Itse pidin jossakin vaihessa etenkin kotimaista metallia sellaisena asiana, josta en luopuisi, ja josta olin ylpeä. Mutta sitten kävikin niin että löysin ulkomaiset metallibändit ja heidät hyvän musiikkinsa, jonka ei tarvitse mm. Nightwishille hävitä.
Mutta sitten ymmärsin itsestäni jotakin. Se metalli, jonka valitsin, oli aina sinfonista tai ambient- ja folk-vaikutteista. Aivan kuten se konemusiikki ja trip hop jota kuuntelin silloin joskus muinoin. Eli folk, klassinen ja ambient on aina vaikuttanut minulle siellä taustalla. Tuloksena on käynyt niin, että keskityn taas noihin kolmeen enemmän kuin koskaan.
Se ei kuitenkaan todellakaan tarkoita sitä, että hylkäisin metallin kokonaan. Sillä tulee varmasti olemaan tuttu tummasävyinen vaikutus siihen musiikkiin jota etsin, ja siihen musiikkiin jota sävellän. Suorastaan metalliksi sitä ei silti voi kutsua, vaikka metalliversioiksi se ehkä helposti kääntyykin.
Prioriteettini ovat siis ehkä muuttuneet, vaikka maku oikeastaan ei.
Eli onko teillä ollut samanlaisia ahaa-elämyksiä?
Mutta sitten ymmärsin itsestäni jotakin. Se metalli, jonka valitsin, oli aina sinfonista tai ambient- ja folk-vaikutteista. Aivan kuten se konemusiikki ja trip hop jota kuuntelin silloin joskus muinoin. Eli folk, klassinen ja ambient on aina vaikuttanut minulle siellä taustalla. Tuloksena on käynyt niin, että keskityn taas noihin kolmeen enemmän kuin koskaan.
Se ei kuitenkaan todellakaan tarkoita sitä, että hylkäisin metallin kokonaan. Sillä tulee varmasti olemaan tuttu tummasävyinen vaikutus siihen musiikkiin jota etsin, ja siihen musiikkiin jota sävellän. Suorastaan metalliksi sitä ei silti voi kutsua, vaikka metalliversioiksi se ehkä helposti kääntyykin.
Prioriteettini ovat siis ehkä muuttuneet, vaikka maku oikeastaan ei.
Eli onko teillä ollut samanlaisia ahaa-elämyksiä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eipä ole kyllä... Tämän 20 vuotisen "metalliurani" aikana tunnun kasvavan siihen koko ajan enemmän kiinni. Se on sitten paljon kiinni fiiliksestä että kuunnellaanko black, death, doom, trash, folk vai mitä metallia, mutta metallia se on 90% musiikista mitä kuuntelen. Tiedä sitten olenko mitenkään ylpeä metallistani tai ajattelenko että en koskaan sitä hylkää. En ole koskaan analysoinut musiikkimakuani sen kummemmin, sitä kuunnellaan mikä kuulostaa hyvältä. Sanoisin että metalli on itselle elämäntapa, ei niinkään harrastus. Ehkä 20 vuotta tästä eteenpäin tilanne on toinen, mistä sitä koskaan tietää =)
Paha mennä sanomaan. Silloin 14-vuotiaana finninaamana oli kyllä se KAIKKIMUUONPASKAAPAITSIHEVIÖRIÖRIÖRI\,,/\,,/\,,/ -vaihe kuten varmasti monella muullakin. Kummasti sitä vaan oppii iän myötä arvostamaan muunkinlaista musaa, vaikka toki tollasta raskaampaa kitaravetoista meteliä edelleen enimmäkseen kuuntelen. On vaan tajunnut sen, että muunkinlainen musiikki voi olla hyvää.
Silloin aikanaan pikkunulikkana tuli usein huudeltua latteuksia tyyliin "metalli on paskimmillaankin parasta" yms. Nyttemmin on joutunut myöntämään ettei se todellakaan sitä ole. Metalli on paskimmillaan aivan hirveää paskaa, kuten mikä tahansa muukin musiikki. Välillä oikein hirvittää mitä kuraa silloin tuli välillä kuunneltua ihan vaan siksi, että se oli "rankkaa" ja muka hienoa.
On vähän vanha ketju mutta pakko vastata kun herätti vähän hilpeyttä.
Olin juuri tuollainen yllämainittu Kaikkimuuonpaskaapaitsihevi-tyyppi ja haukuin pystyyn kaiken muun. Sitten kuintenkin ensimmäinen bändi johon liityin, tosin laulajan sukupuolen ja ulkonäon perusteella, oli sellainen kevyen musiikin house-bändi niin siinä sitten tunsi itsensä vähän tyhmäksi kun menestystäkin alkoi tulla ihan eri tavalla kuin kellarihevillä olisi voinut saada. Nykyään musiikkimaku on monipuolinen, suosikkeina EuroDance, country ja power metal. Ja oman bändin musiikki on vieläkin kevyttä poppia.
On yleensä ottaen lähes täysin varmaa, että musiikkimaku paranee tai laajenee tai jopa vaihtuu henkilön vanhetessa. On siis aivan tyypillistä, että laajeneminen alkaa sen alkuperäisen suosikkityylin ulottuvuuksista, esim. hard/heavy rock/metal-musiikista ei ole suuri loikka bluesiin, klassiseen, progeen tai fuusiojazziin.
Jälkimmäisestä yksi esimerkki:
http://www.youtube.com/watch?v=Zy4K7lFFZII
Jatkan ajatuksella, joka piti olla jo edellisessä kirjoitukseesa, mutta unohtui.
Mitähän mahtaa tapahtua, kun joku ikänsä rap-levyjä kerännyt harrastaja viimein toteaa, että nytpä on kymmenen hyllymetriä täyttä p*skaa tuhansien eurojen hinnalla, mutta eipä niistä kukaan enää mitään maksa. Eikä näitä enää pysty itsekään kuuntelemaan. Pelkkää höpötystä rytmiluupin päälle.
Hei! Vaikka aihe onkin aika vanha, on minun kirjoitettava asiasta, sillä olen kokenut musiikkimakuni suhteen hyvin samankaltaisia kokemuksia. Pidin aikoinaan enimmäkseen metallista, mutta kansanmusiikin vaikutteet ja juurikin tuo ambientin tunnelmallisuus houkuttelivat myös erityisesti. Viimeksi mainitut houkuttelevat edelleen, ja nykyään niitä kuuntelenkin etupäässä. Metallia paljon vähemmän. Kuuntelen kylläkin myös kevyempää rockia nykyään, tosin vähän synkemmäntyylistä rock-musiikkia.