http://takkirauta.blogspot.fi/2012/06/psykopaattiaidit.html
Suomalainen tunnekylmä äitihän juurikin haluaa usein tuhota tyttärensä.
Esimerkkejä pilvin pimein.
Aiheesta tulisi puhua julkisuudessa paljon enemmän! Tabu ulos ja pahoinvointi pois.
Suomalainen tunnekylmä äitihän juurikin haluaa usein tuhota tyttärensä.
Esimerkkejä pilvin pimein.
Aiheesta tulisi puhua julkisuudessa paljon enemmän! Tabu ulos ja pahoinvointi pois.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Niin tulisikin puhua, mutta kukapa näistä tulee puhumaan. Minua ei edes psykiatrinen sairaanhoitaja eikä psykoterapeutti uskoneet kun kerroin. Kerroin myös pelkoni mitä luulen tapahtuvan kun pistin välit vihdoin poikki äidin kanssa oman itseni ja perheeni hyvinvoinnin takia. Tapahtui juuri kuten olin uumoillut ja sitten sitä oltiin niin hämmästyneitä, että uskomaton mitä se äitis voi tehdä. No sanoinhan minä, että kyllä minä oman äitini tunnen.
Suurin osa ihmisistä ei tiedä näistä pahasti häiriintyineistä ihmisistä ja heidän tavoistaan mitään ja ne ketkä ammattinsa puolesta tietävät eivät silti tunnu uskovan. Että eihän se äiti nyt millään voi mitään sellaista tehdä ja kyllä se varmaan tarkoitti ihan hyvää. Joopa joo.
Meillä myös isä on lähtenyt kampanjaan mukaan ja seisoo äidin rinnalla tukemassa hulluilua ja keksimässä puolustuspuheita. Nuorempi sisarukseni on äidin lempilapsi ja edelleen aikuisena naimisissa olevana lypsää kaiken mitä irti saa ja saahan sitä. Muistuttaa pelottavan paljon äitiä itsekin.
Olen siis koittanut puhua ja keksiä selitystä äidin käytökselle (ja muunkin perheen); tuloksena minut on järjestelmällisesti koitettu leimata hulluksi, harhaiseksi valehtelijaksi, juorujen keksijäksi. Äitini mielestä minut pitäisi saada hoitoon ja lapset huostaan; hän ilmeisestikin haluaisi heidät itselleen. Hän ei kaihda mitään keinoja eikä viranomaistahoja, päinvastoin. Tekee perättömiä ilmoituksia, soittelee monet tahot läpi esittääkseen 'huolensa' ja aina saa pelätä, että siihen naiseen jossain törmää.
Ja kaikelle tälle ei vaan mahda mitään. Ei yhtään mitään. Mitään lakia ei ole rikottu, mitään rikosta ei ole tapahtunut. Ja äiti vaan jatkaa ja jatkaa.
Minulla on aivan samanlainen tapaus. En enää pidä yhteyttä vanhempiini samoista syistä kuin sinäkin. Nuoremman siskosi tilalla on sitä vastoin vanhin aikuinen poikani. Todella raskasta. Voimia sinulle.
Muakaan ei uskottu.
Tv-sarjassa Boardwalk Empire (16) viimeisimmässä jaksossa (Yle-Areenalta vielä katsottavissa) Jim Darmodyn äiti on kuvatunlainen tai oikeastaan ihan äärimmäisestä päästä, katsokaa ketä kiinnostaa.
Äidit, nuo ''toivossa väkevät'.. myytti on niin vahva tässä sodan käyneessä maassa, että äitimyytistä ei saa oikein puhua. Ei, vaikka nämä sodanjälkeen syntyneet lapset, ilmeisesti itse jo monessa polvessa traumatioistuneet vievät noidankehää omille tyttärilleen eteenpäin. Puhumattomuus, alitajunnan toiminta - selkeä sosiopatia kautta psykopatia tunneilmaisuiden puutteessa ja hoivan puute. MIelenkiinnon puute tyttäriensä elämästä usein, poikiensa elämään sitä vastoin ripustautuvat.
Valehtelevat ja manipuloivat suvussa tilanteet näyttämään aivan joksikin muuksi, mitä ne tyttären kannalta ovat. Useinmiten taitavia marttyyrin roolissa ja kuitenkin laskelmoivat IHAN kaiken omaksi hyväkseen. Tekevät tyttäristään haavoittuvaisen lapsena ja haluavat olla kaikkivoipaisia, mitä tulee tyttäreen. Jos tyttö pyrkii irtautumaan piiristä, tyttö jätetään aivan yksin. Mitään hoivaa, halua olla tukena ei tule tytär saamaan. Taloudellista nöyryytystä kenties, sekä julkista pilkkaa ja häväistyksiä julkisissa tilanteissa.
Suomessa on PALJON psykopaattiäitejä, ja heidän kasvattamiaan narsistipsykopaattipoikia. Kuten tuossa kirjoituksessa luki, tällaisen äidin toiveena on saada tuhota tytär - jo aivan alusta asti. Jokainen lautapelihäviökin oli lapsuudessa tällaisella äidille narsistisen raivon paikka. Nämä eivät ole satua. Mutta vaietuin aihe tälläkin palstalla.
Onko jopa niin, että Suomessa psykopaatteja on enemmän kuin muualla maailmassa? Ja se, että miehissä olisi narsistisesti luonnehäiriöisiä enemmän kuin naisissa ei minusta pidä paikkaansa. Naiset ovat vain monin verroin taitavampia verhoamaan kieroutensa.
Epäilen kuitenkin, että hoitokeinona tabu ulos ja paha olo pois ei ole aivan noin yksioikoinen. Kyse on ennen kaikkea vallan käytöstä, erilaisista monimutkaisista valtapeleistä ja kiemuraisista eturistiriitakytköskistä, mitkä näkyvät erityisen räikeästi naisvaltaisilla työpaikoilla.
Jatkuvasti puhutaan lähisuhdeväkivallasta, ja melkein aina kirjoitukset lähtevät naisen asemasta uhrina. Tuo on rakenteellista syrjintää, sillä miehet ovat uhreina liki yhtä usein. Olisikin hyvä ja tasa-arvoa tuova idea kampanjoida aiheesta mies ja lapset uhrina asetelmasta. Tietoisuus kun lisääntyisi niin olisi kaikkien etu leskittyä puhumaan aiheesta ilman sukupuolittamista. Nyt kun sukupuolistetaan,se loukkaa aina muita uhreja kun se ei ole perusteltua. Tuollaisen positiivisen syrjinnän pitäisi tässä olla jonkun aikaa mies ja lapset uhreina näkökulma
Aivan niin. Juurikin näin.
Ehkä Suomessa on enemmän psykopaatteja/tunnekylmyyttä kuin muualla maailmassa. Useassa maassa asuneena voisin kyllä esittää tällaisen väitteen.
Oikeassa olet.
Suomi on tunnekylmien ihmisten maa, jokusta poikkeusta lukuunottamatta.
Miksi näin, en tiedä.
Suomessa on tehty kiintymyssuhdehäiriön yleisyyttä ilmentävä tutkimus ja sen mukaan maa oli täynnä kylmiä ja välinpitämättömiä vanhempia eli häiriötä kiintymyssuhteissa, en muista lähdettä
Olisiko Suomi monien sotiensa takia psykosomatisoitunut tunne-elämänsä takia.
Nöyryytykset hävitä sotia ja olla aina vieraan vallan alla, luonut ''sarkastisen'' ja kylmän kansakunnan. Tunteet ovat jäässä, koska kyse on ihan eloonjäämistaistelusta kansakuntana. Tunteita on pidetty täällä heikkoina, sillä heikot häviää sodatkin.
En minä tiedä, jotain tunnevammaa yhdistäisin tähän sotahistoriaan, mistä Suomessa on kiellettyä puhua, muussa kuin sankaritarinamielessä.
''Supernaiset'' ja heikossa jamassa olleet miehet, elleivät sitten kuolleet sodassa. Äidin kasvatusote saattoi olla melko katkeroitunut jo viime sotien jälkeen ja jos se ei periydy, niin mikä.
Mielestäni suomalainen kulttuuri on naisvihamielinen, mikä heijastuu myös äitiyteen. Äitiyttä ei arvosteta, koska siihen liittyy herkkyyttä, haavoittuvuutta ja tunteita. Suomalaisessa kulttuurissa ei paheksuta itsekeskeisyyttä, oman edun tavoittelua härskeilläkin keinoilla, eikä väkivaltaa, mikäli sillä voidaan edistää omaa asemaa. Tämä kaikki ei tue äitiyttä ja naisena olemista positiivisena ilmiönä. Muilla ihmisillä on välinearvo, omat lapset mukaan lukien. Tyttärestä ei äidille ehkä ole kovin paljon hyötyä, hän on ennemminkin kilpailija ja kateuden kohde, joka pitää raivata pois tieltä.
Kovuutta, voimaa ja häikäilemättömyyttä, jopa huonoja käytöstapoja arvostetaan Suomessa. Ystävällisyyttä saatetaan halveksua, kohteliaisuutta pidetään tarpeettomana "esittämisenä", heikkoutena. Toisen tarpeiden huomioon ottaminen tulkitaan meillä typeryytenä; älykäs ajaa vain omaa etuaan.
Suomessahan on myös sanonta, että nainen on naiselle susi. Meillä Auomessa naisten keskinäiset ystävyyssuhteet ovat usein hyvin ohuita ja pinnallisia, hyödyn tavoittelu liittyy usein.
Tiesitkö että jos on tyttö ja poika, niin se on tyttö,jota äiti alkaa vieraannuttamaan. En tiä miksi. Ja kyllähän nimenomaan lapsiin littyvissä asioissa äitiä arvostetaan jopa liikaa. Mutta nää on yleistyksiä. Elävässä elämässä kun poiketaan keskiarvostakin koko ajan. Nainen on naiselle susi pitää kyllä monesti paikkansa,kuten sekin että ystävyydstä pitää hyötyä jotain. Ja tuo sanotaan usein vahingossa ääneenkin kun ihmetellään jotain kaveruutta: "Mitä sä siitä hyödyt?"
Kultturi lapsiasioissa ei mun mielestä selitä sun pahaa mieltäs. Tarkastele tosiasioita, onhan tuossa mahdollista että sinut on saatu näyttämään joltain mitä et ole. Tästäkin ketjusta ymmärtää heti että äideillä enemmän on tapana olla sokea lapsen tarpeille.
Joo, kyllä nämä ovat raskaista kokemuksia - jotka vain asianomainen itse, joka käynyt vastaavan myllyn lävitse, voi ymmärtää.
Ulkoisestihan kaikki voi näyttää ulkomaailman silmin ''mallikkaalta'', sillä tätä kulisssielämää tällaiset luonnehäiriöiset, sosiopaatit, narsistit - psykopaatit, mikä nimike nyt tahansa kuvaamaan sitä kylmää laskelmoivuutta musertaa joku jäsen perheestä/suvusta ulos - ja kokea yhteenkuuluvuutta siitä, että ollaan yhteistuumin saatu joku jopa sairastuettua.
Suvut voivat olla perkeleen pesiä, jos siellä ei enää vaikuta vahva oikeudenmukainen ja ns.hurskas persoona. Sellainen ihminen jos kuolee esim. suvusta, on helvetti irti. Aika monessa suvussa. Uskon näin. Ikävä kyllä.
Vahvat poolit pitää suvut koossa. Muutoin ne ajautuu ristiaallokkoihin tai pelkkään jäätävään mykkyyden tilaan.
Raskasta on olla olevinaan ''syntipukki'', vaikka itseään heijastavat ulospäin - ja itse pahoin voivat. Vaikka raha heille kaikki kaikessa onkin, ei se onnena heidän silmistä paista. Pilkkana enemminkin, jos jollakulla muulla menee huonommin.
Sellainen perhe se.
Oli.
Lainaan tähän mielenkiintoisen jutun Yle.fi juttuarkiston tositarina: Tuhkimo dokumentti sivustolta
seuraavan tekstin joka laittoi pohtimaan tulehtuneen äitisuhteen merkitystä naiseudelle laajemmin, eli teksti on seuraava ja löytyy tuosta mainitsemastani sivustosta
"Psykiatri Martti Paloheimo käsitteli kirjassaan Kotivammaisuuden synty vaikeita äiti tytär suhteita, josta hän alkoi käyttämään ilmaisua "äitivammaisuus".
Paloheimon äitivammaisuus käsite perustui hänen psykiatriselle vastaanotolleen hakeutuneiden naisten kertomuksista omasta äiti-tytär suhteesta.
Kirjassaan sivulla 155-157 osiossa Äidit hän kirjoittaa:
Olin jo vuosia omassa praktiikassani kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein naispotilaani kertoivat joutuneensa oman äitinsä taholta kokemaan karua ja suoranaiseen emotionaaliseen hylkäämiseen verrattavissa olevaa moitiskelua, tai piittaamattomuutta.
Sellaista nähtiin tapahtuvan ei yksin lapsen ollessa pieni, vaan myöhemminkin, jatkuvasti pitkälle aikuisikään saakka.
Tämä havainto toistui niin tiheästi, että aloin mielessäni kutsua näitä potilaitani äitivammaisiksi. Tuon sanan keksin jo paljon ennen kuin minulle alkoi hahmottua uusi kotivammaisuus käsite.
Kun kerran oli keksinyt tämän ajatuksen, rupesin epäilemään, että ehkä juuri äidin aiheuttamat kiusat, lähinnä hänen osoittamansa rakkaudettomuus kaikkine lieveilmiöineen, saattoi olla perimmäinen syy sille, että asianomainen ylipäätään etsiytyi psykiatrin puheille.
Se ehkä selitti osittain myös, miksi psykiatrien odotushuoneissa aina istui vuoroaan odottamassa enemmän naisia, kuin miehiä.
Keskustelussa kävikin tavallisesti ilmi, että olin ollut oikeassa.
Lopulta uskalsin mennä suoraan asiaan ja tiedustella, minkälainen potilaani suhde äitiinsä oli ollut. Ja lähes aina, epämääräisenkin sairaudenkuvan muodostaman arvoituksen selityksenä on lopulta paljastunut myrkyttynyt äitisuhde. Se säätelee aikuisen naisen elämää lukemattomin tavoin.
Nimim. Ewwamaria kirjoitti juuri asian kuin se on.
Äitini on sodan jälkeinen lapsi. Välit menivät poikki nyt aikuisiällä koska en kerta kaikkiaan jaksanut sitä pahaaoloa mitä äiti teki...puhumattomuutta,alistamista,hoivan puute,empaation puute.... haavoittuvaiseksi teki jo lapsesta lähtien. Äitiä oli AINA toteltava. Jos vahingossa teit jonkun väärän liikkeenkin alkoi mykkäkoulu joka kesti päiviä.
Äiti itsehän oli mielestään suurin. Ilman häntä ei toiminut mikään. Hän uhrautui perheelleen. Ja hän muisti tämän aina muistuttaa jos häntä vastaan käytiin. Miten hän on antanut kaiken itsestään perheelleen.
Kun tästä noidankehästä halusin irtautua,äiti jätti totaalisen yksin. Olin hullu,riippakivi ja sairas. Minulla ei ole enää asiaa hänen luokseen. Ja ainut mitä menin pyytämään,oli hieman kunnioitusta itseäni kohtaan. Ei mykkäkouluja,ei luurin heittämistä korvaan,ei kiukuttelua.... Itse en missään tapauksessa tälläistä olisi äitilleni saanut tehdä. Elin kaikki vuodet äidille ja äitini ehdoilla. Kannustamista en kuullut,tukea en saanut... ainoastaan kiukuttelua ja äksyilyä.
Muisti lähettää kuitenkin kuitit asioista joita on elämäni varrella minulle halunnut ostaa. HALUNNUT....en ollut mitään koskaan pyytänyt.
Välillä miettii miksi oma äiti haluaa nöyryyttää omaa lastaan näin? Mieluummin kuin tukea ja olla lähellä?
Aina sain vaan kuulla: "mIksi et tee näin....miksi teet noin,älä tee noin... kuinka kehtaat tehdä noin...." Kun sanoi joskus vastaan ja kysyin miksi itse käyttäydyt noin minua kohtaan,oli toteamus aina: "Ai,minä olen nyt sitten huono äiti?"
Nyt tämä kaikki kokema säätelee elämääni lukemattomin tavoin niin kuin edellinen kirjoittaja kirjoitti. Omaa suhtautumista omaan lapseeni,rakastamisen vaikeutta parisuhteessa,luottamista ihmiseen ja ennen kaikkea omaan itseensä. Oman itsensä kunnioittamista ja hyväksymistä. Olinhan koko elämäni tehnyt kaiken väärin. Äitini mielestä.
Jospa pystyisin seuraavalle sukupolvelle opettamaan toisen kunnioittamista ja arvostamista.
Antaisin sinulle kerralla 10 pistettä, jos se vain olisi mahdollista. Kirjoittamasi kuvaa myös omaa elämääni ja omia ajatuksiani.
MIKSI äiti silminnähden nautti päästessään nöyryyttämään minua julkisesti? jne. Välit meni meilläkin vihdoin poikki, mutta valitettavasti vasta kun olin lähellä 50. Olisi pitänyt irrottautua täysin jo viimeistään siinä 20-vuotiaana, kun jo kuitenkin oli muuttanu kotoa pois ja omillaan.
Mutta tyttärenä sitä yrittää pitää jonkinlaista suhdetta yllä viimeiseen asti, koska "sinullahan on vain yksi äiti". No, onneksi! Ajatelkaa, miten hirveää, jos lapsella olisi tuollaisia kaltoin kohtelevia äitejä esim. kaksin kappalein.
Suomalainen äiti (sodan jälkeen syntyneet) kohtelevat lapsiaan, eritoten tyttäriään nöyryyttämällä ja monin tavoin alistamalla. Ehkä usein valjastaa siihen poikansa mukaan ja myrkyttää sisarusten välit, toispuolisilla totuuksilla.
Liian monta samankaltaista tarinaa Suomessa. Äitien myrkyt tyttäriensä elämää vaikeuttaen. Ymmärtävätkö he koskaan hävetä.
Epäilen, että eivät ymmärrä.
He kokevat olevansa marttyyreja, vaikka ovat kieroutuneita manipulaattoreita.
Sotako syynä vai mikä. Näitä tarinoita voi lukea narsistipalstalta vaikka miten paljon. Juurikin äitivammoista tyttärien kohdalla. Martti Paloheimo näki oikein.
Ominaista on, että lapsena äidit ovat sitoneet tyttärensä hyvinkin emotionaalisin sitein itseensä, mutta vain palvellakseen äitiensä sisäistä tyhjyyttä. Kun tytär haluaa irrottautua omaksi itsekseen, äidit hylkäävät lapsensa. Kokonaan.
Surullista ajatella että esimerkiksi erotessa, jos narsistiäiti onnistuu mustamaalaamaan tyttären isän ja puhumaan tyttären suulla kaiken "totuuden" asiakirjoihin, saaden näin tyttären asumaan kanssaan,vankina mutta kuitenkin. Tuossa tilanteessa ei ole oikeasti onnellisia; ei isä, tytär, eikä sairas äitikään kuin pikkuhetken.
Kolmekin voisi olla onnellista, jos äiti suostuisi hoitoon ja tytär asuisi ainakin sen ajan isällä. Mutta elämä ei ole satu, ja ajan myötä tytär ei tule kasvamaan täydelliseksi itseksee. Hänestä tulee äitinsä onneton kopio. Toki, jos uskaltaa jättää äitinsä täysikään tultuaan niin jatkuvan terapian avulla jonkun verran vapautuu äitinsä peloista ja istutetuista muistoista.
Pitäisi keksiä, miten päästä tunnesiteisesti eroon tälläisestä äitistä.
Mitä tapoja olisi?
Keksikää!
(Olen käynyt juttelemassa psykologin kanssa, mutta silti vaivaa).
1) Kuvittelen itselleni lämpimän rakastavan äitin.
2) Voisiko saada "varaäitin"?
3) Todistelen itselleni ja kirjoitan "tsemppiä itselle"- vihkoa.
4) Käyn tällä palstalla saamassa tukea.
5) Totean että toisilla lapsilla ei ole edes äitiä ja asiat vielä huonommin.
6) Totean, että en voi mitään asialle ja että tästä lähtien olen ilman äitiä. (Kohta ei olekaan, on yli 80 ja kuolee pian).
7) luulen että ainut tapa on keksiä itselle keinot. Voihan täällä kauhistella ja kertoa, mutta ainostaan oma tuleva suhtautumiseni auttaa!
Keksikää lisää konkreettisia tapoja!
Jatkakaa luetteloa!
8) ei ole ansainnut äidiltään sellaista kohtelua
9) on arvokas ihminen jonka elämä on myös arvokasta
Nämä olivat lähinnä ajatuksen mukaisia miten päästä eroon tunnekylmästä äidistä.
Itsellä kaikista vaikeinta on tajuta miten oma äiti pystyy niin kylmän viileesti yhtäkkiä pistämään välit poikki. Elämä on kyllä helpottunut ja monet oudot kivut ja säryt lakanneet. Mutta silti ajatuksissa pyörii kuinka kova oma äiti oikein on.
Ns. varaäidin olen saanut. Mutta oikeastaan se ruokkii sitä pahaaoloa mitä oma äiti tekee. Miksi vieras ihminen kohtelee minua hyvin ja kunnolla? Mutta ikioma äiti joka on minut kasvattanut ei arvosta minua eikä välitä tunteistani? Mitä niin pahaa olen tehnyt?
Vertaustuki on hyvä asia. Tajunnut ettei ei ole yksin tämän asian kanssa.
Suomessa on ollut tunnekylmää suhtautumista äiteihin ja tyttäriin jo ennen sotia. Sota-aika toi tietysti tämän korostetusti esiin ja tuotti lisää traumoja. Äitien taholta tyttäret ovat kokeneet julmuutta Suomessa jo monta vuosikymmentä ennen sotiakin.
Tunnekylmät ÄIDIT suhteessa tyttäriin Suomessa tosiasia. Yli 70v. äidit - katkeria ja kostonhimoisia tekopyhiä marttyyreja. Pojilleen keimailleet toki sitäkin enemmän ja syyllistäneet tyttärensä. Todellisia helveltillisiä olentoja.
10) Pyrkii itse aktiivisesti olemaan hellä ja rakastava itselleen, lapsilleen ja läheisilleen
11) Ei lähde mukaan biologisen äidin peleihin vaan on hänelle kylmä peili.
12) Nauttii täysin siemauksin kun saa nähdä ihania naisia siellä täällä! Niitäkin on, katsokaa äitejä puistoissa, tv:ssä...
13) Lakkaa ajattelemasta että biologinen äiti olisi oikeasti äiti. Ei ole. Itse olen jo vuosia ajatellut että hän on "joku täti".
14) Kutsuu ko. tätiä etunimellä
15) Etäyttää hänet itsestä. Yrittää ajatella, että tätillä on nyt vähän vaikeaa ja ollut varmaan kurja elämä. Sellaista se on. Ei anna koskettaa tunteita liiaksi.
Tällaisia mä käytän. Ei mun äiti varmaan ihan psykopaatti ole, mutta tarpeeksi mahdoton kuitenkin. Ei koskaan nöyrry virheidensä edessä vaan suoltaa katkeruutta,piikikkyyttä, vahingoniloa ja nöyristelyä sekä ruikuttaa omaa elämäänsä, jonka tapahtumista on itsekin vastuussa.
Tässä jotain 10-15, olet oivaltanut jotain tärkeää.
Minun äitini ei ollut paha, vaan kykenemätön aidosti lämpimään, hyväksyvään suhteeseen tyttäriensä kanssa,jotka nimenomaan halusivat olla äidilleen mieliksi saadakseen rakkautta, ollakseen hyväksytty. Emme täyttäneet kriteereitä.
Nyt äitini on kuollut. Alzheimer pehmensi hänen tunne-elämäänsä tietyssä vaiheessa. Ne myöhään ilmenneet lämpimät tunteet tuntuivat hyvältä. Mutta kasvun aikanahan niitä lapsi ja nuori erityisesti tarvitsee, ei enää lähes kuusikymppisenä.
Nyt suren sitä, että niin vähän kaipaan äitiäni. Se tuntuu pahalta. Mutta se on totta.
Samassa kusessa ollaan täällä.
Oli pakko katkaista kokonaan välit äitiin ja äidin sukuun.
Voimia kaikille, jotka olette syntyneet sellaiseen kotiin, jossa on tuollainen
" äiti."
Onneksi minulla oli ihana isä. Hän kuoli, kun olin 13-vuotias. Äitini ei kertaakaan kysynyt kymmenvuotiaalta veljeltäni ja minulta, miten me pärjäämme.
Ei välittänyt mitään, vaikka lapsilta oli isä kuollut.Jouduimme selviämään täysin yksin. En käsitä, miksi jo tämäkään asia ei avannut silmiäni. Jos syntyy johonkin paskaan, ei tajua sitä-luulee että kaikki äidit ovat samanlaisia.
Kaikki edellä kertomanne on kuin suoraan omasta elämästäni. Emäntä puhuu lisäksi minusta kaikkea paskaa, hän on tehnyt elämäni täysin sietämättömäksi. Minun on pakko muuttaa kauas, eri paikkakunnalle ja muuttaa nimeni, että pääsen siitä hirviöstä iäksi eroon, muuten hän tuhoaa minut.
Hän on tehnyt jo melkein kaiken mahdollisen sen suhteen.
Toivottavasti henki vielä säilyy. Äitini on nk. kunnon kansalainen. Loistava teeskentelijä. Tyypillinen psykopaatti, jolla on kunnon ihmisen kulissit.
Mun molemmat vanhemmat olivat tällaisia. Käsittämätön "taistelu", läpi koko elämän. Harvensin tapaamiset minimiin ja voi sitä vapauden tunnetta. Olen hengissä ja se tuntuu hyvältä.
Vanhemmat eivät muutu koskaan. Joten minun oli muutettava elämääni paremmaksi, ilman heitä. Sain "huonontytön" maineen, mutta se oli pientä verrattuna siihen. Mitä olin kokenut edeltävän 60 vuoden aikana.
Psykopaatin vaikutuspiirissä elon vaikutukset lapseen on ihan maalaisjärjellä nähtävissä. Liekö aiheesta erikseen tutkimusta. Ainakin minä tuollaisen voivan vaikuttaa koko elämään ja sen laatuun. Tällaiseen on lastensuojelulla velvollisuus puuttua. Joku ammattiapu tuohon tarvitaan. Tytölle on hyvä avata mikä on paykopaatti ja lähteä työstämään malleja sun muuta kylkeen.. En yhtään tiedäonko/ santa claus tänä vuonna joulupukkina,mutta siihen asti voi vaikka harjoirtella lajeja. Harmi kun en tiedä enempää muuta kuin exäni käyttäytymisen myötä. Nyt juuri on vaaran aikaa kun hän tietää paljastumisensa olevan lähiajan kysymys. Siitä hyvä esimerkki: erovaiheessa kun olin lastemme kanssa turvakodissa,kaksi paljon paykopopaattin piirteet omaavaa sisarusta kirjoitti minulle uuden historian,terveyden tilan ym. todella taitavasti ja niin että pääsee korjaileenkin vasta myöhemmin. Yksityiskohdat kertoi hyvin täydellisestä ematiakyvyttömyydestä ja toisaalta mielikuvituksesta keinovalikoimaan. Omatunto nolla,äkkiäkös sitä potin kerää niistäkin.. Ei muuta ku selviitä pieleen tuntoin jottasaa kaikki puuttuneet
Mitä vaaroja liittyy siihen, että psykopaattin/paljon psykopaatin piirteitä omaavan ihmisen paljastaa kertarysäyksellä? Kun mä mietin että hänelle ei ollut mitään kynnystä uhkailla lasten kohtalolla pakottaakseen minut tahtoonsa, niin kuinka tosissaan ne jotain oikein kamalaa äityvät tekemään. Minulla on niin vahvaa näyttöä siitä että jotain lasten kasvun vaarantavaa mielenhäiriötä hänellä on, niin voinko kertoa tilanteen ja tietoni esim.psykiatrille?
Kyllä voit,mutta puhu vain miten sinä sen näet ja koet. Älä tee diagnoosia tai puhu varmuuden vuoksi ylimääräistä, koska ne kostautuvat varmasti. Pidä mielessä että olet lapsista huolissasi, aikuisten kuuluu vain kestää jos yleistetään.
Tuo on vaikea jos näet lasten olevan vaarassa jos hän peljastuu. Kannattaa kysellä mielipidettä samalta mihin yhteyttäkin otat. Yleensähän häiriöinen vanhempi kieltäytyy kaikista palavereista tai muista missä on tarkoitus molempien vanhempien olla. Ei perustele miksi ei. Tämä johtuu siitä että se puoliso on ainoa tai yksi harvoista, jotka hänet pystyvät paljastamaan. Se on muuten kumma että yhteistyökyvyttömyyden syytä ei selvitetä. Siinä voi jäädä joku perheväkivaltajuttu pois jos syynä on ihan aito pelko. Tai sitten jää juuri lapsia pelinappulana pitävä håiriövanhempi nåkemättä. Outoa, ja pistää mut miettiin että tietävätkö viranomaiset asian,eivätkä halua puuttua?