Olen asunut Koivukylässä 25 vuotta, ja olen aina ollut ahkera kirjaston asiakas ja kirjojen lainaaja.
Vielä 2000- luvun vaihteessa kirjasto oli viihtyisä oleskelupaikka, johon saattoi vain piipahtaa työmatkallaan, tai joskus jäädä rauhoittumaan pidemmäksikin aikaa nauttien hiljaisuudesta ja kirjojen tuoksusta.
Joskus vieläkin tulevat mieleen ajat, jolloin arasti astelimme koulumme pieneen kirjastoon, jossa ankarannäköinen, silmälasipäinen kirjastonhoitaja vastaanotti tulijat aina terävällä, tuikealla katseellaan. Hymynkare saattoi näkyä kuin näkyäkin joskus. Reippaasti pyyhimme kenkämme ja sanomme "Päivää", niinkuin oli opetettu, ja oli meille luonnollista käyttäytymistä.
Joskus istuimme pöydän ääressä joukolla, mutta jo pelkkä vilkaisu kirjastonhoitajan suunnalta sai meidät hiljentämään jo muutenkin lähes kuiskittua keskustelua.
Ja voi sitä onnea, kun löysi uuden Tammen kultaisen kirjan, vähän vanhempana uuden Viisikon seikkailun, Pienestä runotytöstä puhumattakaan.
Koivukylän kirjasto nyt!
Yrittää sisään kummasta ovesta tahansa, lähes aina oven tukkona on joukko angstisia nuoria, joiden mielestä väistämissäännöksi sopii "EVK" ihan yhtä hyvin kuin jokin muukin.
Sisällä vallitsee yleensä infernaalinen meteli. Useita joukkioita erirotuisia nuoria on vallannut tietokoneet, ja loput näistä ihmiskunnan kummallisista tuotoksista lojuvat tuoleilla jonkinlaisen jatkuvan pöhnän vallassa karjuen toisilleen keskustelun merkeissä, niin että sadan metrin päässä vielä korvat soi.
Eipä tulisi mieleenikään enää jäädä istuskelemaan ja nautiskelemaan vaikka kahvikupposesta lehden ääressä. KIrjat sisään ja kirjat ulos. Viisi minuuttia, se on toleranssi. Maksimissaan.
Valitettavasti aika on ajanut ohitsemme, ja vaikka kuinka pyristelisimme ja haikailisimme mennyttä, se ei palaa.
Kaunis kiitos kuitenkin kirjaston työntekijöille, jotka kaikkenne yritätte, jaksatte yrittää ylläpitää kuria ja järjestystä.
Kiitos myös kahvion työntekijöille, ottaisin mielelläni kupposen joskus, jos olisi se hetkenkin rauha.
Kaikista ongelmista huolimatta. Pidetään kirjastomme!
Vielä 2000- luvun vaihteessa kirjasto oli viihtyisä oleskelupaikka, johon saattoi vain piipahtaa työmatkallaan, tai joskus jäädä rauhoittumaan pidemmäksikin aikaa nauttien hiljaisuudesta ja kirjojen tuoksusta.
Joskus vieläkin tulevat mieleen ajat, jolloin arasti astelimme koulumme pieneen kirjastoon, jossa ankarannäköinen, silmälasipäinen kirjastonhoitaja vastaanotti tulijat aina terävällä, tuikealla katseellaan. Hymynkare saattoi näkyä kuin näkyäkin joskus. Reippaasti pyyhimme kenkämme ja sanomme "Päivää", niinkuin oli opetettu, ja oli meille luonnollista käyttäytymistä.
Joskus istuimme pöydän ääressä joukolla, mutta jo pelkkä vilkaisu kirjastonhoitajan suunnalta sai meidät hiljentämään jo muutenkin lähes kuiskittua keskustelua.
Ja voi sitä onnea, kun löysi uuden Tammen kultaisen kirjan, vähän vanhempana uuden Viisikon seikkailun, Pienestä runotytöstä puhumattakaan.
Koivukylän kirjasto nyt!
Yrittää sisään kummasta ovesta tahansa, lähes aina oven tukkona on joukko angstisia nuoria, joiden mielestä väistämissäännöksi sopii "EVK" ihan yhtä hyvin kuin jokin muukin.
Sisällä vallitsee yleensä infernaalinen meteli. Useita joukkioita erirotuisia nuoria on vallannut tietokoneet, ja loput näistä ihmiskunnan kummallisista tuotoksista lojuvat tuoleilla jonkinlaisen jatkuvan pöhnän vallassa karjuen toisilleen keskustelun merkeissä, niin että sadan metrin päässä vielä korvat soi.
Eipä tulisi mieleenikään enää jäädä istuskelemaan ja nautiskelemaan vaikka kahvikupposesta lehden ääressä. KIrjat sisään ja kirjat ulos. Viisi minuuttia, se on toleranssi. Maksimissaan.
Valitettavasti aika on ajanut ohitsemme, ja vaikka kuinka pyristelisimme ja haikailisimme mennyttä, se ei palaa.
Kaunis kiitos kuitenkin kirjaston työntekijöille, jotka kaikkenne yritätte, jaksatte yrittää ylläpitää kuria ja järjestystä.
Kiitos myös kahvion työntekijöille, ottaisin mielelläni kupposen joskus, jos olisi se hetkenkin rauha.
Kaikista ongelmista huolimatta. Pidetään kirjastomme!
Vastaukset 1
Vanhimmat
totta joka sana