Kiinan alkuperäinen usko on sama kuin meillä

Singaporen City Harvest -kirkon pastori Kong Hee kertoo mielenkiintoisia asioita Kiinan alkuperäisestä uskonnosta. Hänen mukaansa Kiinassa palvottiin ennen nykyisiä uskontoja yli 2000 vuoden ajan yhtä kaikkivaltiasta Jumalaa, joka ominaisuuksiltaan vastasi täysin Raamatun Jumalaa! Oheinen yhteenveto perustuu Kong Heen You Tubessa olevaan videoesitykseen.

Kiinan historia on jatkunut katkeamattomana 4500 vuotta ja ulottuuu siis aina vuoteen 2500 eKr. Monet kiinalaiset ovat unohtaneet juurensa. Uskonnossa nykyään vallitsevat taolaisuus, buddhalaisuus ja kungfutselaisuus eivät ole Kiinan ensimmäisiä uskontoja. Ne tulivat Kiinaan kuudennella ja viidennellä vuosisadalla eKr. Mitä sitä ennen tapahtui? Mihin kiinalaiset silloin uskoivat?

On olemassa selvät historialliset muistiinmerkinnät, että tuolloin palvottiin yhtä, kaikkivaltiasta Jumalaa. Häntä kutsuttiin nimellä Shang Di, ja hän vastasi olemukseltaan Vanhan Testamentin Jahvea t. Jehovaa Shang Di merkitsee: Kuningas, joka elää ylhäällä, kaikkein korkein Jumala. Hänestä käytettiin myös nimiä Tian tai Shang Tian.

Historioitsija Sima Qian kirjoitti, että Huang Di rakensi Shandongin provinssin vuoristossa olevan alttarin palvoakseen Shang Di' tä, korkeinta Jumalaa. Eräälle Han Dynastian oppineelle Sima Qian kirjoitti: "Shang Di on Tianin toinen nimi. Ei ole kahta Jumalaa. Teidän Jumalanne on Yksi."
Tämä sopii täysin yhteen sen kanssa, mitä Vanha Testamentti sanoo.

Eräässä klassisessa, Ming-dynastian aikaisessa laulussa kerrotaan:

"Muinoin alussa oli suuri kaaos, ilman muotoa, ja pimeyttä. Viisi planeettaa eivät olleet vielä syntyneet, eivätkä kaksi valoa vielä loistaneet. Ei ollut mitään muotoa eikä ääntä. Sinä, oi henkinen valtias, tulit suvereeniudessasi ja erotit epäpuhtaan puhtaasta. Sinä teit taivaan; sinä teit maan; sinä teit ihmisen. Kaikki alkoivat elää ja lisääntyä."

Tämä kuulostaa ihan samalta, mitä Gen. 1:1 sanoo: "Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä. Ja Jumalan henki liikkui vetten päällä..." Minkä jälkeen Jumala erotti valkeuden pimeydestä, maan vesistä, loi puut ja kasvit, kalat, linnut, kedon eläimet ja lopuksi ihmisen. Ja kaikille annettiin kyky lisääntyä lajinsa mukaan.

Kong Heen mukaan tämä kaikki kirjattiin muistiin Kiinassa kauan ennen nykyisten jumalien palvontaa ja ennen niiden temppelien ja patsaiden rakentamista. Silloin kiinalaiset palvoivat yhtä kaikkivaltiasta Jumalaa, taivaan ja maan luojaa, jonka nimi kiinaksi oli Shang Di.

Ei varmasti tiedetä, milloin kiinalainen kirjoitus sai alkunsa, mutta useimmat otaksuvat sen alkaneen mahdollisesti jo 2500 eKr., joten se oli olemassa jo vuosisatoja ennen Egyptin pyramidien rakentamista. Kirjoituksen ja kirjoitustaidon myötä voitiin myös dokumentoida historiaa. Tämä on erittäin mielenkiintoista, koska samoihin aikoihin sattui tiettyjä maailmanlaajuisia tapahtumia, kuten vedenpaisumus, Baabelin tornin rakentaminen, kielten sekaannus ja ihmisten hajaantuminen ympäri maailmaa. Nämä tapahtumat jäivät ihmisten muistiin, koska he elivät tuolloin ja kokivat ne henkilökohtaisesti.

http://www.netikka.net/mpeltonen/tekstit.htm
6105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tarkentaakseni linkkiä, teksti löytyy otsakkeen UUDET alta, siellä on paljon muutakin mielenkiintoista luettavaa.

Äänestä
  • Totuuden paljastavalla' Disclose.tv -sivustolla kerrotaan venäläisten tutkijoiden löytäneen v. 1998 Moskovan lähistöltä meteoriitin jäännöksistä ruuvin, jonka iäksi arvioitiin 300 miljoonaa vuotta!

    Samalla sivustolla kerrotaan myös tutkimuksista joiden perusteella ihmislaji olisikin satoja miljoonia vuosia vanha, eikä vain 1,7 miljoonaa, kuten nykyään uskotaan! Todisteina tuodaan esiin mm. ns. Castenedon kallo Italiassa, mikä on ajoitettu keski-plioseeniajalle eli n. 3-4 miljoonan vuoden ikäiseksi, Turkmenissa tehdyt löydöt ihmisen ja dinosaurusten rinnakkaisista jalanjäljistä, mitkä tutkijoiden mukaan ovat peräisin Jura-kaudelta, jonka uskotaan olleen n. 195-145 miljoonaa vuotta sitten sekä Nevadan triaskautiset ihmisen jalanjäljet, jotka on ajoitettu 205-250 miljoonan vuoden ikäisiksi.

    Sama linkki. siitä uudet otsakkeesta

    Äänestä

Monin paikoin merien syvyyksistä on löytynyt jälkiä muinaisista asutuksista ja kulttuureista. Ovatko ne kenties todisteita vedenpaisumuksesta? Joka tapauksessa ne osoittavat, että korkealle kehittyneitä kulttuureita on ollut olemassa jo paljon aiemmin kuin on uskottu ja seuduilla, joissa niitä ei kuviteltu olleen. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että jotkin niistä ovat vedenpaisumuksessa tai sen jälkeisissä geologisissa mullistuksissa ja/tai radikaalien ilmastomuutosten seurauksena tuhoutuneita. Seuraavassa muutama esimerkki arkeologien hiljattain tekemistä löydöistä.

Kanadalais-kuubalainen tutkimusryhmä on löytänyt Kuuban länsirannikolta syvältä meren alta jäännöksiä, jotka saattavat olla peräisin muinaisesta, 6000 vuotta sitten mereen hautautuneesta kaupungista.

"Jotkin rakenteista ovat jopa 400 metriä leveitä ja 40 metriä korkeita", sanovat tutkijat. "Ne eroavat muodoltaan ja symmetrialtaan selvästi luonnon muodostelmista. Kukaan tapaamistamme tutkijoista ei usko niiden olevan luonnon aikaansaannoksia."

Niistä otetuissa valokuvissa näkyy myös symboleja ja kirjoitusta, mutta vielä ei tiedetä, mitä kieltä ne ovat. Kaikuluotaimella otetut kuvat puolestaan osoittavat niiden suunnittelussa merkittävää yhtäläisyyttä mayojen ja azteekkien pyramidien ja temppelien kanssa.

Alueelta löytyi ruukunsirpaleita, erilaista asuntoihin liittyvää materiaalia kuten osia seinistä ja sängyistä, veistoksia, sekä ihmisen luita ja hampaita. Radiohiiliajoitus antoi niiden iäksi lähes 9500 vuotta. British Museumin arkeologi Justin Morrisin mukaan tarvitaan kuitenkin vielä lisätutkimuksia, sillä radiohiiliajoituksessa saattaa olla virheitä. "Tällä alueella maailmaa ei pitäisi olla kulttuuria noin ennen vuotta 2500 eKr. Sitä ennen oli pääasiassa vain pieniä kyläyhteisöjä."

"Tämä löytö on ajanlaskullisesti suuri ongelma", sanoo tutkija Hancock. "Se merkitsee, että koko se sivilisaatioiden syntymalli, minkä arkeologit ovat rakentaneet, täytyy koostaa uudelleen."

Artikkelit: vedenalaiset kaupungit

Äänestä
  • Pohjois-Queenslandin merentutkijat ovat avanneet ikkunan menneisyyteen tuomalla esiin löytämänsä Suuren Valliriutan alla olevat muinaiset magrovemetsät.

    Tri Dan Alongi Australian Merentutkimusinstituutin laitoksesta sanoo mangrovemetsien kasvaneen noin 9000 vuotta sitten jokisuistoissa, jotka soistuivat merenpinnan noustessa jääkauden jälkeen. Alongin mukaan metsistä voi nähdä, että merenpinta nousi 20 kertaa nopeammin kuin aiemmin on uskottu.

    "Materiaali oli hyvin koskematonta, sillä ei edes ollut aikaa täysin hajota ennen hautautumistaan, joten se kertoo meille, että ilmaston muutos tapahtui ... verrattain nopeasti", sanoo tri Alongi.

    sama linkki

    Maan alla tiedetään olevan suuria määriä vettä paitsi pinnan läheisyydessä olevissa 'vesisuonissa' ja ns. kidevetenä sitoutuneena maakerrostumiin, myös keräytyneenä erityisiin suuriin 'säiliöihin'. Mm. Afrikassa ja Aasiassa niitä uskotaan olevan. Kaksi tutkijaryhmää ovat nykyaikaisten seismologisten tutkimusmenetelmien avulla (seisminen tomografia) löytäneet kaksi uutta jättimäistä maanalaista vesivarastoa.

    Yksi on löytynyt nykyisen Euroopan alapuolelta noin 900 kilometrin syvyydestä ja toinen, 250 km vahvuinen kerros Indonesian alapuolelta noin 2700 km syvyydestä.

    Nämä vesipatjat sijaitsevat siis satoja kilometrejä maanpinnan alla ja niiden sisältämä vesimäärä kilpailee jopa valtamerien vesien kanssa. Ne ovat joskus ilmeisesti olleetkin juuri valtamerien vesiä. Onko kyseessä Nooan ajan vedenpaisumuksen 'ylimääräinen' vesi, vaiko mahdollisesti jo maapallon alkuajoilta peräisin olevat vedet?

    Geologit ovat olettaneet, että kaikki maanalaisiiin säiliöihin kertynyt vesi on tihkunut niihin vähitellen suuren paineen ja myöhempien vulkaanisten toimintojen seurauksena. On myös mahdollista, että se on tapahtunut luultua nopeammin.

    Äänestä

  • veden paisumus? kirjoitti:

    Pohjois-Queenslandin merentutkijat ovat avanneet ikkunan menneisyyteen tuomalla esiin löytämänsä Suuren Valliriutan alla olevat muinaiset magrovemetsät.

    Tri Dan Alongi Australian Merentutkimusinstituutin laitoksesta sanoo mangrovemetsien kasvaneen noin 9000 vuotta sitten jokisuistoissa, jotka soistuivat merenpinnan noustessa jääkauden jälkeen. Alongin mukaan metsistä voi nähdä, että merenpinta nousi 20 kertaa nopeammin kuin aiemmin on uskottu.

    "Materiaali oli hyvin koskematonta, sillä ei edes ollut aikaa täysin hajota ennen hautautumistaan, joten se kertoo meille, että ilmaston muutos tapahtui ... verrattain nopeasti", sanoo tri Alongi.

    sama linkki

    Maan alla tiedetään olevan suuria määriä vettä paitsi pinnan läheisyydessä olevissa 'vesisuonissa' ja ns. kidevetenä sitoutuneena maakerrostumiin, myös keräytyneenä erityisiin suuriin 'säiliöihin'. Mm. Afrikassa ja Aasiassa niitä uskotaan olevan. Kaksi tutkijaryhmää ovat nykyaikaisten seismologisten tutkimusmenetelmien avulla (seisminen tomografia) löytäneet kaksi uutta jättimäistä maanalaista vesivarastoa.

    Yksi on löytynyt nykyisen Euroopan alapuolelta noin 900 kilometrin syvyydestä ja toinen, 250 km vahvuinen kerros Indonesian alapuolelta noin 2700 km syvyydestä.

    Nämä vesipatjat sijaitsevat siis satoja kilometrejä maanpinnan alla ja niiden sisältämä vesimäärä kilpailee jopa valtamerien vesien kanssa. Ne ovat joskus ilmeisesti olleetkin juuri valtamerien vesiä. Onko kyseessä Nooan ajan vedenpaisumuksen 'ylimääräinen' vesi, vaiko mahdollisesti jo maapallon alkuajoilta peräisin olevat vedet?

    Geologit ovat olettaneet, että kaikki maanalaisiiin säiliöihin kertynyt vesi on tihkunut niihin vähitellen suuren paineen ja myöhempien vulkaanisten toimintojen seurauksena. On myös mahdollista, että se on tapahtunut luultua nopeammin.

    Birminhamin yliopiston tutkijat ovat ilmoittaneet löytäneensä jälkiä muinaisesta asutuksesta Pohjanmeren syvyyksistä. He luonnehtivat löytöä 'Euroopan parhaiten säilyneeksi esihistorialliseksi maisemaksi'. Heidän mukaansa tämä laaja alue katosi veden alle noin 8000 vuotta sitten.

    Tutkijat käyttivät öljynetsijöiden tekniikkaa rakentaessaan kuvaa tästä Englannin itärannikolta Shetlannin saarille ja edelleen poikki Skandinavian ulottuvasta alueesta. Tutkijaryhmä on kartoittanut meren pohjaa noin 23 000 neliökilometrin alueelta ja löytänyt sieltä muinaisia rantalinjoja, jokia, kukkuloita, hiekkakerrostumia ja suolapitoisia alueita.

    "On kuin löytäisi aivan uuden maan", sanoi professori Vince Gaffney. "Se on myös varoitus siitä, mitä suuren luokan ilmastomuutos voi saada aikaan."

    Tuon ajan ihmisille kokemus on ollut traumaattinen. "Olisi väärin ajatella heidän olleen sivistymättömiä ja vailla kulttuuria ... he ovat nimenneet joet ja kukkulat ja heillä on ollut uskonnollisia käsityksiä. He ovat eläneet perheryhmissä ja metsästäneet eläimiä, kuten peuroja. Kaiken menettäminen on ollut heille katastrofi", toteaa Gaffney.

    Maajään sulaessa asukkaat ovat joutuneet pakenemaan korkeammille alueille, mukaan lukien nykyinen Britannia, joka Gaffneyn mukaan on ollut saari noin vuodesta 6000 eKr. alkaen. (BBC News education)

    Äänestä

  • kaikkea ei kerrota kirjoitti:

    Uusien tutkimusten mukaan yksisoluisella ameeballa on yli 200 kertaa niin paljon DNA:ta kuin ihmisellä!

    Eikö tämä ole selvässä ristiriidassa evoluutioteorian oletusten kanssa? Sen mukaanhan eliöiden kehitys edellyttäisi myös DNA:n ja siihen liittyvien toimintojen lisääntymistä ja monipuolistumista. Ns. roska-DNA ei selitä tätä, koska sen olemassolo on viime aikoina tiedepiireissä kiistetty. Asiasta kerrotaan mm. tiedesivulla:

    www.sciencechatforum.com/

    Millä perusteella jokin laji olisi turha? Jokaisella on varmaan oma tarkoituksensa. Ellei muuta, niin se, että meillä riittää tutkimista ja ihmettelemistä.

    Ohjelma antoi ymmärtää, että Georges Cuvier oli yksi ensimmäisiä, jotka epäilivät, että maapallon täytyy olla vanhempi kuin oli uskottu. Kun hän fossiileja tutkiessan huomasi niiden joukossa jäännöksiä eläimistä, joita ei enää ollut olemassa, hän päätyi uskomaan, että ne olivat eläneet kauan sitten ja kuolleet sukupuuttoon. Miksi niin oli käynyt, jos niillä jokaisella oli jokin tarkoitus? Ohjelma jätti mainitsematta - tarkoituksella tai ei - , että havainnoistaan huolimatta Cuvier oli kreationisti, joka uskoi luomiseen.

    Kiinassa, Gobin autiomaassa tehtiin 7 vuotta sitten merkittävä löytö. Karhun tai jonkin suuren imettäväisen vatsasta löytyi Psittacosaurus -fossiili. Löytö osoittaa, että tuo iso imettäväinen on elänyt samaan aikaan saurusten kanssa.

    Uudet tutkimukset ovat osoittaneet virheellisiksi aiemmat käsitykset, joiden mukaan geeneissä olisi tarpeettomia osia (kodoneita). Nämä 'tarpeettomat' osat on nyt todettu hyödyllisiksi. Vaikka kodonien muuttuminen mutaatioiden kautta ei vaikuttaisi syntyvien proteiinien rakenteeseen, se voi muuttaa merkittävästi nopeutta jolla proteiinisynteesi tapahtuu.

    http://www.arn.org/blogs/

    TV:n Prisma- ohjelmassa 8.3.12 kysyttiin: "Tiedätkö, paljonko kehossasi on turhia osia?" Sitten kerrottiin niitä olevan olevan monia. Sellaisina pidettiin mm. korvan liikuttajalihasten jäänteitä, silmän vilkkuluomea, miehen 'rintoja ja nisiä' ja tietenkin häntäluuta. Vaikka jälkimmäisellä todettiin olevan jotain käyttöäkin, sitä pidettiin vain eläinten hännän surkastuneena jäänteenä. Umpisuoli toimittajilta kuitenkin unohtui. Joka tapauksessa lamarkismi näyttää olevan vielä voimissaan, vaikka se on tieteessä kumottu jo ajat sitten.

    Aivojen koko ei kerro älykkyydestä, vaan määräävänä tekijänä on niiden suhteellinen koko. Lehmän aivot ovat sata kertaa suuremmat kuin hiiren, mutta lehmä ei silti ole juurikaan hiirtä älykkäämpi.

    Perimän rappeutuminen kumoaa kehitysopin, linkki:

    http://koti.mbnet.fi/jrambon/RV01022012.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yllättävä löytö kirjoitti:

Singaporen City Harvest -kirkon pastori Kong Hee kertoo mielenkiintoisia asioita Kiinan alkuperäisestä uskonnosta. Hänen mukaansa Kiinassa palvottiin ennen nykyisiä uskontoja yli 2000 vuoden ajan yhtä kaikkivaltiasta Jumalaa, joka ominaisuuksiltaan vastasi täysin Raamatun Jumalaa! Oheinen yhteenveto perustuu Kong Heen You Tubessa olevaan videoesitykseen.

Kiinan historia on jatkunut katkeamattomana 4500 vuotta ja ulottuuu siis aina vuoteen 2500 eKr. Monet kiinalaiset ovat unohtaneet juurensa. Uskonnossa nykyään vallitsevat taolaisuus, buddhalaisuus ja kungfutselaisuus eivät ole Kiinan ensimmäisiä uskontoja. Ne tulivat Kiinaan kuudennella ja viidennellä vuosisadalla eKr. Mitä sitä ennen tapahtui? Mihin kiinalaiset silloin uskoivat?

On olemassa selvät historialliset muistiinmerkinnät, että tuolloin palvottiin yhtä, kaikkivaltiasta Jumalaa. Häntä kutsuttiin nimellä Shang Di, ja hän vastasi olemukseltaan Vanhan Testamentin Jahvea t. Jehovaa Shang Di merkitsee: Kuningas, joka elää ylhäällä, kaikkein korkein Jumala. Hänestä käytettiin myös nimiä Tian tai Shang Tian.

Historioitsija Sima Qian kirjoitti, että Huang Di rakensi Shandongin provinssin vuoristossa olevan alttarin palvoakseen Shang Di' tä, korkeinta Jumalaa. Eräälle Han Dynastian oppineelle Sima Qian kirjoitti: "Shang Di on Tianin toinen nimi. Ei ole kahta Jumalaa. Teidän Jumalanne on Yksi."
Tämä sopii täysin yhteen sen kanssa, mitä Vanha Testamentti sanoo.

Eräässä klassisessa, Ming-dynastian aikaisessa laulussa kerrotaan:

"Muinoin alussa oli suuri kaaos, ilman muotoa, ja pimeyttä. Viisi planeettaa eivät olleet vielä syntyneet, eivätkä kaksi valoa vielä loistaneet. Ei ollut mitään muotoa eikä ääntä. Sinä, oi henkinen valtias, tulit suvereeniudessasi ja erotit epäpuhtaan puhtaasta. Sinä teit taivaan; sinä teit maan; sinä teit ihmisen. Kaikki alkoivat elää ja lisääntyä."

Tämä kuulostaa ihan samalta, mitä Gen. 1:1 sanoo: "Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä. Ja Jumalan henki liikkui vetten päällä..." Minkä jälkeen Jumala erotti valkeuden pimeydestä, maan vesistä, loi puut ja kasvit, kalat, linnut, kedon eläimet ja lopuksi ihmisen. Ja kaikille annettiin kyky lisääntyä lajinsa mukaan.

Kong Heen mukaan tämä kaikki kirjattiin muistiin Kiinassa kauan ennen nykyisten jumalien palvontaa ja ennen niiden temppelien ja patsaiden rakentamista. Silloin kiinalaiset palvoivat yhtä kaikkivaltiasta Jumalaa, taivaan ja maan luojaa, jonka nimi kiinaksi oli Shang Di.

Ei varmasti tiedetä, milloin kiinalainen kirjoitus sai alkunsa, mutta useimmat otaksuvat sen alkaneen mahdollisesti jo 2500 eKr., joten se oli olemassa jo vuosisatoja ennen Egyptin pyramidien rakentamista. Kirjoituksen ja kirjoitustaidon myötä voitiin myös dokumentoida historiaa. Tämä on erittäin mielenkiintoista, koska samoihin aikoihin sattui tiettyjä maailmanlaajuisia tapahtumia, kuten vedenpaisumus, Baabelin tornin rakentaminen, kielten sekaannus ja ihmisten hajaantuminen ympäri maailmaa. Nämä tapahtumat jäivät ihmisten muistiin, koska he elivät tuolloin ja kokivat ne henkilökohtaisesti.

http://www.netikka.net/mpeltonen/tekstit.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu