtään mitään pitkässä jatkossa.

Jokainen koulutettu ja siihen sitounut ihminen on oppiarvonsa itse ansainnut ja se on suuri saavutus, mutta ihmisenä se ei tee tätä ihmistä yhtään paremmaksi vaikka ojankaivajaan verrattuna.
Ihmisyys on arvo, jossa osataan elää perhe-elämää ja elämää hyväksyen muutkin ihmiset.

Sitten tulevat nämä henkiinjäämistaistelut, kun elämä ei menekään sen omien vaatimusten mukaan, kun puolison vaatimukset ovat ihan toiset. Ristiriidat alkaa ja siinä sodassa käytetään liian kovia panoksia. Tulee pettäämäiset, lapset ovatkin virheitä, jotka sitten koko loppuelämän vain pakon edessä heitellään sinne ja tänne, katkeruus epäonnistumista on aina muiden syy.
Hinta on mielestäni liian kova ja varsinkin lapsille, jotka olette yhdessä hankkinett ja ukskaks he ovatkin sietämätön paha onnenne tiellä.

Äänestä
  • Onnen esteet mitkä.. Pahin onnen este on se, ettei ymmärrä tyyneysrukousta.

    "Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa ne, joita voin – sekä viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan."

    Sinä et voi muuttaa toisia ihmisiä, et heidän parisuhteitaan, et vaikuttaa muiden ihmisten seksielämään. Tämä sinun olisi hyväksyttävä ja lähdettävä hakemaan itsellesi apua.

    Äänestä

Mitä on "bileelämä"?

Äänestä
  • alkaa viisastelemaan.

    Korjannet kirjoitusvirheet, joita on ainakin... kpl.

    Äänestä

  • Total ääliömäistä kirjoitti:

    alkaa viisastelemaan.

    Korjannet kirjoitusvirheet, joita on ainakin... kpl.

    Perustavaa laatua oleva. Bile-elämä on ihan eri asia kuin bileelämä, mitä se sitten ikinä onkaan. Ja jos ei tätä tiedä, on ääliö.

    Äänestä

Katselin ketjua, silmääni pitää yksia asia.

Kun täällä kirjoittaja kirjoittaa ihan asiaa olevan asian, luultavasti yrittää jollakin tavoin tuoda asian, jossa ehkä itse on joutunut valtavaan kärsimykseen ja pelkoon, tuskaan. Elämä on muuttunut. Hän yrittää varoittaa tai jollakin tavalla saada muita ihmisiä joutumasta samaan.

Mutta mitä hän saakaan täällä vastaansa, ivaa ja pilkkaa.
Vastaukset kertovat hyvin vakavaa kieltä ihmisistä, sillä tuskin on elämä kohdallaan henkilöllä, joka puuttuu kirjoituksen ulkoisiin seikkoihin.
Kuinka pahasti tuollaisen ihmisen oma elämä on mennyt rikki, yrittääkö hän jollakin tasolla hakea vain jotakin egoa omaan elämäänsä?
Minulle tuo kertoo ainakin, että noilla ihmsillä täytyy olla taakkanaan jotain, eli ap:n kirjoitus kolahtaa jossakin kohtaa.
Hyvät ihmiset aina voi yrittää parantaa elämäänsä, pitää vain uskaltaa hakea sitä apua, mutta oikeista paikoista. Ei pidä mennä hukuttamaan murheita, sillä ne eivät todellakaan huku vaan ovat entistä suurempia ennenpitkää.

Äänestä

missä kommenteissa ja kommenttien kohdissa tässä ketjussa on ivaa ja pilkkaa?

(Kirjoitusvirheiden korjailijat voi aina sivuuttaa olan kohautuksella.)

Äänestä
  • oli osoitettu nimimerkille/kommentoijalle "Kuuntelu Missä".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Sma kuin tappaisit kirjoitti:

En tiedä herättääkö kirjoitukseni ketään, mutta asia on hyvin ajankohtainen tärkeä monille ihmisille.

On monenlaisia avioeroja ja erilaisista syistä, jotkut ovat ihan aiheellisia jopa henkilöiden hengen turvallisuuden vuoksi ja paljon on niitä, joissa elämä niin eri poluille vienyt että ollaan täysin poissa toaltaan ja hyvin lähellä tuota samaa eli toisen "murhaamista tai ainakin henkistä murhaamista".

Tiedän kyllä, miten jotkut asiat saattavat alkaa risoa, kun toinen nalkuttaa kaikesta turhasta ja mitättömästäi, siinä helposti pimahtaa, Tätä sattuu kyllä sanoisin melkein jokaisessa perheessä joskus. Kun se vie niin alas että ahdistaa, alkaa koston tie, mennään pettämään, aletaan elää ihan erilista elämää itsekin ja se on vailla järkeä elämää, sillä onhahn kaikki arvot menneet sekaisin. Tavallaan jonkinlainen mielentilan häiriö.

Mutta kun siinä et kuitenkaan ole yksin, ethän sitä millään halauaisi tunnustaa, heittlet herjoja, kuinka lapsien tekeminen oli virhe, monesti vielä lasten kuullen, pienikin lapsi ymmärtää. Saatikka sitten muiden läheisten kohtelu ja kohtaaminen se käykin mahdottomaksi, olet niin sekaisin ja mahdollisesti olet jo jo noilla retkilläsi löytyänyt kumppanin, joka ohjaa sinun ajatuksiasi täysin, näitä kutsutaan ilmeisesti narsisteiksi ja he kyllä havaitsevat tällaisen tilapäiseen traumaan ja kriisiin joutuneen ihmisen, sekoittavat lopullisesti.
Ketään läheistähän ei tuossa tilanteessa voi kunnella, eikä kärsi keskustelua aiheesta läheisten kanssa.

Kun luin tuota Hyvinkään surmien oikeuskäynnin juttua, siinä tulee esiin tämä sama ihmisen täydellinen pimahtaminen, mutta myös tuo uhrien omaisten tilanne, kuinka heiltä katosi elämä kokonaan, niin se muuten on että kyllä näiden erojen myötä katoaa elämä lapsiltanne, vanhammiltanne ja muiltakin läheisiltänne.
Täsä pimahteneessa tilanteessa tekee aivan kamalia asioita välittämättä mistään tai kestäkään.

Juuri tässä vaiheessa löyttyy se kaikkein huonoin ihmissuhde tilalle, monesti alkaa jo syrjähyppynä, kostona. Kyllä he lohduttavat omalla tavallaan, mutta se onkin sitten murha näille lapsillenne ja läheisillenne, sillä nämä eroittavat teidät parhaansa mukaan kaikesta entisestä, ei riitä että siitä ex-puoliosta vaan ihan kaikista omista läheisitäkin, sillä olette niin sekaisin, että oma järki ei ole mukana.

En vastusta todellakaan eroamista sinällään, toki ihan ykskaks pimahten, sanon että jäitä vaikka pakastimesta pään ympärille, jotta rauhoitut.
Mutta se lähteminen tuossa tilassa mihinkään on väärin, olet suureessa vaarassa todella joutua väärien ihmisten seuraan.
Eron jälkeen jokaisen piäisi rakentaa elämä ihan ilman uusia kumppaneita ja turvata näin oma sekä lasten tulevaisuus, on sitten eri asia tuon kuohunnan mentyä tarkoin harkiten antautua uusiin suhteisiin.
Kyllähän jo eron pitäisi sanoa kyllin hyvin, että ketään ei tunne edes vuosienkaan saatossa kyllin hyvin, miten se voisi onnistua kun on täysin sekaisin entisen liiton asioista ja varmasti eivät ole vielä edes tiedossa mitä tuleman pitää, niin lasten asioissa, kuin talouden asioissa, mahdollisesti jopa työpaikan kohdalla.
On suuri lisätressi tähän tilanteeseen antaa kenenkään uuden suhteen tulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu