Pohjoismaiden sotilasliitto on Pohjolan NATO

Presidentti Niinistö ja kansanedustaja Salolainen luulivat olevansa sukkelia poikia kun keksivät alkaa harhauttaa kansaa Pohjoismaiden sotilasliitolla.

Tanska ja Norja ovat NATO-maita. Niinistö ja Salolainen eivät tienneet tai sitten tiesivät, että Tanska ja Norja eivät voi koskaan liittyä johonkin toiseen sotilasliittoon. NATOn perussopimus kieltää sen.

Niinpä, Pohjoismaiden sotilasliitto voi olla olemassa vain jos se on USA:n ja NATOn komennossa eli on Pohjolan NATO.

Niinistö ja Salolainen yrittävät natottaa nyt Suomea hömppäpömpällä Pohjoismaiden sotilasliitosta.
24238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

ihan valtavan hyvä kusetus koska Suomen kansalla on jo valmiiksi pää perseessä, paitsi aloittajalla ei oo, koska olet ihminen joka tajuaa asiat.

Äänestä

perikato, Suomen päänatottajat tasavallan presidentti Niinistö ja ulkoasioiden puheenjohtaja Salolainen ovat niin pässejä, että eivät tiedä, että NATOmaat eivät voi kuulua mihinkään muuhun sotilasliittoon kuin NATOon.

Kun ne eivät tuota tienneet ne luulivat olevansa nokkelua setiä keksiessään taas yhden Niinistön nykäsen lisää, että Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan sotilasliitto olisi Pohjoismaiden sotilasliitto.

Niinistö ja Salolainen astuvat NATOn varpaille ja Tanskan sekä Norjan varpaille. NykäsNiinistöstä ja NykäsSalolaisesta ei ole kuin haittaa.

Äänestä

Mali repii ilman muuta Natoa hajalle entisestään.

Jo nyt Ranska on sanonut, että se hoitaa Malin eikä Nato. Kompromissi on nyt, että Nato hoitaa Ranskan Mali-operaation logistiikan.

Jos Nato lähtee Maliin, Pohjolan Nato repeää.

Äänestä

Niinistö teki härskin vedon. Se lähti USA:n Nato-lähettilääksi ja tyrmäsi Ruotsin ja Suomen sotilasliiton.

Pitkään Niinistö oli jauhanut, että tarvitaan yhteistyötä. Puolustusalalla.

Nytkun sitä olisi tarjolla, Niinistö luikkii vastuusta. Imeisesti Pentagon on soittanut, että Pohjolaan ei ole syytä perustaa Natolle kilpailevaa sotilasliittoa.

Äänestä
  • Niinistö juuri tyrmäsi NATOon liittymisen ja juuri korosti Pohjoismaista puolustusyhteistyötä viimeisimmässä puheessaan....

    Äänestä

Niinistö tuhosi Suomen ja Ruotsin sotilasliiton kun USA ja NATO vastustivat sitä.

Äänestä

totta, Suomen ja Ruotsin liitossa ois ollut järkeä mutta Nato on perikato

Äänestä

Nato perikato,

Niinistön Nato-kytky paljastui taas.

Tällä kertaa Niinistö rikkoi Ruotsin ja Suomen yritykset parantaa puolustustaan sotilasliitolla.

Niinistö ilmoitti olevansa vastaan, tietysti, kun USA:kin on. USA haluaa Pohjolaan Naton eikä Ruotsin ja Suomen sotilasliittoa.

Niinistö haluaa Suomen Natoon eikä sotilasliittoon Ruotsin kanssa.

Äänestä

Niinistö veti härskisti: seis Suomen ja Ruotsin sotilasliitolle kun Pohjolaan järkätään NATOn sotilasliitto eikä mitään muuta.

Äänestä

Niinistö tuhosi Suomen, Ruotsin, Pohjolan turvallisuuden ilmoittamalla että ei hyväksy Suomen ja Ruotsin sotilasliittoa.

Niinistö on USA:n ja NATOn asiamies. USA ei hyväksy Suomen ja Ruotsin sotilasliittoa, koska USA haluaa tänne Pohjolaan NATOn.

Äänestä
  • Mikä on logiikka siinä että vastusta henkeen ja vereen Natoa mutta Suomen ja Ruotsin sotilasliitto kyllä kelpaisi? Tajuat kai että myös Suomen ja Ruotsin välinen sotilasliitto olisi ihan oikea ja velvoittava liittosopimus joka ajaisi meidät puolustamaan armeiajllamme tarpeen tullen myös jotain muuta maata kuin Ruotsia. Eli joutuisimme lähettämään sotilaitamme ulkomaille kuolemaan jonkun muun edestä. Sitähän se sotilasliitto on, oli kysessä sitten Nato tai "vain" Ruotsi".

    Lisäksi sotilasliitto Ruotsin kanssa romuttaisi sen jo 60-vuotta kestäneen liittoutumattomuuden perinteemme joka on ollut puolustuspolitiikkamme kulmakivi ja joka on viimeksi vahvidtettu puolustuspoliittisessa selonteossa linjaksemme myös tulevaisuudessa.

    Ja nyt sitten Niinistön olisi pitänyt yhden Ruotsista tulleen "heiton" perusteella tehdä täyskäännös ja luopua koko aikaisemmasta linjastamme samantien?
    Ei politiikkaa sentään noin tempoilevasti tehdä...

    Äänestä

  • kokemus-k kirjoitti:

    Mikä on logiikka siinä että vastusta henkeen ja vereen Natoa mutta Suomen ja Ruotsin sotilasliitto kyllä kelpaisi? Tajuat kai että myös Suomen ja Ruotsin välinen sotilasliitto olisi ihan oikea ja velvoittava liittosopimus joka ajaisi meidät puolustamaan armeiajllamme tarpeen tullen myös jotain muuta maata kuin Ruotsia. Eli joutuisimme lähettämään sotilaitamme ulkomaille kuolemaan jonkun muun edestä. Sitähän se sotilasliitto on, oli kysessä sitten Nato tai "vain" Ruotsi".

    Lisäksi sotilasliitto Ruotsin kanssa romuttaisi sen jo 60-vuotta kestäneen liittoutumattomuuden perinteemme joka on ollut puolustuspolitiikkamme kulmakivi ja joka on viimeksi vahvidtettu puolustuspoliittisessa selonteossa linjaksemme myös tulevaisuudessa.

    Ja nyt sitten Niinistön olisi pitänyt yhden Ruotsista tulleen "heiton" perusteella tehdä täyskäännös ja luopua koko aikaisemmasta linjastamme samantien?
    Ei politiikkaa sentään noin tempoilevasti tehdä...

    Siis piti olla: "joka ajaisi meidät puolustamaan armeiajllamme tarpeen tullen myös jotain muuta maata kuin Suomea."

    Äänestä

  • kokemus-k kirjoitti:

    Siis piti olla: "joka ajaisi meidät puolustamaan armeiajllamme tarpeen tullen myös jotain muuta maata kuin Suomea."

    kokemus se tämäkin ;)
    Tuommoisen mokan voi korjata myös että kopioit tekstisi ja paina poista, mutta rekisteröityneenä, sitten se pyytää vahvistaa ja kestää puoli vuotta että se palaa vanhaan asentoon, mutta sitten voit kirjoittaa uudestaan ja korjata virheesi.
    Mutta ihan hyvä se noinkin on. Aattelin vaan jo set tiedä.

    Äänestä

Minä aattelin että tämä Pohjolan sotilas-hommeli olisi joku kevyt taivutus houkutus ja sitten se onkin että "jos kerta hyväksytte tämän niin se on sitten NATO"

Olkaa nyt varovaisia sen suhteen mitä ne lupaa, kaikkea ne lupailee sitten tekeekin ihan muuta.

Sodan somaleitakin piti AUTTAA Suomeen turvaan ja nyt ne meinaa että se olisikin ASUTTAMISTA. Somalien pitää mennä takas, koska ne käyttäytyy niin huonosti. (Älkääkä takertuko tähän, tämä oli vain yksi esim poliitikkojen suurista kucétuksista .)

Ja Nato asiassa ihan sama peli, lupaa yhtä ja sitten iskeekin jollain muulla.
Nyt tarkkana mitä ne valehtelee.

Mitä otan sen kannan, että kun poliitikon suu käy - se on aina valetta mitä sieltä kuuluu. Tai sanokaa vaikka yksikin asia missä on puhuneet totta.

Äänestä

ei niitä asioita ole, sen takia eduskunnassa on valehtelu-sanan käyttö kielletty koska sitten kaikki sanois totuuden eli väittäisivät toisiaan valehtelijoiksi. Parhaat valehtelijat nimitetään ministereiksi

Äänestä
  • Poliitikot ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Valehtelevat ja huijaavat siis siinä missä muutkin. Puhe "rehellisestä kansasta" ja valehtelevista poliitrikoista on pelkkä myytti. Tavallinen kansa valehtelee ja huijaa ihan siinä missä poliitikotkin.

    Äänestä

Kun Niinistö valehtelee se on ihan idiootti ja kun sen nettiagentti Kokemus-k Olet hullu Tavallinen maisteri valehtelee se on idiootti-imbecilli.

Äänestä
  • "Kun Niinistö valehtelee se on ihan idiootti ja kun sen nettiagentti Kokemus-k Olet hullu Tavallinen maisteri valehtelee se on idiootti-imbecilli."

    Tuo onkin enää paras peruste johon pystyt kun mitkään todellisuuteen pohjaavat faktat ovat sinulta loppuneet jo aikoja sitten...

    Äänestä

Niin, Niinistö ja maisteri saavat siitä palkkaa, että valehtelevat, mutta sinua harmittanee se, että kumpikin valehtelee niin tökerösti.

Äänestä

Ns. Naton ystävät kokoontuivat Atlantti-seuraan keskustelemaan siitä, kuinka Pohjolaan on perustettava Nato eikä mitään Ruotsin ja Suomen sotilasliittoa.

Äänestä
  • "Ns. Naton ystävät kokoontuivat Atlantti-seuraan keskustelemaan siitä, kuinka Pohjolaan on perustettava Nato eikä mitään Ruotsin ja Suomen sotilasliittoa."

    Nytkö sitten ei sitten enää saa edes keskustella? Itsekin peräät jatkuvasti sananvaputta mutta ilmeisesti sinun käsityksesi sananvapaudesta on se että puhutaan vain juuri niin kuin sinä ajattelet.

    Äänestä

Jo voi ymmärtää, miksi osa Suomen natottajista on alkanut puhua siitä, että Viro tai koko Baltia on saatava Pohjoismaiden sotilasyhteistyöhön.

Hesarin Kari Huhta paljastaa, että Niinistö on hakenut Suomelle Nato-roolin ryhtyä puolustamaan Nato-maa Viroa ja Nato-maita Liettuaa sekä Latviaa.

Äänestä

Iltalehden äänestyksessä jo 45 prossaa kannattaa Natoa, aika pelottava juttu koska Nato on perikato

Äänestä
  • On se vallan kamalaa.
    Norja, Saksa, Britannia, Tanska ja monet monet muut maat ovat jo raunioina ja ikuiseen perikatoon tuomittuja NATO jäsenyyden takia.

    Olisipa vieä vanha kunnon Varsovan liitto, niin sinnehän me säntäisimme turvaan kipin kapin. Näkeehän sen siunauksellisuuden vielä tänäkin päivänä kun vertaa entisiä itäblogin vauraita ja vapaita kansoja kuten vaikka Valkovenäjää ja Romaniaa rappeutuneisiin NATO:n vusoikymmeniä orjuuttamiin länsivaltioihin, joista on jäljellä lähinnä savuavat rauniot, joissa kansalaiset vaeltavat rääsyissään etsien jotain syödäkseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hömppäpömppä NATOa kirjoitti:

Presidentti Niinistö ja kansanedustaja Salolainen luulivat olevansa sukkelia poikia kun keksivät alkaa harhauttaa kansaa Pohjoismaiden sotilasliitolla.

Tanska ja Norja ovat NATO-maita. Niinistö ja Salolainen eivät tienneet tai sitten tiesivät, että Tanska ja Norja eivät voi koskaan liittyä johonkin toiseen sotilasliittoon. NATOn perussopimus kieltää sen.

Niinpä, Pohjoismaiden sotilasliitto voi olla olemassa vain jos se on USA:n ja NATOn komennossa eli on Pohjolan NATO.

Niinistö ja Salolainen yrittävät natottaa nyt Suomea hömppäpömpällä Pohjoismaiden sotilasliitosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu