Kerron hieman kokemuksistani ja onnistuneesta laihdutuksesta, jos siitä on vaikka jotain apua jollekin teistä...
Huhtikuussa 2003 minulla oli painoin 89 kg, mikä on aika hurjasti 167-senttiselle naiselle. Olin ollut pullukka koko ikäni, mutta edellistalven aikana painoa oli tullut vielä selvästi lisää (sitä ennen noin 80 kg). Söin epäterveellisesti (erityisesti suklaata lähes päivittäin) enkä paljon liikkunut. Olo oli raskas ja epämiellyttävä, kevytkin liikunta sai puuskuttamaan ja hikoamaan, ja tiesin etten taaskaan kesällä kehtaisi paljon kämpältä ulos mennä koska häpesin olemustani ja läskejäni. Ja tietenkin sellainen paino oli terveysriski.
Oli kerta kaikkiaan otettava itseään niskasta kiinni ja aloitettava laihdutus. Asetin itselleni alusta asti pitkän tähtäimen suunnitelman, koska en halunnut mitään jojo-ilmiötä eli äkkilaihtumista jollain ihmedieetillä ja uudelleen turpoamista sen loppumisen jälkeen, vaan pysyviä tuloksia. Tiesin että kesäksi 2003 en ehtisi millään "rantakuntoon", joten päätin tähdätä kesään 2004 jolloin aikaa olisi yli vuosi.
Mitään poppakonsteja en miettinyt vaan keinot olivat vanhat tutut: säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokavalio. Liikuntana harrastin aluksi pyöräilyä (koska se oli ylipainoiselle helpompaa kuin juokseminen, jossa oli myös jalkojen rikkoutumisen riski). Myöhemmin aloin myös hölkkäämisen ja talvella 2004 hiihtelin jonkun verran, keväällä ryhdyin käymään kuntosalillakin. Ruokavaliosta pudotin pois karkit, suklaan ynnä muun lukuunottamatta yhtä "mässäilypäivää" viikossa, ja aloin sen sijaan syödä kasviksia ja hedelmiä, ruisleipää, kaurapuuroa yms.
Tämä elämäntapojen muutos oli helpompi kuin olin kuvitellut. Liikunta ei ollutkaan kärsimystä vaan itse asiassa ihan mukavaa ja varsinkin päivän lenkin jälkeen olo oli todella hieno. Kunnon parantuessa lenkkeilystä tuli sitten aina vain miellyttävämpi kokemus, ei mikään "rangaistus" vaan mieluisa osuus päivärutiineissa. Samaten terveelliset ruuat osoittautuivat maultaan oikein hyväksi ja pian lähinnä ihmettelin miten olin saattanut aiemmin syödä epäterveellistä ruokaa, kun se ei nyt niin paljon parempaa ollut kuin terveellisempi ruoka.
Kerran viikossa kävin puntaroimassa itseni ja se olikin koko hommassa oleellista. Laihtuminen tapahtuu hitaasti eikä sitä huomaa peilistä pitkään aikaan, joten motivaation kannalta oli välttämätöntä tietää että "kuuri" tuotti tulosta (laihdutuskuuri-sanaa yritin välttää koska kyseessä oli pysyvä elämäntapojen muutos eikä ohimenevä kuuri). Mutta kun mittari kertoi että taas oli puoli kiloa tai kilo vähemmän kuin edellisviikolla, se antoi voimia seuraavan viikon pyörälenkillä tai ruokakaupan karkkihyllyn ohittamisessa. Ja kun vaatekaupassa piti käydä hakemassa pienempiä vaatteita edellisten käydessä suuriksi, se oli myös hieno hetki.
Kyllähän se työtä vaati ja sitkeää puurtamista, mutta missään vaiheessa en vakavasti miettinyt luovuttamista. Tärkeintä laihduttamisessa on motivaatio, jos se on kohdallaan niin tulosta pitäisi syntyä. Lisäksi siinä vaiheessa kun on onnistunut pudottamaan esim 10 kg, ei niitä "voitettuja" kiloja enää halua millään takaisin. Alkuvaiheessa löysät kilot lähtivät nopeammin, sitten kun varsi tiivistyi niin siitä oli hankalampaa vuolla enää ylimääräisiä pois.
Tämän vuoden huhtikuussa olin onnistunut tavoitteeksi asettamani vuoden urakan jälkeen pudottamaan painon 61 kiloon. Sen jälkeen on lähtenyt vielä pari eli tällä hetkellä painoa on 59 kg mikä riittää minulle - nyt on tarkoitus pitää nämä lukemat suunnilleen tässä.
Täytyy sanoa että tämä on ehkä paras asia mitä minulle on eläessäni tapahtunut. Verrattuna reilun vuoden takaiseen olo on kevyt ja elinvoimainen. Kunto kestää vaikka joutuisi tekemään jotain fyysisesti rasittavaa. Lihavuudesta aiheutuvia terveysongelmia ei tarvitse enää pelätä. Fyysisen kunnon parantuminen on vaikuttanut myös henkiseen puoleen. Enää ei väsymys tai stressi haittaa samalla tavalla kuin vuosi sitten. Töissä ja vapaa-ajalla jaksaa paljon paremmin tehdä hommansa.
Itsetuntokin on noussut hurjasti. Aiemmin ei varsinkaan kuumina kesäpäivinä tullut paljon omalta asunnolta poistuttua, kun oma kroppa oli häpeän aihe ja itseinhon kohde. Vaikka olen jonkin sortin feministi, niin täytyy sanoa että nyt tuntuu hyvältä mennä kaupungille näyttäytymään minihameessa tai tiukoissa pyöräilytrikoissa. Uimarannalla olen aiempina vuosina käynyt harvoin ja silloinkin ison t-paidan ja shortsien peittämänä. Tänä kesänä kävin pari kertaa rannalla narubikineissä. Miesten ihailevien katseiden kohteena oleminen voitti kyllä aiempien vuosien läskimakkaroiden häpeilyn 100-0. Harmi vain että kesä on ollut aika kylmä. Ensi kesänä aion taas olla niukoissa ja tiukoissa vaatteissa, katseiden kohteena ja seksiobjektina, ja nauttia siitä.
Tsemppiä kaikille laihduttajille! Toivottavasti onnistutte.
Kyllä kannatti! -28 kg
7
1508
Vastaukset
- olkoon!!
hienoa!! :)
- rila
olipa kivaa luettavaa ..olet tosiaan onnistunut ,,,pidä jatkossakin kuri oli hienoa lukea sun viestis,,,,,,,,toivon että se olisi kipinä myös minulle
- junnu - 20 kg
kättentaputusten kera , olet ymmärtänyt mitä painonpudotus ja senjälkeinen hallinta on ja kuinka se toteutetaan . Siis , päätös , toteutus ja seuranta . Ilman motivaatiota , " mä alotan huomenna " se ei onnistu ja vaatii hiukan viitseliäisyyttä alussa löytää " oikeat aineet " , mutta sen jälkeen se on yhtä juhlaa . Tosin vaatteiden uusiminen maksaa , mutta ON SE SEN ARVOISTA !!
- Marshmallow
Kylläpä tuli hyvä mieli näin aamutuimaan. Ja Paljon Onnea Uudelle Tavallesi Elää!!
Samoilla poluilla olen itsekin eli 14 kiloa olen pudottanut tänä kesänä ja viime syksystä -32kg. Mutta lähtöpainoni on ollut enemmän kuin sinulla eli minulla on vielä kymmenien kilojen "urakka" jäljellä. Pitkän aikavälin suunnitelmat ovat hyviä; minä aion mennä rannalle (uimapuvussa)kesällä 2005. Ensi viikolla aloitan kuntosalilla käynnit, kun sinne vois nyt katsoa kehtaavansa mennä...
...että tsemppiä ja iloista mieltä vaan meille kaikille!!! - XXX
Onneksi olkoon upeasta suorituksesta. :)
- Juha
Onnittelut minunkin puolestani. Mitä tulee tuohon nykyiseen painoon ja siinä pysymiseen: Alaspäin ei kannata kyllä havitellakaan. Vielä kun 4 kiloa pudottaisit, pääsisit painoindeksillä jo alipainoisten kategoriaan. Ja me kaikki tiedämme, että normaalipainonkin alarajalla alkaa ihminen olla jo aika riuku...
- pöö
*Raikuvat taputukset ja vislaukset*
Vau... siis mä oon oikeesti onnellinen sun puolesta..... harvalla ihmisellä riittää motivaatiota tuollaiseen..... itse pitäisi saada poi 15kg.... eli 55...... no siitä tulee puolenvuoden urakka jos laihduttaa 5kg 2 kk.... toivottavasti pystyn samaan.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393