Erotako vai ei

Hei Tuulia!

Et valita turhasta. Ja kyllä terapeutin huomio vaikuttaa oikeaan osuneelta.
Jos nyt ihan aluksi alat selvittää miten voisit muuttaa erilleen miehestäsi ja tunnustella maistuisiko elämä elävämmältä.
Jos kerran asioista jo on keskusteltu eikä halua muutokseen löydy toisesta osapuolesta.

Kaikkea hyvää!

"Keskusteltu on mutta tahtoa ei ole toisella korjata tilannetta. Se menee vain vian etsimiseksi minusta. "
Et tosiaan valita turhasta. Ei ole mitään syytä jatkaa liittoanne.

Minulle tämä oli tuttua...erona vain meidän aikuiset lapset. Minäkin mietin päivittäin eroa, on vaan niin kova homma järjestää kaikki asiat. Kun luin kirjoituksesi niin tuli kyllä aika selväksi että et tosiaan anna periksi liian helosti, enkä siis antaisi minäkään. Miksi se siis on niin vaikeaa?

No et turhaan valita, tuntuu olevan paljon tätä vastaavaa ongelmaa, olen luulut että, tämä on vain miesten vaiva vaan olenkin ollut väärässä. Itse olen ns. sovitteleva osapuoli nostan ongelmat esille ja yritän löytää niihin molempia tyydyttävän vaihto ehdon asettumalla toisen housuihin ja miettimällä asioita myös siltä kantilta. Kun jompi kumpi väsyy totaalisesti keskustelemaan vaikeista asioista, on tilanne lukossa. En minäkään niistä keskusteluista nauti, mutta siinä onnistuminen tuo hyvää oloa ja sitä avioliitossa / avoliitossa tarvitaan muuten ei mikään luonaa.
Toivon vilpittömästi että, jokin ratkaisu hyvä löytyy eikä tarvitsisi lisää solmuja solmia.

Kiitos Teille kaikille kannustavista kommenteista.

Voimia Teille saman ongelman kanssa painiville. Jospa tekisimme tästä vuodesta erilaisen ja ottaisimme sen eron. Se sattuu mutta kaikesta kuitenkin selvinnee. Tälläinenkin elämä on kaikille niille, jotka sitä elää raskasta ja kuluttavaa.

Monta kertaahan käy niin, että kun laskee irti vanhasta ja "turhasta" tulee jossain vaiheessa tilalle jotain uutta ja hyvää.

Lisää kommentteja otetaan mielellään vastaan.

Kyllä näen vikaa ap:ssäkin, sillä kyllä niitä yhteisiä kahvihetkiä tulee jos antaa mahdollisuuden.

Jos kerran ukko kotona könötää, niin keitäpä kahvi ja kata oikein kahvipöytä ja pyydä kahville, jos ei eka kerralla mitään sano tee joka päivä kun mahdollista.
Samoin on ruuan aika, tee ruoka ja kata pöytään jatkuvasti ja pidä huoli että kaikki ovat pöydässä ja kukaan ei kuljeta ruokaa ei televison ääreen, ei netin ääreen, koskien myös itseäsi.

Ennen pitkää tämä tapahtuu ihan itsestään ja saattaa jopa aueta kilenkannatkin.
Ja pyydä josku ukkoa vaikka laittamaan lautaset pöytään, kupit pöytään, kun nyt ensikki olet saanut uuden tavan tutuksi perheellesi.

Vaikka kuinka nyt hatuttaa ja kostoksi et edes pyydä tai tee moisia juttuja, niin kaikkein paras oppi on kuitenkin kertaus ja ilman mökötyksiä.

Ihan ikävää mullakin.. Miksi niin monet naiset ajautuu kiltteyttään miehen tarpeiden tyydyttäjäksi? Kotityöt jää naiselle ja kaikki. Mä en enää jaksa olla mikään apuhenkilö. Mä en ite kehtais oottaa koko ajan valmista. aattelisin, että tehdään nopsasti yhdessä ja sit tehdään jotain kivaa päälle. Miehet usein oottaa täyttä palvelua koko ajan. Onneksi en oo asuntolainalla ja lapsilla itteeni tähän jäpikkääseen sitonut. 9v mennyt ja mikään ei muutu. Nyt nostan kytkintä. Ja en kyllä enää kenenkään kanssa yhteen muuta.

samat sana kuin kyllästyneellä, kesti niin kauan et lapset aikuisia ja sitten nostin kytkintä, enkä kadu...miehen ehdoilla menin, sillä pelkäsin koko ajan, oli väkivaltainenkin..tein hänen mielikseen ihan liikaa, jota olen katunut, katunut ja katunut, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi enää..

Yhtään positiivista piirrettä et ukostasi kerro
(puuttuvatko kokonaan).
Et myöskään mihin sairastumiseen hän ei reagoinut.
Melkoinen Onslow-tyyppi hän taitaa olla, mutta ei kai
sentään huudahtanut sairastuessasi telkkarin ääressä
viihtyvän Onslown tavoin ”Oh nice!”.

Ja sitten painavampaa:
Jos henkilö ei reagoi sairauskohtaukseen, herää epäilys,
että hän on kokenut yhteiselon aikana ”kohtauksia” ja ne
ovat menettäneet uskottavuutensa.
Tätäkin näets tapahtuu (omassakin lähipiirissä nähty).

tajunnu parastanne!miksi näin hölmöjä löityy vielä täält?

Nämä asiat riippuvat siitä, mitä kaipaat elämältä. Itse vastaavasta tilanteesta lähtisin, vaikka kaikki ulkoinen olisi kunnossa. Hulluksi sanoivat, kun lähdin järvenranalla olevasta omakotitalosta, mutta ei järvi yksistään antanut mielenrauhaa, kun oli kylmä liitto.
Pahempaa olisi jatkuva väkivallan pelko, ja kokeminen.
Plussat ja miinukset suhteesta ja katso kumpia on enemmän. Jos on työ, eikä lapsia ja on ystäviä, jotka kuuntelevat, niin ihan hyvän alun saa uudelle elämänvaiheelle. Mieti ja punnitse tunteitasi. Äläkä pelkää mahdollista uutta! Ihmeitä elämässä ei usein koe, mutta jos sinulla on voimia odottaa puolison muuttumista, niin toimi niin. Yksin ei riidellä ja molemmilla on yleensä ärsyttävät "viat", joista mollata.
Kaikkea hyvää!

Et todella valita tyhjästä. Olin vastaavassa suhteessa, eropuheitakaan ei ottanut vakavasti. Pariterapiaan kyllä suostui, terapeutista näki heti että oli todella ammattitaitoinen. Seksi meillä oli tosin loppuun asti huikeaa mutta siihen se jäikin. Minun asiani tai tunteeni ei häntä millään tasolla kiinnostanut, itsekin vakavasti sairastan mutta jos apteekkiin pyysin menemään meni äärimmäisen vastentahtoisesti ja kiitollisuudenvelassa piti olla. Tulin johtotulokseen, että erotaan, yritti saada minut pyörtämään päätökseni ja kun ei pariterapiassa onnistunut lähti kesken pois. Miehesi vaikuttaa samalla tavalla itsekkäältä, tylsistyneeltä eikä rakasta sinua. Olet nuori, hanki ihana asunto, kivoja harrastuksia jne ja älä nauttimaan vihdoin elämästäsi. Tulet näkemään, ettet joudu päivääkään katumaan :-) Jatkossa tiedät myös, että haluat ehkä täydellisen vastakohdan miehellesi. Voit vielä löytää aktiivisen ja huolehtivan miehen jollaiseen luottaisit myös lapsen isänä jos lapsia vielä haluat. Tai muuten vain onnellisen yhdessäolemisen ja tekemisen ilon :-) Onnea matkaan!

Ota ero. Oikeasti, aloittaja.

Jos meillä on vain yksi elämä..mitä sinä haluat siltä..jos toinen ei halua enää mitään..olet katsonut jo tätä 20 vuotta..mitä jos elämä päättyisi jo huomenna..katuisitko elämätöntä elämääsi..eli nyt on jo korkea aika tehdä asialle jotain..ei ole helppoa tietä mutta ei sen pidäkkään olla niin.Miksi elää elämää toisen kautta, tai lasten kautta.Elämä on valinta ja rohkeutta vaatii joskus päästää irti se tuttu,turvallinenkin tyhjyys..katso kuolleen kalan silmiä jos näet itsesi niissä päästä irti ja ala elämään..

Loistavaa, että ei ole lapsia!

Miksi olet näin kauan ollut kuolleessa liitossa.

Nyt JUOKSE!

Saisitko terapiasta tai ystäviltä apua irrottautumiseen? Se ei välttämättä ole helppoa 20 vuoden jälkeen. Tarkoitan sillä sitä, että selkeästi emmit asiaa, koska kirjoitit tänne ongelmastasi. Asioita ei tarvitse päättää muutamassa päivässä vaan saisit varmuuden ratkaisullesi, vaikka asiaan menisi vuosikin (pieni aika suhteessa 20 vuoteen). Itse ole kokenut eron yli 20 vuotta kestäneestä suhteesta. Takana on juuri ero 4.5 vuotta kestäneestä suhteesta... olo on aivan hirveä tällä hetkellä, mutta tiedän auringon vielä tulevan esiin vaikka tällä hetkellä siltä ei tunnukkaan. Voimia sinulle.

Muista että elämä voi olla nurkan takana, koska eihän tuo ole elämää, vaan suorittamista, ja tulevasta et voi tietää, mutta muutokselle voi antaa mahdollisuuden.

Minä jouduin kahtoon huonoa parisuhetta liian kauan ja sanoisin että parempi omille teille kuin huonoille teille.Nyt itse ollu reilu vuoden vapaana ja tyytyväinen,saa vapaasti tehdä mitä tahtoo ja ei tarvi murehtia mitä toinen on mieltä esim yhteisestä ajankäytöstä.

Itse aikoinani kävin kolmellakin eri terapeutilla, kun ensimmäisellä käyntien jälkeen eroajatus vain vahvistui. Varasin seuraavaksi ajan seksuaaliterapeutille, halusin kuulla hänen näkökulmansa tilanteeseeni ja saada ehkä uusiakin ajatuksia joita puntaroida. Kolmanneksi kävin muutaman kerran vielä työterveyspsykologillakin. Lopputulos oli se että yli puolen vuoden jälkeen totesin etten ole löytänyt yhtään sellaista ajatusta miestäni kohtaan että olisin saanut pienintäkään motivaatiota ja halua jatkaa liittoa. Neljänneksi muutin asumuseroon ja annoin itselleni luvan tuntea mitä sydän sanoo, pakottamatta itseäni minkäänlaiseen ratkaisuun. Nyt olen eronnut, enkä päivääkään katunut. Jokaisella meillä on oikeus onneen ja hyvään arkeen, anna elämälle mahdollisuus.
Minulla lopulta merkittävin käynti oli käynti seksuaaliterapeutilla joka antoi ohjeeksi listata paperille eri roolit elämässäni äiti, tytär, sisko, työkaveri, vaimo, jonkun lajin harrastaja jne. piti kirjoittaa jokaisen roolin alle adjektiiveja jotka kuvaavat siinä roolissa sosiaalinen, huumorintajuinen, vastuullinen, asiallinen, leikkisä, kurinpitäjä, suorittaja, ahdistunut jne. Lopuksi piti miettiä miksi on erilainen eri rooleissa ja missä roolissa kokee olevansa onnellisin tai omimmillaan ja millainen haluaisi olla siinä vaimon roolissa ja miksi ei voi olla sellainen kuin haluaa. Tuon jälkeen joku juttu avautui päässä ja sain apuja ymmärtää miksi vaimon roolissa en kokenut olevani omimmillani.
Onnea matkaasi, mikä se sitten onkaan. Muista: kaikilla on oikeus hyvään elämään jossa antaa ja saa arvostusta ja hyväksyntää.

Et ole mitenkään pilannut elämääsi, olet vain alkanut kaipaamaan asioita joita toimivassa parisuhteessa pitää olla. Sinun ainut oikea tie on sanoa rakastavasi, MUTTA et jaksa tämmöistä. Kerrot mistä kenkä puristaa ja sanot päivämäärän milloin lähdet, jos ei kumppani reagoi tilanteeseen niin sinulla ja hänellä ei ole mitään syytä olla yhdessä. Se ei ole kiristämistä, että vaadit mieheltäsi huomiota, jos miehesi ei ole valmis tai ymmärrä tilannetta, muuta pois. Sinun täytyy vain olla itsevarma, tosissaan ja hyvin selkeä, kun sanot miehellesi mitä tarvitset, että voit jatkaa, sillä miehesi ei selvästikään ymmärrä tilannetta mikä sinulla on.

No mun vaihtoehto on kaksi makuuhuonetta, asumme yhdessä mutta eri makuuhuoneessa, ei me ole koskaan riidelty, ja mun mies ei ole sellainen että etsisi uuden suhteen joten meillä kaikki on tälleen hyvin.

Voisin toki muuttaa yhteen jos löytäisin tosi rakkauden vielä viiskymppisenä, voisin kyllä seksin ja rakkauden vielä hyväksyä jos niin hyvin kävisi...
Sitä odotellessa, asutaan yhdessä ja eletään vieri vieressä mut ei yhdessä...

Onhan tällaisia avioliittoja olut aina ei tämä mikään uusi keksintö ole.
Oma huone on parasta mitä mulle on tapahtunut, nyt on sukupuolielämäni vilkastunut, ja parantunut huomattavasti,,,kun saan itse päättää mistä pidän...

Joo terapeuttihan se tietää missä onni luuraa .

Paljon on terapeutteja joilla oma elämä ihan sekaisi lapset hunniungolla ja monesko exä siellä ja täällä.

Jos ei mitään yhteistä tekemistä todellakaan ole, niin ei muuta kuin selät vastakkain ja yhteis tuumin eri suuntiin;)

NOIN tyhmä, että valitsit sellaisen puolison, niin KOHTA OOT aivan samanlaisessa tilanteessa, vaikka entisen jättäisitkin !!!

USKO JO, että ITSE sen teet ,-äläkä muita syytä,. -sillä hupakot etsii hupakkoja, eikä luonteelleen mitää mahda !!!

Turha tänne on omia valintojaan valittaa-SE ON AINAKI TOSI !!!

onko tuo edes totta ....hitto vie mitä elämää ...joku jaksaa rämpiä.....lapsettomuus varmasti ...aika isossa osassatätä tarinaa,,,,,surullista .....todella ...20vuotta ...hukkaan...molemmilla omat elämät ...ei vaan kärsitä tarpeeks ,,,,muuten ihminen aivan varmasti tekis jotain,,,,

Aivan kuin omaani lukisin...erona vain se että on kaksi lasta. Ja seksiäkin ois tarjolla mutta evvk. Eroa mietin ja olen tullut siihen tulokseen että jos haluan elää onnellisena ja täyspainoisena niin ainoa ratkaisu on se. olen käynyt niin monen asiantunitjan luona asiaa puhumassa, eilen viimeksi papin luona ja hänen kantansa oli....eron suositus...jos aikoo elää onnellisena . Meillä puuttuu vuorovaikutus ja toisella ei ole vanhemmuuden vastuuta. Isoja ja kipeitä ja vaikeita asioita kaikinpuolin ovat...

moi! Kuinka olet voinutkaan olla noin surkeassa suhteessa, vailla oikeaa rakkautta....
jos ei puhe auta niin muuta muualle ja lusikat jakoon, aikka tuomarin avulla!!
tässä on paljon asiallisia kirjoituksia, olen samaa mieltä!
itse olen eronnut huonosta liitosta 51 v silloin ja se oli tosi viisasta!!,
Paljon parempaa löytyi! Onnea matkaan! jatkossa harkitse kumppani, tutustu hyvin,
selvitä onko luottotiedot ok yms. älä tuhlaa elämääsi ...heippa!

hmm.olen suuresti hämmästyny kun miulle sanottiin että miä olen
se kuka on lähteny ??? miehenä voin sanoo että en ole lähteny 17v kokemuksella

Kaukanahan tässä horot ovat, jos toinen osapuoli ei ole vuosikausiin noussut selkään. Kyllä se niin on, että avioliitossa ei pihistellä. Mikä liitto se on katsella mörköä kahvipöydässä, jos tämä edes vaivautuu kahvipöytään. Kyse on kai fyysisesti terveistä ihmisistä. Sen takia sitä yhdessä ollaan, että haluaa sen toisen lähellä olla. Ei elämä aina niin herkkua ole ja riidellänkiin. Vanhemmiten vähenee mutta seksi on tärkeää. Harmittaa niiden puolesta, joilta toisen puolison terveys on vienyt mahdollisuuden.

Tuo on yhtä kaikki kamalaa.
On pahinta mahdollista yhteiselämää.
Ero ainoa vaihtoehto jos sattuisi kohdalle.

RYHDISTÄYTYKÄÄ OLETTE SITOUTUNEET, SIIHEN SAAKKA KUN LAPSET OVAT AIKUISIA.

Helppoja asioita täällä ratkoa.Kyllä se hyvyys lähtee et kumpikin tahtoo yrittää,parantaa suhdettaan niin että se toimisi.Mikään ei ole pahempaa kuin ero ja kun se tulee ykskaks yllättäen,ja seuraavana päivänä ilmoituksesta jo asunto hankittu ja sinne muutettu.Totuus on se mikä pitää kaiken kasassa.Älä lähde sille tielle että valehtelet puolisollesi asioita mitkä tulee julki kuitenkin,nolaat vaan itsesi.Kovia asioita joita kukaan ei voi ymmärtää jos ei niitä ole kokenut.Ja täällä neuvojat jos te ite ootte kokeneet sen rakkaimman menetyksen sen takia et kolmas pyörä siellä on ollu syynä ,sit niitä neuvoja peliin ei muuten.Kokenut sen kaiken, niin tiedän mistä kirjotan.Mut lasteni takia valmis voittamaan kaiken,toivoisin siltä toiselta vanhemmalta myös sitä samaa.Lapset ensin sit himmaillaan oma elämä mieleisimmäksi.

S24 on helvetin hyvä paikka ratkoa tälläistä ongelmaa:)

Onko mitään syytä miksi olisitte yhdessä? Jos ei, miksi jatkaisitte. Kukaan ei pakota, lapset eivät kärsi kun heitä ei ole. Olette kumpikin jo valmiiksi yksin. Kummallakaan ei ilmeisesti ole mitään sitä vastaan, että lopettaisitte. Ehditte kumpikin elää vielä paremman elämän joko yksin tai jonkun toisen kanssa.

Silloin kun ei soita yksiin. Ahdistuksessa ei pidä jatkaa. Sairas mustasukkaisuus on myös eron syy.

Ei kaikilla ole noin. Mikä sinua pitää kiinni huonossa parisuhteessa, varsinkaan kun teillä ei ole lapsia? Parisuhteen tila vaikuttaa joka paikkaan ja paikassa. Et taida välittää onnellisuudestasi juurikaan koska et ole tehnyt mitään sen eteen. Puolisosi ei sinulle onnea tuo, onnettomuutta kylläkin. Miksi hän sinusta välittäisi kun et itsekään sitä tee?

Haluttomuus tappaa kaiken. Haluton koska ei hyväksy itseään. Haluttoman täytyy löytää toinen haluton.

Kuulostaa ajan tuhlaukselta. Kun tapaat sen Oikean niin niin tajuat että olisi pitänyt erota ajat sitten.
Monet pariskunnat roikkuvat kuolleessa suhteessa kymmeniä vuosia koska ei ole rohkeutta erota, esim lasten takia. Nyhveröön ei kannata aikaa tuhlata.

Aloittaja, suhde jota kuvaat ei ole mikään normaali ihmissuhde, mulla on lämpimämmät välit Alepan kassaan kuin miehelläsi sinuun!

Jos miehesi on aina ollut tuollainen, kyse on luonneviasta. Tuollainen toisen ihmisen väheksyminen parisuhteessa on oikeastaan henkistä väkivaltaa.

Sinulla onkin kaksi vain kaksi tärkeää kysymystä itsellesi:

1. Miten selität itsellesi että olet jäänyt ja tyytynyt tuollaiseen kohteluun?
Ehkäpä et ole aivan rehellisesti käynyt tunteitasi läpi vaan sairautesi on merkki patoamistasi tunteista? Vasta kun otat vastuun päätöksestäsi jäädä, voit harkita eroa.

2. Uskotko rehellisesti että miehesi koskaan muuttuu?

Sinulla on vain tämä elämä ja sinun täytyy se elää, kukaan muu ei voi elää sitä puolestasi.... ja kello tikittää.

Ero ei nykyaikana todellakaan ole iso juttu. eroa ihmeessä jos suinkin pystyt! Itsellä tilanne sama muuten, mutta meillä lapsia jotka pitää ottaa huomioon. Myös taloudellisesti minun tästä vaikea lähteä, koska tyhmyyksissäni olen antanut mieheni ottaa nimiinsä kaiken isomman (talo, auto...). Vaan omistaminen ei ole minulle tärkeää, kunhan lapset hiukan kasvavat, ero on edessä. Tuskin maltan odottaa. :D

Eihän tuo ole mikään parisuhde. Suhteenne on, että kaksi ihmistä on tottunut asumaan saman katon alla ja pikkuhiljaa molemmat tyytyneet tylsyyteen, jossa molemmat kärsivät. Mennyt on mennyttä ja nokka katse tulevaisuutta, paljon hyvää on tiedossa.
Joskus on hyvä miettiä vähän, lähtisinkö vai tyydynkö tähän :)

Kannattaa varautua eron sattuessa siihen, että se nahjus herää ja on todella ihmeissään ja järkyttynyt miksi olet hänelle niin pahan teon tekemässä kuin eron ottamassa!
Hänen elämänsä on tällä hetkellä rauhallista ja mukavaa. Sinä tod.näk. teet ison osan kotitöistä ja ulkoisesti hänellä on perheellisen status mikä on kauhean tärkeää miehille. Jälkeenpäin hän ei muista sinun kertaakaan ottaneen tilannetta puheeksi, varoitelleen erosta tms.
Mustamaalaa sinut ja tekee erosta sinulle helvettiä. Kokee, että haluat vain huviksesi häntä nöyryyttää ja kiusata ja kostaa sen sinulle.

Tulin, näin, koin.

Kyllä erolta näyttää. Minä erosin samassa tilanteessa, vaikka oli lapsia. Ja ei muuta kuin shampanjakorkkaus asian kunniaksi vieläkin. Hieno, paras homma mitä ikinä pystyin tekemään.

Tuleppa Tuulia tänne savolaisen miehen luo niin katotaan mitä voidaan ja keksitään

http://grm.my/Vdzxjd

eroa ihmeessä

Hei
Kannattaa erota eihän tuossa ole mitään järkeä!!

Kannattaa erota, eihän elämää voi tuollaiseen tuhlata. Mieti sitä vapauden tunnetta, kun ajattelet eroa. Jos se kilahtaa, niin eikun vain eteenpäin.

Nyt taas puhuu naisääni, joka ollee laki - ainakin naisten mielestä. Miten yksinhuoltajuus ja sosiaalimammat... Turvakoti miehille, ettei tarvii akan takia olla oravanpyörässä. Itsellä 20 v takana ansaitsemista ja elämän suorittamista. Kun työ loppui loppui liittokin. Onneksi ex ehti tehdä omat ns. siirroksensa jokaisena mun tilipäivänä omalle tililleen. Mutta se olikin per saukinen. Kotoa ehdotettiin avioehtoa ja vastasin, että huolehdin omasta perheestäni. eli ei ehtoja. Erossa vietiin minunkin hankkimat asiat ja asuttiin asunnossamme 5 vuotta. Kaikki meni ja aloitin alusta ihmisen (nainen) kanssa ja nyt per saukisenakin on 100 kertaa parempi elämä ja HUOM!!! Olen hengissä

Hei! itse erosin jo kymmenen vuotta sitten elottomasta miehestä. Oli lapsiakin, jotka ovat nyt aikuisuuden kynnyksellä.
Miehellä oli avioliitossa oma huone, jossa istui tietokoneen ääressä joka ilta yöhän asti. Aamulla heräsin ja vein lapset päiväkotiin. Mies haki lapset ja lämmitti tekemäni ruoan. eron jälkeen kehtasi esittää, että oli aina tehnyt ilta ruoat lapsille...hah. Maksoi yhteiset laskumme yhteiseltä tililtämme ja kehtasi eron jälkeen esittää, että hän maksoi ihan kaikki laskutkin! Hah. Minä tienasin enemmän ja itse asiassa maksoi tietokoneella kaikki laskut minun tienaamilla rahoilla.
Aamulla jäi nukkumaan ja illalla haki lapset päiväkodista ja sen jälkeen meni päiväunille, joilta heräsi yhdeksältä ja katteli kun panin lapsia nukkumaan. Sitten istui kolmeen taikka neljään asti aamulla tietokoneella tekemässä ties mitä.
Minä menin kymmeneltä nukkumaan, että jaksaisin aamulla herätä kuuselta ja herätellä lapset. Sitten kehtasi eron jälkeen valittaa, että ei ollu yhteistä aikaa, kun vaimon piti mennä aina niin aikasin nukkumaan!
Sitten löysi parempaa salaseuraa, mutta kehtasi olla mustasukkainen ja sairaalloisen vahtiva mies. Eipä ihme, oli liian hyvä palvelu kotona, eihän semmosesta olis raaskinu luopua.
Erosin! Ja vieläkin päätä ihan huimaa, kun aattelen miten ihanaa on olla olemassa, kun ei ole tietokonetelkkariorjaa kivirekenä perässä! :)
Ja löysinpä onnenkin, parisuhteessa ihanan miehen kanssa, joka joka päivä kertoo, kuinka paljon hän minua rakastaa ja arvostaa! Ja minä häntä! Joten tunne on molemminpuolinen!
Siellä se tietokone riippuvainen entinen mies on kulemma edelleen nenä tietokoneessa kiinni ja kuluttelee suomi kaksnelosen treffipalstaa ties kuinka monennella profiilillaan!

Ihan ihmeellistä kun aina valitetaan ja erotaan helposti, kyllä ainoa järkevä syy avioeroon on väkivalta tai pettäminen! Näin se vain on! Ihmiset elää vain kuin elluntiinan kanat, vapaina ja huolettomina ja naidaan kaikkia ja taudit leviää.. Sairas maailma!!

eroa ihmeessä,elämän tuhlausta tommoinen....

Tappeletteko te mistään? Oletteko vain kämppiksiä, jotka elävät kaverina samassa asunnossa.

Mieti mitä elämä olisi yksin. Aiemmin keskustelussa esitetty vaihtoehto vuosi erillään voisi olla ihan hyvä idea. Kokeilkaa sitä, jos suhteenne on jämähtänyt matatonisen kaveruus suhteen tasolle.

No miksi menitte naimissin jos ette tee mitään yhdessä:

Kyllä tossa tilanteessa jossa parisuhteessa ei oo mitään yhteistä, ja oma puoliso reagoi asioihi tolla tavalla on ero....Miksi kestää kidutusta ja toisen vaan ollessa ja nautiessaan hyvänolon tunteesta....Ala elää ja koita saada kontakteja muihin kavereisiin ...Harrasta jotain tai koe elämälle uusi muutos..Olet käynnyt terapian ja lausunto on sulle siitä annettu..Älä käytä enää turhaa energiaa siihen että aviopuoliso on sinulle ollut tollo, joka ei ymmärrä sinua taikka sinun tuntemuksia nuinkin pitkän suhteen aikana...Luultavasti ainoastaan hakee jotain " Äiti hahmoa "...Onnea ja menestystä sinulle..

Mitä ajattelet tulevaisuutesi tuovan?
Pysähdy ja ole itsekäs. Mitä haluat!?
Toimi sen mukaan.
Terve itsekkyys jossain kohtaa voi pelastaa loppuelämän.

miksi olette naimisissa???

harkitsen sinkkuutta,. kukaan ei enä märää tekemisistäsi kuin sinä itse,

omalta kohdaltani suosittelenettä jätä
voin sanoa että jos haluat elää jatkat matkaasi ilman puolisoasi.
jos elää "parisuhtees" eikä siinä ole sitä parisuhdetta niin miksi jatkaa

Tee se. Eroa.

olen itse eronnut kaksi kertaa ja olen mielestäni oppinut jotakin kannattais yrittää jos suinkin pitää kiinni rakkaastaan,ruoho ei todellakaan viheriöi pitkään toisellakaan puolen.

Tehkää jotain uutta ja jännittävää yhdessä. Rakastelu luonnossa, autossa...jne...

No ei todellakaan, jos oot hyvässä parisuhteessa nii silloin sinulla on hauskaa toisen seurassa ja seksíäkin harrastetaan useamman kerran viikossa. ja hyvässä parisuhteessa voi myös keskustella kaikista asioista. Ja jos haluaa hyvän ja toimivan parisuhteen nii kyl illoin joitain uhrauksia/ kompromissejä on pakko tehdä. Kyllä itse mieluummin vietän aikaa sen toisen kanssa kuin television tai netin kanssa. Muta nyky ajan parisuhteet tuppaa vaan menemään nii ettei välitetä muusta kuin itestään tai materiasta, ei haluta edes oppia tuntemaan toista ihmistä kunhan vaan itellä on kaikki hyvin ja kunhan toisella on vaan materiaa nii se on in. Muta monessa ihmisessä on sitä oikeeta sisältöä/ älyä paljon enemmän kuin luullaan. Mutta nykyään ihmiset on nii pinnallisia nii ei ne välitä aitoudesta tai rehellisyydestä.

Et valita turhasta.
Tuollaista ei ole kaikilla, ei edes lähes kaikilla.
Elät parisuhteessa, joka ei ole mitään millään tasolla.Miksi?
Ei lapsia, hyvä niin.
Sinulta jää koko elämä elämättä, havahdut vanhana ja raihnaisena vuotenomana tai pyörätuolissa siihen että elämä meni ohi. Olet katkera ja vihainen vanhus, niitä on.Säälin heitä, näitä katkeria vanhoja naisia, jotja vihaavat elämää niin, että eivät tule toimeen itsensä eivätkä kenenkään kanssa.

Hanki elämä, kun vielä voit. Sullekkin on siihen annettu vain tämä yksi ainoa elämä, miksi se pitäisi heittä hukkaan. Toimi. Nyt..

Kerro miehelle että miehen ruumis on vaimon vallassa ja vaimon ruumis miehen vallassa.. vetäytykää toisitanne pois vain keskinäisestä sopimuksesta..ja sitten palatkaa yhteen.

Puolisosi on hankkinut aivoihinsa syntiä, eli vääryyttä ja siksi hän ei reagoi, koska omatunto soimaa häntä.

Tnnustakaa siis toisillenne koko aviokriisi soppa, ja pyytäkää toisiltanne anteeksi, jos toisella on moitetta toista vastaan!

Älkääkä sanoko toisen tunnustuksille... en minä anna anteeksi, kun sinäkin olet väärin tehnyt.. kukaan ei ole moitteeton.

Tehkää parannus, ja uskokaa toisiinne, vaikka ihminen onkin vajavainen. Tehän olette yksi ja sama liha.. vaalikaa toisianne..sillä kuka koskaan on hakannut omaa lihaansa tai vihannut sitä.

No, jotkut ovat niin tehneet, hirttäneet, sytyttäneet itsensä tuleen ja hypänneet junan alle ..jne... mutta älkää te niin tehkö!

Nykyaika tuo ahdistusta monin tavoin, mutta voi ihmisen ilo olla köyhyydessäkin ylenpalttinen.. ihminen voi murehtia totuudessakin, eikä vain vääryyden takia.

Jos toisen sydämessä ,ajatuksissa on pimeyttä ja toisen valkeutta,..niin auttakoon valkeus pimeyttä käsittämään, mikä rakkauden pituus, leveys ja korkeus on! terv. benedi

Ja kavahtakaa uskottomuutta!

Mikä sinua on tähän asti pitänyt suhteessa? Voisiko olla niin että olet kuitenkin ollut tilanteeseen ihan riittävän tyytyväinen, et juurikaan välitä seksistä ja olet ollut ihan tyytyväinen kun sinua ei siihen painosteta jne.

Mulla on samanlainen tilanne , kun aloittajalla toinen avioliitto 12 v ja täysin kuollutta on . En vain uskalla ehdottaa eroa , kun vaimo alkaa peloitella heti itsetuhollaan , kun ei muka pysty selviämään loppuelämästään ilman minua.

hei

Pitää erota.

Sinulla ei ole parisuhdetta käytännössä teoriassa kyllä. Elin itse suht samanlaisen miehen kanssa kunnes vain muutin pois, eikä se edes pyytänyt takaisin.

Jälkeenpäin tajusin, etten alussakaan ollut mieheen oikeasti rakastunut. Nuorena halusi
vain perheen eikä ymmärtänyt hakea sitä oikeaa. Nyt olen oikeasti rakastunut,.. tapellaan, puhutaan, rakastellaan ja puhutaan. Oikeasti piti vain korottaa rimaa, tutustua siihen mistä oli haaveillut.

Olet kyllä uskomattoman kärsivällinen ihminen.Miehen täytyy olla täysi narsisti.

on tarjolla kaikkea saunan lämpöä ja sängyssä rakkauden läheisyyttä et tule katumaan.

Moi tuulia
Onpa raskaan tuntuinen sinun liittosi. Jos et saa miestäsi perheasiainneuvottelukeskukseen mene sinä, josset ole vielä käynyt.
Ero on iso asia henkisesti ja käytännössäkin. Jonkinlainen tappio aina.
Vaikeinta varmaan kun joutuu yksin kantaan vastuun ja tulevasta ei tiedä.
Itselläni lopullinen ero päätös vei useita vuosia, toivoin aina muutosta, jota
toinen osapuoli ei kai edes halunnutkaan. Mutta koska kummallakaan ei ollut toista
ja yhteiset lapset yhdisti päätökseni venyi. Meillä oli mahdollista asua erillään
vuosia ja miettiä... Lopulta rohkenin ottaa alistetusta liitostani eron.
Silti tuo kaikki on vahvana ja sitovana vielä vuosia tunnetasolla.
Järki ja tunne kun kulkee eri tasoilla. Puolipakolla sain mieheni avioliittoleirille, joka oli hyvä juttu itselleni ei hänelle. Koska ei paljoa puhunut eikä pukahtanut.
Lisäksi me saimme kahden psygologin vastaanotot. Joka oli mahtavaa kun yhdessä puhumisesta ei tullut kuin väärinymmärrystä. Oli mies ja nainen, jotka ymmärsivät meitä kumpaakin. Se oli se paras juttu, sillä kun mies puhuu miehelle asiat saa uudet ulottuvuudet.
Minä tein itseni ja lasteni takia ero päätöksen, koska muutokseen ei ollut mitään mahdollisuutta. Lisäksi hän käytti henkistäväkivaltaa ja kaikkien itsetunnot oli vaarassa. Toivottavasti sinä et ole tälläisen ihmisen uhri tai miehesi ei elä kaksoiselämää..
Kaiken hyän toivotuksin,

hei.oletko ihmetellyt miksi miehesi ei ole lähtenyt? eikö sama ongelma ole silläkin? onko hän homo vai onko sillä toinen?

Et valita lainkaan turhasta,hyvä ihminen,voiko avioliitto tai mikään ihmissuhde
olla tuon tyhjempi!?Kun eroat,jakaatte kristillisesti omaisuutenne niin et ole
enää kaksin yksin vaan vapaasti itseksesi.Olen kokenut tuon saman ja
tiedän muitakin hyvästä miehestä eronneita.Miehesi vierellä hukkaat vuosia
elämästäsi ja sairastumisesi on ilmeisestikin seurausta henkisestä huonovointi-
suudestasi kun ette välitä toisistanne eikä ainakaan miehesi sinusta.
Tee ratkaisu.
Lämpimin ajatuksin:kanssasisaresi!

Avioero on iso päätös. Kun on kauan oltu yhdessä, kuten te, eroaminen on vaikeampaa kun on ehtinyt muodostamaan oman identiteettinsä toisen kanssa.

Tuossa olet kuitenkin listannut asioita, jotka antavat sen kuvan, että asiat ovat kuolleet pystyyn. Ollaan, kun ei muutakaan osata.

Menneiseen ei ole koskaan paluuta. Mieti, haluaisitko edes. Jotenkin mies tuntuu välinpitämättömältä, ja luulisi että se tuntuu sinusta pahalta. Nykyaikana naisilla on mahdollisuus elää omillaan. Olisiko sinunkin parempi elää yksiksesì, kun ei ole lapsiakaan?

Tsemppiä minkä ratkaisun teetkin.

Ihmettelen ettei miehesi ole ottanut sinusta eroa. Vässykkä. Pelasta ja vapauta miehesi elämään eli eroa siis. Olet piinannut häntä jo tarpeeksi.

Älkää erotko. Ero on pahempi kuin kuolema, niin sanovat he, jotka ovat eronneet. Ero ei ole mikään vaihtoehto. Kun on menty yhteen, ollaan yhdessä siihen asti, "kunnes kuolema erottaa."

Kaikki lähtee itsestä. Ei voi olla totta, että kaikki olisi vain aviopuolisosi syytä. Sinulla on yhtä suuret mahdollisuudet muuttaa tilannetta kuin hänelläkin. Jos itse olet rakastettava ja huomioit puolisoasi, muuttuu hänkin rakastettavaksi pikkuhiljaa.

Oletko miettinyt sellaista seikkaa, että aviopuolisollasi saattaa olla masennus? Luettelemasi oireet hänen välinpitämättömyydeestään voisivat viitata siihen suuntaan. Jos sinä vielä jättäisit hänet, hän menettäisi elämänsä perusturvan. Se olisi liikaa hänelle, ja saattaisi johtaa hänet jopa itsemurhaan. Sellaista tuskin kuitenkaan hänelle toivoisit.

Entä sinä itse, voisiko sinulla olla masennus? Kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että ajatuksesi pyörii vain oman napasi ympärillä. Et ajattele ollenkaan miltä aviopuolisostasi tuntuu ja mitä hän ajattelee ja mikä on syy hänen käytökseensä. En usko, että sinun elämäsikään kirkastuisi, vaikka ottaisit avioeron, koska teidän ongelmanne jäisi selvittämättä.

Yksi hyvä puoli aviopuolisosi käytöksessä on, ja se on se, että hän ON kotona ja katsoo TV:tä. Silloin hän ei ainakaan juokse muiden perässä, eikä etsi siis muuta seurassa. Se viestittää sinulle, että HÄN ainakin haluaa jatkaa sinun kanssasi.

Jos aloittaisit suhteen jonkun uuden kanssa, olisi se samanlainen kuin tämä sinun nykyinen ehkä viimeistään viiden vuoden kuluttua. Ja sitten taas uutta pökkyä pesään? Sehän olisi aivan älytöntä, vaihtaa aina paria, kun suhde päätyy vaan TV:n katseluun ja puhumattomuuteen. Ei! Vaan panostat nyt tähän suhteeseen, joka sinulla on ja taistelet sen puolesta. Aloita itsestä, vie vaikka kahvit hänelle sänkyyn, anna hartiahieronta, laita hänen mieleistään ruokaa, halaa ja kehu häntä. Rakkaus heijastuu takaisin kuin veden pinnasta peilikuva katsoessasi sitä. Kun itse möllöttää ja mököttää, saa sitä mitä tilaa.

Työt ja asunnot eivät ole ne perusasiat, joiden pitää olla kunnossa parisuhteessa. Luottamus ja rakkaus ovat. 20 vuotta on pitkä aika odottaa käännettä parempaan, tuleeko sitä koskaan? Yksin ei voi pitää liittoa pystyssä.
Olen itse eronnut liitosta, jota pidettiin väkisin kasassa, ulkoiset puitteet kohdallaan, oikeasti ihmissuhde vinossa. Nykyisessä liitossa on oikeasti kumppani mukana myötä- ja vastamäissä, työttömyyttäkin on koettu ja silti tuntuu siltä, että perusasiat ovat vihdoin kohdallaan.

Tuulia, avioliittosi kuullostaa ystävyydeltä ei avioliitolta. Olin itse 25v avioliitossa jossa alko näytteli isoa osaa mutta lasten vuoksi jaksoin sitten tuli piste jossa en enää jaksanut katsellajuoppoa miestä. Nyt elän lasten kanssa hyvää elämää ja lasten isäkin osaa jo olla lasten aikana ilman alkoa. Monta vuotta meni hukkaan ja piinasin itseäni voinko ottaa eron. Jos suhde ei toimi se ei toimi vaikka mitkä poppamiehet otettais mukaan terapiaan. Kyllä se päätös pitää tehdä itse. Tsemppiä sinulle.

Jos alussa oli aloittajan omakuva niin saattaa hyvinkin kannattaa erota. Kyllä tuolla naamalla tasokasta ja osaaottavaa seuraa löytyy. Kantsii erota.

toimi niin aivan turha sen kanssa on painia, kumpainenkin lähtee eri suuntiin ja sillä selvä, eikä siinä silloin mitään menetä.

ettei ole Tuulian kuva.Kyllä minä ainakin olen pärjännyt vaikka en mikään ruusu olekkaan mutta kukka kuitenkin.Saanut hyvänäköisen ja rakastavan aviopuolison en vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois.

Ei kuulosta hyvältä. Minä harkitsisin kamojen pakkaamista, tai asumuseroa edes jonkin aikaa. Sekin voi havahduttaa toisen omasta tylsyyden tilasta.

No kyllä on taas naiset päässeet täälä keskustelun vauhtiin! Ne terapiat mitään auta, turha niihin on panostaa! Te naiset olette nykyään aivan liian vaativia joka asiassa. Teitä pitäisi huomioida 24/7 Te olette heti kärkäänä syyttelemässä meitä miehiä joka asiasta ja koskaan muka vikaa ei ole teissä itsessään?? Kyllä sillä sun miehellä on varmasti ihan joku oikea syykin vältellä sinua tai mahdollisesti montakin syytä. Et nyt täällä vain viitsi kertoilla kaikkea asiasta kun pelkäät että teidät pian tunnistetaan. Minä sain sellaisen käsityksen että miehesi on sinuun totaalisen kyllästyny, pelkkä sinun näkeminen ja äänen kuuluminenkin saa hänet vetäytymään seurastasi. Et ehkä ole huomannut vikojasi tai sitä mitä teet jatkuvasti väärin? Oletko mahdollisesti pettänyt tai muutoin pahasti häntä loukannut ja siksi tilanne tälläinen? Oletko mahdollisesti alkanut ulkomuodoiltasi muuttua vähemmän kiinnostavaksi siitä mitä olit ehkä n 20 vuotta sitten? Oletko siis lihonnut valtavasti?, sori, tää on vaan pakko kysyä.

Oletko kertonut rehellisesti puolisollesi, että et ole onnellinen? Kerro se ja kerro, että haluat muutosta. Jos ei pienen (sulattelu)tuumaustauonkaan jälkeen ole kiinnostunut tekemään mitään suhteen eteen niin eroa ihmeessä. Väkisin sitä toista ei voi pariterapiaan raahata.. Älä tyydy nykyiseen tilanteeseen!

Täällä myös samanlainen "parisuhteessa" kärsijä. Yhteinen lapsi tosin löytyy.

Voisi sanoa, että ongelmat alkoivat lapsen syntymän jälkeen. Minä kasvoin henkisesti, mies ei. Mies jatkoi edelleen entistä elämäntyyliään, eli joka viikonloppu iltaisin kaljaa, kavereita, kaiken maailman pokeri-, lätkä- ym. pelejä, harrastuksia myös viikolla. Hän on tyypillinen alkoholin riskikuluttaja. Minä istuin kuin tatti kotona (istun siis vieläkin) lapsen kanssa ja äijä lentelee ympäri pitäjää milloin mitäkin tekemässä. Tosin hän osallistuu kotitöihin ja lapsenhoitoon kiitettävästi silloin, kun on kotona.

Ollaan keskusteltu aiheesta yksinäisyys. Miehen mielestä kaikki on kunnossa, kun hän on aina pyytänyt minua esim. mukaan juopottelemaan, ja on mennyt itse kun en ole halunnut lähteä. Itse en käytä alkoholia ollenkaan. Mitäpä sitä lähtisi kännisiä katsomaan baariin, ei kiinnosta se touhu ollenkaan. Sitäpaitsi lapsen kanssa ajan viettäminen on minulle tärkeää työpäivän jälkeen, ja vien hänet yöhoitoon vain, kun on pakko. Itselläni ei ole harrastuksia, tässä tilanteessa en vain jaksa mitään ylimääräistä. Olemme myös käyneet joku vuosi sitten pariterapiassa, siitä ei juurikaan ollut apua.

Kun meille on tullut akuutteja kriisejä, esim. olemme kokeneet pariskuntana kaksi keskenmenoa ja pitkän lapsettomuuden jakson, mies on purkanut pahaa oloaan juomiseen. Esimerkiksi ensimmäisen keskenmenoni sain kärsiä ihan yksin kotona, kun mies lähti "juomaan suruaan" baariin. Se tuntui ihan hirveältä. Ne kauheat kivut ja henkinen tuska, itkin ihan yksin vessan lattialla. Kieltämättä katkeruus tuli tällöin kuvioon. En pystynyt sen jälkeen enää luottamaan mieheen ja hänen tukeensa, jos jotain pahaa tapahtuu. Itse saan itseni yrittää pitää koossa. Toinen keskenmeno oli helpompi, tiesin mitä tapahtuu ja sain puhuttua asiasta ystävien kanssa. Yhteinen lapsiluku jäi siis tähän yhteen kauan odotettuun, molempien rakastamaan tenavaan.

Mies on luonteeltaan herkkä. Silti hän tulistuu nopeasti ja haukkuu huutamalla, käyttää karkeaa kieltä lapsenkin kuullen. Olen kertonut hänelle omista tunteistani ja tyytymättömyydestäni tähän "parisuhteeseen". Miehen mielestä meidän ei tarvitsisi erota, vaan pitäisi pitää kulisseja yllä siihen asti, kun lapsi on tarpeeksi iso. Mutta kärsiikö tästä minun lisäkseni myös lapsi, jos joutuu asumaan rakkaudettomassa kodissa?

Olen nyt ihan vasta ilmoittanut miehelle, että alan etsimään omaa asuntoa. Ilmeisesti hän on sittenkin samaa mieltä, kun ei ole yrittänytkään estää. Yhdessä kun ollaan oltu kohta jo 15 vuotta, on muutos suuri - mutta välttämätön. Näin tunnen vilpittömästi, enkä aio päätöstä katua. Meillä jokaisella on vain yksi, lyhyt elämä. Miksi tuhlata sitä johonkin turhaan ja tuloksettomaan ihmissuhteeseen, joka ei tule koskaan muuttumaan ainakaan paremmaksi?

"miehelle".Meitä miehiä on ihan samallatavalla käytätyviä,kun naisetkin.Mutta yksiö ilmiö on näissä keskusteluissa aina,kun järki loppuu ryhdytään vertaamaan henkilön ulkomuotoon.Toivokin, vilkaise nyt peiliin sekä ota kuva ja katso seuraavan kerran kahdenkymmnen päästä eli 20.01.2033 kuvaasi niin jotakin ihmeellistä on tapahtunut.

Hei älä kerro hänelle mitään hommaa asunto , ja kerro sitten sieltäpäin että haluat elää omaa elämää... Huomaat pian kuinka mahtavaa on kun saa mennä ja tulla vapaasti ja tavata mielenkiintoisia ihmisiä , Nyt heti asuntoa katselemaan

Kuolema on pahempi kuin ero,ei voi niitä verrata ollenkaan.

Kokeile sellaista, että otat mieheltä suihin viikon ajan joka päivä.

Jos avioliittosi on pelastettavissa, niin tästä se lähtee.

Suu täyteen munaa.

Näissä ongelmissa moni tyrkyttää heti ratkaisuksi eroa. Liekö takana oma katkera ero ja lohtua etsitään sillä, että muutkin tekisivät samoin. Meillä on puolison kanssa pitkään jatkunut paha lama suhdeasioissa, mutta päätettiin yrittää korjata asia. Koetetaan keskustella, vaikka kumpikin on lukossa ja aluksi keskustelu oli syyttelyä ja vanhojen virheitten kaivelua. Kuukauden verran on yritetty ja pientä lähestymistä on tapahtunut. Seuraavaksi etsitään lisäapua joltakin alan ammattilaiselta. Jotakin yhteistä vielä täytyy löytyä, kun aikoinaan yhteen muutettiin.
Osa vuosien aikana tapahtuneesta eriytymisestä on johtunut väärinkäsityksistä, joista ei keskusteltu, vaan kumpikin mielessään paisutteli asioita.

Silloin on oikea aika erota, kun koet ettet itse ole onnellinen. Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että elää onnettomana. Isoja päätöksiä, isoja muutoksia, mutta se vahvuus, rohkeus ja tietyllä tapaa itsekkyys täytyy vain jostain löytää. Ja kuten sanottu - parempi yksin kuin huonossa parisuhteessa. Ei se ole kummallekaan loppujen lopuksi hyvä roikkua suhteessa, jossa ei ole onnellisuutta.

https://soundcloud.com/t1mok/into-oblivion

Hei !. Luin kirjoituksesi ja tunnistin niin itseni siitä. Olin myös yli 20v tuollaisessa avoliitossa ja vihdoin, muutaman vuoden pähkäilyn jälkeen, erosin viime kesänä. Olen elänyt elämäni onnellisimpia aikoja nyt, katunut ainoastaan sitä, että en tehnyt päätöstäni paljon aikaisemmin. Älä tuhlaa elämääsi, myös sinulla on oikeus onneen ja omanlaiseesi elämään. Toivon sinulle rohkeutta tehdä oikea päätös ja alkaa oma, onnellisempi elämäsi......nyt =). Kyllä kaikki käytännön asiat sitten aikanaan selviävät ja meillä ainakin taloudelliset asiat olivat huonolla tolalla mutta ajattelin, että kyllä nekin jotenkin lutviutuu....rahaa se vain on...

Toivossa on hyvä elämä, sanoi lapamato kun eron otti. Kannattaako jatkaa, kysyi mies kun piliään tohtorille näytti. Olette urautuneet, nylkytys ei kiinnosta ja ukko on huomannut, ettei mitään tartte huomata. Senkun tuijottaa telkkaria. Toivottavasti se on edes päällä. Jos ei ole, mittaa pulssi ja tarpeen vaatiessa soita hälytysnumeroon.

Mitäs täällä kyselet, jos nykyolo haittaa, tee muutos. Mikä se muutos on, riippuu susta. Puhuminen tilanteesta, ero or whatever....

Tuollaisella asioihin suhtautumisella taitaa olla ihan oma nimikin. Ei tunteita, ei reagointia, ei halua että kukaan on lähellä ja koskettaa. Miehesi taitaa olla sairas sillä tavalla. Eikä hän ilmeisesti siitä miksikään muutu.
Hänen mielestään kaikki on niin hyvin kuin hänellä voi vain olla, eikä hän kykenekään muunlaiseen läheiseen ihmissuhteeseen. Kun sanot että hän on ollut nuoruudestaan asti samanlainen, niin mihin hänessä sinä itse rakastuit, kun kerran menitte avioonkin ?
Sinä olet nyt jokatapauksessa väsynyt hänen kykenemättömyyteensä kokea tunteita ja ilmaista välittämistä.
Sinä olet nyt väsynyt, ja tarvitset muutoksen.
Hänkin voi löytää toisen kaltaisensa, onhan meitä ihmisiä, erilaisia.
Jos olet jo käyttänyt kaikki keinot asian muuttamiseksi ilman tulosta, niin eihän sinulla muuta keinoa ole enää kuin päättää tuo suhde.
Ero on aina pieni kuolema, suru ja pettymys, kun se suhde ei onnistunut , mutta jos on kaiken tehnyt, ei siitä huonoa omaatuntoa jää. Ja elämä voi jatkua uusin toimin.
Hyvää matkaa sinulle

"Tätäkö tämä kaikilla on?"

No ei todellakaan ole! Meillä suht. sama perustilanne, eli nelikymppisiä, yhdessä 15 vuotta, ei lapsia. Mutta muuten ei voisi elämämme olla erilaisempaa kuin teidän.

Tuo lapsettomuus - onko se teillä vapaaehtoista? Jos ei ole, vaan olisitte halunneet lapsia mutta ette saaneet, niin sehän on todella suuri trauma parisuhteelle ja vaatii paljon työtä että asian yli pääsee. Oletteko työstäneet asiaa ollenkaan?

Parit, joilla ei ole lapsia ovat nimenomaan heitä, joilla on eniten sitä vapautta ja aikaa käyttää toisiinsa, koska ei ole perhe-elämän aikaavieviä kuvioita pyöritettävänä. Kuten sanottu, meillä sama perustilanne, mutta olemme vapaaehtoisesti lapsettomia; kummallekin oli alusta asti selvää että perheemme muodostavat me kaksi sekä lemmikkieläimet.

Olemme toistemme parhaat ystävät ja vietämme todella paljon aikaa yhdessä. Sanoisin että työelämän ulkopuolelle jäävästä ajasta kuluu ainakin 85 % yhdessä. Loma-aikoina voimme olla viikkoja niin että olemme koko ajan yhdessä. Tottakai juomme aamukahvit yhdessä, käymme kaupassa yhdessä, syömme yhdessä. Käymme paljon elokuvissa, taidenäyttelyissä, teatterissa, meillä on yhteisiä liikuntaharrastuksia.. Juttelemme todella pajon maailman tapahtumista (kumpikin lukee paljon ja seuraa paljon eri tiedotusvälineitä).

En kuitenkaan pidä meitä läheisriippuvaisina, vaan ihmisinä jotka aidosti nauttivat toistensa seurasta ja joilla on siihen aikaa.

Olen aina ollut sitä mieltä että lapsettomat pariskunnat ovat oikeastaan ainoat jotka voivat varmasti tietää että puoliso haluaa olla juuri heidän kanssaan, koska lapsettomasta liitosta on paljon helpompi lähteä.

En todellakaan ymmärrä miksi olet ollut noin pitkään tuollaisessa liitossa, joka ei millään tasolla vastaa sitä mitä hyvän parisuhteen pitäisi olla.

Perusasiat on omaisuus, ei varsinainen onnellisuus suhteessa. Rehellinen läpiluotaus naisen ajatusmaailmaan.

Hai asunto antaa suojan,mutta mikään ihmissuhde elämältä ei.

Et menetä mitään erossa, päinvastoin, elämäsi laatu paranee. Sairautesi saattaa olla puhjennut avioliiton karusta menosta. Jatkuva itse syyttely, olla kelpaamaton sille jonka luuli joskus olevan se maailman paras ja ihanin ihminen. Kaksi vierasta ihmistä kun liittyy yhteen, vasta vuosien varrella opitaan tuntemaan todellinen luonne. Emme siis tiedä alussa oliko toinen edes henkisesti terve, koska monissa psyykkisissä sairauksissa henkilö joka sitä sairastaa, osaa alussa olla oikeinkin ystävällinen ja kiva ihminen, mutta siellä alla piilee mitä pirullisin toista manipuloiva sairas luonne, joka vain haluaa tuhota tunteita ja opettaa muka toiselle elämän kovuutta, varsinkin jos on itse sitä saanut osakseen lapsena. Henkilö on eräänlainen kostaja, itselle tapahtuneesta vääryydestä ja luonne on vinoutunut sen takia. Ei sinun kuulu tuhota omaa elämää toisen sairauden takia, etköhän ole jo kärsinyt muutenkin ihan tarpeeksi.

No onko teillä mitään yhteistä? Vastaus on ei ole. Miksi roikkua suhteessa jolla ei ole mitään annettavaa kummallekkaan. Tavan vuoksi ei kannata elää elämää puoliteholla ja jos ei ole jälkikasvuakaan, niin luulisi irtaantumisen olevan vielä helpompaa.

Jässikkä keskittyy telkkarin katseluun ja tuulia syventyy elämäänsä tietokoneen äärellä. Eläköön Suomi24!!

Ihmettelen näitä " kulissiliittoja " hei haloo, mikäli on kaikkensa antanut suhteelle, eikä se toimi, niin erotkaa ja nauttikaa elämästä.
Monella on tekosyynä lapset, talo, velka,yms. Asiat järjestyy jos on TAHTOA.

Turhaan pilaa omaa elämäänsä tuollaisessa suhteessa. Omaan asuntoon muutto ja katsella rauhassa uusia tuulia. Tulet vielä täjuamaan mistä minä kirjoitin tänne. Tsemppiä.

mies. Pois vaan ja uusi tilalle!

sopusuhtainen kannattaa mies pistää ilman muuta vaihtoon. Jos taa olet ruma ja lihava ei kannata erota, sillä uutta miestä (ainakaan parempaa) et saa.

Muistan hyvin oman eroni;puhuin kumppanini kanssa yli vuoden,että asioihin pitäisi saada muutos.20v olimme yhdessä,yritimme yhteen 3v.n jälkeen,ensihuuman jälkeen,kaikki palasi ennalleen 10kk:ssa.Rakkauskaan ei
aina riitä pelastamaan liittoa,jos asiat,joista olisi pitänyt puhua,on lakaistu maton alle!
Sairastuin myös ja se laittoi ajattelemaan,mikä elämässä on oikeasti tärkeää.Olin n.5v.yksin eron jälkeen,lukuunottamatta muutamaa lyhyttä suhdetta ja tuota "uutta yritystä" ja tutustuin uudestaan itseeni.tapasin vierelleni ihmisen,jollaisia en kuvitellut olevankaan.Sairauteni on edennyt paljon,rakastan puolisoani niin paljon,että antaisin vapauden takaisin,ettei tarvitsisi olla hoitajana,mutta hänkin rakastaa,eikä halua erota.
Ero ei koskaan ole helppo,mutta joissain tilanteissa,kuten sinun,en jäisi miettimään,vaan valmistautuisin itseeni tutustumiseen ja kuuntelemiseen.Toivoa paremmasta on aina!

Pyydän nyt nöyrimmin teiltä anteeksi, keksin koko jutun kun halusin päivään vaihtelua :) On teillä raukoilla huonosti näköjään asiat? Otan osaa ja jatkan oleskelua täältä rannalta jossa aurinko paistaa ja lämpöä piisaa:)) Vedätin melko hyvin näköjään :)

Yksinkertaisesti silloin kun molemmilta tai toiselta puuttuu se halu esim. selvittää tuollainen tilanne kuin teillä on... siis oikeasti selvittää eikä vaan läristä sieltä sohovan pohojalta jotaki!!!


tommoset tilanteet on tosi haastavia....

Kannattaa vähän oman harkinnan mukaan näitäkin viestejä tulkita mitä tulee, kun harvemmin täällä palstalla kukaan oikeasti on ammattimaisesti perehtyny näihin juttuihin niin tulee varmasti monenlaista neuvoa

Tuota en usko. Mutta miksi miehesi haluaa jatkaa tuollaisessa liitossa? Luulisi hänen kärsivän yhtä paljn kuin sinäkin.

Eroa ihmeessä, kun lapsiakaan ei ole. Paras elämäsi ja ikäsi menee täysin hukkaan. Itsekin elän sisar-velisuhteessa, mutta minulla eri vaikuttimet.
Terveisin Rituli

tee tämä https://soundcloud.com/t1mok/from-oblivion

Mikä ajatus on ylipäätänsä mennä naimisiin tai seurustella mikäli mahdollisesti on tiedossa kakkaa. Kyllä tämän päivän ihmisen pitäisi tietää kuinka kannattaa elää, sillä kaikki mahdolliset virheet mitä ihmiset tekevät on julkisesti nähtävillä.

Viestiketjussa näyttää olevan "asiantuntijoita" joka lähtöön... Itse en ole asiantuntija,mutta muutaman ajatuksen kirjoituksesi herätti.

Jos mitään yhteistä ei ole,on sinun pohdittava haluatko jatkaa yksin yhdessä-elämää vai haluatko jatkaa elämääsi todella yksin? Eihän eron jälkeen tarvitse heti rynnätä uuteen parisuhteeseen,ja viisaat sanoo heti eron jälkeisiä suhteita laastarisuhteiksi,joilla paikataan ed.suhteen haavoja. Mieti,mitä haluat elämältäsi ja tee ratkaisu siltä pohjalta. Kyse on SINUN elämästäsi.

Tunneköyhyys kyllä paistoi kirjoituksesi läpi. Jos vakava sairastuminen ei puolisossa saa aikaan minkäänlaista reaktiota,niin eipä ole parisuhteessa jäljellä tunnepuolella enää mitään. Pitääkö puolisosi sinua ilmaisena kodinhoitajana? Pyydä nimi avioeropaperiin ja lupaa tv puolisollesi tavaroita jaettaessa,sehän näyttää olevan hänelle sinua tärkeämpi. Rakkaus näyttää loppuneen jo aikoja sitten,eron esteenä on ollut vain se ettei kumpikaan ole saanut aikaiseksi hakea eroa.

Joka tapauksessa,kissa on nostettava pöydälle. Tee puolisollesi selväksi,että nykyisellä tyylillä ero on todella se ainut vaihtoehto. Ellei miestä kiinnosta parisuhteenne pelastaminen,ero saattaa olla hänellekin helpotus.

Kirjoituksestasi tuli mieleen, kuinka kamalan nopeasti aika meneekään: vuosi, kaksi vuotta, viisi vuotta, 20 vuotta. Ja kuinka sitä ei saa tehtyä päätöksiä, jää roikkumaan ja toivomaan, että asiat muuttuisivat. Omalla kohdallani se toinen ihminen teki päätöksen. Aloitimme suhteen ollessani 32-vuotias ja tällöin haaveilin vielä perheestä ja lapsista. Kumppanini teki selväksi, että lapset eivät kuulu hänen suunnitelmiinsa, mutta hän rakastaa minua ja haluaa viettää loppuelämänsä kanssani. Ajattelin, että onhan elämässä muutakin ja voisimme viettää hyvän elämän ilman sitä perinteistä perhekaavaa. Puolitoista vuotta sitten loppui fyysinen läheisyys, mikä johtui kuulemma siitä, että puolisoni oli syystä tai toisesta masentunut. Emme koskaan riidelleet mistään ja yritin tukea häntä parhaani mukaan. Sitten kahdeksan vuoden jälkeen, yhtenä aamuna yllättäen hän sanoi, ettei hänestä ole enää tähän suhteeseen. Olin shokissa ja täysin ymmälläni. Tiesin toki, että fyysinen läheisyys oli ollut vähäistä, mutta ajattelin, että selvittäisimme asian, kun kumppanini olisi taas pirteämpi. Mielessäni oli käynyt, että meidän pitäisi varmaan ottaa asia puheeksi ja miettiä, miten taas elvytämme suhdettamme. Yllätyksenä tulikin eron ehdottomuus. Mies ei halunnut miettiä, miten suhdettamme voisi parantaa tai mitä voisimme tehdä yhdessä sen eteen, jotta tästä päästäsiin eteenpäin. Hän vain yksinkertaisesti sanoi, ettei hänellä ole enää tunteita ja hän ei halua yrittää kanssani eteenpäin. Tunteeni ovat aika sekaisin, luovuinhan niin monista toiveistani, kuten lapsista, tämän suhteen vuoksi. Ymmärrän, ettei ketään voi pakottaa olemaan toisen kanssa vastoin tahtoaan, mutta ajattelin, että tehtyäni itse suhteen eteen paljon luopumista, niin olisin edes sen arvoinen, että asioista olisi ensin keskusteltu ja mietitty, miten yhdessä eteenpäin. Sitten tuli isku vastoin kasvoja: en rakasta sinua enää, tämä on loppu. Nyt mietin, miksi annoin kahdeksan vuotta elämästäni mennä näin, luovuin haaveistani enkä uskaltanut ottaa fyysisen läheisyyden katoamista puheeksi. Miksi olin niin tyhmä, että luotin siihen, että toinen pysyisi rinnallani...Mutta ajatus luopumisesta oli niin vaikeaa, nyt luopuminen on vaikeaa.

Tekstisi mukaan teidän olisi kannattanut erota jo vuosia sitten! Eletään kerran vaan täällä ja elämisen pitäisi olla arvokasta ja nautittavaa

KOITTAKAAN NYT TAJUTA TOI ON PELKKÄ PROVO!!!!!! Lukekaa -tuulian- kommentit? Kiittele ja myötilee vaan? Pelkkä PROVO! Hänhän sen jo itsekkin täällä myöntää!

Tilanteesi kuulostaan niin tutulta kuin minulla oli, kun itse päädyin eroon. Minäkin vuosia mietin eron mahdollisuutta. Meillä oli kylläkin kaksi lasta ja tämä oli vaikuttamassa. Mieti mielessäsi onko ero oikea ratkaisu. Jos päädyt eroon, anna aikaa mennä ennen kuin uutta suhdetta aloitat. Hyvää jatkoa valitsemallasi tiellä : )

Luovutanko liian helpolla? Oot siis ollu suhteessa jo 20 vuotta ja kärsiny? Mieti luovutatko liian helpolla! Missä lapset?? Olette noin vanhoja ilman jälkikasvua?? Ei hyvä ollenkaan. Oletteko itsekkäitä ja omahyväisiä ihmisiä? Taidat täällä vaan hakea sääliä tai jotain? Seksistä olen sitä mieltä ettei sitä nyt tarttekkaan hinkata joka saatanan päivä?? Ihan riittää kerta kuukaudes! Inhoan sellaisia pariskuntia jotka vielä lähes 100 vuotiaanakin kutevat kiimasta?? YÖK!!! Elämä on kuules muutakin kuin pikapano hieltä haisevien ihmisten kanssa jossa paskan hajukaan ei ole kaukana....Rakkauteen kuuluu paljon muutakin!!!

nämä SAAKELIN PUUPAPIT kirjoitelee omistavansa vaimon tai naisen,tuuhan käsieni hyvältäväksi niin tiedät kuka mitäkin omistaa

Milloin erota eli tietää yrittäneensä kaikkensa? Silloin kun ei enää jaksa enempää. Minusta se on paras neuvo.
Ja omista unelmista ei koskaan ikinä pidä luopua toisen takia. SIitä seuraa vain katkeruutta. Toisen kasvukipuja suhteessa ei ikinä pidä hyväksyä vain hiljaa sivusta seuraten, jos se tarkoittaa että oma elämä pannaan narikkaan. Toinen ei tuo itselle onnea, eikä toista voi pelastaa, jos hän ei halua tulla pelastetuksi. Toisen puolesta ei voi elää. eli jos pariskunnan osapuoli masentuu/vetäytyy/muuttuu oudoksi - ei se ole mitään normaalia, jos sitä ei jaa toisen kanssa, vaan yksipuolisella päätöksellä muuttaa suhteen tyystin erilaiseksi kuin se oli ennen. Ei sellaista pidä jäädä sietämään hiljaa, kaikesta pitää puhua. ja jos toinen ei ole valmis kehittymään, eli jakamaan ja opettelemaan jotain uutta, mitä muuta voi tehdä? Hyväkin tiimi hajoaa jos toinen on 24h vetäytynyt tai angstinen. Ei tiimiä pysty pitämään yksin pystyssä.

ota ero

Monella avioparilla on tilanne samanlainen. Puhu miehesi kanssa. Kerro että haluat erota ellei mikään muutu. Ellei hän reagoi mitenkään, voit tehdä johtopäätösesi.

Itse olen eronnut ja kauan sitä mietin. Ajatushan on kun mennään naimisiin niin siinä sitten pysytään. Mutta eroaminen oli elämäni paras teko. Ikäänkuin taakka olisi pudonnut harteilta.

Olen myöhemmin mennyt uusiin naimisiin ja vaikak ikääkin alkaa olla ja liittoa 20 v niin seksi ja puheyhteys pelaa edelleen.

Tee päätös ja pysy siinä ja jatka elämääsi, mitä sitten päättänetkin. Sinun elämäsi on kyseessä.

Saisinko ennen mielipiteeni muodostamista puolisosi analyysin tilanteesta?

Eroa haluaa useinmiten nainen ja äiti, jotka sairastavat persoonallisuushäiriötä.

Varatuomati Anja Hannuniemi nostaa väitöskirjassaan esille perheiden lapsia sairastuttavan vieraannuttamisoireyhtymän.

Useimmissa tapauksissa vieraannuttaja on lasten äiti, joka sairastaa persoonallisuushäiriötä, jota viranomaiset eivät osaa tunnistaa.

Lue lisää Porin Sanomissa.

http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=997
------------

No mä elin vastaavanlaisessa suhteessa 13 vuotta. Seksiä harrastimme kerran kahdessa kuussa, mikä johtui siitä ettei itseni tehnyt mieli.

Sitten erosimme ja tapasin uuden naisen.

Nyt yli 10 vuoden jälkeen seksielämä on lähes yhtä hienoa kuin uutuudenviehätyksen aikana. Ei sitä tässä iässä enää joka ilta viitsi eikä lasten vuoksi jaksa, mutta useamman kerran viikossa kuitenkin.

Muutenkin kaikki on aivan toisin.

Vaihtamalla paranee. Tsemppiä.

No joko huomaatte että toi -tuulia- on provo? Eihän se edes kommentoi enää mihinkään? Veti meitä höplästä!

Kyllä luen viestejä ja seuraan keskustelua. Ei vaan ehdi, kun on muutakin elämää, vastata joka viestiin.

Jatketaan monipolvista keskustelua.

Itse te lopulta päätätte mitä teette. Mutta sen neuvon voin antaa, että toiselta voi vaatia panostusta parisuhteeseen ja kunnioitusta, joka lähtee toisen tarpeiden huomioimisesta. Se on jo perustarve ja itse asiassa sen tulisi olla itsestäänselvyys toimivassa parisuhteessa.

Myös tässä tapauksessasi, eli toimimattomassa suhteessa, on vähintä mitä voi vaatia, että toinen osapuoli tulee vastaan ja herää/ herättelee itsensä miettimään suhteen tilaa ja mitä tehdään, kun ei ns. " tehdä mitään." Kerrot sairastelustasi, mutta kumppanisi kuvaat välinpitämättömäksi. Kuulostaa todellakin välinpitämättömältä. Sellaisia miehiä valitettavasti on, jotka eivät panosta parisuhteeseen sen rakastumisvaiheen jälkeen juuri enää lainkaan, vaan suhde ikään kuin jumittuu ja urautuu. Voisiko kyseessä olla kumppani, joka on laiska ja ei näe mitään syytä muuttaa totuttua kaavaa? Itse kuvaat olevasi tyytymätön. Ei sinun kuulu kokea huonoa omaatuntoa, jos itse olisit valmis panostamaan, mutta toinen ei. Urautuneita ja lähes kylmiä parisuhteita on paljon. Parisuhteen tulisi kuitenkin olla jatkuvassa kehityksen tilassa, jossa koko ajan on jotakin uutta ja innostavaa, yhteistä että omaa tilaa. Mikäli kumppanisi ei halua muutosta eikä tule vastaan, sinun on hyvä harkita aikalisää vaikkapa suhteeseen. Jos aikalisä ei auta, on ehkä viisaampaa jatkaa eri teitä. Ei maailmassa ole vain sitä yhtä ja ainoaa oikeaa, mutta toimivia suhteita ja toimimattomia sen sijaan on. Sinä valitset oman elämäsi suunnan.

Miten olet kestänyt tollaista suhdetta ja noin kauan? Sinulla taitaa olla todella huono oman arvontunto, koska hyväksyt tuollaisen suhteen!!

Kerronpa mitä minun suhteessani on..

Ihanaa, koko kehon täyttävää seksiä. Osaatko kuvitella, että miltä tuntuu olla haluttu ja rakastettu? Miltä tuntuu, kun oma ihana mies työntyy halukkaasti syvälle ja koko keho väreilee ihanaa halun energiaa.. rakastelu, joka päätyy koko kehoa ravisuttavaan orgasmiin!

Teemme yhdessä asioita. Käymme hiihtämässä, kävelyllä, tanssimassa, matkustamme, elokuvissa ja jne.

meillä on syvä henkinen yhteys. Voimme puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Kaikki menneisyyden traumat on käsitelty. Olemme rehellisiä ja voimia toisiamme kohtaan.

Meillä on paljon läheisyyttä. Halailemme ja pussailemme monta kertaa päivässä.

Kun jompikumpi on kipeä, niin toinen hoitaa häntä. Olemme toistemme tuki ja turva. Kannustamme toisiamme ja haluamme aidosti toiselle hyvää.

Tässä oli tärkeimpiä asioita, joita on terveessä suhteessa. Haluatko sinä vielä kuluttaa elämääsi tuollaisessa kuolleessa suhteessa? Minä olisin ottanut eron jo ekan seksittömän vuoden jälkeen.

Nyt menen saunan lämpöön ;)

Ei muuta ku hommaat kämpän ja kannat kamat sinne. Katotaan monenko viikon päästä soittaa että missä oot ku ei oo näkyny :D

Tuuli.....La Palma....ei La Palmas......joten siksi erehdyin.....

Minkä Jumala yhdistää sitä älköön ihminen eroittako. Jumalalle on kaikki mahdollista, myös sinun murheesi ovat Hänen ratkaistavissa. Tee tarpeesi Jumalalle tiettäväksi rukouksessa niin Hän tahtoo sinua auttaa ja murheissasi lohduttaa.

Moi!
Katteellaan yhdessä maailman menoa joko tv:stä tai ilman - housuja :)))

Moi!
Katteellaan yhdessä maailman menoa joko tv:stä tai ilman - housuja :)))

Moi!
Katteellaan yhdessä maailman menoa joko tv:stä tai ilman - housuja :)))

Moi!
Katteellaan yhdessä maailman menoa joko tv:stä tai ilman - housuja :)))

Mikset kysy kuumalta perunalta?
www.hotpotatoe.net

Olen ollut kohta 10 vuotta naimisissa ja viisitoista vuotta yhdessä. Jos ero tulisi, niin en välttämättä heti ottaisi hellua. Ei tämä nyt yhtä juhlaa ole, mutta ei ole huonostikaan asiat, ehkä negatiivisinta on tuo vaimon satunnainen natkuttaminen ja huutaminen raivarien yhteydessä joka alkoi lasten tulon jälkeen. Käytännössä, jos tilanteesta haluttaisi päästä eroon, niin lapsethan tuosta kärsivät ja itsekään en tietäisi miten niitä näkisi. Lasten ehdoilla mennään ja rakennetaan tulevaa, mikä on kyllä hyvä syy olla yhdessä, mutta ei se ainoa saa olla.

Minusta eroasioissa on aina (poislukien väkivallasta johtuvat erot) ratkaistava se, että mitä tilalle, koska ja miten? Siitä huolimatta vaikka minuakin ärsyttää monet asiat vaimossani, niin en ole kyllä löytänyt vaihtoehtoa siihen, mitä tilalle? Mitä jos ei mitään satukaan kohdalle? Tai jos sattuukin huonompi? Voi toki sattua parempikin, mutta sen näyttää vasta aika. Siitä huolimatta että se sohvalla istuva laiskanpulskea mörökölli saattaakin olla ihan hyvä vaihtoehto siihen tyhjyyteen mitä voi olla vastassa parisuhteen eron jälkeen.

Onko tylsyys ja tylsistyminen sitten hyvä syy erota? Eivätkö ihmiset yleensäkin kyllästy toiseensa pitkän yhdessäolon jälkeen, joten pitäisikö siinäkin tapauksessa vaihtaa jälleen kun eron jälkeinen suhde on muuttunut tylsäksi? Vai onko vika siinä, että ei itse osaa käsitellä tylsyyttä?

Hei Tuulia

Olen lueskellut tätä keskustelua ja olen tosi pahoillani, että löytyy henkilöitä, jotka haluavat sabotoida keskustelua ja esiintyä nimelläsi. Näissä asioissa kaipaa tukea, ei sitä, että lyötyä lyödään vielä uudestaan. No, voi kai päätellä, että jollain ihmisillä menee vielä huonommin. Ei kai tuollaista toisen nimimerkillä kirjoittelua voi muuten ymmärtää. Jaksamista.

Aika kurjalta kuulostaa, nuo samat asiat saisit yksinkin.
En kyllä näe mitään syytä asua yhdessä.
Seksikin on kyllä aika latteaa jos neljään vuoteen ei ole ollut mitään?? tosiko?

Sanoisin että kyllä sinun on aika katsella muita miehiä, kai olet nainen? Kuva aloitus sivulla oli naisesta?

Et todellakaan luovuta helposti jos eläminen on vain kaupassa käynti yhdessä, voit käydä yksikseenkin. Ota ihmeessa ero!!!!

Ihmeen latteaa elämänne kaiken kaikkiaan.

Mitä haluat elämältäsi? Entä jos etsit ensin toisen niin et jää tyhjän päälle. Tai elätte vähän aikaa lähekkäin mutta asumuserossa ja sovitte että voitte palata yhteen jos ei mitään löydy tai tunteet palaavat niinkuin kotikadun pariskunnilla ;) Ei toi nyt kamalan kummalliselta noin pitkässä liitossa kuulosta, mutta toisilla on paremmin eli onko nyt kyse omasta asenteesta vai ihan rakkauden loppumisesta vain...

Anteeksi hirveästi mutta sä et ole kenenkään kanssa naimisissa. Te ootte pelkkiä kämppäkavereita ja juuri sellaisia kämppäkavereita jotka asuu vaan pakon takia samassa huushollissa että on halvempi vuokra

Miksi olet liitossa, jossa olet onneton?
Tapa, tottumus...ei osaa päästää irti vai pelkäätkö yksin elämistä?
Sellainen sanonta on, että parempi yksin kuin huonon kumppanin kanssa.

Koska JUMALA on teidän yhdistänyt Pyhään Avioliiton Sakramenttiin, teet syntiä jos erota. Synnin palkka on kuolema ja jos eroat, sinun on Kuolemalla Kuoltava ja vietettävä Ikuisuus Hellvetissä, siellä missä on oleva itku ja hammasten kiristys.

Mielestäni aloittajalla on kaikki edellytykset parantaa elämänsä laatua eroamalla. On hyvä asia, että viihdyt yksin. Sen varaan ei voi laskea, että löytyy uusi, parempi mies. Jos ei osaa olla yksin, helposti sortuu ottamaan kenet tahansa, tai vaikka palaamaan entiseen suhteeseen.

Itse erosin noin seitsemän vuotta sitten. Siinä vaiheessa ajattelin, että en koskaan katsokaan miehiin päin. Vaan kuinka kävikään? Tuli voimakas tarve löytää uusi kumppani. Aikani sitten haeskelin ja kun en hyvää löytänyt, luovutin. Nyt olen niin tykästynyt yksin elämiseen, että en näitä päiviäni vaihda. Parisuhteessa on aina tehtävä kompromisseja. Yksin eläjäkin joutuu niitä tekemään, mutta kun ne on kerran tehnyt, ei tarvitse enää vääntää mistään asiasta.

Minulla on tietysti eri tilanne kuin aloittajalla, eli lapset on tehtynä eivätkä hormoonitkaan enää hyrrää niin, että sen takia pitäisi mies löytyä. Ihmisen on hyvä olla yksin, sanotaan mitä sanotaan.

Tämä EI! voi olla totta. Eihän ole, pliiiiiiis,eihän?????

Hämmästyin kun luin juttusi,aivan kuin olisit kirjoittanut mun avioliitosta,meillä on yksi aikuinen poika joka asuu jo omillaan.Minun eroni esteenä on koko ajan ollut RAHA! Minä olen 64-vuotias,eläkeläinen,ja palveluammatissa ollut koko työurani,joten eläke on pieni
! Menin naimisiin vasta 35-vuotiaana,meillä on oma osake,mutta laskin että joudun eron jälkeen vuokralle,eli nää taloudelliset aspektit pistää miettimään!
Mieheni ei pysty maksamaan tästä osaa minulle,ja myös muu omaisuus pitäisi puolittaa, ja hankkia uudelleen! Mieheni ei polta eikä juo. Mutta haluaisin keskustelu-ym yhteyttä, mitä meilläkään ei ole, joten mietin kannattako lähteä!?

Ei ainakaan pettäjä kumppania vaan jaksa vanhemmiten..

olen 65v ja mieheni on kiduttava henkisesti. olen hoitanut lapsini 17 v kotona ja en saa eläkettä pajon mitään.Sarastuin v ´2006 ja kuntoni on mennyt huonommaksi siten että en ole enää niin nopea.MInun ei anneta tehdä ruokaa ,koska mieheni sanoo etä sotken uutta asuntoamme.Ei tee mieli olla ruoka puolella. imuroimiseen kelpaan ja hellanpesuun ja tiskaamiseen vaihelevast.Lisäsi han uhkailee jatkuvasti erolla ja muilla ikävillä tavoilla.Hän on elätänyt minua ja lapsiani koko avioliitonn aikana.Rahasta tulee eina riitaa.Hän vaati minulta asunnon puolta hintaa jotka on äitini perintöä.Sanon etten voi niitä rahoja antaa ,kun hän uhkailee aina minulle.OLisin antanut yhteisen pankkitilin silloin ,kun olin vielä terve,muuta en tiedä mitä nyt pitäisi tehdä

Kuin omaa entistä elämääni olisin lukenut. Tuo syö sinua, joten eroa. Teillä ei ole onneksi lapsia, joten ala ajatella itseäsi ja omaa hyvinvointiasi. Elämäsi kääntyy varmasti parhain päin.

Hei Tuulia!
Oma liittoni kesti yli kolmekymmentä vuotta ja kaikki perusasiat olivat hyvin...mutta silti jotakin äärimmäisen tärkeää puuttui. Läheisyys, ilo ja nauru, keskustelu ja asioiden jakaminen, toisen kunnioittaminen ja arvostaminen, pienet hellyydenosoitukset, seksi...tunne, että olisi toiselle tärkeä. Ja se oli molemminpuolista. Meistä tuli toisillemme huonekaluja. tuntui, että elämä kulki ohi ilman että siihen itse osallistui.
Pitkän harkinnan (yli 2 v) jälkeen otin avioeron, vaikka se olikin äärimmäisen vaikea ja raskas päätös. Lapset ovat jo aikuisia ja ymmärsivät tilanteen. Pari kolmen vuotta eron jälkeen oli melkoisen vaikeaa, rutiinien uudelleen rakentamista ja uuden "identiteetin" rakentamista. Kaikki meni uusiksi ja tekihän se kipeää.
Mutta nyt, neljä vuotta eron jälkeen ja 52-vuotiaana en kadu yhtään. Aurinko paistaa ja jokainen arkipäiväkin on kuin syntyisi uudelleen. Elämä toi uuden rakkauden ja tunteita, jollaisia en tiennyt olevan olemassakaan. Tätä ei unelmissakaan osannut odottaa.
Kannustan sinua olemaan rohkea ja ottamaan vastuun omasta elämästäsi ja onnestasi. Miehesi ei sitä todennäköisesti tee. Meillä on täällä vain tämä yksi elämä ja se kannattaa elää niin, että se tuntuu.

Jos Suomi24 nettikirjoitusten perusteella teet yhtään mitään johtopäätöksiä omasta tilanteesta, niin avioliitto on ollut virhe alusta alkaen.

Olisipa mukava kuulla myös miehen mielipide tilanteesta. Nythän tässä häntä ja hänen elämäntilannetta ollaan "lynkkaamassa" nimettömien kirjoitusten perustella, joilla ei itse asiassa ei ole mitään oikeutta puuttua toisten elämiseen. Meinasitko antaa miehesi tulevaisuuden riippua aivopieruista mitä tällä palstalla tulee? Etkö itse osaa tehdä päätöksiä vai haetko täältä ihmisiltä oikeustusta toimillesi? Kasva hyvä ihminen aikuiseksi, olipa provo tai ei.

Äitini erosi isästäni n. 20v sitten ja aloitti "uuden upean elämän uuden upean miehen kanssa". Muutaman vuoden kuluttua tästä äitini elämässä olikin kaikki sitten päin p****ttä. Kun isäni kuoli vuosi sitten äitini sanoi pian kuoleman jälkeen että avioero isästäni oli hänen elämänsä pahin virhe, ja eropätöksen hän teki liian heppoisin ja itsekkäin perustein. Summa summarum: Älä tee hätiköityä itsekästä päätöstä, voi olla että kadut sitä myöhemmin. Keskustele asiat selväksi kumppanisi kanssa, halusi hän sitä tai ei, ja tehkää yhdessä päätös.

40v nainen on jo loppuun ajettu kone. Niillä on vähemmän kysyntää.

Mutta jos haluaa yksin elää, niin siitä vaan.

mooses ei taida tietää naisista mitään, vai et jo 40v loppu?...