Palstan pettäjät ja kakkoset, etenkin naispuoliset, puolustelevat uskottomuutta usein sillä, että he vain rakastuivat niin kiihkeästi ja jalat menivät alta, tms. Että se oikeuttaa uskottomuuden ja avioeronkin ja tekee mustankin valkoiseksi. Onhan rakastuminen ah niin romanttista. Ihan kuin kauniissa ja rohkeissa.
Mutta kuinka lienee laita, kun nämä romanttisen rakkauden nimiin vannovat tulevat jonain päivänä itse petetyksi? Riittääkö silloin ymmärrys ja ajattelevatko he, että kumppanilla on oikeus pettää, kun on taas jälleen rakastunut? Sivusta seuranneena pitää todeta, että yleensä näin ei tapahdu. Kun tulee itse petetyksi, niin mitkään selitykset eivät enää kelpaa. Muille ei yksinkertaisesti sallita samaa kuin itselle.
Mutta kuinka lienee laita, kun nämä romanttisen rakkauden nimiin vannovat tulevat jonain päivänä itse petetyksi? Riittääkö silloin ymmärrys ja ajattelevatko he, että kumppanilla on oikeus pettää, kun on taas jälleen rakastunut? Sivusta seuranneena pitää todeta, että yleensä näin ei tapahdu. Kun tulee itse petetyksi, niin mitkään selitykset eivät enää kelpaa. Muille ei yksinkertaisesti sallita samaa kuin itselle.
Vastaukset 115
Vanhimmat
Jaa, sinua siis petettiin ja katkera oot vieläkin.
No, ei aina voi onnistua.
Elämää tämä vaan on.
http://www.youtube.com/watch?v=ShePHXM2Cwc
"Iloiten eteenpäin"
Totta turiset.
Eihän kakkosten tarvitse puolustella uskottomuutta tai selitellä rakastumistaan vaan niiden jotka pettävät!! Kysy heiltä miksi pettävät tai miten puolustelevat tekojaan.
Muistanpa yhden tositapauksen, kun yh-äiti ja perheenisä rakastuivat tulisesti ja kyseinen ukkomies jätti vaimonsa ja lapsensa ja muutti tuon yh-äidin ja tämän tyttären luokse. Hekin oikeuttivat käytöksensä sillä, että he vaan rakastuivat niin hirveästi ja seurasivat sydämensä ääntä. Aikaa kului ja vuodet vierivät ja yhtenä päivänä tuo uusiovaimo tajusi kauhukseen, että hänen 19 v tyttärellään ja 42 v avomiehellään on suhde. Tilanne kärjistyi niin, että lopulta isäpuoli ja tytärpuoli muuttivat yhdessä pois ja jätetty uusiovaimo sai todeta, että hänen ex-miehestään on tulossa hänen vävynsä. Nainen oli tietysti järkytyksestä sekaisin, mutta tytärpuoli ja hänen isäpuolensa vain totesivat, että me vaan yksinkertasesti rakastuttiin.
Arvatkaa, oliko se kyseisen naisen mielestä ihan käypä selitys?
Heh.
Toinen iltasatu:
http://www.youtube.com/watch?v=1yYgLnK17KI
No eikö tuo ole jo melkolailla insestiä? Kauanko mies ehti olla isäpuolena tytölle - vuosia, vaiko vain kuukausia? Aikalailla eri asia alkaa panemaan nuorta tyttöä, melkein lasta, jonka kasvua ja aikuistumista on seurannut ja jolle on isähahmona ollut. En oikein usko sun tarinaasi ollenkaan, mutta jos on totta niin tuo on kyllä hieman eri kuvio, kuin se perinteinen kakkosnais -kuvio.
Tuosta voisi mahdollisesti syytteitäkin nostaa, sillä vaikka tyttö on jo täysi-ikäinen ja suojaikärajan ylittänyt, niin silti mies on auktoriteetin asemassa häneen nähden, ja ikärajat eivät välttämättä pädekään. Esim. opettaja ei saa alkaa suhteeseen täysi-ikäisen tai suojaikärajan ylittäneen oppilaansa kanssa, sillä hänen katsotaan olevan sellaisessa asemassa, että pystyy painostamaan tai manipuloimaan nuoren suhteeseen kanssaan.
Eihän se mitään insestiä ole, jos tytärpuoli on täysi-ikäinen eikä siis ole miehen biologinen lapsi tai edes adoptiolapsi. Kyllä heillä on täysi oikeus rakastua toisiinsa ja minkä sitä tunteilleen mahtaa? Kaksi aikuista ihmistä.
Eikös se amerikkailainen elokuvaohjaaja Woody Allen tehnyt juuri noin? Rakastui viisikymppisenä kaksikymppiseen tytärpuoleensa, erosi sen vuoksi tytön äidistä ja meni tytärpuolensa kanssa naimisiin. Kyllä näitä tarinoita löytyy. Nämä isäpuoli-tytärpuoli-kuviot eivät ole edes harvinaisia. Kyllä isäpuoli voi rakastua nuoreen ja nättiin tytärpuoleensa ja vedota siihen, että tytärpuoli ei ole hänen oikea tyttärensä. Sellaista on tapahtunut joskus. Se, onko se oikein, on sitten eri juttu.
Tietenkin se on oikein. Jos molemmat, sekä tytärpuoli että isäpuoli, ovat täysi-ikäisiä aikuisia ja tosi rakastuneita, niin miksi pitäisi kieltää tunteensa vain muiden ihmisten takia? Kerranhan täällä vain eletään!
Ei ainakaan mun ystäväpiiriin kuuluisi. Jotenkin tosi yököttävää. Sekin oli yököttävää, kun ystävän äidin miesystävä yritti kähmiä sitä...
Taidat hyväksyä ihan kaiken, mitä rakkaudeksi nimitetään? Valitettavasti minä en hyväksy petturipareja lähipiireihini. Kaikki mikä aiheuttaa murhetta muille läheisille, on mielestäni vastuutonta. Kyllä ihmisillä täytyy olla parisuhteeseen liittyvät arvot, jotta voisin arvostaa heitä.
Kerranhan täällä eletään mentaliteetti on ihan löyhäkkeiden hölinää. Mutta heitäkin on.
Äläpä vaimo viitsi provoilla.... Pettäjämiehesi saattaa lukea tätä palstaa, ja huomaa puolustelevat tekstisi, ja tyhmänä luulee jonkun olevan tosissaan "hei, se onkin ihan okei keski-ikäiselle ja vanhemmallekin äijälle panna nuorta lihaa! JES!!". Sitten hän sekaantuu johonkin teinityttöön, vaikkapa johonkin tuttavanne tyttäreen. Vieläkö silloin naurattaa?
No onhan kuitenkin iljettävää touhua.
Sikäli, että keski-ikäiset ovat lähes poikkeuksetta omahyväisiä ja parikymppiset taas aivan muuta.Siinä mielessä hyväksikäyttöä vanhemmalta ja tietyysti kokemattomuuden piikkiin menevää tyhmyyttä nuoremmalta.
Keski-ikäisen pitäisi tällaisessa tilanteessa aina kysyä itseltään, olisinko itse kaksikymppisenä voinut rakastua yli nelikymppiseen.Näin ajattelemalla saa pohjaa järjettömyyteen.
Rakastumiseen ja ihastumiseen on hyvä ottaa järkeäkin mukaan
_"Eihän kakkosten tarvitse puolustella uskottomuutta tai selitellä rakastumistaan vaan niiden jotka pettävät!! "
Niin että pankkiryöstössä tuomitaan vaan pankkiin sisälle menijät, mutta ei autokuskia joka kuitenkin jakaa rahata muiden kanssa.
Kyllä se varsinainen pahvipää taidat olla sinä itse.
Siis voi hyvää päivää kun kakkoset kolmoset ja muut lumput taas nousevat barrikadeille itseään epätoivoisesti puolustamaan.Edelleenkin olette täysin naurettavia ihmisraakkeja.Ja mikään selitys ei mene läpi.Itsekkäitä paskiaisia kaikki.Eikä kannata alkaa lässyttää katkeruudesta koska sitä en ole.Ihan seurusteleva onnellinen moraali korkealla oleva nainen.
Rakastumiseen ja ihastumiseen on hyvä ottaa järkeäkin mukaan
Mutta pointti olikin siinä, että jotkut tällä palstalla puolustelevat omaa pettämistään juuri ihastumisilla ja rakastumisilla ja oikeuttavat sillä kaiken. Mutta sitten kun nostetaan keskusteluun että entä jos sinun uusi kumppanisi rakastuu johonkuhun kolmanteen, niin aletaankin puhua järjenkäytöstä. Niinpä..
Ei ihan tule vaikutelma tasapainoisesta ihmisestä. Yksinäinen ja katkera, jätetty? Mä saan kiksit sun tyyppisistä hulluista.
Mistä näistä yleistäjiä oikein tulee?
No, minä ainakin ymmärrän että uskottomuutta voi tapahtua missä tahansa parisuhteessa eikä siinä välttämättä tarvita mitän suurta rakkautta. Ihan tyydyttävä seksi riittää perusteeksi rinnakkaissuhteelle.
"Ihan tyydyttävä seksi riittää ...."
Ei riitä. Mikään ei riitä perusteeksi uskottomuudelle. Suoraselkäinen ihminen ei petä toisen luottamusta missään tilanteessa eikä mistään syystä eikä millään perusteella.
Uskottomuus on raukkamaista ja alhaista. Siihen syylistyy vain itsekäs ja vastuuton ihminen. Raukka paskiainen. Mikään ei pakota tekemään niin. On kymmenen muuta parempaa tapaa hoitaa ongelma.
@höpö höpö:
"itsekäs ja vastuuton ihminen. Raukka paskiainen. Mikään ei pakota tekemään niin."
Niinhän se on, totta joka sana!
Nimittäin
"Mikään ei pakota tekemään niin.", että ottaa aviopuolisokseen "itsekäs ja vastuuton ihminen. Raukka paskiainen"
:DDDD
Otitko jo lääkkeet?
Täällä on myös paljon niitä jotka ei rakastu vaan kyseessä on pelkkä seksisuhde. Kummankin puolelta.
Totta kai täältä löytyy monenlaista porukkaa. Aloittajan kritiikki kohdistuikin niihin, jotka vetoaa rakastumiseen pettäessään. Ei kaikkien kannata ottaa siitä pultteja.
No ei kohdistunut kritiikki rakastumiseen vetoamiseen, vaan oli ihan puhdas yleistys. Lues nyt uudelleen aloitus ilman asenne-silmälasejasi.
"Palstan pettäjät ja kakkoset, etenkin naispuoliset, puolustelevat uskottomuutta usein...."
Näinhän se toisilla kakkosilla on. Uskon myös, että moni rakastunut nainen osaa pitää myös jalat maassa, vaikka kuinka ikävä kalvaisi. Nämä edellisiä viisaammat eivät anna tunteiden viedä. Olisi mukava tietää, mikä luonteenpiirre erottaa toisistaan nämä kaksi naista.
Itse veikkaisin läheisriippuvuutta, mutta heidän tapaiset eivät taida olla meluisia, vaan pikemminkin ahdistuneita...
Enemmin voisi olla draamalle ja diivamaisuudelle omainainen keskenkasvuinen piirre; tukahdun ikävästä, riudun rakkaudesta, olemme onnellisia yhdessä, kaipaamme toisiamme, itken kaivaten. Jalat meni alta. Emme voineet mitään. Rakastamme toisiamme... jne. Ihalen häntä. Hän on maailman ihanin mies. Olemme loppuelämämme yhdessä.
Minulle kävi joskus 20v noin. Menimme naimisiin. Saimme lapsia. Lapset kasvoi. Mies lähti. Se siitä hänen rakkaudesta.
Sanovat, että uusi ihastus menee sitä nopeammin ohi, mitä vanhempi on. Onpa sitten mukavaa asustaa jonkun tapauksen kanssa, jonka kanssa arkirutiinit ei satu yhtään yhteen. Ja sitten sitä samaa: töihin, kotiin ja nukkumaan.
Kamalaa kun mies rakastaa/ihastuu/nai/keskustelee/harrastaa jonkun muun kuin vaimon kanssa. Kamalaa jos kakkonen rakastaa/leikkii/uskoo/ei usko/nai/on tosissaan/vain leikkii miehen kanssa. Oli syy mikä tahansa mikään ei käy, mihinkään ei voi vedota, kaikki on väärin. Paitsi että pitää olla nalkuttavan rupsahtaneen vaimon kanssa koko loppuikä.
"nalkuttava, rupsahtanut vaimo" Jaa-a. Me kaikki vanhenemme, sinäkin. Oletko tarkemmin ajatellut miksi se vaimo mahtaa nalkuttaa..? Mietiskele, että voisitko sinä tehdä jotain toisin?, Katso peiliin siinäkin mielessä, että onko se ainoastaan vaimo joka on rupsahtanut?
Tämä oli kyllä hyvä alku. Loppuosan stereotypia nalkuttavasta vaimosta oli huono, mutta tuo alku kuvasi kyllä sen, että on rinnakkaissuhteelle mikä tahansa peruste, niin se tuntuu monille olevan väärä syy. Oikeasti jokainen joka on rinnakkaissuhteessa tietää kyllä miksi siinä on. Joskus sitä on vain niin turha selittää selittämisen jälkeen.
Raskasta, kun parisuhteen ongelmia on nostaniut keskusteluun kerta toisensa jälkeen eikä kumppani kuule/tajua mitään. Ei edes lähteä pois vaikka pyytää. Silloin rinnakkaissuhteelle on kyllä tilaa ja paljon.
Itsekkäät j arumat patjat ne vasta rasittavia ovatkin.odottavat kotona istuen varatulta kusipääukolta viestiä milloin taas saan panna sua.Säälittäviä roikkuvia ämmiä olette kaikki.En tajua miten voi noin pahasti moraalintajunsa ja rehellisyytensä kadottaa.YÄK
Ja mikähän on mielipiteesi pettävistä miehistä? Ei uskoisi, että kukaan edes haluaa seurustella sun kanssasi, kun noin ilkeää kieltä käytät. Onko sua petetty vai miksi vihaat kaikkia?
Vihaan moraalitonta ja itsekästä käytöstä käytöstä yli kaiken.Kummaltakin sukupuolelta.Säälin teidän lapsianne minkä mallin heille annatte tulevaa elämää varten.Moraalittomuus ja selkärangattomuus olkoon heidän suunnan näyttäjänsä.En todellakaan ole ilkeä ihminen vaan suora ja rehellinen mielipide jonka halusin tuoda julki.Olette oksettavia.
Käsi sydämellä salasuhteilijat, moniko on tosissaan ottanut avio/avosuhteessaan esille ongelmia, joita kokee siinä olevan? Vai oletteko menneet suoraan sivusuhteeseen ja selitelleet siitä tulevat oireet, jollain muulla? Luulen että usin ei osata puhua. Kumpikaan osapuoli. Oma kokemuskin on tämä: kaikki johtui muka työuupumuksesta.
Käsi sydämellä:
Olen, Olen ja Olen. Puhunut, keskustellut, apua haettu, asiantuntijoiden pakeilla istuttu, puhuttu, puhuttu ja puhuttu. Mutta kun toista ei seksi huvita eikä sopimuksestamme huolimatta ole lähtenyt, niin joo... kyllä on puhuttu.
Ihana vihdoinkin olla rinnakkaissuhteessa ja saada rakastella, n.a.i.d.a ja nautiskella. Eläköön halukkaalle ihmiselle!!!!
No, sinunkin kannatttaa opetella puhumaan... valitettavasti voi huomata ettei sekään silti ole mikään ihmelääke.
Uskottomuusko sitten on ihmelääke? Miksi et eroa seksittömästä liitosta? Miten itsekästä ajatella, että kun tuo ei anna niin MINULLA on oikeus pettää. Ei yhtään tule mieleen se tuskaa mitä uskottomuus aviopuolisolle aiheuttaa. Ja se on yhtä helvettiä!
Niin no mikä on helvettiä parisuhteessa ja mikä ei. Minusta puolison kieltäytyminen seksistä tekee parisuhttesta helvettiä ja on samalla irrottautuminen sihteesta. Ja kuten luit, niin kirjoitin
"..... toista ei seksi huvita eikä sopimuksestamme huolimatta ole lähtenyt". Eli asun avoliitossa ja mies majailee omistamassani kodissa. Eikä sopimuksestamme huolimatta irrottaudu. (Soipimus= seksitön suhde, ei suhdetta)
Joten ihan saa mitä tilaa. Seksistä kieltäytyminen parisuhteessa pitäisi edelleen olla kriminalisoitua. Nyt narsistit pihtailee kun muuta ei enää keksi. No, onneksi nautinnollista elämää voi viettää sitten rinnakkaissuhteessa.
Tunteet tulevat ja menevät. Tunteet saavat ihmiset tekemään tekoja joita monesti katuvat. Tunteet saavat näkemään vain oman etunsa. Jumala ja Hänen sanansa on aina sama ja pysyy iankaikkisesti. Minä seuraan Jumalaa, Jeesuksessa Kristuksessa meidän Vapahtajassamme, enkä (enää) niin usein pettäviä tunteita. Olen erittäin onnellinen!
ihan asian vierestä!!!! Halleluuja, uskon ja satujen käännytykset toiselle palstalle!
Itse salonkikelpoisena 4 lapsen äitinä, otin raskaasti itseeni kun selvisi miehen pari yhdenillan seikkauilua. Minussa ei ollut kuulemma vikaa ja mitään ei ollut tapahtunut, joo joo. Olin todella järkyttynyt, laihduin, unettomuutta, hetken jopa tupakointia. Mies ei ollut koskaan pahoillaan. Yritin parantaa väliämme, puhumattomuus jatkui, muu oli aina tärkeämpää kuin vaimo. Onko masentunut vai mitä, ei voi aina olla niin fletmaattinen. Eräänä päivänä ajattelin, mitä helv.. Jos joskus joku ihana osuu tielle niin annan itselleni luvan ja hetkellistä läheisyyttä. Moraali on ollut aina ennen kunnossa.
Sattuihan se eräänä päivänä. Tuttu mies kertoi tunteensa ja vaikeasta elämäntilanteestaan. Rakastuin heti ekasta hairahduksesta. Ja rakastan edelleenkin. Todella väärin mutta eipä puolisoa kiinnosta minä edelleenkään kuin hyöty käyttöön. Mutta jos tästä tietäisi niin kamalia tapahtuisi, sehän ottaisi hänen egoonsa niin suunnattomasti.
Joskus mielessäni pahoittelen, miten tämän elämän näin piti mennä. Mutta en kadu, kukaan muu kuin salainen ei ole "antanut" minulle sellaisia asioita koskaan elämässäni. Ystävyyttä, ymmärrystä, naurua, seksiä, hyväksyntää, empatiaa tosin myös epävarmuutta, mustasukkaisuutta, itkua, ikävää, epätietoisuutta... Jne
Tässä pohdin elämää petettynä ja pettäjänä, mutta itse itkuni kärsin ja leikkiin ryhdyin.
Jos puoliso pettää, se on lupa toisenkin mennä. Siitä vaan!
Onneksi olkoon. Meitä on paljon joita ei huolinut mies eikä rakas. Olemme vain lapsenlikkoja ja uhrautujia.
Jos puoliso pettää silloin minä lähtisin heti ja veisin omat mukanani.Olen tehnyt sen selväksi ajat sitten ja hän tietää että lähden varmasti,Olen hyvin itsenäinen ihminen ja teen asiat selviksi alusta lähtien.Se että pettäisin siinä kohtaa kostoksi ei tulisi mieleenikään.Tuntisin itseni läpimädäksi paskaksi sen jälkeen enkä voisi enää katsoa peiliin.
Eikö ole tullut mieleen kertoa aviomiehelle miten koit pettämisen ja sen huomiotta jättämisen? Etkö ole harkinnut terapiaan lähtöä? Ja tärkein kysymys, miksi et sitten jätä miestäsi, jos se ei välitä mielestäsi sinusta?
Jos toinen pettää, en haluaisi mennä hänen tasolleen ja kokemusta on miehen pettämisestä ja omalla kohdalla uskottomuuden houkutuksesta, juuri silloin kun ei saa huomiota. Pettäminen ei ole minun juttu. En pystyisi elämään itseni kanssa. Ja sitäpaitsi, silloin kun en saanut puolisolta huomiota, olisi lähes kuka vaan normaali mies käynyt, joka osaa vaan kuunnella ja imarrella. Tuhoisaa mielestäni antaa vaan mennä, mutta me olemme kaikki erilaisia. Mikä käy yhdelle ei käy toiselle. Ja ihminen on heikko.
Minä vastikään totesin omalle kullalleni (jonka kanssa elo alkoi molempien uskottomuudella), että jos hän rakastuu aikanaan johonkin toiseen, enhän minä sille mitään voi! En millään muotoa halua, että hän eläisi elämää mun kanssani vain siksi, että on siihen joskus päättänyt ryhtyä. Tässä suhteessa pitää haluta olla joka päivä, eikä tämä ole mikään vankila. Lapsia meillä ei ole eikä tule, eli se varmaan tekee tästä elämänfilosofiasta yksinkertaisempaa.
"Lapsia meillä ei ole eikä tule, eli se varmaan tekee tästä elämänfilosofiasta yksinkertaisempaa. "
Kyllä. Pitäisi oikeastaan olla kaksi eri palstaa: yksi uskottomille perheellisille ja toinen muille uskottomille.
Hyvä juttu, ljuudi, että olet ymmärtänyt sekä oman ja uuden puolisosi heikkoudet. Mies on heikko, voi mennä, etkä sinä voi koskaan luottaa hänen rakkauteensa. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
Silloin joskus, luottamuksellissa parisuhteessa ollessani, ei olisi tullut mieleenkään tuollaista puolisolle sanoa - luottamus keskinäiseen rakkautteemme oli silloin niin luja.
Selkärankaa pitää olla oli lapsia tai ei. Lapset ovat vain tekosyy roikkua pettävässä miehessä. Yksinhuoltajat pärjäävät ihan hyvin yhteiskunnassa eikä heidän lastensa tarvitse katsoa esimerkkiä liitosta jossa toinen tai molemmat vanhemmat valehtelevat ja pettävät ja ovat onnettomia mutta pysyvät yhdessä lasten takia.
"Lapset ovat vain tekosyy roikkua pettävässä miehessä."
Ei ole. Jos olet tehnyt lapsia, niin pidät heistä myös huolta.
"Yksinhuoltajat pärjäävät ihan hyvin yhteiskunnassa..."
Kyllä, mutta lapset eivät. Nyt on jo julkaistu tutkimuksia siitä, kuinka traumaattinen kokemus ero on lapselle ja miten isättömänä eläneet lapset ovat kärsineet ja traumatisoituneet lisää. Ongelmat tulevat esiin jo nuorena aikuisena.
Jahas, lisää tekosyitä. Monet lapset ovat koko pienen ikänsä toivoneet vanhempiensa eroa, itse kuulun tähän sakkiin. Tästäkin on tutkimuksia. Erota tulee jos ilmapiiri kotona on huono, lapset kärsivät siitä eniten. Jos kaikki on kotona hyvin eivätkä lapset näe riitelyä ja valehtelua ja pettämistä, jatkukoon avioliitto. Ehdottomasti mieluummin ilman toista vanhempaa kuin molempien vanhempien kanssa ikävässä ilmapiirissä!!
"puhu pukille" voisi vähän ottaa asioista selvää.
Kun viime vuosikymmenten aikana avioerojen ie. isättömien lasten määrä on kasvanut ja osa heistä on jo aikuisia, on ollut mahdollista ja tullut tarpeelliseksi tehdä tutkimuksia avioerolasten tilasta.
Tutkimukset puhuvat selvää kieltä: avioero on lapselle aina traumattinen kokemus ja toisesta vanhemmasta luopuminen vaikuttaa lapsen henkiseen kehitykseen haitallisesti. Kysymys on nimen omaan siitä, että toinen vanhemmista ei ole lapsen arjessa läsnä. Viikonloppuisä tai- äiti ei ole lpasen arjessa läsnä. On todettu, että opettajasta on saattanut tulla lapselle toisen vanhemman korvike.
Joku sanoo nyt, että aina on ollut eroja ja toinen vanhemmista on saattanut kuolla. Niin onkin ja aina se on myös ollut lapselle haitallista.
Ääritapauksissa, kuten väkivalta tai alkoholismi, ero voi toki olla kahdesta huonosta parempi.
"Monet lapset ovat koko pienen ikänsä toivoneet vanhempiensa eroa"
Tuo nyt on taas aivan hatusta vedetty väite. Tutkimuksissa ei sellainen tule esiin.
Ydin on siinä, että perheelliseten pitää ennen kaikkea kantaa vastuu lapsista. Se ei suinkaan riitä, että lapset saava ruokaa. Heidän pitää saada tuntea olevansa molempien vanhempien rakkauden ja jatkuvan huolenpidon kohde. Heidän tulee saada malli, jonka mukaan he aikaan perustavat perheen.
Heidän tulee saada malli, jonka mukaan he aikaan perustavat perheen
Juuri näin. Vanhemmat ovat esimerkki lapsille kaikessa. Jos vanhemmat vaihtavat kumppania aina "rakastuessaan" tai pettävät toisiaan, millainen malli se on jälkikasvulle? Onko nykyisin lisääntynyt sinkkujen määrä peräisin siitä, että niin moni nuori aikuinen on saanut huonon mallin parisuhteesta vanhemmiltaan eikä siksi uskalla luottaa kehenkään? Tätä menoa Suomen kansa kuolee sukupuuttoon...
Hyvä, vihdoin löydetään lankakerän pää. Hyvin kirjoitettu sekä hyvin sanottu että pysytäänpäs totuudes!
Usein lapsettomat tai yh-kakkoset haluavat nähdä lapset tekosyynä vaimon puolelta 'roikkua miehessä ottamattta eroa'. Tämä on vain tyhmyyttä, tuntematta todella toisen perheen elämää, tai kenties vain pettäjän epäluotettavien puheiden kautta, on vain tyhmää tehdä siitä tuollaisia johtopäätöksiä.
Ehkä he myös selittävät ehkä omaa yksinhuoltajuuttaan tai elämäntilannettaan parhain päin, toivottavasti eivät itsepetoksellisesti.
pysytäänpäs totuudes, on ihan pihalla, heittää hatusta juttua, ei mitään faktaa sanojen taakse laittaa. Lapset traumatisoituvat riitelystä, valheista, ahdistavasta, kireästä ilmapiiristä jne. eivät eroista.
Sinua toden teolla taitaa pelottaa että tulet jätetyksi! Nyky-yhteiskunnassa on monenlaisia perhemalleja, ne toimivat hyvin. Lapsi saa aikanaan uuden isä-tai äitipuolen, tapaa oikeaa vanhempaansa jne. hyvin toimiva konsepti. Lapsille riittää yksi rakastava, tuttu ja turvallinen vanhempi. Lapsi saa kokea molempien tai vielä useampien vanhempien rakkauden ja huolenpidon vaikka vanhemmat eivät asuisi yhdessä. Lopeta provosointi ja omien pelkojesi (hylätyksi tuleminen) selittely.
Ressukka nyt tarkastelee taas ahdistavasta, kireästä yms ilmapiiristä käsin ja julistaa kuinka ero tekee lapsillekin hyvää, vähintäänkin yhtä hyvää kuin sille pettäjä puolisolle. Eronneiden lapset ovat AINA jollaikin tasolla kärsineitä, vaikka niillä olisi valtaisa joukko uusperheen rakastavia jäseniä ympärillään. Miltä itse tuntuisi asua viikko siellä ja viikko täällä, kuka ottaa siksi viikonlopuksi ja kuka toiseksi jne?
Mulle itselleni on ihan sama tulla jätetyksi, selviän siitä kyllä ja olen täysin vapaa sitten eronneena seurustelemaan kenen kanssa tahdon, mutta ne lapset. Jokaisen vanhemman tärkeimmät, heille en missään olosuhteissa halua erolapsen osaa ja siksi olen tinkinyt omista, kutsutaan nyt eräiden mieliksi vaikka peloksi tätä tämän hetkistä tilaa, mielihaluistani ja toiveista. Helppoa ei ole nyt kummallakaan puolisolla, mutta positiivisuuden ilmapiirissä mennään. Leimatkaa nyt sitten vaikka ressukaksi.
Kyllä juuri noin "voi voi ressukkaa" Lapset traumatisoituvat riitelystä, kireästä ilmapiiristä jne enemmän kuin vanhempien erosta. Tunnettua on, että moni lapsi, ihan pienetkin, toivovat vanhempiensa eroa ja rauhaa. Teini-ikäiset sen usein sanovatkin, pienemmät viihtyvät paremmin sijoitusperheessä kuin riitelevien vanhempien kanssa.
Jätetyksi tulemisen pelko on paljon suurempi trauma kuin ero itsellään. Jokainen löytää halutessaan toimivan konseptin eron jälkeen. Sehän on selvä. Mutta jos jää nyyhkimään tai syyttämään ex-puolisoa erosta, niin ei toimi konseptit elämässä. Oma vika.
Liioiteltua on myös väittää, jos kerran vaihtaa kumppania, niin "aina vaihtaa". Hyvin harvalla on monta ex-isä- tai ex-äitipuolta. Niistäkin harvasta, jotka tunnen, on välit säilyneet hyvänä ex-vanhempipuoleen.
"heittää hatusta juttua, ei mitään faktaa sanojen taakse laittaa."
Nimenomaan faktaa löytyy. Tutustu aiheesta tehtyihin tutkimuksiin. äläkä keksi omia tarinoita puolustellaksesi vastuuttomuuttasi. Taidat itse olla niitä lapsesi hylänneitä...?
Lapset traumatisoituva erosta AINA. He menettävät toisen vanhemmista, koska tämä ei ole lastensa arjessa mukana; lapsen sydämessä on raastava ikävä.
He eivät vain näytä sitä, koska yrittävät säästää vanhempiaan ja olla lojaaleja molemmille. Lapset syyllistävät itseään tapahtuneesta.
Miksi isä/äiti jätti, onko minussa vikaa. Aiheutinko minä eron. Tykkääkö tämä pois lähtenyt enää minusta kun minä jään toisen vanhemmistani luo..... Lista on todella pitkä iistä traumoista jotka tulevat esiin sekä tutkimuksissa että perheterapian lapsityössä tulee esiin.
Ero on AINA vahingollinen ja traumaattinen kokemus lapselle. tätä tosiasiaa ei muutta se, että joskus ero voi olla toisesta pahasta pienempi.
"... vanhempi.mutta ne lapset. Jokaisen vanhemman tärkeimmät, heille en missään olosuhteissa halua erolapsen osaa ja siksi olen tinkinyt omista,....
Leimatkaa nyt sitten vaikka ressukaksi."
Et todellakaan ole ressukka, vaan päinvastoin - olet vahva ja vastuuntuntoinen vanhempi. Otat vastuun lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan aivan kuten kuuluukin.
Tämän ketjun otsikkohan on "Itsekästä ja narsistista touhua" ja näitä narsisteja, itsekkäitä ja vastuuntunnottomia ihmisiä näyttää olevan aivan liiaksi. Sen seurauksena miellä on huonosti voivia yksinhuoltajien lapsia aivan jonoksi asti sekä lastensuojelun että terveydenhuollon hoidettavana.
Ero voi olla lapsille traumaattinen jos aikuiset jotka eroavat eivät osaa olla aikuisia siinä tilanteessa. Suurin syy siihen että lapset kärsii erosta on se, että usein jompikumpi aikuisista käyttäytyy kuin lapsi, ajattelematta niitä oikeita lapsia.
Jos lapselle selittää syyt ja aikuinen ei heittäydy erotilanteessa marttyyriksi ja syydä kaiken pahan olonsa lasten niskaan, lapset ei kärsi.
Mutta, mutta... kun lukee näitä petettyjen kommentteja tällä palstalla niin en yhtään ihmettele jos näiden henkilöiden lapset voivat pahoin, koska en usko että se katkeruus/ilkeys jne. jää ainoastaan tälle palstalle kirjoitteluun.
Ja puhun nyt ihan omalla kokemuksen rintaäänellä, olen itse eronnut pettävästä miehestä lasteni ollessa kouluikäisiä, lapset eivät kärsineet tästä, koska vaikka olin katkera, vihainen, petetty, en kaatanut sitä pahaa oloa lapsiini. He saivat tavata isäänsä kuten halusivat jne. Lapseni ovat tällä hetkellä jo aikuisia ja aivan normaaleja ihmisiä ja he eivät ole koskaan kertoneet että he olisivat kärsineet erosta.
Ymmärrän että puolustatte avioliittoja, mutta usein siinä avioliitossa on niin paha olla, että siinä kärsii kaikki osapuolet, vaikka mitä muuta väittäisitte.
Ja tiedän myös sen, että ero on iso ratkaisu, mutta siitä selviää hengissä ja mikä ei tapa se vain vahvistaa. Lastenkin on hyvä oppia se, että kaikki ei mene aina kuin elokuvissa, elämässä on myös vastoinkäymisiä ja niistä on opittava selviytymään, ja kaikenlisäksi niistä selviää.
Eli miettikääpä hieman asioita myös toisesta näkökulmasta, eikä pelkällä putkiaivo ajattelulla.
"Lastenkin on hyvä oppia se, että kaikki ei mene aina kuin elokuvissa, elämässä on myös vastoinkäymisiä ja niistä on opittava selviytymään, ja kaikenlisäksi niistä selviää."
Samaa mieltä olen nyt, vaikka olin eron tullessa eniten pahoillani, kun lapseni eivät saaneet ehjää kotia. Sitten ymmärsin, että lapsille on hyväksikin se, että näkevät, että aina ei onnistu.
Vastoinkäymisistä voi oppia itsekin eikä hermostua auta vaan otettava vastaan kiitellen, mitä ylhäältä annetaan.
http://www.youtube.com/watch?v=vDt4pDEN85E
Olisiko mahdollista, että lapset myös oppivat siitä liitosta jotain, jossa on petetty, mutta vanhemmat kantavat vastuunsa ja ryhdistäytyvät. Tällä ryhdistäytymisellä tarkoitan, että ei juosta joka ihastuksen perässä, keskitytään omaan perheeseen, käyttäydytään toisia kohtaan positiivisesti ja rakentavasti, lopetetaan turha riitely ja yritetään katsoa kokonaisena perheenä eteenpäin ja nähdään toivottavasti se jokin, joka yhdistää tätä perhettä. Välitetään ja huolehditaan toinen toisistamme, sillä sekin on rakkautta. Ehkäpä kestävämpää rakkautta kuin se himokas seksistinen rakkaus....
On siis lastenkin aika oppia, että ennenkuin erokello lyö, voi niistä vastoinkäymisistä oppia ja oppia senkin, että vaikeankin tilnateen jälkeen voi jatkaa yhteistä matkaa, jossa molemmat puolisot ovat kasvaneet henkisesti. Sehän on kuitenkin jotain, jota siinä perheessä, jossa on heti erottu, ei ole voinut kokea ja nähdä, enkä nyt sitten tarkoita mitään riitelyä ja astioiden heittelyä.
"lapset eivät kärsineet tästä, .... He saivat tavata isäänsä kuten halusivat"
Mutta isä ei ollut läsnä lastensa arjessa. Kun tuli pipi isä ei ollut puhaltamassa, kun olisi ollut kysyttävää, isä ei ollut paikalla, kun käytiin nukkumaan isä ei ollut antamassa hyvän yön suukkoa, vaan lapsi nukahti ikäväänsä itkien....
"....he eivät ole koskaan kertoneet että he olisivat kärsineet erosta."
Juurin näin tutkimuksissa haastatellut sanovat - kärsin, mutta en ole koskaan tohtinut sanoa sitä äidilleni.
"mutta siitä selviää hengissä...."
Tietenkin selviää, mutta lapsille se on HUONOMPI kuin jos heillä olisi ollut ehjä perhe, isä ja äiti. Kyllä lapset selviävät hengissä vaikka molemmat vanhemmat heidät hylkää, ssitäkin sattuu... aivan samanlaista vastuuttomuutta!...
"Ymmärrän että puolustatte avioliittoja"
Hyvä, minä en ymmärrä miksi puolustat eroja?
"..., mutta usein siinä avioliitossa on niin paha olla,"
Korjatkaa se liittonne! Älkääkä itkekekö "kun on paha olla" ja sitten mennään siitä missä aita on matalin, valitaan ITSELLE helpoin reitti - ja lapset KÄRSIVÄT
Saa..na sentään kun suututtaa tuollaiset itsekkäät paskiaiset.
Lasten ei ole hyvä olla liian paljon sisällä vanhempiensa tunne-elämässä eikä vanhempiensa suhdekuvioissa. Tuntuu oudolta, jos kerrotaan alaikäisille lapsille, että isi/äiti petti mutta se oli "himokas seksistinen rakkaus". Me emme eroa vaan me "ei juosta joka ihastuksen perässä, keskitytään omaan perheeseen, käyttäydytään toisia kohtaan positiivisesti" jne.
Noh, noh. Olen erolapsi. Nyt jo aikuinen, mutta vanhempani erosivat ollessani vielä lapsi. En ole trumatisoitunut mitenkään, en yhtään, joten huvittaa mielipiteesi. Olet niin varma asiastasi! Taidat yrittää paremminkin syyllistää uskottomuuteen taipuvaisia puolisoita pelottelemalla, mitä heidän toimintansa saa lapsissa aikaan. Puhumattomuus, riitely yms. ei vai aiheuta traumoja lapsille, kunhan vaan vain omassa kodissa pysytään. Pidä mielipiteesi! Minä en ainakaan koskaan kokenut raastavaa ikävää enkä katkeruutta, mutta äitini ei olekaan mikään typerys, joka olisi haukkunut takanapäin isää tai tämän kakkosta.
Strömmössä tai sen ulkopuolella, niin uskokaa tai älkää lapsilla on tarkemmat silmät kuin sillä, joka tuli petetyksi. Mikäli ei halua, että lapset ovat mukana perheen tunnekuohuissa, kannattaa käyttää ehkäisyä. Ei lapsille nyt kukaan kerro, mistään himokkuuksista, korjaa nyt tätäkin kirjoitusta, että saadaan tästäkin parempi.
"En ole trumatisoitunut mitenkään..."
Kun et paremmasta tiedä. Onhan niitä ihmisiä, joilla on vakava mielisairaus, mutta eivät sitä itse tiedosa.
Helpoin reitti on jäädä epätyydyttävään, kylmään tai/jariitaisaan liittoon.
Olipa rajua tekstiä. Huomasi että se tuli tunteella. Tunne vain on usein niin kaukana todellisuudesta ja niin yksipuolista. Huomaathan, että on oikeasti todella paljon vanhempia, jotka ei ole illalla sanomassa hyvää yötä eikä puhaltamassa pipiä.
En kosakaan kuvitellut eroavani, erosin kuitenkin. Lasten kannalta olen nyt tyytyväinen, koska ne 2-4 vuotta ennen täysikäisyyttään lapseni saivat ensimmäistä kertaa tavata isäänsä joka toinen viikonloppu. Ekaa kertaa oli ainakin mahdollisuus/odostuarvo ettei iskä ole harrastuksissa/kavereilla. No, ei se ihan joka toinen viikonloppu toteutunut, mutta enemmän kuin koskaan ennen.
Eihän lapset välttämättä tiedä salasuhteista mitään, tai ylipäätään kukaan muu. Arki hoidetaan. Lapsista huolehditaan. Annetaan mahdollisuus perheenä olemiselle, yhdessä tekemistä, harrastuksia, lomia. Kulissia toisaalta.
Tottakait he aistivat välillä "kitkan" ja riitojakin, mutta se on elämää.
Omat vanhempani riitelivät ani harvoin ja silti erosivat pitkän liiton jälkeen...
Tietysti eläisin mielummin onnellisena haluamani miehen kanssa, mutta en voi ottaa riskiä koska puoliso hylkää lapsensa eron sattuessa. Näin on hän monet kerrat todennut. Kiristää tällä...En voisi sitä tehdä lapsille. Hän on aivan kelpo isä muuten. Lapset on tärkeimmät kuitenkin.
Kukin tekee valintansa ja elää sen mukaan. Minä näin, ainakin vielä hetken..kuka tietää mikä on suunta lopuksi:)
En nyt oikein ymmärrä. Pelkäätkö että rakastamasi ukkomiehen PUOLISO (mikä typerä sana muuten) hylkää lapsensa ja sinä joudut ne hoitamaan eron sattuessa? Eikö kelpo isä niitä voisi hoitaa sinun ja parin muunkin jalkavaimon avustuksella?
Ei hän lapsiaan hylkää vaan laittaa SINUT pellolle. Siinäpä selität.
Sama henkilö kirjoittelee noita peloittelu kirjoituksia uudestaan ja uudestaan vastaillen itseleeen ja vedoten lapsiin ja keksien traumatisointitarinoita jotta mies ei jättäisi. Voiko alemmas enää vajota? Avioerolapsi minäkin, enkä ole traumatisoitunut, oli hyvä lapsuus sen jälkeen kun vanhemmat tajusivat erota. En menettänyt erossa isää enkä äitiä.
"... keksien traumatisointitarinoita "
No, niitä ei valitettavasti tarvitse keksiä - kysäiseppä vain vaikka kouluterveydenhoitajalta, terapeuteilta tai lue väestöliiton julkaisemia tutkimuksia. Tarinat ovat pahimillaan todella raastavia. Sinä taidat olla yksi niiden aiheuttajista...?
Anteeksi mutta oletko itse avioerolapsi vai onko sut jätetty toisen naisen takia vai etkö itse uskalla erota?
Tuo sun vauhkoominen vaikuttaa aivan sairaalta.
Ota huomioon että jokaisella ihmisellä on omat mielipiteet ja oikeus myös niihin, se sinun mielipiteesi ei ole se ainoa oikea.
"Ota huomioon että jokaisella ihmisellä on omat mielipiteet ja oikeus myös niihin..."
Tietenkin on, ja niin myös minulla on oikeus omiini - sinulta kysymättä.
Mutta nyt ei ole kysymys mistään mielipiteistä, vaan tutkitusta faktasta ja siitä karmeasta tilanteesta, jonka sosiaaliviranomaiset näkevät!
Tietenkin jokainen ero ja sen vaikutus lapsiin on yksilöllinen. Jotkut onnistuvat paremmin ja jotkut huonommin. Mutta kun asiaa tarkastellaan väestötasolla, siis sitä, miten siinä useimmin, tavallisimmin, todennäköisimmin (ymmärrätkö?) käy, niin ero on lapsille traumaattinen kokemus jo sinänsä ja toisen vanhemman menettäminen jokapäiväisestä elämästä erityisesti. Yksinhuoltajaperheen lapset voivat keskimäärin paljon huonommin kun ehjän perheen lapset. Tämän nyt vain on se vallitseva tosiasia sinun tai minun ”mielipiteistä” riippumatta. Ettei sinun tarvitse toistaa itsestään selvyyksiä, niin kyllä, myös ydinperheissä on huonosti voivia lapsia ja joskus ero on lapsille parempi kuin esim. väkivaltainen koti.
Nyt oli kysymys siitä, miten SUURIN OSA voi – suurin osa avioerolapsista voi huonommin kun ehjän perheen lapset, joilla on kaksi vanhempaa huolehtimassa lapsen kasvusta.
Tosi pahoja traumoja hänellä on ja pelko että mies jättää, hokee "lasten parasta" kuin jumalan sanaa ja aina noita väestöliiton tutkimuksia joita tulkitsee oman mielensä mukaan. Kirjoittajan lapset varmasti saavat pahoja traumoja kun äiti on noin epävarma ja piilottelee heidän selkänsä takana. Syyttävät joku päivä itseään että äiti joutui sietämään pettävää isää vain heidän takiaan. Salaa lapset todennäköisesti toivovat eroa ja kenties mieluummin asuvat jatkossa isänsä luona. Sen verran epänormaalia tekstiä kirjoittaja suoltaa. Suosittelen väestöliiton terapeuttia pahimpien traumojen käsittelyyn. Tämä palsta ei ole oikea paikka niille.
Hei haloo! Onhan se karu totuus, että lapset kärsivät sekä vanhempiensa uskottomuudesta että erosta ja että uusperheet eivät yleensä toimi niin hyvin kuin ydinperheet. Siis yleensä. Poikkeuksia tietenkin aina löytyy. Ja joskus voi ero olla lapsenkin kannalta parempi vaihtoehto kuin vaikka vanhempien väkivaltainen parisuhde. Mutta suuri osa lapsista kärsii perheen hajoamisesta ja se jättää heihin jälkensä. Mutta jos tämän kylmän tosiasian tuo esiin, niin heti ovat ne eronneet ja karanneet ja kaiken maailman kakkoset kirkumassa ja haukkumassa ja nimittelemässä epänormaaleiksi niitä, jotka yrittävät puhua lasten parhaan puolesta. Taitaa syyllisyydentunne sittenkin kalvaa, vai?
Kuules nyt, 18 9, tässä alkaa jo muitakin etoa tuo sinun jankkaamisesti selvässä asiassa.
Kuten o87yo8y7t kirjoitti: "nyt ei ole kysymys mistään mielipiteistä, vaan tutkitusta faktasta ja siitä karmeasta tilanteesta, jonka sosiaaliviranomaiset näkevät!"
Oletko sinä aivan sokea tosiasioille, vai yritätkö vain epätoivoisesti saada hyväksyntää omille itsekkäille valinnoillesi? Vai miksi jankkaat selvässä asiassa?
Jankkaamisesi, omien juttujesi tukeminen uusilla ja mielipuolinen omien kirjoitustesi plussaaminen ei tee vääristä väitteistäsi tosia, sorry. Mene hoitoon.
Toki sinulla on oikeus mielipiteisiisi ja tutkimustulosten seuraamiseen. Ne eivät kuitenkaan muuta todellisuutta yhtään mihinkään. Todellisuutta on se, että vanhempien erosta ei johdu traumoja lapsille, vaan erossa eron jälkeen tulevat esille vanhempien liiton aikaiset ongelmat.
Tosiasia on myös, että kahden vanhemman taloudessa ei lapsista välttämättä huolehdi toinen vanhempi ollenkaan. Pahimmassa tapauksessa toisesta on vain haittaa. Tästä usein ero johtuukin.
Voi himskatti. Vanhemmat eroavat toisistaan, ei lapset vanhemmistaan.
Nimimerkki väestöliittooooooooo ei selvästikään ole tutustunut Väestöliiton teettämiin tutkimuksiin. Kannattaisi tutustua vaikka ei kai tuo yh -white trash niitä osaa lukeakaan.
Taitaakin kuulua tähän (http://keskustelu.suomi24.fi/node/11195041#comment-59553158). Itsekäs mikä itsekäs, tyhmä mikä tyhmä. Ei kai sille kukaan mitään voi.
Hih, tuo oli hyvä "yh -white trash" - siltähän tuo kuullostaa.
Voi himskatti. Vanhemmat eroavat toisistaan, ei lapset vanhemmistaan
Mutta joka tapauksessa lapset menettävät toisen vanhempansa jatkuvan läsnäolon ja on itsepetosta väittää, etteivät he kärsi siitä.Lapsesta tuntuu myös oudolta, että poismuuttaneen vanhemman uusi uusperhe saa vanhemman aikaa paljon enemmän kuin ensimmäisen perheen lapset. Ja lapsi ei muka kärsi? Alkoholi-ja väkivaltatapaukset ovat sitten tietysti eri juttu.
Olen huolestuneena seurannut tuttavaperhettä jossa äidillä on lukuisia miessuhteita. Perheen isälläkin sivusuhteita. Mitä tulee lapsista sellaisessa perheessä ? Eivät ne avioliitot ja ydinperheet aina ole niin turvallisia ja normaaleja kuin te täällä tunnutte kuvittelevan.
Tuollaiset perheenäidit, jotka ovat naimisissa ja naivat muiden miesten kanssa ovat sitä pahinta white-trash-luokkaa mitä voi kuvitella. Julkisesti esiintyvät niin moraalisina ja tuomitsevat miehensä kakkoset.
"Vaikuttaa siltä että lähes joka suhde johtaa pettymykseen ja särkyneisiin sydämiin. "
Ei. "vain" 40%.
Se todellinen ongelma, tai perimmäinen syy on lähes aina itsekkyys.
Minä, minä -ihmiset, jotka eivät ymmärrä kuin oman navan alusensa himon! Minua ei voi omistaa! Voin lähteä suhteesta heti, kun huvittaa! Pitää panna silloin kuin panettaa!! Jne. Mistä näitä em. ihmisiä oikein sikiää? Kaikki arvot kateissa?!
Jos sulla on kaikki arvot kateissa, tee rikosilmoitus. Joku pitkäkyntinen varmasti anastanut arvosi.
Miksei suhteesta saisi lähteä pois, jos siinä ei halua olla? Ihminen on kehittyvä olento, vuosien saatossa voi haluta tehdä elämällään jotain muuta. Tämä on riski jonka jokainen parisuhteeseen lähtiessään ottaa. Kaikelle on aikansa. Jos et sitä kestä, älä ryhdy parisuhteeseen.
Ei nämä ihmiset edes tiedä mitä elämän arvot tarkoittaa tai sitten en on jotain mitä en edes halua tietää.Saatika toisen ihmisen kunnioitus tai omanarvontunto-nämä näille tyypeille ihan vieraita käsitteitä!Luulevat olevansa jotakin vaan kun eivät ole yhtään mitään muuta kuin tyhjää kuorta!
"Jos et sitä kestä, älä ryhdy parisuhteeseen."
Ei, vaan jos et kestä parisuhdetta, älä ryhdy parisuhteeseen. Tai jos haluat määräaikaisen, niin SANO SE silloin kun aloitat.
"Miksei suhteesta saisi lähteä pois, jos siinä ei halua olla? "
Saat toki, mutta älä ikinä tee lapsia jos et pysty olemaan heille isä/äiti.
Pisteen jälkeen tulee väli ennen uutta lausetta!
"Sinua fiksumpi puuma", sinä et itse asiassa ole fiksu; fiksu ihminen ei kesken keskustelun huomauttele toisen kirjoitusvirheistä eikä oikeikirjoituksesta.
Samaa ihmettelen, hyvä "kysymysmerkkinä?", ja ajattelen heidän lapsiaan surulla. Pahaa pelkään, että heitä sikiää juuri näissä avioeroperheissä; siellä lpasi saa juuri tuollaisen "minä itte, minä itte" -mallin. Surullista, äärettömän surullista.
Hyvänen aika! Ei se vanhemmuutta mihinkään muuta tai poista sitä, jos pariskunta eroaa. Tottakai jokainen eronnutkin pystyy olemaan lapsille isä tai äiti. Miksi ei pystyisi? Perustele.
Mistä kukaan tietää vihille mennessään, mitä vuosien varrella tapahtuu? Tuskin kukaan ajattelee, että tämä nyt on vaan määräaikainen suhde, loppuu silloin ja silloin. Kukaan, joka tiedostaa olevansa kykenemätön parisuhteeseen, siihen tuskin edes ryhtyy. Ainakaan aikuiset ihmiset. Vai miten perustelet tuonkin näkemyksesi?
Parisuhde ei ole vankila. Parisuhteessa ei kumpikaan omista toista. Olisi aika kamalaa, jos ihminen ei kasvaisi vuosien varrella, jos ei olisi omaa tahtoa, ei ajattelisi, ei tietäisi, mitä tahtoo ja mitä ei. Mun mielestä se kuuluu ihmisen elämään. Ne, jotka eivät avieroa hyväksy tai perustelevat huonossa liitossa roikkumista lasten parhaalla ovat mun mielestä pelkureita tai marttyyreita.
Mitä ihmettä säkin pelkäät? Luuletko, ettei lapsesi sua arvosta ja ymmärrä, jos päätätkin jättää pettävän miehesi? Mä mietin koko lapsuuteni, miksi vanhempani olivat yhdessä, kun toinen juoksi vieraissa ja toinen voi pahoin. Meille lapsille olisi ollut parasta, että vanhemmat olisi eronneet. Olemme siitä aikuisena monesti jutelleet sisarusten kesken. Mä en nähnyt heidän välillään mitään kiintymystä, en hellyyden osoituksia, sillä se pettäjä ei niitä halunnut. Petetty huolehti lapsista ja osoitti meille hellyyttä ja rakkauttaan. Mä arvostan häntä siinä mielessä, ettei koskaan meille pettäjää haukkunut tai moittinut. Pettäjä ei halunnut edes kuulla puhuttavan avioerosta. Siihen aikaanhan avioerolle piti olla syy oikeuden edessä. Pelkäsikö olemattoman maineensa menetystä, en tiedä.
Vanhempani ovat edelleen naimisissa, olleet jo 46 vuotta. Pettäjä on katkera vanhus, joka ei todellakaan muista vasikkana oloaan. Ompa jopa mustasukkainen puolisostaan. Tuomitsee salasuhteet ja avioerot. Ei antanut mulle tukeaan oman eroni aikana. Syytti mua erosta. Kehoitti menemään avioliittoneuvojalle.
Mä vaan halusin olla onnellinen ja säilyttää oman mielenterveyteni. Ihan vaan sen takia, että pystyisin olemaan lapsilleni paras mahdollinen äiti. Siksi erosin ja päivääkään en ole katunut. Toivottavasti se mun vanhemmista, joka ei pettänyt, on oikeasti onnellinen ja elänyt hyvän elämän. Mä vähän epäilen.
Ei kannata yleistää, että se on mies, joka pettää. Mun vanhemmista se pettäjä oli äitini.
Hei hei, alle 70v. ei ole vielä vanhus. Enkä ainakaan sitä tunnusta.
Toinen asia on, että juuri sinun ikäluokkasi ajattelee erosta ja lapsien kärsimyksestä hyvin/liian kevyesti.
Nähtävästi meidän ikäluokkamme on epäonnistunut moraali yms. kasvatuksessa.
Parhaat eväät lapsi saa maailmaan ehjästä ja tasapainoisesta kodista, mutta tuo minä minä ikäluokka ei sitä ymmärrä.
Petetään, erotaan, perustetaan uusperhe, erotaan siitä jne.
Lapset ovat tuossa elämässä huonoimmassa asemassa!
Samantapainen kokemus kuin nimimerkillä eronnut minäkin. Koko lapsuuden isällä oli muita naisia, vanhemmat riitelivät niistä, oli mykkäkoulua ja ilmapiiri oli painostava. Kaikki tiesivät mitä isä reissuillaan teki tai minne lähti iltaisin. Vihasin häntä. Kuinka monta kertaa toivoin ja ehdotinkin että vanhemmat eroaisivat. Rukoilin sitä iltarukouksessani. Kun olin 15 vuotta, he vihdoin tajusivat erota. Isä sai pitää naikkosensa, äitini löysi lopulta uuden miehen. KAIKKI osapuolet tulivat onnellisiksi. Vihdoin pystyin myös lakkaamaan vihaamasta isääni, välimme paranivat ja pystyin luomaan häneen vihdoin ihan uudenlaisen suhteen.
Sinä joka kuvittelet että lapset traumatisoituisivat erosta, olet pahasti väärässä. Vanhempieni avioero oli parasta mitä minulle saattoi tapahtua, ainoa huono puoli oli että se olisi saanut tapahtu paljon aikaisemmin.
Luuletteko todella etteivät lapset tajua mitä kotona tapahtuu? Tai etteivät he näe kun esim. isä kulkee kadulla toisen naisen kanssa? Tai tunne kodin ahdistavaa ilmapiiriä? Olette todella typeriä jos kuvittelette että ydinperhe on jokin onnela ja että lapset kärsisivät erosta.
"Jos et sitä kestä, älä ryhdy parisuhteeseen. "
Se on juuri näin. Riskaabelia hommaa tuo parisuhde. Jotkut vain eivät sitä tosiasiaa kestä.
Jaa, että aviossa pitäisi olla ja pysyä ihan vaikka pakolla? Jos näin ajattelee on tosiaan "minä itte".
En usko, että mun ikäluokkani suhtautuu eroihin kevyesti. Mun ystäväpiirissäni ei kukaan ole eronnut hetken mielijohteesta. Oma eropäätöksenikin vei vuosia. Liian kauan jahkailimme, sovimme ja yritimme siltikään siinä onnistumatta. Pakko oli nostaa lopulta kädet pystyyn ja myöntää oma epäonnistuminen. Se oli kova paikka, vaikka et sitä uskokaan.
Ei sun ikäluokan ihmiset ole epäonnistuneet kasvatuksessa missään tapauksessa. Mun mielestä olette opettaneet meidät selviytyjäksi ohjenuorana, ettei tuleen saa jäädä makaamaan. Eihän se vanhempien vika ole, että lapset on rohkeampia kuin te. Sehän on hienoa. Vai onko sun mielestä?
Ajat muuttuu ja ihmisten mielipiteet. Eroja ei enää katsota pahalla niinkuin meidän lapsuudessa. Ja niin pitääkin muuttua. Muutenhan ei maailma ja ihmiset kehity.
Älä nyt ota itseesi, mutta kyllähän yli kuuskymppiset ovat ainakin vanhuuden kynnyksellä. Me kuuskyt luvun loppupuolella syntyneet taas kipuillaan omissa keski-iän kriiseissämme, kuka enemmän, kuka vähemmän. Ja vanhuus kolkuttelee ovella, sille ei voi mitään.
En mä tarkoittanut, että lapsille olisi hyväksi pettäminen, erot, uusperheet ja taas erot. Kyllä eronnut voi elää tasapainoista elämää ilman sitä uutta puolisoa rinnallaan. Mä ainakin pystyn. Lapset ovat tärkein asia elämässäni, vaikka lähes aikuisia ihmisiä ovatkin. Mä en ole halunnut heidän elämäänsä sekoittaa enempää vaihtamalla miestä kuin paitaa yms. Tottakai mulla on ollut omat seikkailuni, mutta lapset eivät niistä ole joutuneet kärsimään eikä niitä näkemään.
Oikeesti mä olen onnellinen siitä, etten joudu loppuikääni elämään pakosta ihmisen kanssa, joka ei mua kunnioita eikä rakasta. En näe mitään järkeä väkisin yrittämisessä.
Tottakai lapsi saa parhaat eväät ehjästä ja tasapainoisesta kodista. Mutta miksi niitä koteja ei muka voi olla kaksi, toinen äidin ja toinen isän luona? En millään jaksa uskoa, että vain ydinperheissä kasvaa parhaat ihmiset. Mä en ainakaan kasvanut hyväksi.
En mä vanhempiani syytä siitä, millainen mä itse olen. Olisin vain kaivannut äidin rakkautta edes silloin, kun itselläni oli vaikeaa. Teidän sukupolvessa on se paha puoli, että tunteita te ette näytä. Miksi?
Komppaan. Pettämnen on omien lasten henkistä pahoinpitelyä.
Minäkin kärsin paljon lapsuudessani pettäjäisän häikäilemättömästä ja itsekkäästä juoksemisesta naisissa. Lapsi kyllä vaistoaa ja ymmärtää, Lapsen tuska on todella suuri, vaikka hänellä ei ole kykyjä puhua asiasta kenellekään. Kauheinta on nähdä, kuinka kaltoin oma vanhempi kohtelee sitä toista, lapselle erittäin rakasta vanhempaa. petettyä, joka usein on todellinen vastuunkantaja ja kasvattaja.
Juurikin näin!
"Minua ei voi omistaa! Voin lähteä suhteesta heti, kun huvittaa! Pitää panna silloin kuin panettaa!! Jne. Mistä näitä em. ihmisiä oikein sikiää? Kaikki arvot kateissa?!"
Ja sitten tuollainen ihminen perustaa perheen ja tekee lapsia - miksi!? Pitäisi olla jokin kypsyyskoe ennen kuin saa perustaa perheen. Siisä säästyisi monelta pahalta lapset ja nämä vastuuttomat itsekin.
Pysykää kaikki te sinkkuina, jokta etteä osaa elää ja pysyä parisuhteessa. Älkääkä ainakaan tehkö lapsia - please!
" Lapsi kyllä vaistoaa ja ymmärtää, Lapsen tuska on todella suuri, vaikka hänellä ei ole kykyjä puhua asiasta kenellekään. Kauheinta on nähdä, kuinka kaltoin oma vanhempi kohtelee sitä toista, lapselle erittäin rakasta vanhempaa."
Tyttäreni (10v!) sai tietää äitinsä touhuista kuultuaan vaimoni puhelinkeskustelun työkaverinsa kanssa (johon oli ihastunut). Hän osasi ynnätä kuulemansa ja sen, että äidillä oli tavallista enemmän "kurssimatkoja".
Minä taasen sain tietää vaimoni uskottomuudesta vasta kun tyttäreni myöhemmin sanoi minulle itku kurkussa, että saahan hän jäädä veljensä kanssa minun luokseni jos äiti menee se toisen miehen kanssa. Hän oli ystäviltään kuullut, että lapset joutuvat aina äidin luo (Mikä onkin valitettava tosiasia).
Menimme kahden lapseni kanssa vaimon tietämättä kaupungin lastensuojeluviranomaisen luo, jossa tyttäreni esitti asiansa. Vaikka tyttäreni itkien pyysi, ettei joutuisi eroon isästään, niin "tädit" kehtasivat kiusata lasta mm. sanomalla, että eikös äidin kanssa kuitenkin olisi parempi, kun täytyy huolehtia vaatteista ja ruoanlaitosta. Mutta kyllä meni tätien ilme hölmöksi kun tyttö sanoi, että meillä isä laittaa aina ruoan ja osaa ostaa nätimpiä vaatteita kuin äiti ja lisäsi, että isä auttaa aina läksyissäkin. Mitään päätöstä siellä ei suostuttu ennakkoon tekemään.
Lopputulos on näin ollen, että en lasteni vuoksi uskalla ainakaan vielä erota. Pari vuotta, niin he saavat itse päättää ja siihen katson tuleeko tästä mitään. Mielessäni olen kuitenkin jo päättänyt että ero tulee. Seksiä en suostu vaimoni kanssa harrastamaan. Minulla on suhteellisen paljon työmatkoja ja pyydän joka kerran äitini Katsomaan lapsia. Hän varmistaa ettei vaimoni ala manipuloida lapsia (ja tekee vaimoni olon varsin tukalaksi kun hänkin tietää kuvion).
Vaimoni sanoi lopettavansa suhteen, mutta kun kuulin heidän hengailevan kahvilla ja lounailla, niin otin selvää kaverista ja sain tietää että mieskin oli naimisissa. Otin yhteyttä hänen vaimoonsa, jonka kanssa sitten saatettiin asia myös puolisoittemme työpaikalla yleiseen tietoon. Heidän esimiehensä ei sen jälkeen lähettänyt vaimoani yhdellekään oikeallekaan seminaarimatkalle. Eikä tässä kaikki. Vaimon työpaikalla kahta osastoa, joista toisen vetäjänä vaimoni oli, on oltu yhdistämässä ja tiedossa oli, että useat jäävät työttömäksi. Vaimon piti jäädä uuden yksikön vetäjäksi, mutta siihen nimitettiinkin toinen, nuorempi ja paljon vähemmän aikaa talossa ollut, ja nyt vaimo onki irtisanottavien joukossa.
Vaimoni tilanne on siis se, että enää ei ole seksiä, ei rakastavaa miestä, ei sivusuhdetta, ei työpaikkaa, maine on mennyt ja kohta hän on menettänyt lapsensakin. Ja jos vain voin vielä tehdä jotain hänen kiusakseen, niin varmasti teen.
Ei lastensuojeluviranomainen tee ikinä mitään päätöksiä etukäteen. Hän kuulee molempia osapuolia, kysyy lapselta hänen mielipidettään, riippuen tietenkin lasten iästä. Hänen luonaan tehdään sinun ja äidin keskinäinen sopimus lasten huollosta ja elatuksesta. Päätöksen vahvistaa käräjäoikeus.
Muutoin tilanteesi on suorastaan pas...kamainen. Mitä järkeä sulla on roikkua vaimossa, joka ei selvästikään ainakaan kunnoita tai arvosta sua? Miksi et vaan ota ja hae eroa? Yhteishuoltajuudessa sinä saisit lähivanhemman oikeuden ja velvollisuuden ihan helposti, jos niin keskenänne sopisitte. Ei lastenvalvojat aina suosi äitejä. Yhteishuoltajuudessahan toinen on lähi- ja toinen etävanhempi. Se lähi voi olla myös isä.
En kuitenkaan ymmärrä, miksi vaimon työnantajalle piti asiasta ilmoittaa? Ei yksityisasiat kuulu työnantajalle, ellei kyseessä ole vaikkapa sairaus, jonka takia joutuu olemaan pitkällä sairaslomalla ja ta joutuu esim. sijaisen järjestämään. Ja minkälainen työnantaja tekee noin, niinkuin sun vaimosi ta muka teki? Todella epäuskottavaa.
"Ei lastenvalvojat aina suosi äitejä. "
Kyllä suosii. Äidissä täytyy olla joku merkittävä "vika". Muuten päätös on aina sellainen kuin äiti haluaa. Tästä ei ole yhtään poikkeusta.
"Ei lastensuojeluviranomainen tee ikinä mitään päätöksiä etukäteen. Hän kuulee molempia osapuolia, kysyy lapselta hänen mielipidettään, riippuen tietenkin lasten iästä. Hänen luonaan tehdään sinun ja äidin keskinäinen sopimus lasten huollosta ja elatuksesta."
- Kakkapuhetta. Kyllä tekee. Olin ihan yllättynyt asenteellisuudesta ja valmiista vastauksista, joista lastensuojeluviranomaisella oli kun menimme sopimaan huoltajuudetsa ja elatuksesta. Mikäli eromme ei olisi ollut niin riidaton ja emme olisi sopineet ennen lastenvalvojan/sosiaaliviranomaisen tapaamista asioista, niin olisimme varmaan käyneet kaikki oikeusasteen läpi.
Todella epämattattimaista ja asenteellista sakkia. Ei isät ole automaattisesti "vedättäjä-.paskoja", vaikka se näytti olevan tahtotila. Minun lapsillani on kyllä ihan täyspäinen ja kiva isä vaikka rakautemme ei sitten kantannutkaan.
Tuo negatiivinen asenteellisuus oli kyllä erittäin yllättävää. Huh
Kun kertoo mistä oma uskottomuus johtuu, se ei ole puolustelua eikä selittelyä, vaan pelkkää faktaa.
Romanttisen rakkauden nimiin vannovat tietävät parhaiten, että kumppani voi rakastua toiseen. Yleensäkin jos ollaan menty ja oltu rakkausavioliitossa, rakastutaan toiseen, niin ymmärretään päästää kumppanista tarvittaessa irti.
Sensijaan jos ollaan kulissiliitossa ja kumppani "erehtyy" rakastumaan toiseen, niin silloin ei ymmärrys aina riitä. Ts. ellei salli toiselle mitä itselle, ei rakasta.
Mikä liitto on sellainen, että kumppani kyllä on rakastanut ja rakastaa yhä edelleen, mutta silti kumppani on erehtynyt rakastumaan toiseen tämän aidosti rakastavan selän takana? Pitääkö silloin sallia kaksoiselämä, jotta rakkautta saavat kaikki vai miten tämä toteutetaan?
uneton004
"Pitääkö silloin sallia kaksoiselämä, jotta rakkautta saavat kaikki vai miten tämä toteutetaan? "
Rakastava ihminen osaa luopua. Jos liitto on riippuvuussuhde, se kestää kaksoiselämää vaikka kuinka kauan.
"Romanttisen rakkauden nimiin vannovat tietävät parhaiten, että kumppani voi rakastua toiseen. "
Höpö höpö. Romanttinen parisuhdekäsitys päinvastoin ylläpitää uskollista suhdetta, koska siinä ymmärretään uskollisuuden, avoimuuden ja luottamuksen merkitys. Tallaisessa suhteessa elävät tuntevat empatiaa ja tietävät mikä arvo sillä on.
uneton004, sinun pitää miettiä haluatko jonkun olevan kanssasi vaikka haluaisi olla toisen kanssa. Mieti rakastatko häntä niin paljon että toivot hänen onneaan. Pitämällä hänet väkisin kanssasi, koska itse rakastat häntä, syyllistyt suureen itsekkyyteen.
Kuka on väittänyt, että joku väkisin pystyy toisen pitämään? Tuo on kyllä jonkun sairaan mielikuvituksen tuotetta. Nyt siis kumppani VÄKISIN pitää puolisonsa??! Kuuluuko samaan kategoriaan, kun joku väittää, että kakkonen VIE VÄKISIN sen saaliinsa? Nyt itsekäs onkin se, joka rakastaa!
Surullinen vaikkakin tavallaan mielenkiintoinen ketju. Tiivistettynä joidenkin elämä näyttää menevän näin:
1. Pakko saada puoliso, mutta häneen ei tutustuta lainkaan. Seurusteluaikana ei keskustella; ei kysellä, eikä kuunnella eikä kerrota itsestäänkään mitään. Ilmeisesti vain ulkonäkö ratkaisee, tai se, mitä kaverit ajattelevat.
2. Tehdään lapsia, mutta hups, perhe-elämä ei olekaan kivaa. "Vapaus menee" ja kaiken kukkuraksi tulee velvollisuuksia; pitäisi ottaa vastuu perheestä ja lapsesta. Pitäisi tehdä työtä lasten ja elämän hyväksi. Hui kamalaa. Pahimmassa tapauksessa molemmat vanhemmat ovat samanlaisia itsekkäitä ja hemmoteltuja.
3.Kun ei ole halua eikä kykyä elää tavallista arkea ja kaiken pitäisi tulla ja toimia itsestään, "mulle kaikki" –asenteella, niin ” vieraannutaan” vaikka ei ole koskaan edes toista tunnettu. Haetaan tyydytystä muualta kuin omasta elämästä. Etsitään vikaa toisesta, eikä huomata, että vikaa on itsessä. Kuvitellaan, että jonkun toisen kassa olisi toisin ja ”panostetaan” perheen ulkopuolelle; mekko päälle ja meikit naamaan jottta saisi huomiota muualta – ja saadaankin. Aina löytyy joku, joka liehittelee. Niin meidät on rakennettu.
4. Sitten itsekkyys pääsee huippuunsa ja erotaan. Muiden tunteista tai tarpeista piittaamatta. Päällimmäisenä on vain min ja minä. Minä en halua tätä enkä kestä tota. Minä tahdon sitä ja tätä. Ei tule mieleenkään, että se sama ”minä” voisi tehdä jotain itsekin.
5. Mutta hups – onni ei tullutkaan. Sitten ollaan täällä katkerina muiden onnesta ja yritetään huijata omaa omaatuntoa selittämällä , että ei se ero ketään satuttanut. Lapset voivat ihan hyvin – ovat hengissä, mutta perusturva täysin hukassa; koulukiusattuna ja tai kiusaajina, koenumerot heikkoja tai välttäviä. samanlaisia vätyksiä kuin elämässä luovuttanut äitinsä. Ja äiti yrittää, joskus huomaamattaan, korvata lapselle aiheuttamaansa pahaa ja hemmottelee saadakseen lapsensa hyväksyntää
Ympyrä sulkeutuu ja uudet luuserit kasvattavat uusia luusereita.
Ajatelkaapas: sitten on sellaisiakin pareja ja perheitä, joissa ollaan onnellisia. Osataan olla arjessa onnellisia vähästäkin ja ottaa kaikki irti suurista onnen aiheista, silloin kun niitä tulee. Ymmärretään, että perheen onni on sen jäsenten omissa käsissä. Aivan kuten alussa tuli luvattua ”tahdon myötä ja vastamäissä”.
Aivan mielettömän hyvin kirjoitettu! Tuo kuvaus sopii juuri niihin tässä ketjussa eroaan selitteleviin luusereihin. Siinä on selitys suurimmalle osalle eroista.
Eihän sitä haluta itselle tapahtuvan tietenkään. Eräskin muija meni avioliitossa olevien väliin ja kun sai eron aikaiseksi oli iloinen. Kun korttitalo murtui nainen sekosi aloitti häiritsemään exää ja niin päin pois. Vahingonilo on parasta iloa.
Sillä joka pettää, kykenee valheeseen, petokseen toisia ihmisiä kohtaan ja itsepetokseen. Nämä ominaisuudet ovat hänellä köytössään, kun hän ratkaisee elämänsä ongelmia. Myös avioeronsa ongelmissa pettäjä käyttää samoja luonteenominaisuuksiaan.