Jumalauta!!!
Mikä vaivaa, kun naarmutetaan ja kolhitaan toisten autoja? Vaikka oma olisi sellainen paska, ettei siitä välitetä, niin VOISI hiukkasen toisen omaisuutta kunnioittaa.
Jos saan kiinni sinut vatipää, (kameranauhaa on olemassa) lupaan, ettei ole sen jälkeen kivaa.
Opetelkaa tampiot myös lukemaan ja ymmärtämään liikennemerkkejä ja opasteita, että tiedätte minne voitte pysäköidä ovet levällään.
Tästä edespäin vien taatusti ne kaksi ruutua pysäköintialueella, että jää tilaa molemmille puolille.
KATEUTTAKO vai silkkaa typeryyttä
9
1036
Vastaukset
- Asmo
Kas kun mikään marketti ei ole kokeillut laittaa parkkiruutuja pitkittäin kuten katujen varsilla tai vaikkapa hieman limittäin, mutta kuitenkin niin, etteivät autot ole rinnakkain. Vähenisikö paikkojen määrä? Enpä usko, jos homma suunniteltaisiin oikein huolella.
Yksi konsti välttää kolhuja parkkipaikalla on parkkeerata auto hieman sivummalle. Ainahan se ei tietenkään onnistu, mutta usein laitimmaiset parkkiruuturivistöt ovat lähes tyhjiä. Usein kuitenkin käy niin, että kun tulet takaisin autolle, koko rivissä ei ole muita autoja kuin omasi ja kaksi autoa viereisissä ruuduissa, molemmilla puolilla :) - Jukkis
Ne yleensä on syyllisiä kyljestä löytyviin jälkiihin. No, sattuuhan sitä paremmissakin piireissä.
Ite oon ottan sen kannan että niitä jälkiä vaan tulee, eikä ne pois lähde vaikka kuinka murjottais.
Auto se kuitenkin vaan on, väkisinkin siihen tulee erinäisiä kolhuja ja naarmuja.
Ei siihen kuole... - pirkko
myös suunnitellaan edelleen 70-luvun suomen autostandardeilla, pikkufiiatin-ladan mitoilla. leveemmät ruudut please!
- Jamppu
Katselin juuri eilen kuinka pirun isoja nämä nykyiset avensikset ja vectrat ovatkaan. Ruutu johon vanha corolla meni heittämällä jää auttamatta pieneksi.
- Ajava
Kumminkin ajat ylinopeuttakin todennäköisesti kuten vesikauhuinen rotta sillä uudella autollasi.
Siksi,- kateellinen?
Jätä se hieno autosi kotiin ja mene taxilla kauppaan! pidä se kaara tallissa ja ota ulos ,vaan jos sukulaiset tulee käymään, siksi
että ne voi olla helvetin kateellisia, kun sulla on auto missä ei ole kolhuja!
Autosi on kaikesta päätellen osamaksu-vetoinen!
Pidä se tallissa kunnes se on maksettu!
- viljo
jätä auto kotiin, ota taxi kauppaan, niin kauan että osamaksut on maksettu !!!
- turpaan tulee
ai loppuuko kolhiminen sitten kun auto on oikeesti oma?
tekstiviestilläkö sen katsotte?
mitä helvetin merkitystä sillä on, kenen rahalla se on hankittu
- Matti
Jätä autosi kotiin, ota taxi!!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283