Kiusaajan tunnistaa jo ulkonäöstä.Hän on huonon näköinen.Jotenkin elinvoimaton.
Paskaa hän osaa puhua mutta ei paljon muuta.
Viina on pilannut aivot jo nuorena ja tästä saamme kärsiä me, jotka emme ole lapsena aloittaneet dokaamista.
Toinen ryhmä on vanhat miehet ja nuoret miehet, jotka eivät voi sietää, että naisella on enemmän munaa kuin heillä.
Silloin alkaa armoton haukkuminen ja kiusan tekeminen ts. yrittävät pönkittää omaa miehisyyttään.
Edellinen pätee myös naisiin.Kateus iskee joka käänteessä, kun paikalle tulee vahva nainen.
ÄÄliöt keräävät joukkonsa ja käyvät tuhoamaan eli savustus alkaa.
Vatuttaahan se itseinho, turhautuminen ja kiukku ja uhri pitää löytää, että voidaan sitten tuntea itsensä vahvaksi.
Pahinta on, jos pomo tuntee itseinhoa.Silloin on huonot oltavat kiusatulla.
Vielä tähän päälle Viron juopot.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.