Kyllä kannatti! -28 kg

Kerron hieman kokemuksistani ja onnistuneesta laihdutuksesta, jos siitä on vaikka jotain apua jollekin teistä...

Huhtikuussa 2003 minulla oli painoin 89 kg, mikä on aika hurjasti 167-senttiselle naiselle. Olin ollut pullukka koko ikäni, mutta edellistalven aikana painoa oli tullut vielä selvästi lisää (sitä ennen noin 80 kg). Söin epäterveellisesti (erityisesti suklaata lähes päivittäin) enkä paljon liikkunut. Olo oli raskas ja epämiellyttävä, kevytkin liikunta sai puuskuttamaan ja hikoamaan, ja tiesin etten taaskaan kesällä kehtaisi paljon kämpältä ulos mennä koska häpesin olemustani ja läskejäni. Ja tietenkin sellainen paino oli terveysriski.

Oli kerta kaikkiaan otettava itseään niskasta kiinni ja aloitettava laihdutus. Asetin itselleni alusta asti pitkän tähtäimen suunnitelman, koska en halunnut mitään jojo-ilmiötä eli äkkilaihtumista jollain ihmedieetillä ja uudelleen turpoamista sen loppumisen jälkeen, vaan pysyviä tuloksia. Tiesin että kesäksi 2003 en ehtisi millään "rantakuntoon", joten päätin tähdätä kesään 2004 jolloin aikaa olisi yli vuosi.

Mitään poppakonsteja en miettinyt vaan keinot olivat vanhat tutut: säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokavalio. Liikuntana harrastin aluksi pyöräilyä (koska se oli ylipainoiselle helpompaa kuin juokseminen, jossa oli myös jalkojen rikkoutumisen riski). Myöhemmin aloin myös hölkkäämisen ja talvella 2004 hiihtelin jonkun verran, keväällä ryhdyin käymään kuntosalillakin. Ruokavaliosta pudotin pois karkit, suklaan ynnä muun lukuunottamatta yhtä "mässäilypäivää" viikossa, ja aloin sen sijaan syödä kasviksia ja hedelmiä, ruisleipää, kaurapuuroa yms.

Tämä elämäntapojen muutos oli helpompi kuin olin kuvitellut. Liikunta ei ollutkaan kärsimystä vaan itse asiassa ihan mukavaa ja varsinkin päivän lenkin jälkeen olo oli todella hieno. Kunnon parantuessa lenkkeilystä tuli sitten aina vain miellyttävämpi kokemus, ei mikään "rangaistus" vaan mieluisa osuus päivärutiineissa. Samaten terveelliset ruuat osoittautuivat maultaan oikein hyväksi ja pian lähinnä ihmettelin miten olin saattanut aiemmin syödä epäterveellistä ruokaa, kun se ei nyt niin paljon parempaa ollut kuin terveellisempi ruoka.

Kerran viikossa kävin puntaroimassa itseni ja se olikin koko hommassa oleellista. Laihtuminen tapahtuu hitaasti eikä sitä huomaa peilistä pitkään aikaan, joten motivaation kannalta oli välttämätöntä tietää että "kuuri" tuotti tulosta (laihdutuskuuri-sanaa yritin välttää koska kyseessä oli pysyvä elämäntapojen muutos eikä ohimenevä kuuri). Mutta kun mittari kertoi että taas oli puoli kiloa tai kilo vähemmän kuin edellisviikolla, se antoi voimia seuraavan viikon pyörälenkillä tai ruokakaupan karkkihyllyn ohittamisessa. Ja kun vaatekaupassa piti käydä hakemassa pienempiä vaatteita edellisten käydessä suuriksi, se oli myös hieno hetki.

Kyllähän se työtä vaati ja sitkeää puurtamista, mutta missään vaiheessa en vakavasti miettinyt luovuttamista. Tärkeintä laihduttamisessa on motivaatio, jos se on kohdallaan niin tulosta pitäisi syntyä. Lisäksi siinä vaiheessa kun on onnistunut pudottamaan esim 10 kg, ei niitä "voitettuja" kiloja enää halua millään takaisin. Alkuvaiheessa löysät kilot lähtivät nopeammin, sitten kun varsi tiivistyi niin siitä oli hankalampaa vuolla enää ylimääräisiä pois.

Tämän vuoden huhtikuussa olin onnistunut tavoitteeksi asettamani vuoden urakan jälkeen pudottamaan painon 61 kiloon. Sen jälkeen on lähtenyt vielä pari eli tällä hetkellä painoa on 59 kg mikä riittää minulle - nyt on tarkoitus pitää nämä lukemat suunnilleen tässä.

Täytyy sanoa että tämä on ehkä paras asia mitä minulle on eläessäni tapahtunut. Verrattuna reilun vuoden takaiseen olo on kevyt ja elinvoimainen. Kunto kestää vaikka joutuisi tekemään jotain fyysisesti rasittavaa. Lihavuudesta aiheutuvia terveysongelmia ei tarvitse enää pelätä. Fyysisen kunnon parantuminen on vaikuttanut myös henkiseen puoleen. Enää ei väsymys tai stressi haittaa samalla tavalla kuin vuosi sitten. Töissä ja vapaa-ajalla jaksaa paljon paremmin tehdä hommansa.

Itsetuntokin on noussut hurjasti. Aiemmin ei varsinkaan kuumina kesäpäivinä tullut paljon omalta asunnolta poistuttua, kun oma kroppa oli häpeän aihe ja itseinhon kohde. Vaikka olen jonkin sortin feministi, niin täytyy sanoa että nyt tuntuu hyvältä mennä kaupungille näyttäytymään minihameessa tai tiukoissa pyöräilytrikoissa. Uimarannalla olen aiempina vuosina käynyt harvoin ja silloinkin ison t-paidan ja shortsien peittämänä. Tänä kesänä kävin pari kertaa rannalla narubikineissä. Miesten ihailevien katseiden kohteena oleminen voitti kyllä aiempien vuosien läskimakkaroiden häpeilyn 100-0. Harmi vain että kesä on ollut aika kylmä. Ensi kesänä aion taas olla niukoissa ja tiukoissa vaatteissa, katseiden kohteena ja seksiobjektina, ja nauttia siitä.

Tsemppiä kaikille laihduttajille! Toivottavasti onnistutte.