Tulin äskettäin humalassa taksilla kotiin. Taksin pakettimallinen rakenne ja erityisesti penkkien asettelu muistuttaa minua siitä kun olin vapaaehtoinen vanhalla kotipaikkakunnalla. Siellähän oli mukava teininainen joka tuntui olevan hyvin kiinnostunut minun menemisistäni ja kiusoitteli minua aina tilanteen tullen.
Muistan kosketuksemme ja sen kun istuimme ja seisoimme vierekkäin sinä talvena ja miten energinen olin silloin sinä iltana kun tulin kotiin. Askeleessani oli silloin hieman omaperäistä puhtia. Sitten odottelin pari seuraavaa päivää sitä viestiä tai soittoa jota ei tunnetusti tullut. Vaikkakin se oli eri päivä, niin tuollaisessa taksissa palaan aina siihen hetkeen kun istuimme vastakkaisilla penkeillä autossa ja hän kiusoitteli minusta jonkinlaista supliikkimiestä.
Pelkään menettäneeni viattomuutta ja pehmeyttä jota silloin omasin mutta ne ovatkin korvaantuneet muilla ominaisuuksilla. Toki tämä tyttö on myös vanhentunut ja varmaan tutustunut miehuuden saloihin turhan montakin kertaa.
Muistan kosketuksemme ja sen kun istuimme ja seisoimme vierekkäin sinä talvena ja miten energinen olin silloin sinä iltana kun tulin kotiin. Askeleessani oli silloin hieman omaperäistä puhtia. Sitten odottelin pari seuraavaa päivää sitä viestiä tai soittoa jota ei tunnetusti tullut. Vaikkakin se oli eri päivä, niin tuollaisessa taksissa palaan aina siihen hetkeen kun istuimme vastakkaisilla penkeillä autossa ja hän kiusoitteli minusta jonkinlaista supliikkimiestä.
Pelkään menettäneeni viattomuutta ja pehmeyttä jota silloin omasin mutta ne ovatkin korvaantuneet muilla ominaisuuksilla. Toki tämä tyttö on myös vanhentunut ja varmaan tutustunut miehuuden saloihin turhan montakin kertaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nämä kuvaukset ovat kyllä aina yhtä uskomattomia. Kertomuksen nykyhetkessä ei tapahdu mitään, mutta jokin tapahtumattomuudessa kuitenkin tuottaa takauman menneisyyteen, jossa ei myöskään tapahtunut mitään.
Loistava kiteytys! :D
Kuulostaa joltain unkarilaiselta taide-elokuvalta. Viisituntinen mustavalkoinen elokuva, jossa keski-ikäinen viiksekäs mies matkustaa taksin takapenkillä ja muistelee nuoruuttaan, jolloin hän matkusti taksin takapenkillä ja muisteli lapsuuttaan, kun hän istui vanhempiensa auton takapenkillä tietämättä, että hän sai alkunsa tuolla samalla takapenkillä.
Eräs kommentoija tuolla ehtikin jo mainita, ettei mainittu seikka ole välttämättä huono asia kirjallisessa mielessä (elettävänä elämänä toki tuollaista ei kenellekään toivoisi). Mies1985 on kertonut haaveestaan kirjoittaa jotakin palstajuttuja kunnianhimoisempaa, ja tässähän olisi valmis näkökulma ja "tekstuaalinen strategia":
Yksinäisen miehen odysseia, merkitysten hakeminen elämäänsä, josta se tuntuu puuttuvan. Menneisyyden ja nykyisyyden kietoutuminen aikatasojen verkostoksi, haarautuvien polkujen puutarhaksi, joka saa lukijan etsimään kaikelle merkitystä, mutta jokainen takauma palautuu viimein alkupisteeseensä valaisematta yhtään sen enempää. Takaumien rinnalla kertomuksen nykyhetki kulkee eteenpäin minkään muuttumatta; päähenkilö seikkailee erilaisissa paikoissa kielikurssin luokkahuoneesta baareihin ja lemmikkikauppaan, mutta yhteys maailmaan ja toisiin ihmisiin jää kerta toisensa jälkeen syntymättä.
Hittolainen, tuo huippuviritetyllä kielenkäytöllä (johon 85 pystynee, perusasiat ovat hanskassa), niin tiedä mitä siitä seuraisi! Jos ei valtavirtasuosiota niin ainakin kulttimainetta, yliopistojen kotimaisen kirjallisuuden laitoksien kuumeista seminaarityön vääntöä siitä, mitä kryptinen kirjailija on halunnut sanoa... Yhä tiheämmin putkahtelevia kriitikoiden mainintoja "Suomen James Joycesta" ja samalla myös näkyvyyttä ATM-asialle.
Mies1985, kirjan tekoon siitä!
Kyllä, Mies1985:llä on kykyjä. Toivotan hänelle kaikkea hyvää kirjan tms valmistumisen suhteen. Ja muutenkin.
Moi Peter von Bagh!