RANSKA JA SAKSA, SUURIMPIA EU MAATALOUSTUKIA SAAVAT

Eniten maataloustukea (10 400 miljoonaa euroa) EU maksoi vuonna 2007 Ranskaan. Määrä oli lähes viidesosa EU:n koko maataloustuesta. Seuraavaksi eniten maataloustukea saivat Espanja, Saksa ja Italia; niistä kunkin osuus maataloustuesta oli yli 10 prosenttia. Englannin osuus oli kahdeksan prosenttia

vuodelta 2007

noilla leveysasteilla porkkanakin kasvaa nopeammin ja tulee useampi sato samana vuonna kuin meillä Pohjolassa,mutta nuo etelän veljekset osaavat pitää puoliaan toisin kuin meidän lipposemme,vanhaset ym aikoinaan
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämän palstan kirjoittelijat pääasiassa haluaisivat lopettaa maataloustuen Suomessa. Käsittääkseni he siis haluavat maajussi-kateudessaan jättää kaikki jaettavat rahat noille eteläisille EU-maille.

Äänestä
  • Kuka omistaa Valion ja Raision ja Lihateollisuuden Suomessa ja mitä epäpyhä
    allianssi MTK-Pellervo-Kepu näyttelee tässä roolijaossa? Kun oivallatte em. seikan, niin kertokaa meille kaikille kuka pelissä on voittaja ja kuka maksaja? Piirtäkää venn-diagrammi niin auttaa sekin seikan oivaltamista?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Venn_diagram

    Mikä osuus suomalaisessa elintarvikkeessa on kotimaista:
    Rehut? Koneet? Lannoitteet? Maataloustuki?

    Minä haluan lopettaa YLITUOTANNON ja rälssioikeuden Jussilta ja tarkastelisin maataloustulon neuvottelijaosapuoliksi kauppaa ja teollisuutta maataloutta ja poistaisin KAIKEN tuen turkistaloudelta ja em. talouden rehuntuotannolta ja maataloustuki ei kuulu alkoholille ja mallasviljalle - meillä olut ei ole elintarvike kuin se on mm. Saksassa.

    Äänestä

Suomenmaatalous pärjäisi paremmin ilman EU:ta, on pärjännyt tuhansia vuosia, turhaa työtä on kun sentilleen noudattaa heidän määräyksiään

Äänestä

Suomi maksaa lähes miljardin joka vuosi saadakseen eu:lta
määräyksiä, päätöntä touhua, eikö olisi noille rahoille käyttöä
kotimaassakin?
Kotimaisesta ruantuotannosta on huolehdittava, jatkuvasti on huonoja
vuosia ollut ympäri telluksen, kuivuutta, tulvia,tulipaloja ja lisäksi
tuo bioöljytuotanto, jonka seurauksena viljelyalat pienenee, ja ruoka
uhkaa loppua,
Jos emme itse tuota ruokaa niin ei muut maat anna sitä meille
silloin kun se vähiin käy.
On oltava omavarainen.

Äänestä
  • Käy myymälässä ja katso mitä jää kun kaiken ulkomaisen elintarvikkeen kannat sieltä pihalle - siihen ulkomaalaiseeen kuuluu myös ulkomaaalaisella rehulla kasvatetut ja älä unohda lannoitteita ja koneita.

    Nyt viedään VUOSITTAIN n. 400-500 miljoonaa kiloa rehukauraa USA'n hevosille ja soijaa tuodaan rehuteollisuudelle paluurahtina maailmalta - sieltä tuodaan ruis ja vehnä leipomoille kun kotimaista ei saa ja kotimainen ei kelpaa ..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämä on totuus kirjoitti:

Eniten maataloustukea (10 400 miljoonaa euroa) EU maksoi vuonna 2007 Ranskaan. Määrä oli lähes viidesosa EU:n koko maataloustuesta. Seuraavaksi eniten maataloustukea saivat Espanja, Saksa ja Italia; niistä kunkin osuus maataloustuesta oli yli 10 prosenttia. Englannin osuus oli kahdeksan prosenttia

vuodelta 2007

noilla leveysasteilla porkkanakin kasvaa nopeammin ja tulee useampi sato samana vuonna kuin meillä Pohjolassa,mutta nuo etelän veljekset osaavat pitää puoliaan toisin kuin meidän lipposemme,vanhaset ym aikoinaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu