Haluan jakaa teille oman kokemukseni elettävästä elämästä. Noin kolmisen vuotta sitten minulle tuli työuupumus, burn out ja olin aivan liian väsynyt. Siihen samaan syssyyn silloinen miesystäväni jätti minut. Haukkui minua laiskaksi, lihavaksi ja saamattomaksi. Eipä siinä mitään. Yritin laihduttaa kaikin keinoin, mutta lopulta lihosin väärän valinnan vuoksi.
Nyt jälkeenpäin, kun mietin asioita, niin miten jotkut ihmiset ovat niin "kylmiä" ja tunteettomia etteivät ymmärrä elämää sen enempää, että jätetään toinen tavallaan oman onnensa nojaan?
Olin aiemmin hoikkaakin hoikempi ja kaunis nainen (jota olen taas nykyään :) Olin siis näyttelykappale ex-miesystävälle.
Olen kyllä tullut siihen tulokseen, että jospa kaikki olikin vain minun onneani :)) Sen voin sanoa, että jouduin kokemaan sellaisen tuskan ja kivun kaikkien vastoinkäymisten myötä, että en uskonut siitä mitenkään selviäväni. Mutta tänä päivänä olen siitä selvinnyt :)
Nyt jälkeenpäin, kun mietin asioita, niin miten jotkut ihmiset ovat niin "kylmiä" ja tunteettomia etteivät ymmärrä elämää sen enempää, että jätetään toinen tavallaan oman onnensa nojaan?
Olin aiemmin hoikkaakin hoikempi ja kaunis nainen (jota olen taas nykyään :) Olin siis näyttelykappale ex-miesystävälle.
Olen kyllä tullut siihen tulokseen, että jospa kaikki olikin vain minun onneani :)) Sen voin sanoa, että jouduin kokemaan sellaisen tuskan ja kivun kaikkien vastoinkäymisten myötä, että en uskonut siitä mitenkään selviäväni. Mutta tänä päivänä olen siitä selvinnyt :)
Vastaukset 21
Vanhimmat
Se ei ole ilkeyttä tai tyhmyyttä jos lopettaa suhteen silloin kun kumppanilla on meneillään vaikea aika. Pikemminkin se kertoo kykenemättömyydestä kantaa vastuuta parisuhteen huonoinakin aikoina sekä peloista uutta tilannetta ja puolisossa tapahtunutta muutosta kohtaan. Se on neuvottomuutta eikä tunteettomuutta.
Sinäkin saatat joutua joskus vastaavanlaiseen tilateeseen, jossa läheisesi esim. tarvitsee sinua yhtäkkiä 24/7 etkä sinä kykenekään siihen. Siinä ovat painolastinasi silloin sekä uusi elämäntilanne että sinun oma rajallisuutesi jonka opit tuntemaan kunnolla vasta sen kokemuksen myötä.
Elämässä tulee eteen tilanteita, joissa me emme ole olleet koskaan aikaisemmin. Ihmiset reagoivat sellaisiin tilanteisiin eri tavoin. Jonkun sellainen yllättävä uusi tilanne saattaa ahdistaa toimintakyvyttömäksi, joku toinen taas löytää itsestään voimia joita ei uskonut itsellä olevankaan, jne.
On ikävää, että parisuhteesi päättyi juuri samaan aikaa kuin työkuntosi romahti. Kumppanisi ei kyennyt vastaanottamaan sellaista muutosta eikä ehkä uskonut omiinkaan mahdollisuuksiinsa jaksaa olla tukena ja turvana romahtaneelle.
Suhteesta irrottautumiseen hän käytti syyllistämistä eli negatiivisia tunteita.
Mennyt on mennyttä, mutta ota sinä opiksi itsestäsi ainakin ne viestit joita kehosi sinulle lähetti silloin kun paloit loppuun. Vasta ne viestit sisäistäneenä sinä et ajaudu enää samalaiseen tilanteeseen.
Voi olla, että olet oikeassa joissain määrin. Itse en kuitenkaan ymmärrä miksi pitää alkaa mollaamaan toista, jos toinen on oikeasti sairastunut ja ei pääse tilanteestaan "eroon" vaikka kuinka haluaisi. Kukaanhan ei valitse sairautta. Mielestäni tuo mollaus osoittaa kypsymättömyyttä ihmisenä, sillä onhan tuo työuupumus itsessään jo vakava tilanne. Vain sen kokeneet voivat sen ymmärtää.
kyllä siihen parisuhteeseen tarvitaan 2 ihmistä ja jos toinen on erittäin huonossa kunnossa/jamassa niin kyllä se on varmasti yksinäinen ollut tämä mieskin, eikä sitten ole jaksanut enää tilannetta...
Tämä on niin totta! Jos itse on jatkuvasti antajan asemassa eikä saa mitään takaisin, se kuluttaa ihmisen sisältä aivan tyhjiin. Sanotaan, että masennus tarttuu. Niin kävi minulle. Minua käytettiin vain ilmasena terapeuttina jonka päälle kaadettiin kaikki p*ska. Parisuhteesta ei ollut tietoakaan. Erosin ja pari vuotta meni että siitä kaikesta selvisin.
"Olin aiemmin hoikkaakin hoikempi ja kaunis nainen (jota olen taas nykyään :) Olin siis näyttelykappale ex-miesystävälle."
eikö päähäsi mahdu, että suhteessa myös toisen ulkonäkö on haluja lisäävä- tai rajottava tekijä?!
Hyvinkin mahtuu päähäni montakin asiaa ;D Tietäisitkin vain ;))
Itsekin koen kiinnostusta ja vetovoimaa ulkoisesti miellyttävään ihmiseen. Ehkä pointti olikin siinä, ettet ymmärtänyt, kun ihminen sairastuu vakavasti, hän ei voi heti tilanteelleen mitään. Eniwei, en tullut tänne sen enempää rämpimään vaan jakamaan oman kokemukseni.
Sä olet muuten harvinaisen säälittävä tapaus. Onko sulla muuta elämää kuin täällä notkuminen? Tunnut olevan myös kovin ulkonäkökeskeinen ihminen - ehkä se selittää sen miksi olet sinkku ja roikut täällä.
minulla oli jonkinsortin burnout joulun aikoihin. asun mieheni kanssa, eikä tullut mieleenään rasittaa häntä minun ongelmillani. nukuin paljon ja kaikki päivittäiset suoritukset tuntuivat ylitsepääsemättömän raskailta. mutta otin itseäni niskasta kiinni, join tuplaespresson ja vitamiineja, söin terveellisesti ja pakotin itseäni siivoamaan, näkemään kavereita, urheilemaan ja viettämään suhtkoht normaalia elämää, vaikken töissä jaksanut käydä. (olen opiskelija ja teen keikkatöitä silloin, kun on tarve).
en pätkääkään pelännyt, että mieheni jättäisi minut, jos makaisin sängyssä kaiket päivät masentuneena, mutta se olisi raskasta hänelle tietää, että voin pahoin, eikä hän kykenisi tehdä mitään korjatakseen tilannetta.
No oh hoh. Otin itseäni niskasta kiinni ja se auttoi... Vakava masennus on sairaus johon ei mikään niskasta ottaminen ihan noin vaan auta. Sama kun sanois diabeetikolle, että älä turhaan käytä mitään insuliinia ja valittele muille vaivoistas, otat vaan ittees niskasta kiinni. Sinuna kirjottaisin ihan itsehoito-oppaan miten 'jonkin-sortin-burnouteista' ja muista pikku masennuksista parannutaan. Rikastuisit varmaan.
Niin, tuo jonkin sortin burnout kuulostaa enemminkin väsymykseltä ja masennukselta. En teitenkään väitä mitään, kun en ole mikään asiantuntija asiasta, mutta itse kävin niin valtavan kovilla kierroksilla etten saanut mitenkään nukutuksi ja sitä kautta ei ollut paljoakaan voimia tehdä mitään. Toki turvauduin keinotekoisiin ja ne tuottivat nuo ylimääräiset kilot. En siis juurikaan ollut mikään super läski tuolloinkaan, mutta suhteen alkulähtö tilanteeseen verrattuna hivenen pyöreämpi. En kärsinyt varsinaisesta masennuksesta vaan ihan järkyttävästä ylikierros olotilasta. Tottakai olisin halunnut tehdä sitä ja tätä, mutta jos ei nuku = ei jaksa. Kokeilkaapa vaikka päivä tai pari olla nukkumatta, niin pääsette tuntumaan.
Tänä päivänä urheilen taas niikuin ennenkin, syön terveellisesti ym. ja pidän huolta itsestäni kaikin puolin. Koen olevani taas elämäni kunnossa ja se jos mikä tuntuu mahtavalta. Kroppa on sen verran viisas, että se ilmoittaa heti jos mennään ns. "liian kovaa". Ja onhan tässä oppinut ymmärtämään omia voimavaroja. Lopuksi voi kait todeta, että rakkaus ei kai sitten riittänyt.. vaikkakin rakkauden ei pitäisi vaatia mitään. Nyt vain kohti uusia ulottuvuuksia :) ja kokemuksia!
Olen niitä ihmisiä, jotka odottavat kumppanuudelta, sitä että tuetaan hyvinä JA pahoina aikoina, koska elämään mahtuu molempia.
Minulle kävi näin: kysyin aina "mikä on, voinko auttaa?" Kun hänellä oli ongelma. Ei olisi tullut mieleenkään jättää häntä yksin ongelman tullen. Jos en voi auttaa, niin ainakin kuuntelen ja ilmoitan tukeni.
Kun minulle tuli ongelma, hän vaivaantui ja suorastaan vattuuntui. Ei kysynyt "mikä on", tai "voinko auttaa?" Hän suorastaan käänsi minulle selkänsä. Sanoin etten pyydä sinua ratkaisemaan ongelmiani, mutta toivon kuuntelemista. Hän ei halunnut tehdä edes sitä.
Sitten tuli lama ja työasiani menivät pahasti ruttuun, ruumis ja mieli kärsi. En nähnyt ulospääsyä...kunnes sukulaiseni kuoli.
So called ystäväni....meni mykäksi. Ajattelin että jos ihminen ei osaa eikä halua kuunnella tuon ikäisenä, niin minusta ei löydy voimia juuri nyt kasvattaa häntä. Elämämme olisi loppuun asti yhtä hylkäystä (suhteessa) jos jään tähän.
Ja sanoin, mitä kohteliaimmin "Näkemiin".
Se oli elämäni opetus. Tiesin, ettei hänellä ollut kapasiteettiä käsitellä asiaa, en siis ollut hänelle hyväksi. Hän tarvitsee jonkun jolla menee aina vain hyvin tai suhteen jossa hän saa elää yksin. Tai ehkä jonkun jota rakastaa. Ei ole mitään anteeksipyydettävää. Olin vain pitkään itselleni vihainen, siitä että "valitsin" hänet rakkauteni kohteeksi. Nyt ymmärrän mitä se kertoo minusta. Kukaan ei ole täydellinen, mutta minun pitää opetella vaatimaan/ valitsemaan ihminen, jolta saan toivomani inhimillisen kohtelun. Koska niin teen hänellekin.
AP: jos tahdot välittävän kumppanin niin, ehkä tässä avautui sinulle uusi tilaisuus etsiä sellainen. On todella kylmää jättää toinen ongelman tullen. Maailma on aina vain kovempi kodin ulkopuolella, joten jotenkin toivoisi, että edes oma kumppani rakastaisi ja tukisi. JA sinulla on oikeus pyytää sitä. Olet arvokas.
Kyllä vain. Olen huomannut tilaisuuteni ja olenkin ensi kerralla osumatarkempi, jos näin voi sanoa. Ehkäpä tämä kaikki olikin minulle opetus, tosin rankka sellainen. Joskus sitä on vain opittava kantapään kautta asioita.
Onneksi en ole jäänyt ns. tuleen makaamaan vaan olen jatkanut elämääni eteenpäin. Ja onhan se niinkin, että onni on luotava ihan itse. Ensi on hyvä olla itsensä kanssa sinut ja onnellinen yksilönä, ja sitä kautta voi pohjustaa muuta "päälle".
Uskallan jopa väittää, että "menneisyyteni" menetti todellisen helmen. Ja itseään saa sitten kehua ja pitää kehua. Se on ihan sallittua ellei jopa toivottavaa :))
Miehessä on joku luonnevika varmaan, ei mollaaja ole normaaliluonteinen. Olkoon vaikka ridgen näköinen.
Ja vastaavaa kohtelua sain itse naispuoliselta ystävältä tilanteessa jossa kaksi läheistä ihmistä kuoli muutama vuosi sitten ja päälle kaatui velkainen kuolinpesä kaikkine ongelmineen.
Kahden vuoden mielialalääkityksen ja terapian myötä pystyn työssä käymään mutta luottamus toisiin ihmisiin on tasolla 0.
Mutta aloittajalle sympatiani, tuollainen selänkääntö on raukkamaista.
Melko ohutta ystävyyttä ja rakkautta on, jos jättää toisen oman onnen nojaan pahana päivänä. Tätä ei hyvänä päivänä huomaa. Vaikeuksien kohdatessa todelliset ystävät erottuvat hyvän päivän tutuista. Jotakin hyvää tässä pahassakin siis on.
Toivon aloittajalle todellisia ystäviä jatkossa.
Ei tuollaisesta kohtelusta seuraa mitään hyvää.
Ja taas tulee ystävänpäivä, vuoden piinallisin hetki
Saamasi kohtelu kuulostaa miehen toteuttamalta henkiseltä väkivallalta... Tekijä käyttää usein nimenomaan uhrinsa heikkoja kohtia hyväkseen pahoinpidellessään ja saa uhrin näin tuntemaan itsensä erittäin huonoksi ja arvottomaksi. Eniten ainakin minua satutti se, että exäni tiesi traumoistani ja käytti tietoja häikäilemättömästi hyväkseen. Koin lopuksi enää henkistä turvattomuutta kyseisen henkilön seurassa ja varoin sanojani, jotta hän ei saanut aseita minua vastaan... Kokemusta on :/
Niinpä niin. Huomasin kyllä jo ennen sairastumistani hänen muutamista kommenteista, että hän etsi vikoja minusta tai tekemisistäni tai tekemättäjättämättömyyksistäni tai kommentoi jotain muuta asiaa vähätellen. Kaikenlainen kannustus tai asioiden hyvänä näkeminen oli aika vähäistä. Tämä ei tarkoita sitä, että minua olisi pitänyt jatkuvasti vain kehua ja nostattaa. Ei, sellaisesta ei ollut kyse. Olen varsin itsenäinen ja omasta mielestäni omaan suht hyvän itsetunnon. Itseään exäni kehui ja piti niin loisteliaassa asemassa, että hoh hoijaa. Tulin siihen tulokseen, että kyseessä on narsistinen tyyppi jollain tasolla. On heiman hämmentävää ja ihmeellistä miksi itseään pitää pitää niin valokeilassa ja muita vähätellä. Ehkäpä syy siihen oli hänen heikko itsetuntonsa.
Jep jep, että näin... kaikenlaista sitä elämässä kohtaa....
Ei tuollainen kohtelu toista ihmistä kohtaan ole hyväksyttävää missään tilanteessa kummaltakaan sukupuolelta. Tämä kyseinen nainen käänsi sijuvasti selkänsä ja ilmoitti ettei hänestä ole pelastus renkaaksi. Siinä kiitos ystävyydestä sekä siitä että oli kyseisen henkilön puolia pitänyt myös työelämässä.
Itselläsi tuo on tuhonnut luottamuksen kaikkiin ihmisiin jo useaksi vuodeksi.
Kaikista ei ole ystäviksi. Sen joutuu jokainen oppimaan elämänsä aikana.
Mutta on toisenkinlaisia ihmisiä olemassa. Oikeita ystäviä.
Suonet anteeksi, mutta tuohon en oikein pysty uskomaan.
Vastaavaa kohtelua olen konenut aiemminkin joten luottamus toisiin ihmisiin on mennyttä. Tämä oli viimeinen niitti sille.