Tunnetun poliitikon vaalirahailmoituksen mukaan "j.l." lahjoitti 1 200 euroa
Helsingin Sdp:n Nasima Razmyarin rahoitusilmoituksessa kerrotaan kuntavaalilahjoittajasta vain nimikirjaimet.
Julkisuudesta tunnettu Nasima Razmyar työskentelee Sdp:n eduskuntaryhmän poliittisena avustajana, joka seuraa valtiovarainvaliokuntaa.
Razmyar on Sdp:n ensimmäinen varakansanedustaja Helsingissä. Kuntavaaleissa hän sai 1671 ääntä. Se oli viidenneksi eniten pääkaupungin demareista.
Nasima Razmyarin vaalirahoitusilmoituksen mukaan hän sai kuntavaaleissa 5 100 euroa tukea yksityishenkilöiltä. 800 euron ilmoitusrajan heistä ylitti ilmoituksen mukaan yksi henkilö.
Tämän 1 200 euron lahjoittajan henkilöllisyys ei kuitenkaan tule ilmi, sillä Razmyarin ilmoituksessa on hänestä merkitty vain etunimen kohdalle "j." ja sukunimen kohdalle "l.". Jälkimmäinen voi olla myös i-kirjain.
Valtiontalouden tarkastusviraston ohjeen mukaan vaalirahoitusilmoituksessa "erikseen on ilmoitettava kunkin yksittäisen tuen arvo ja sen antajan nimi, jos tuen arvo on vähintään 800 euroa". Ohje perustuu vuoden 2009 lakiin ehdokkaan vaalirahoituksesta.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/103-politiikka-paauutinen/115167-115167
Karkoitus välittömästi!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Taas on vilpillä ja vääryydellä tehty pelinpolitiikkaaa! Rosvot kiinni!