Onko täällä kukaan onnistunut kuolettamaan tunteitaan ? Miten teit sen ?
Tunteiden kuolettaminen ?
neuvoja kaivataan
263627
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Siis ihastuksen kuolettaminen, vaiko suhteen jälkeen kuolettaminen.
Ekaan tehoaa lähinnä aika ja tokaan lähinnä aika. Jälkimmäisessä ei kannata käyttää alkoholia apuna.
Seksi muiden kanssa voi auttaa.
Mielikuvaharjoituksilla onnistuu tunteiden kuolettaminen. Keksimällä tyhmiä asioita jotta tunteet kuolevat. Tosin aika kuolettaa tunteita oivasti. Etäisyys luonnollisesti etäännyttää ja auttaa löytämään jotakin muuta.
Entä kun tunteet ovat kuolleet, mutta haluaisi herättää tunteet eloon. Miten tämä onnistuu?
Aika helppoahan se kuolettaminen on, ei tarvitse kuin "järkeistää" asiat mielessään niin aika pian huomaa että se jota kohtaan niitä tunteita on ollut olikin oikeastaan vain pelkkä taakka.
Tuo onkin hyvä kysymys tuo tunteiden jälleenherättäminen, itsellä ainakin kun ne tunteet olisi eron jälkeen vielä pinnassa varmaan olisi otollisinta etsiä uutta mutta kun haluan aina päästä kunnolla ylitse niin ehdin aina sitten mennä niin turraksi ja välinpitämättömäksi ettei kukaan eikä mikään oikein nappaa enää. Vaikka tauon jälkeen tavallaan haluaisikin tuntea pitkästä aikaa jotain niin ei vaan oikein osaa ihastua kehenkään.
"Onko täällä kukaan onnistunut kuolettamaan tunteitaan ? Miten teit sen ?"
Oon onnistunu parikin kertaa vaikka aikaa siihen saattaa kulua paljon.
Miten tein sen? Simppeliä. Kaikki yhteydenpito poikki, sekä livenä että virtuaalisesti. Jos vastapuoli ihmettelee mikset pidä yhteyttä, anna ihmetellä. Tärkeintä on oma hyvinvointi jotta pääsee toisesta yli.
Ihastuksentunteiden kuolettaminen tuntuu äkkiä helpolta, mutta tosi asiassa tehokas kuoletus vaatii vuosien harjoittelun. Nuoruuden ihastukset kestivät minulla hyvin pitkään (joskin kohde saattoi vaihtua pari kertaa), ja silloin minulta puuttui metodi. Kärsin vain hiljaisella liekillä helposti vuodenkin ollessani ihastunut naiseen, jonka sain seurata tutustuvan muihin poikiin, saavan vanhojentanssikaverikseen jonkun toisen joka luullakseni ei erityisemmin edes piitannut kyseisestä tytöstä. Tuli sydänsuruja kenenkään tajuamatta syytä.
Ihastuksia tuli myöhemminkin, mutta keksin keinon selvitä niistä: vakuutin itseni, etten kuitenkaan kelpaa (tai riitä) hänelle, hänelle on tarjolla parempiakin miehiä, ihan turhaan haaveilen. Tämä ei ole helppoa, koska tässäkin tulee sydänsuruja, ja helposti päädytään itsesääliin. Kovalla harjoittelulla kuitenkin päästään iloiseen loppuun: ihastuessa voi vain rauhallisesti, hyvillä mielin, luetella itselleen mielessään syytä miksi tästä nyt ei ainakaan voisi tulla mitään. Elämä jatkuu, ihastus on tiessään. Lopulta harvemmin edes tajuaa ihastuneensa, tulee vain vastaan naisia, joista mielessään toteaa "Kas kun mukava tai nätti nainen, ei minun ulottuvissa". Kävelemme toistemme ohitse eikä kumpikaan mieti asiaa sen enempää. Sydänsuruilta vältytty taas!
Tämä on juuri tyypillinen esimerkki mihin päätyy, jos tunteitaan alkaa kuolettamaan ja suojelemaan itseään kolhuilta. Parempi olisi kokea elämän eri puolia ja ottaa vastaan ilot ja surut. Totta kai välillä pitää surra ja käsitellä tapahtunutta, jotta voi päästä asiassa eteenpäin. Siihen ei pidä jäädä vellomaan, vaan mennä elämässä eteenpäin.
Myönnän suoraan, että yrityksestä huolimatta itsekin sorrun liikaa L. Boredomin elämäntapaan. En hakeudu tilanteisiin, en flirttaile enkä ole kontaktissa kiinnostavien miesten kanssa. Se on itsensä suojelua, kun tietää, ettei edes teoriassa tapaa ketään vähääkään kiinnostavaa miestä, jonka kanssa voisi kehittyä jotakin.
Kaiken tämän sanottuani haluan kuitenkin uskoa, että tämä "itsesuojeluvaihe" on vain tilapäinen vaihe elämässäni. Haluan tosissani uskoa siihen, että vielä joskus pääsen elämässä eteenpäin ja uskallan olla taas rohkeampi asettamaan itseni ja sydämeni alttiiksi uusille kolhuille. Ilman sitä ei myöskään voi löytyä sitä rakkautta.
Itse taas pyrin keskittymään asioihin, jotka tekee minut onnelliseksi. Iskutekniikoiden pakkomielteinen harjoittelu ja baarikulttuurin omaksuminen ei tunnu itsestä kiinnostavilta ajankäyttökohteilta. Toivon, että kumppani löytyy ajanmyötä ilman suurempaa vaivaa omien harrastuksien kautta. Työelämässä on mulle ihan riittävästi suorittamisen henkeä tällä hetkellä, että en halua muodostaa parinhausta toista painolastia kannettavaksi.
Tää oli hyvä aloitus, älkää välittäkö noista parista ekasta typerästä vastauksesta..
Jos on yksipuolisesti rakastunut johonkin, niin kannattaa piereskellä paljon ja ajatella tätä rakkautensa kohdetta. Tällä tavalla pierunhaju assosioituu lempesi kohteeseen ja alkaa ajan myötä vaikuttamaan vastenmieliseltä.
Ei tunteita tarvii kuolettaa, vaan se, että pitää saada se tunteiden ykköskohde omaan "omistukseensa".
Sekin olis hyvä kuolettaa, että tunteiden kohteen paikallaollessa ei saisi käyttäytyä typerästi tai "väärin".
En oikein tiedä haluaisinko edes kuolettaa tunteita - eikös se olisi vähän kuin luovuttaisi / lopettaisi elämästä - tai että tyytyisi elämään vähän "pienemmällä liekillä"?
Ok, siis eihän tunteisiin voi jäädä loputtomasti vellomaan, esim. suhteen päätyttyä. Mutta siihenkin auttaa elämä, sen jatkaminen, ja aika. Vaikka ottaisi vähän aikaa koville, niin pikku hiljaa positiiviset fiilikset, uudet kokemukset, uudet suhteet, työntää negatiivisia sivuun, taustalle ja ehkä lopulta kokonaan pois.
Joitakin juttuja ei voi koskaan unohtaa (esim. läheisen kuolema, rakkaan petos), ne jää ikuisiksi arviksi sydämeen mutta niiden kanssa pystyy elämään ja niistä ehkä oppii jotain vastaisuuden varalle.
Mitä pahaa siinä sitten on jos elää välillä säästöliekillä tunteiden suhteen? Onpahan sitten rutkasti niitä tunteita tallella jos se oikea kohde löytyy kun ei ole välillä tuhlannut niitä tyhjänpäiväisyyksiin.
Vähän luulen että tunteita on rajallinen määrä, jos sieltä jatkuvasti ammentaa hokemalla kelle tahansa "rakastan rakastan" niin koko rakastaminen muuttuu arkipäiväiseksi kulutushyödykkeeksi jota jaetaan suunnilleen jokaiselle vastaantulijalle. Jos viisaasti jemmaa ne tunteet ja antaa sitten täysilaidallisen vain sille joka sen ansaitsee on se itsellekin ainutkertaista eikä mitään rutiinia, tosin siinä saattaa saada pahasti siipeensäkin ja syntyy niitä arpia mutta näillä mennään.
Hyvin sanottu.
Nainen voi antaa rakkautensa eli neitsyytensä vain yhdelle miehelle.
Ikisinkku M:
Miten sinä nyt minun vastauksestani päädyit siihen että kaikille vastaantulijoille hoen "rakastan, rakastan" tai että se (rakastaminen tai tunteet) olisi jotain arkipäiväistä kulutushyödykettä minulle?
Ihan kummallinen tulkinta, etenkin kun hyvin yleisellä tasolla tunteista kirjoitin.
Toki välillä on varmaankin tietyllä tapaa säästöliekillä (tunnistan tämän itsestänikin juuri nyt kun vielä yritän suojata itseäni ed. eron jäljiltä), mutta minun kohdalla se tarkoittaa sitä että: a) suren vielä ed. eroa ja "korjaan" itseäni sen jäljiltä ja siksi b) en vielä anna tilaa uudelle rakkaudelle.
Muttei se tarkoita että minussa olisi juuri nyt jotenkin vähemmän tunteita (suren välillä vielä ihan h...sti ja läpikäyn pettymystä) - se vaan tarkoittaa että koska minussa on surua / pettymystä (ja koen tarvetta eheyttää itseäni ennen uutta suhdetta) minussa on tässä elämäntilanteessa vähemmän rakkautta / iloa. Toivottavasti päivä päivältä rakkauden ja ilon määrä kasvaa (ja niinhän se tekee kun jatkaa elämää, olen sen jo huomannut) - samalla vastaavasti surun ja pettymyksen määrä vähenee.
Kai meistä jokainen on jonkinlainen erilaisten fiilisten sekoitus - yhtenä päivänä iloisempi, yhtenä kyllästyttää enemmän jne. Joku ehkää osaa kontrolloida tunteitaan paremmin kuin toinen, toinen ehkä luulee osaavansa vaikkei osaisikaan?
Vaikka aikuisen ihmisen tulee tietysti tunteitaan jossain määrin pystyä kontrolloimaan (esim. niin että pystyy käymään töissä ja "toimimaan normaalisti/asiallisesti/kohteliaasti), niin en silti (ainakaan omalla kohdallani) näe sen olevan 100% mahdollista. Eiköhän se ole lähinnä narsistit jotka täysin kylmästi pystyvät tunteitaan hallitsemaan?
Eli vaikka joskus olisi kiva olla vähemmän "ruutitynnyri" (negatiivisten tunteiden vallassa) niin koska niitä tilanteita on itselläni niin vähän, niin kärsin nekin kun tiedän että sitten vastaavasti on niitä "toiseen galaksiin asti räjäyttäviä ilotulitteita" - että tällä arsenaalilla minä menen, mutta toki jokainen tyylillään.
Kympin nainen:
Joo siis siinä vastauksessani oikeastaan vain sillä ensimmäisellä kappaleella kommentoin kommentiisi:
"En oikein tiedä haluaisinko edes kuolettaa tunteita - eikös se olisi vähän kuin luovuttaisi / lopettaisi elämästä - tai että tyytyisi elämään vähän "pienemmällä liekillä"?"
kun tuon perusteellavaikutti että sinun mielestäsi ei olisi hyvä "jäähdytellä" välillä ja minusta se taas on juuri se oikea tapa.
Sitten se toinen kappaleeni ei oikeastaan ollutkaan erityisesti sinulle vaan ihan yleisesti arvelin aiheeseen liittyen kun kaikkihan tiedämme että on peeloja jotka hokevat r-sanaa mitään kummempaa sillä tarkoittamatta ja sitten on taas meitä jotka emme sitä juurikaan käytä mutta tunteemme voivat siitä huolimatta olla paljon syvempiä kuin noilla pelleillä jos vain löydämme oikean kohteen (silloinkaan emme sitä välttämättä ääneen sano, kohteen pitää tajuta se muutenkin :D)
Nyt konmmentoin tuota sinun edellistä:
Kuolettaminen ts. jäädyttäminen:
"minun kohdalla se tarkoittaa sitä että: a) suren vielä ed. eroa ja "korjaan" itseäni sen
jäljiltä ja siksi b) en vielä anna tilaa uudelle rakkaudelle."
a) Aivan oikein, jäädyttämällä pääsee siitä surusta eroon
b) Minä annan tilaa vasta sitten jos/kun sen arvoinen kohde löytyy, ei siis aikasidonnaista
"Muttei se tarkoita että minussa olisi juuri nyt jotenkin vähemmän tunteita (suren välillä ....."
Mulla oli tuossa syksyllä ehkä vähän samantyyppistä haikeutta, nyt jo reippaasti voiton puolella mutta edelleenkin säästöliekillä koska uusi kohde vielä hakusessa, voi mennä vuosia tässä tilassa tai sitten ei
"Joku ehkää osaa kontrolloida tunteitaan paremmin kuin toinen.."
Minä ainakin osaan halutessani aika hyvin kontrolloida, muuttaa negatiivisen positiiviseksi ihan vain loogisesti itselleni perustelemalla
"Eiköhän se ole lähinnä narsistit jotka täysin kylmästi pystyvät tunteitaan hallitsemaan"
No ei ole, narsisti on muotisana mitä nykyään tuputetaan jokapaikkaan ja niitä nähdään kaikkialla vaikka oikeasti aika pieni osa ihmisistä niitä on
"Eli vaikka joskus olisi kiva olla vähemmän "ruutitynnyri"..."
Ettet vaan olisi vähän tasapinoton luonne :D
Ok, olemme siis monesta samaa mieltä, meni vain osittain väärinymmärrykseksi :)
Jep, joskus on pakko jäädytellä itseään suojatakseen, mutta siltikin ajattelen, että niitä (erilaisia) tunteita on aina olemassa (niiden kirjo ja intensiteetti vaan vaihtelee). Eikä kai sitä voi ennustaa kuinka pitkän tai lyhyen ajan sitä jäädyttelyaikaa tarvitsee itse kukin, varmasti tilanteesta/suhteesta ja ihmisestä riippuen. Luotan siihen että oma tuntemus (tunteet + itsetuntemus) minua siinäkin sitten tulee ohjaamaan.
Toisaalta pelkään sitä että jään liian pitkäksi aikaa jäädyttelemään – jään siihen jumiin enkä enää uskallakaan rakastaa entisten pettymysten takia. Sitä oikeastaan tarkoitin sillä että lopettaisi elämisen. Mieluummin elän soihtuna kuin hiljaa kytien…
Uskon myös tunteiden näyttämiseen, mutta vain aitojen tunteiden. En myöskään arvosta niitä jotka isoja sanoja viljelevät sen enempää ajattelematta, mutten näe arvoa siinä hiljaisuudessakaan – itse kun en ole ainakaan vielä oppinut toisen ajatuksia lukemaan, niin arvostan aitoja tunneilmaisuja (ja kuuluvat mielestäni parisuhteeseen, miksei kaikkiin ihmissuhteisiinkin). Ja huom. oleellistahan tässä on juuri se, että tunteita voi ilmaista monella tavalla, ei vain verbaalisesti. Mutta mielestäni on oikein rakkaitamme kohtaan osoittaa tuo rakkaus jollakin tavalla, tapoja on sitten monia.
Tunteiden kontrolloinnista: jep, kyllähän niitä tiettyyn pisteeseen asti pystyy kontrolloimaan – itsekin paljon järkeilemällä ja keskittymällä positiiviseen, mm. ystäviin ja muihin iloa tuottaviin asioihin – eli tietoisilla toimilla pystyy omaa tunnetilaansa kontrolloimaan, minun tapauksessani surua ja pettymystä vähentämään ja niiden kanssa elämään.
Mutten pysty ainakaan 100 % kontrolliin – aina välillä, milloin mistäkin syystä, tunteet ”vyöryy” päälle ilman että niitä juuri voisi jarrutella (ehkä asia on vielä niin kipeä, varmasti ajan mittaan helpottuu). Niissä tilanteissa on mielestäni parempi elää se tunne läpi, itkeä vaikka holtittomasti ja todeta itselleen, että s…na kun vieläkin sattuu, käydä läpi niitä kipeitä muistoja.
Toisaalta se että nyt sattuu, on myös osoitus päättyneen suhteen ja rakkauden merkittävyydestä. Sitä kuuluu ja pitääkin surra. Haluan surra sen pois itsestäni, ”paketoida” sen asian nätisti ja sitten katsoa seesteisin katsein tulevaisuuteen. Se tulee olemaan osa minua ikuisesti, mutta sen tulee toimia pääasiassa voimavarana (hyvinä muistoina), ei riippana/taakkana.
Narsisteista: ajattelin että narsistit ovat niitä totaalisen, 100 % tunnekylmiä ihmisiä. Eli kyllä, heitä ei varmaankaan paljoa keskuudessamme kulje.
Enkä ole mielestäni ollenkaan tasapainoton - jotenkin arvasin että tartut tuohon ruutitynnyriin :)
Olen kyllä tunteellinen ihminen, koen asiat isosti, mutta handlaan ne mielestäni kuitenkin nätisti. Enkä nyt ääripäästä toiseen jatkuvasti seilaa, pääasiassa siellä seesteisessä välimaastossa :)
Aikalailla varmaan samansuuntaiet ajatukset kuitekin juu.
"Toisaalta pelkään sitä että jään liian pitkäksi aikaa jäädyttelemään – jään siihen jumiin enkä enää uskallakaan rakastaa entisten pettymysten takia. Sitä oikeastaan tarkoitin sillä että lopettaisi elämisen. Mieluummin elän soihtuna kuin hiljaa kytien…"
Minusta oikeastaan sen paempi mitä pidempään jäähdyttelee välillä kas kun se aika vaan on sellainen healeri että ne vanhat jutut unhoittuu ja mitä vähemmän niitä mielessä pyörii luulen sen olevan se parempi uuden jutun kannalta, välttyy siltä että esim. vertailee uutta entiseen jota väkisin tahdottomastikin tulee tehtyä jos kovin tuoreessa muistissa se entinen.
"Ja huom. oleellistahan tässä on juuri se, että tunteita voi ilmaista monella tavalla, ei vain verbaalisesti. Mutta mielestäni on oikein rakkaitamme kohtaan osoittaa tuo rakkaus jollakin tavalla, tapoja on sitten monia."
Näinhän se lienee, suomalainen mies useimmiten varmaan rakastaa hiljaa mutta syvästi, osoitustavoissa voisi varmaan joskus koettaa korjailla sitä esilletuomista.
"eli tietoisilla toimilla pystyy omaa tunnetilaansa kontrolloimaan, minun tapauksessani surua ja pettymystä vähentämään ja niiden kanssa elämään"
Juuri näin, itsensä psyykkaaminen kannattaa toisinaan, joillakin kun on lasi aina puoliksi tyhjä vaikka se yhtähyvin voisi olla puoliksi täynnä. Itse tuon ajattelutavan jouduin joskus pakon edessä opettelemaan kun tuli lunta tupaan vähän joka kantilta ja vaihtoehdot oli masentua tai piristyä, piristyin ja sen myötä alkoi ne asiatkin sitten kääntymään ihan toiselle kurssille.
"
Toisaalta se että nyt sattuu, on myös osoitus päättyneen suhteen ja rakkauden merkittävyydestä. Sitä kuuluu ja pitääkin surra. Haluan surra sen pois itsestäni, ”paketoida” sen asian nätisti ja sitten katsoa seesteisin katsein tulevaisuuteen. Se tulee olemaan osa minua ikuisesti, mutta sen tulee toimia pääasiassa voimavarana (hyvinä muistoina), ei riippana/taakkana.
"
No näinpä, se pitää nimenomaan sisäistää että se suhde on päättynyt eikä siihen suruun senkään vuoksi kannata jäädä kieriskelemään, mahdollisimman pian vaan muistojen lokeroon.
"Enkä ole mielestäni ollenkaan tasapainoton - jotenkin arvasin että tartut tuohon ruutitynnyriin :) "
No kun sitä väkisin tarjosit, en tosissani kyllä ole sinua kovin tasapainottomana pitänytkään, eiköhän noit paljon hurjempiakin ole vapaana :D Etköhän sä handlaa poistiekseen asias kuitenkin pikkuryöpsähdyksistä huolimati.
"En oikein tiedä haluaisinko edes kuolettaa tunteita - eikös se olisi vähän kuin luovuttaisi / lopettaisi elämästä - tai että tyytyisi elämään vähän "pienemmällä liekillä"?"
No joskus käy esim. niin, ettei toinen osapuoli olekkaan kiinnostunut. Jos siitä huolimatta joutuu/haluaa/pystyy/tms tapaamaan toista jossain määrin säännöllisesti, niin itseäänhän siinä vain rikkoo roikottamalla tunteita henkilöön, jolta ei tule saamaan vastakaikua.
Itse esim. menin vahingossa ihastumaan ystävääni useamman vuoden tuntemisen jälkeen, mutta nainen tahtoi pysyä pelkkänä kaverina. Aikalailla ainut vaihtoehto tappaa tunteet, jotta ystävyys pystyi jatkumaan edes jollain tasolla. Toki tuo episodi jätti jälkensä, eikä ystävyys varmasti enää palaa tasolle, jossa se parhaillaan oli. Tärkeä ihminen silti minulle vaikka parhaat ajat ovatkin enää pelkkä muisto menneisyydestä.
Jep, kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa ei muuta vaihtoehtoa ole.
(vastatessani ajattelin hyvin yleisellä tasolla)
Kun lukee suoli 24 sinkut palstaa niin katoaa IHAN kaikki halut ja varsinkin pariutumiseen. Eli jos jäät tälle palstalle, saat aikaan enemmän tuhoa itsellesi kuin on tarve. Joten poistu tältä palstalta ja mene....etsi muuta tekemistä.
Tee jotain mitä et ennen tehnyt....jotain kivaa. Mene kirjastoon, leffaan, uimaan, kahville kahvilaan....tee jotain.
Heh he heh heh mikä otsikko. Hi hi hi, heh heh, tämä on varmasti vuoden otsikko. He he he hih hih hih, kylläpä mua nyt hirnuttaa, heh heh. Nauretaan kaikki yhdessä: heh heh heh heh heh heh heh heh.
Marinoi itsesi vihassa. Ja kunnolla saatana. Ei mitään kerran viikossa "yhyy en koskaan saa tyty-ydee" vaan piehtaroit siinä vihassa niin kauan että tuska käy tarpeeksi hirveäksi, jolloin päässäsi napsahtaa automaattisulake ja tadaa - olet vapaa ämmien kiroista ja läheisyydenkaipuusta.
Aika auttaa ennemmin tai myöhemmin. Joskus siihen vain menee tuskastuttavan kauan. Ehkä se on merkki siitä, että toinen on onnistunut koskettamaan tavallista syvemmältä.
Helppoa. Homma nainen itsellesi.
Rakkaus on hyvä keino negatiivisten tunteiden kuolettamiseen:) Kun ryhdyt rakastamaan kaikkia ihmisiä niin viha, katkeruus ja yksinäisyyden tunne katoavat. Ei haittaa yhtään että rakkaus on alussa lähinnä teeskentelyä. Se kasvaa ja muuttuu vähitellen aidoksi rakkaudeksi, ilman sivuvaikutuksia. Rakkaus ei tee kipeää eikä haavoita, vaan tuntuu hyvältä.