Hei, olemme seurustelleen mieheni kanssa 2vuotta ja mieheni on 20v ja minä 19v, muita isompia ongelmia ei ole kuin mieheni perhe..
ensimmäisen kerran kun he näkivät mut ne oli jo valinneet mielipiteensä..
ensimmäisen kerran kun näin heidät puhuin enimmäkseen miksi valmistun ja millainen ihminen olen, kysyin myös heidän elämästään en mitään tungettelevaa tietenkään, laskin leikkiä hieman mieheni tavoista, ihan rentoa keskustelua siis enkä ollut omasta mielestäni lainkaan hölmön puoleinen silti kuulin että vanhemmat olivat haukkuneet miehelleni että oon epävarman ja tyhmän kuuloinen ja että hänen pitäisi vaihtaa pikkemmiten nainen parempaan..
No ajattelin sitten näyttää että oon hyvä tyyppi, toin kahvipaketinkin seuraavalla kerralla kun tultiin ja olin seurallinen, autoin kotitöissä ja yritin olla niin mieliksi.. sitten kun ei ne muuta keksinyt sanoi että olen liian laiha ja ei tän kokonen nuorinainen pysty synnyttään (mitat 170cm/66kg) olin ihan äimistynyt ja päätin puhua suoraan heille ja kysyin että onko niillä jotain mua vastaan, kielsivät kaiken annoin asian olla siltä saralta..
Sen jälkeen oli noita haukkumisia ja riitoja paljon en edes jaksa kertoa kaikkia enkä kehtaa!
..
En jaksa kirjoittaa kaikkea, pikemmittä puheitta mieheni pyysi minua juuri kihloihin ja suostuin mutta hänen perheensä suuttui hänelle ja mieheni pisti välit poikki siitä syystä..
Tuntuu että olen rikkonut kokonaisen perheen..
Vaikka mieheni sanoo ettei kestä että sen perhe ei hyväksy mua sanoo että niiden perhe on/oli tosi läheinen ja ne ei kestänyt sen exäänsäkkään ja sanoi että nyt aikoo toimia oikein, se rakastaa mua eikä tahdo että sen perhe erottaa meidät ja selitti ettei rajoilla rakkautta saa..
Enpä tiedä pitäiskö tässä jatkaa enään vai erota ja antaa miehen mennä ehkä se löytäisi paremman tyttöystävän jonka niiden perhekkin kelpuuttaisi..
Hän kuitenkin sanoo että rakastaa mua ja kihlaus ja välienpoikki pistäminen on osoitus siitä..
En tiedä.. Mitä mieltä te olette tilanteesta?
ja anteeksi sekavasta kirjoituksesta, tahtoisin vain et kaikki ois yhtä isoo suurta perhettä, turhia taidan odotella paitsi jos (kun?) miehen vanhemmat alkavat sietämään meitä..
aika vakavalla pohjalla tässä kuitenkin mennään, välillä vain mietin..
ensimmäisen kerran kun he näkivät mut ne oli jo valinneet mielipiteensä..
ensimmäisen kerran kun näin heidät puhuin enimmäkseen miksi valmistun ja millainen ihminen olen, kysyin myös heidän elämästään en mitään tungettelevaa tietenkään, laskin leikkiä hieman mieheni tavoista, ihan rentoa keskustelua siis enkä ollut omasta mielestäni lainkaan hölmön puoleinen silti kuulin että vanhemmat olivat haukkuneet miehelleni että oon epävarman ja tyhmän kuuloinen ja että hänen pitäisi vaihtaa pikkemmiten nainen parempaan..
No ajattelin sitten näyttää että oon hyvä tyyppi, toin kahvipaketinkin seuraavalla kerralla kun tultiin ja olin seurallinen, autoin kotitöissä ja yritin olla niin mieliksi.. sitten kun ei ne muuta keksinyt sanoi että olen liian laiha ja ei tän kokonen nuorinainen pysty synnyttään (mitat 170cm/66kg) olin ihan äimistynyt ja päätin puhua suoraan heille ja kysyin että onko niillä jotain mua vastaan, kielsivät kaiken annoin asian olla siltä saralta..
Sen jälkeen oli noita haukkumisia ja riitoja paljon en edes jaksa kertoa kaikkia enkä kehtaa!
..
En jaksa kirjoittaa kaikkea, pikemmittä puheitta mieheni pyysi minua juuri kihloihin ja suostuin mutta hänen perheensä suuttui hänelle ja mieheni pisti välit poikki siitä syystä..
Tuntuu että olen rikkonut kokonaisen perheen..
Vaikka mieheni sanoo ettei kestä että sen perhe ei hyväksy mua sanoo että niiden perhe on/oli tosi läheinen ja ne ei kestänyt sen exäänsäkkään ja sanoi että nyt aikoo toimia oikein, se rakastaa mua eikä tahdo että sen perhe erottaa meidät ja selitti ettei rajoilla rakkautta saa..
Enpä tiedä pitäiskö tässä jatkaa enään vai erota ja antaa miehen mennä ehkä se löytäisi paremman tyttöystävän jonka niiden perhekkin kelpuuttaisi..
Hän kuitenkin sanoo että rakastaa mua ja kihlaus ja välienpoikki pistäminen on osoitus siitä..
En tiedä.. Mitä mieltä te olette tilanteesta?
ja anteeksi sekavasta kirjoituksesta, tahtoisin vain et kaikki ois yhtä isoo suurta perhettä, turhia taidan odotella paitsi jos (kun?) miehen vanhemmat alkavat sietämään meitä..
aika vakavalla pohjalla tässä kuitenkin mennään, välillä vain mietin..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Neljän lapsen äitinä ihmettelen suuresti ko vanhempia. Jos rakastaa omaa lastaan, ei todellakaan silloin rajoita hänen onneaan. En sitoutuisi sinuna suhteeseen, olet vielä kovin nuori ja elämäsi on edessäsi! Haluatko turmella persoonaasi ja psyykettäsi tässä perheessä? Maailmassa on ihania miehiä, valikoima ei rajoitu yhteen. Olette molemmat kypsempiä vanhempana kohtaamaan tällaiset haasteet. Nauttikaa vielä vapaudesta!
Kuulostaa todella kummalta ja jopa pelottavalta. Juttua lukiessani päässäni soi "pelasta itsesi!"
Olet kovin nuori. Itse olen oppinut että (vakava) suhde ei ole ikinä kahden kauppa, toisen vanhemmat ja muu suku tulee aina mukana. Jos yhtään lohduttaa niin kuulostaa siltä että perhe ei tule hyväksymään ketään.
Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, maailmassa on (paljon) hyviä miehiä joilla on helppo suku ja joka sinut hyväksyy sellaisena kuin olet.
Olen miettinyt samaa, minulle kuitenkin perhesiteet myös merkitsevät ja en tiedä mitä olen tehnyt vääriin mieheni vanhempien suhteen olen miettinyt että taitaa olla niillä löysällä ruuvi tai toinenkin noi on vaan pieniä asioita mitä mainitsin, äiti varsinkin yritti mustamaalata mua miehelleni kaikilla mahdollisilla tavoilla ja kihlautumisesta se vasta suuttukin (isä siis menee vain mukana) ..
on varmana mies jonka perhe hyväksyisi mut ja meillä ois hyvä kaikkien olla ja vanhemmat olisivat tyytyväisiä, eikä yrittäisi painostaa miestä eroamaan..
Tätä yhtä kuitenkin rakastan, eikä kihlautumismme ole leikkiä, mutta mietin että miten kestän tätä ja miten mies kestää, se on kuitenkin sen perhe!!
Ei sinun tarvitse edes tehdä mitään (väärää). Olet tavannut paljon erilaisia ihmisiä niin yksityiselämässäni kuin töissäni ja ilkeetä sanoa mutta jotkut ovat vain "tärähtäneitä" ja heille mikään ei ole kyllin hyvää. Onneksi tämä on anonyymisivusto niin voin näin suoraan kirjoittaa. Yksiä pahempia ovat äidit (ja miksei isätkin) jotka eivät näe lapsiaan ihmisinä vaan juuri lapsina tai pahemmassa tapauksessa jopa "tavaroina". Nämä ihmiset ovat lähes mihin tahansa tuhotakseen lapsensa suhteen ja pahinta on etteivät he näe siinä mitään väärää. Näille ihmisille järjen puhuminen on usein mahdotonta sillä seinätkin kuuntelisivat tarkemmin. Sylkykuppina on hirvittävän rankkaa olla. Olet vielä niin nuori että sinua voidaan vahingoittaa todela pahasti. Se on helvetillistä 10v vanhemmillekin.
Ole hyvin varovainen miten etenet. Terveen itserakkauden on aina mentävä muulaisen rakkauden edelle. Se suojaa sinua hyväksikäytöltä ja auttaa sinua löytämään arvoisesi partnerin.
En halua saarnata tai kertoa mitä sinun pitäisi tehdä. Kerron vaan mitä itse olen elämäni aikana kokenut, nähnyt ja kokenut.
Pahoittelen virheitä, olisi pitänyt lukea teksti uudestaan tarkemmin. Toivottavasti kuitenkin ymmärrät :)
Hei, mulla on samanlainen tilanne, mutta päinvastainen, oma perheeni ei hyväksy lainkaan miestäni.
Asumme ulkomailla, nyt lomalla suomessa. Mieheni on niin sanotusti "mustaihoinen" ja perheeni ei sitä lainkaan hyväksy. Itse en ole koskaan katsonut ihmisessä ihon väriä, vaan persoonallisuutta, joten en ole miehiä valkannut sen ihonvärin mukaan. Oma perheeni on taas oikein kunnon vanhanajan rasisteja ja eivät hyväksy millään tavalla tulevaa miestäni.
En tiedä mitä tehdä. On kuule saatu jo ties millaiset haukut niskaan, vaikka miehellä todella upea luonne, käy töissä, me olemme toisemme kanssa niin samanlaisia ja kaikki siis muuten kunnossa, mutta se ihonväri on niille se mitä ei voi vaan hyväksyä.
Ehkä teilläkin on sama tilanne. Äidit kai useammin haluaa pojalleensa mahdollisimman itsensä näköisen ja oloisen puolison. Ehkä poikkeat hänen äidistään sen verran, että ei siksi hyväksy?
Tsemppiä. Jos rakastaa miestä niin ei kannata heittää hukkaan sen takia, koska toisen perhe ei hyväksy. Itselläni olisi sydän särkynyt, jos mies olisi jättänyt koska minun perheeni (2veljeä vanhemmat ja suku vielä) eivät hyväksy.
Kiitos viestistäsi, sait mut ajatteleen ettei toisessakaan asemassa ole hyvä olla (tajusin sen kyllä aiemminkin mutta) jos vielä jättäisin hänet kaiken tuon jälkeen olisi hän ihan murtunut, unelmien nainen (omien sanojensa mukaan) lähtisi vain oman perheen suvaitsemattomuuden takia vaikka tunne olisi molemminpuolinen..
ja voi että kun suomalaiset osaavat olla todella ahdasmielisiä! :(
vaikka kuinka yrittää olla hyvä se ihonväri vain estää ihmisten hyväksynnän, mies on varmana ihan turtana onneksi oma tyttöystävä on kuitenkin tyytyväinen saavutuksiinsa ihmisenä, ei tummaihoisena.
ja todellakaan ei ihonvärillä ole väliä jos muuten synkkaa, viestisi perusteella olette hyvä pari! :) kaikkea hyvää teille!
Jatkan vielä, että kyllä olen aika erilainen kun hänen äitinsä.. Hän on tosi vanhanaikanen ja tiukkapipo kaikin tavoin ja suuttuu mitä pienemmistä asioista..
oli näreissään kun annoin hänelle vähän kaksimielisen kortin syntymäpäivänään.. kiitteli kyllä mutta seläntakana taas "on kyllä ottaa antaa pikkulikalla tämmönen kortti, tietäisi hävetä" jne..
vaikka se oli tämäntyylinen; kyllä naiset haaveilevat kahdesta miehestä samaanaikaan.. sitkun avaa sen kortin sie sisällä luki että "toinen pesisi pyykit ja toinen hoitaisi lapset" jne.. että ei nyt kuitenkaan niin kaksimielinen.. :D
ymmärrän :) Kiitos tekstistäsi, olen ymmärtänyt että heitä en voi muuttaa omalla käyttäytymiselläni, he ovat luonnostaan varautuneita ja täynnä ennakkoluuloja ja niitä ennakkoluuloja ei hevin selvitetä (2vuoden kokemus)..
Mietin todellakin mitä teen, mutten voi vain jättää miestäni koska rakastamme muuten toisiamme ja kaikki muut asiat on hyvin; on luotettava, hellä, huomaavainen ja vilpitön.
Ajattelin mennä puhumaan kaikesta huolimatta hänen vanhemmilleen ja kertoa että ajaa poikansa kauemmas ja toi tapa ei auta vaan ajaa kauemmas vain.. että jos tahtoo pitää välit poikaansa lopettaa ton naurettavan mielenosotuksen..
En aio säästellä sanojani, kuulin taas mielenkiintoisen asian mitä ne olivat sanoneet miehelleni..
no kerron nyt; Oli haukkunut miehelleni äitiäni ja sanonut ettei ainakaan sitä pidä tavata enään koskaan, kun luuleekin olevansa teini-ikäinen ja oli ihmetellyt että miten 40vuotias jaksaa meikata vielä (satunnaisesti) ja polttaa tupakkaa..
Luuleeko se että saa tolleen poikansa takaisin?
Anteeks toi toistelu nyt.. kirjotin vähän huolettomasti :D toivottavasti tajuatte.
mun entinen anoppi oli samanlainen. ihan helvettiä se oli.. jos mies todella seisoo rinnallasi ja puolustaa sinua perheellensä, sanoisin että teillä on mahdollisuus :) Omassa suhteessani mies alkoi raskaaksi tultuani kääntymään äitinsä kannalle vaikka ennen olikin ollut puolellani, rakastava hellä yms. Sitten kun mies katsoi että olen hänen (omaisuuttaan), kipitti äitinsä luokse ja yhdessä solvasivat. Jonkun aikaa nielin kaiken mutta sitten sain tarpeekseni ja muutin pois. Mies oli hyvin ihmeissään sillä en ollut paljoa vastarintaa siinä näyttänyt, heidän alistaessaan minua. Nyt mies syyttää äitiään omasta käytöksestään ja pyytelee anteeksi, toivoo että palataan yhteen yms. Ikinä en sitä alistamista ja helvettiä halua takaisin.
Seurustelkaa, edetkää hitaasti, opiskelkaa, edetkää aivan rauhassa. Missään nimessä lapsia ei kannata tehdä harkitsematta, sillä silloin se hlvetti saattaa revetä ja miehestäkin saattaa löytyä uusia puolia...
Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti.
Olis se kolmas sitten äiti tai ei.
Itse ratkaisimme asian niin, että mieheni hoiti vanhempiensa luona käynnit yksin. (Kuolleet nyt, sekä anoppi että appi).
He eivät myöskään tulleet meille, ennenkuin anoppi kuoli ja appi jäi yksin. Silloin hänessä paljastui aivan toinen ihminen! Rakasti kovasti tytärtämme ja oli kiltti minulle.
Päätin, että tykkää tai ei, seurustelen hiedän poikansa kanssa ja myöh. menimme naimisiin ja tuli lapset.
Häissä olivat molemmat, vaikka sain kuulla jupinaa että varmaan tässä nyt ollaan
vain tiellä, kun ei olla niin "hienoja" kun mun sukuni! Jne.
Lapset, tyttö ja poika, ei olleet tekemisissä isänsä vanhempien kanssa ennen anopin kuolemaa. Eivät halunneet, koska vaistosivat vastenmielisyyden. Samaa sain mieheni vanhemman sisaren puolelta. Jos katse voisi tappaa...!
Sanoin miehelleni, että riidellä en aio. Mielistelemään en ala. Olen tässä ja valmis
asiallisiin väleihin, mutta sontaa en vastaan ota.
Oli se alkuun hänelle kai aika noloa ja vaikeakin paikka, mutta ajanoloon sopeutui hänkin. Ikinä en alentunut haukkumaan hänen sukuaan. Katsoin olevani sellaisen lapsellisuuden yläpuolella. Eihän ole kiva tilanne, mutta eteenpäin mentiin ja selvittiin. Vaatii tahtoa ja halua olla yhdessä, pitää se oma perhe omana ja antaa niitten rakkien räksyttää kun muuta eivät osaa.
Mies joutuu "jakautumaan kahteen leiriin", eli olla lojaali vanhemmilleen ja minulle.
Onneksi hänessä oli kypsyyttä taklata tuokin tilanne. Se vaatii vaan sitä tosi rakkautta, sitoutumsta ja aimo annoksen TAHTOA!!
Jos tunnet ettë et jaksa, kerro se miehellesi ja miettikää yhdessä. Te olette te kaksi nyt, miettikää elämänne tärkeysjärjestystä! Mihin ja kehen haluatte satsata, ja mitä suhdetta vaalia!