Ikävöinti

Koita jaksaa. Asutte ilmeisesti kuitenkin samassa maassa, koska auton puute ainut ongelma. Kamalaa se on, tiedän itse kaukosuhteen kokeneena, mutta jos jonkinlainen tae yhteisestä elämästä on olemassa kehotan jaksamaan puhelimen, skypen ja suklaan voimalla :)

http://kolkytviis.blogspot.fi/2013/01/so-close-but-yet-so-far-away.html

Mulla ja aviomiehelläni oli silloin suhteen alkuvaiheessa 1,5v kaukosuhdetta jolloin näimme noin viikon verran 3-4kk välein. Asuttiin eri maissa. Ikävä oli hirveä. Itkeminen alkoi jo lähtöä edeltävänä iltana ja musertavin tunne ikinä oli pois käveleminen tai toisen lähdön katseleminen. Päivien laskeminen seuraavaan tapaamiskertaan alkoi jo samana iltana. Vanhassa kalenterissa oli päivien kohdalla aina pieniä käsinkirjoitettuja numeroita jotka laski päiviä seuraavaan tapaamiseen. Ikävä oli järjettömän suuri kokoajan eikä helpottanut yhtään ensimmäisen erossa vietetyn viikon jälkeen, ensimmäisen kuukauden jälkeen tai vielä takaisin rakkaan luokse lentämistä edeltävänä iltanakaan. Meillä oli alusta asti selvää, että tässä on nyt niin mahtava henkilö kyseessä että tämän suhteen eteen tehdään töitä ja että kaukosuhteessa ollaan vain opintojen loppuun asti ja valmistumisjuhlaa seuraavana päivänä muutto samaan maahan. Nykyään olemme naimisissa ja asutaan kummatkin yhdessä täällä Suomessa :)

Ikävää ja ahdistusta täälläkin podetaan... Seurustelen miehen kanssa, joka käy kahden viikon työreissuilla. Vapaata kotona on samanverran. Tiesin hänen työnsä, kun aloimme seurustelemeen 2,5 vuotta sitten. Välillä hänen työjaksot menee nopeesti ja toisinaan hitaasti. Läheisyyden kaipuu on suuri. Pitäsköhän koira hankkia kaveriksi? Olen kyl huomannu, että rupeaa vaan touhuamaan jotain niin ajatukset edes hetken poissa ikävästä. Viikonloput on kaikista vaikeimmat. Kultani tulee tiistaina jälleen kotiin :))

Tuttuja tunteita. Nähdään vaan viikonloppuisin ja ihanaa on, mutta eroaminen on joka kerta aivan järjettömän raskasta. Koko sunnuntaipäivät tuntuvat niin hankalilta. Pitäisi kai yrittää jarjestellä elämääni niin että voisin muuttaa miehen kanssa samaan kaupunkiin tai jotain. :)
Voimia teille!

Mistäpäin asut? Puhutkohan mun aviomiehestä. Meillä on tällähetkellä auton kans vähän ongelmia. Kerro nyt niin saadaan mies kiinni. Vai tyttöystävä? Kuinka usein olette tapailleet ja missä?

Voi ei, jo on joku epäluuloinen taas paikalla. Eiköhän näitä auto-ongelmaisia ole aika paljon maassa jossa on n.3000000 autoa :D Vai lieko provo :)
Mut siis asiaan. Meillä ei ole välimatkaa kuin alle 100km, silti on kurjaa kun ei voi viettää aikaa yhdessä niin paljon kuin haluaisi. On lasten hoitojärjestelyt ja työt ym välillä esteenä. Pahimmillaan menee pari viikkoa ettei pysty viettämään aikaa yhdessä, joskus pystytään olemaan suuri osa viikosta samassa osoitteessa. Minä olen yrittänyt keksiä paljon muuta tekemistä, ystävien näkemistä, kotitöitä ym niille ajoille kun ei olla yhdessä. Tavallaan tekee hyvääkin, kun ei koko ajan nökötetä naamatusten. Mustasukkaisuutta ilmeni aiemmin, se on vaikeiden ratkaisujen kautta saatu hälvennettyä. Vaatii todellakin paljon luottamusta ja rakkautta että etäsuhteen saa toimimaan. Eikä sitä koko ikävää mielestäni tarvitsekaan poistaa, sen kanssa pitää vaan oppia tulemaan toimeen.

Aloittaja: Sulla ja teillä ei ole MITÄÄN ongelmaa, jos näette toisianne kerran viikossa! Mietipä niitä, jotka näkevät toisiaan kerran kk:ssa tai kerran vuodessa. Niitäkin suhteita on paljon, ja ne ovat todellisia kaukosuhteita - sinun tilannettasi pidän ihan tavallisena tapaamisrytminä. Eivät aikuiset, seurustelevatkaan ihmiset ehdi joka ilta toisiaan tavata, jos vasta seurustelevat (etteivät asu vielä yhdessä).