17v poika

alexander 95

Halkoja, olen 17v poika (täytän tänä vuonna 18v) Turusta ja käyn tällä hetkellä iltalukiota jota olen nyt käynyt vuoden (olin puoli vuotta ilman opiskelupaikkaa peruskoulun jälkeen), asuin ulkomailla pari vuotta ja muutettiin takaisin Suomeen ennen kuin menin yhdeksännelle luokalle jossa kärsin jonkin verran yksinäisyydestä ja päätin mennä peruskoulun jälkeen iltalukioon johon menin vasta puoli vuotta peruskoulun loppumisen jälkeen kun en tiennyt että mihin menisin ja nyt/tulevaisuudessa haavenani olisi muutta ulkomaille töihin, mutta miten voisin päästä ulkomaille töihin? Ihan sama mihin maahan mutta mielellään haluaisin päästä euroopan ulkopuolelle? Voisko joku antaa joitakin vinkkejä ja ohjeita?

1

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suosi Suomea

      Ulkomaille voi toki lähteä.

      Helpoiten töitä saa Euroopasta, koska EU:n alueella on vapaat työmarkkinat ja vapaa liikkuvuus.

      Koulutus on tietysti asia, joka on yleensä välttämätön työn saamiseksi. Toki jotain kesätöitä jne. harjoitteluja saa esim. ilman korkeakoulututkintoa.

      Suomalainen koulutusjärjestelmä on hyvä ja huono. Kannattaa kuitenkin kouluttautua Suomessa, koska koulutus on teoriassa ilmaista, ja käytännössä reilusti halvempaa kuin muualla maailmassa. Samanlaisista eduista nautitaan opiskelijoiden keskuudessa lähinnä muissa Pohjoismaissa. Suomalaista koulutusta myös arvostetaan maailmalla, joten miksi jättäisi tilaisuuden käyttämättä, kun tarjolla on koulutusta, joka on ehdottomasti maailman parhaimmistoa.

      Mikäli Euroopan ulkopuolelle haluaa töihin, niin ammattitaitoista työvoimaa toki tarvitaan etenkin Aasiassa. Kehittyviä alueita ovat myös Afrikka ja Etelä-Amerikka. Myös Lähi-itään on suomalaisia lähtenyt paljon töihin.

      Monille nuorille tämä muutto ulkomaille ja työskentely ulkomailla tarkoittaa lähinnä Amerikan Yhdysvaltoja.

      Yhdysvaltoihin ei pääse kovinkaan helpolla, kuten ei pääse Kanadaankaan.
      Yhdysvaltoihin on parhaat työllistymismahdollisuudet, kun on hankkinut itselleen korkeakoulututkinnon sellaiselta alalta, jossa Yhdysvalloissa on kova työntekijöiden tarve. Esimerkiksi terveydenhuolto on yksi niistä aloista, joka työllistää niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa, nyt ja tulevaisuudessa. Kuitenkaan toisen asteen tutkinnoilla ei vielä työviisumia oikein hankita. Erityisammatit ovat sellaisia, jotka avaavat työllistymismahdollisuuksia ympäri maailmaa.

      Helpoin tapa hankkia työ Pohjois-Amerikasta on varmaankin hankkia paikallinen koulutus, jolloin sinulla on huomattavasti paremmat edellytykset saada työlupa. Koulutus on kuitenkin todella kallista verrattuna Suomeen, koska valtio tai osavaltiot eivät tue opintoja samalla tavalla kuin Suomessa. Lukukausimaksut ovat tavallisia Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa jne. Lukukausimaksut vaihtelevat tutkinnon ja koulun mukaan, mutta yleensä puhutaan tuhansista euroista lukukaudelta. Lukukausi ei kaikkialla tarkoita samaa syyskuu-kesäkuu -järjestelmää, joka Suomen peruskouluissa ja toisella asteella on käytössä. Lukukausia voi yhden opintovuoden aikana olla useampia eli tuo tonnin lasku ei välttämättä riitä vuodessa. Usein kokonaiskustannukset ovatkin pidemmiltä koulutuksilta kymmeniätuhansia euroja.

      Näihin on toki saatavilla tukea ja lainaa Kelasta, stipendejä jne. Silti suuri osa on kustannettava itse.

      Ehkä paras keino kuvata tuota rahoitusta on se, että yhdysvaltalaiset vanhemmat joutuvat usein aloittamaan säästämisen lastensa koulutusta varten jo ennen heidän syntymäänsä. Rahaa siis kerätään helposti 10-20 vuotta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2719
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2468
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2161
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2006
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      110
      1492
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1353
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1032
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      964
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      788
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      781
    Aihe