Nuori maisteri työttömänä

....................

Tiedän, että on oma vikani, että olen työtön, kun en opiskelu aikoina verkostoitunut jne. mutta tilanne on kuitenkin tämä.

Valmistuin noin vuosi sitten ja tuntuu, että kynnys hakea töitä nousee koko ajan. Pohdin kuinka minun työttömyyteen suhtaudutaan työhaastattelussa jne. Olen 25-vuotias ja takana oikeasti todella väsyttävä elämä (koulukiusaamista koulussa, työpaikoilla ja jopa yliopistossa). Ärsyttää olla tällainen tunneherkkä ja yliempaattinen ihminen, joka aina huomioi muita. Kulutin elämästäni vuosia ensiksi ystävien paapomiseen ja sitten poikaystävän, joka lopulta hylkäsi.

Yliopistossa lehtori teetti ylimääräisiä töitä, kun huomasi, etten osaa sanoa ei. Vasta jälkikäteen tajusin kuinka minua oli jälleen kerran huijattu. En oikeasti vaan jaksa luottaa ihmisiin, kun joka kerta vedetään matto alta.

Jotenkin sitä vain haaveilee, että olisi työpaikka, jossa ei tarvitsisi pelätä kiusaamista ja saisi keskittyä työskentelyyn.

Jotenkin ristiriitaista, että tunne elämältäni olen todella tyytyväinen. En juo, syön terveellisesti jne mutta rationaalisen puolen takia harkitsen välillä itsemurhaa. En vaan pysy tämän yhteiskunnan pyörityksen mukana.

En oikeasti tiedä mitä minun kannattaisi tehdä.

5

593

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cimpukka-

      Ala kunnioittamaan enemmän itseäsi. Tämä sinun aloituksesi kuulostaa enempi siltä, että menee tuonne "henkinen hyvinvointi & mielenterveys" -puolelle. Saat kunnollisen työpaikan sitten kun olet jotenkuten tasapainossa itsesi kanssa, mutta sinun pitää tehdä töitä sen eteen! Lakkaa olemasta kynnysmatto! Tsemiä elämääsi, muista että ei ne muut ole sua parempia, piste.

    • Vanha maisteri

      Hanki ystäviä ja yritä nyt luoda niitä verkostoja. Oletko ajatellut muuttaa toiselle paikkakunnalle, josta saisit töitä? Olet nuori ja sinulla on koko elämä edessä ja paljon mahdollisuuksia. Ehkä kannattaisi irrottautua vanhoista kuvioista ja aloittaa uusi elämä jossakin muualla. Minullakin oli nuorena samanlaisia ongelmia, vaikka työpaikan sitten sainkin melko pian.

    • saaremaalta

      Kokeileisitko täältä saarelta. Töitä olisi kotieläinten parissa kotitilalla ja voisit todella löytää oman elämän tarkoituksen täältä:

      Saaremaan työpaikosta on täällä:
      http://www.soov.ee/saaremaa/vabad_tookohad?ca=12&w=1&cg=9020&st=s&st=u&st=b&st=k&st=h

      Saaremaasta saa tietoa suomeksi: www.saaremaa.ee ja sen paikallislehden nettisivuilta: www.saartehaal.ee

      Siellä ihmiset ovat hyvin vieraanvaraisia ja avuliaita. Auttavat kaikessa.

      Se on todella upea saari ja viime kesällä siellä oli suomalaisia tyttöjä kesätöissä harjoittelijoina hotelleissa sekä autokorjaamon töissä englantilaisia vaihtareita.

    • hmmm...

      Et kerro minkä alan maisteri olet. Tiedän lukuisat huuhaatieteitten maisterin tu´tkinnot jotka johtavat ikuiseen työttömyyteen tai pätkätyöllistymiseen pienillä palkoilla. Jos tekniikan, kauppatieteideiden ets etc... niin sillä saa kyllä töitä

    • akavan_erityisalat

      Hei,

      Hyvä kun uskalsit kertoa tilanteestasi. Työllistymiskysymyksethän ovat juuri se juttu, jonka kanssa nuoret maisterit ja muut jäsenemme päivittäin painiskelevat. Uskomme, että työnantajien asenteet ja arvot ovat vahvasti muuttumassa. Työttömyys ei ole yksin työntekijän vastuulla vaan pitkälti kiinni myös alasta ja taloustilanteesta. Kyllä useammat työnantajat tämän ymmärtävät.

      Kuulutko ammattiliittoon? Esimerkiksi meillä on tarjolla uraneuvontaa ja työnhakupalvelua jäsenpalveluna. Jos haluat verkottua, yksi hyvä vaihtoehto on yhdistystoiminta.

      Pidä kiinni haaveestasi – hyviä työyhteisöjä löytyy ja hyvän työelämän puolesta mekin teemme töitä.

      Terveisin,
      Akavan Erityisalat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe