mitä mies haluaa?

Miksi mies toimii tällätavalla? - Tapasimme noin kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran ja ihastuimme heti toisiimme. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja seksi oli loistavaa. Tapailimme monta kuukautta, kunnes kysyin mieheltä että missä nyt oikein mennään,- yhteydenpito loppui kuin seinään. Olin aivan rikki, sydämeni oli särkynyt, olin todella ihastunut tuolloin tuohon mieheen. No, yhteyttä ei pidetty sitten yli puoleen vuoteen. Kunnes mies otti ensimmäisen askeleen ja laittoi minulle anteeksi pyyntö viestin. Vastasin viestiin ja siitä alkoi tekstiviesti rumba jossa mies kertoi ajatelleensa minua koko ajan ja kuinka pahoillaan on. En kuitenkaan halunnut enää mitään enempää. No yheyden pito lakkasi taas. No pari päivää sitten mies otti minuun taas yhteyttä. Kertoi ajatelleensa minua koko ajan ja haluaisi tavata ja pyytää anteeksi kolmevuoden takaista käytöstään. Itse olen parisuhteessa mutta en saa mielestäni tuota miestä, ja sitä mitä hänellä olisi minulle sanottavaa. Hän kuulema tykkää minusta edelleen todella paljon...? Mitä minun pitäisi tehdä?
4519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pimppiä se haluu. Täysi pleijeri. Ei halua sitoutua mihinkään eikä suhun

Äänestä

Ole varovainen, mies kuulostaa narsistilta.
Hurmaa ja jättää vuorotellen ja lopuksi murtaa itsetuntosi.

Äänestä

Hänellä todennäköisesti menny jokin uusi suhde nurin ja nyt sitten hakee lohtua sinusta.. Enpä piittaisi moisesta miehestä enään tuollaisen käytösen jälkeen.

Äänestä

Jeps. Kyllä pelimies toisen tunnistaa. Seksiä se haluaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivotonta.. kirjoitti:

Miksi mies toimii tällätavalla? - Tapasimme noin kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran ja ihastuimme heti toisiimme. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja seksi oli loistavaa. Tapailimme monta kuukautta, kunnes kysyin mieheltä että missä nyt oikein mennään,- yhteydenpito loppui kuin seinään. Olin aivan rikki, sydämeni oli särkynyt, olin todella ihastunut tuolloin tuohon mieheen. No, yhteyttä ei pidetty sitten yli puoleen vuoteen. Kunnes mies otti ensimmäisen askeleen ja laittoi minulle anteeksi pyyntö viestin. Vastasin viestiin ja siitä alkoi tekstiviesti rumba jossa mies kertoi ajatelleensa minua koko ajan ja kuinka pahoillaan on. En kuitenkaan halunnut enää mitään enempää. No yheyden pito lakkasi taas. No pari päivää sitten mies otti minuun taas yhteyttä. Kertoi ajatelleensa minua koko ajan ja haluaisi tavata ja pyytää anteeksi kolmevuoden takaista käytöstään. Itse olen parisuhteessa mutta en saa mielestäni tuota miestä, ja sitä mitä hänellä olisi minulle sanottavaa. Hän kuulema tykkää minusta edelleen todella paljon...? Mitä minun pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu