Kristitty leski ammuttiin kuoliaaksi kotonaan Koillis-Kolumbiassa. Murhan takana on kolumbialainen National Liberation Army (Ejército de Liberación Nacional, ELN) niminen sotilaallinen ryhmä. ELN on marxistinen sissiryhmä, joka on taistellut Kolumbian hallitusta vastaan vuodesta 1964.
Tammikuun 7. päivänä (2013) ELN-taistelijat murtautuivat Alicia Castillan kotiin ja ampuivat hänet kuoliaaksi pistoolilla hänen lastensa nähden. Murha tehtiin neljä kuukautta sen jälkeen kun sotilaallinen ryhmä oli lähettänyt Alicialle ensimmäisen uhkauksen, jossa hänet vaadittiin jättämän kotinsa.
Alician tappamisen jälkeen sissit uhkasivat perheen 18-vuotiasta poikaan, Hernánia. ELN:n taistelijat vaativat loppua perhettä lähtemään paikkakunnalta kolmen päivän sisällä tai loput perheestä myös tapettaisiin.
ELN:n taistelijat murhasivat Alician aviomiehen kaksi vuotta aiemmin tammikuussa 2011. Nelson Ramos sai voimakkaan kristillisen heräämisen vuonna 2009 ja oli sen jälkeen innokas evankeliumin julistaja. Muutama kuukausi evankelisen toimintansa aloittamisen jälkeen hän sai ensimmäisen uhkauksen ELN:n ateistis-marxissiselta sissiryhmältä.
Kolumbian ateistiset sissiryhmä eivät suvaitse kristillistä toimintaa hallitsemillaan alueilla, vaan ovat usein hyökännyt väkivaltaisesti kirkkoja ja sen työntekijöitä vastaan.
http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2013/01/ateistinen-sissiryhma-surmasi-kristityn.html

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siitä enemmän:
"ELN:n ideologia on sekoitus marxilaisuutta ja radikaalia vapautuksen teologiaa. ELN perustettiin vuonna 1964 ja sen riveihin liittyi niin Kuubassa koulutuksen saaneita marxilaisia vallankumouksellisia kuin joitain katolisia pappejakin."
http://fi.wikipedia.org/wiki/ELN
Vapautuksen teologia taas on:
"Vapautuksen teologia on 1960-luvulla syntynyt kristillisen, erityisesti katolisen kirkon teologian suuntaus.[1] Se korostaa kristinuskon alkuperäistä sanomaa, jonka käsitetään olevan orjien, hyljeksittyjen, mitättömyyteen ja alhaisuuteen tuomittujen vapautuksen sanoma."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapautuksen_teologia
ollut ateistinen.
Marxilaisuus on ateistimia. Marxin meilestä uskonto on oopiumia kansalle. Pappi voi olla myös ateisti. Sehän on vain kirkon virka, jossa ei tarvita omaa vakaumustaan. Ääri-Vasemistolaisuutteen valitettavasti kuuluu usein kristillisyyden vihaaminen. Jos murhan tehneellä joukkiolla ei ollut motiivina kristillisyyden vastustaminen, niin miksi harmiton perhe pitäisi muuten tappaa?