RV,n ekumeniaa ja todellinen kristillisyys

Ristin Voitto kertoo helluntaikirkon yhä alenevasta tilasta. Voimmeko jo puhua rappiotilasta? Paistatellaan parrasvaloissa ja maailman suosiossa. Heitetään ekumeeninen jenkka ja ollaan hovikelpoisia.

Näinkö Raamattu opettaa?

Voi teitä jos ihmiset teitä kiittävät, sillä niin he tekivät teidän isillenne väärille profeetoille, sanoo Jeesus.

Kautta aikojen ovat todelliset uskonelämän sankarit ovat olleet tavallisia ihmisiä. Hyvin harvalla on itsessään sellaista lavakarismaa, joka vetää. Siunaus elmään tulee Jumalan sanan tottelemisesta. Juma on sidottu sanaansa Raamattuun ja hän toimee aina sen kautta. Ihmeet ja merkit seuraavat julistusta, ne eivät ole itseisarvo. Evankeliumi ja parannuksen teko, syntien anteeksi saaminen Jeesuksen nimessä ja veressä on asian ydin. Näistä perusarvoista kirjoitetaan RV: ssä ainoastaan mielipidesivulla.

Tässä Tapio522,n tekstistä lainattua.

Myös muiden Apostoleiden kohdalla tämä toteutui kirjaimellisesti. Ainoastaan Johannes perimätiedon mukaan kuoli luonnollisen kuoleman.

MITÄ PERIMÄTIETO KERTOO APOSTOLIEN KUOLEMASTA

MATTEUS mestattiin Etiopiassa.
MARKUS kuoli Aleksandriassa, kun häntä oli ensin vedetty pitkin katuja.
LUUKAS hirtettiin öljypuuhun Kreikassa.
JOHANNES heitettiin kiehuvaan öljykattilaan, mutta hän ei kuollut. Hänet ajettiin maanpakoon Patmos-saarelle 96-vuotiaana.
PIETARI ristiinnaulittiin pää alaspäin Roomassa.
JAAKOB nuorempi syöstiin temppelin harjalta alas ja maahan pudottuaan lyötiin kuoliaaksi miekalla.
FILIPPUS hirtettiin pilariin Fryygiassa.
BARTOLOMEUS nyljettiin elävänä.
ANDREAS sidottiin ristiin. Hän saarnasi siinä vainoojillensa hengenlähtöön saakka.
TUOMAS. Hänen ruumiinsa läpi iskettiin seiväs Intiassa.
JUUDAS, joka on kirjoittanut Juudan kirjeen, ammuttiin nuolilla kuoliaaksi.
MATTIAS kivitettiin ja mestattiin.
BARNABAS kuoli juutalaisten kivittämänä Salonikissa.
PAAVALI, joka kirjoitti hengellisessä mielessä kuolevansa joka päivä, mestattiin Neron aikana Roomassa.
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Korjaus virheisiin.

Kautta aikojen ovat todelliset uskonelämän sankarit ovat olleet tavallisia ihmisiä. Hyvin harvalla on itsessään sellaista lavakarismaa, joka vetää. Siunaus elämään tulee Jumalan sanan tottelemisesta. Jumala on sidottu sanaansa Raamattuun ja Hän toimii aina sen kautta. Ihmeet ja merkit seuraavat julistusta, ne eivät ole itseisarvo. Evankeliumi ja parannuksen teko, syntien anteeksi saaminen Jeesuksen nimessä ja veressä on asian ydin. Näistä perusarvoista kirjoitetaan RV: ssä ainoastaan mielipidesivulla.

Äänestä
  • "Mitä velvollisuuksia mielestänne on opettajalla?
    ----
    Uskossa oleminen on kilvoittelua.
    Helposti eksymme, jos emme valvo tilaamme.

    Galatian seurakuntalaiset olivat langenneet toisenlaiseen evankeliumiin (Gal. 1:6).
    Paavalilla oli suuri hätä heidän puolestaan.
    Uskosta on kovin helppo luopua.
    Siksipä Paavali toisessa paikassa varoittaa kristittyjä. ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu” (1. Kor. 10:12).

    Galatalaisten lankeeminen pois armosta on varoittava esimerkki meillekin.

    Luther sanoo omasta kokemuksestaan galatalaiskirjeen selityksessään:
    ”Myös me joudumme joka päivä kokemaan, kuinka vaivalloista on sielun saada luja usko ja säilyttää se ja kuinka vaikeaa on valmistaa Herraa varten täydellinen kansa.
    Kymmenen vuotta saa tehdä työtä, ennen kuin edes pienoisseurakunta alkaa kuta kuinkin olla kunnossa.
    Kun se vihdoinkin on valmis, sen keskeen pujahtaa joku kiihkoilija, joka ei muuta osaa kuin häväistä vilpittömiä opettajia. Yhdessä hetkessä hän tekee kaikesta selvää. Kehen ei moinen häpeäteko koskisi.
    Me olemme jumalan armosta panneet Wittenbergissä kristillisen seurakunnan asiat paikalleen.

    Mutta vaikka evankeliumi edistyy hyvin, sen tielle voisi yksikin kiihkoilija äkisti panna esteen.
    Niin kävi Paavalille. Hän oli pannut Galatian seurakunnan elämän paljolla huolella ja vaivannäöllä kuntoon. Mutta hänen lähdettyään valeapostolit turmelivat kaiken lyhyessä ajassa.

    Meidän on siis pysyteltävä valppaina ja valveilla kiihkohenkien varalta. Kokematon väkijoukko hinkuu uuden perään ja liittyy oitis heihin.
    Jos nukahdamme, se tulee ja kylvää rikkaviljaa vehnäpeltoon. Kristuksen lauma on aina vaarassa”. (Lutehr).

    Löytyneekö tämän päivän seurakunnista sellaisia paimenia, jotka pitävät laumastaan huolen?
    Meidän jokaisen on nyt pysyttävä hereillä. Jokainen valvokoon itseään.
    Opettajien tulee sen lisäksi valvoa myös koko seurakuntaa.
    ---
    "Suo, että etsisin
    vain sinun kunniaasi,
    laumaasi hoitaisin
    kalliisti ostamaasi.
    En etsi kiitosta,
    en pelkää maailmaa,
    kun epäuskosta
    pois autan hukkuvaa".
    (Virsi 252:4).

    Äänestä

Hiekalle rakentajien tulevaisuus ei Jeesuksen opetusten mukaan ole kovin valoisa?

Matt."..Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."..."

Terve opetus, ja sen mukaan ojentautuminen saa ehkä myös "uudistumistakin" aikaiseksi?
Matt."..Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu..."

Apostoli Paavalilla oli murhe Galatian lain tekoihin sortuvista krsitityistä.
Gal."..Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,
tahtoisinpa nyt olla teidän tykönänne ja äänenikin muuttaa! Sillä minä olen aivan ymmällä teistä..."

Äänestä
  • NiinNäin: "Apostoli Paavalilla oli murhe Galatian lain tekoihin sortuvista krsitityistä".,
    >>>>>>>>
    Galatalaiset ovat hyvä esimerkki lainalaisesta kristillisyydestä.
    Galatian seurakuntiin levitettiin toisenlaista evankeliumia (Gal. 1:6).
    Hämmennyksen aikaansaajat kulkevat omalla asiallaan (j.7).
    Paavali uhkaa kirouksella hämmennyksen aikaansaajia (8,9).

    Galatian kristityt eivät olleet palanneet takaisin pakanuuteen. Kysymys ei ole myöskään moraalisista rikkeistä, vaan he pitävät itseään edelleen hyvinä, jopa parempina, kristittyinä; he ovat ankarimpia itseään kohtaan ja vaativat itseltään enemmän.

    Galatiaan oli tullut ankaria lainopettajia, jotka olivat tahtoneet parannella evankeliumia. Pelastukselle asetettiin uusia ehtoja, joiden ytimenä oli, että piti TEHDÄ jotakin.
    Kyseessä on siis lakihenkinen uskonto, joka vetoaa ihmisen luontaiseen uskonnollisuuteen.
    ---
    Raamatussa kehoitetaan:
    "Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ARMOSSA ja tuntemisessa" (2. Piet.3:18).

    Virsi 547:1
    ”Joka aamu on armo uus,
    miksi huolta siis kantaa!
    Varjot väistyy ja vajavuus,
    Jeesus voimansa antaa.
    Kiitos Herran, hän auttaa tiellä,
    meidän kanssamme nyt ja aina on,
    täällä suo Isän suosion,
    rauhan luonansa siellä

    Äänestä

Vaan tässäpä teille esimerkki kunnon lehdestä, joka on itsestään tätä mieltä:

"Lehti on tarkoitettu tukemaan Raamatullisella pohjalla tapahtuvaa Jumalan valtakunnan työtä, Raamatun koko totuuteen perustuvaa opetusta, taistelemaan maallistumista vastaan.."

Äänestä

RV pyrki olemaan suvaitseva karrismattinen karrikkoon oleva joka ei halua häiritä lukijat niin että ne suuttuu ja jättää tilamatta RV. Menettävät tilausrahat. Tilaus tekee RV ....

Äänestä
  • Aamustako jo kännissä?

    Äänestä

  • Ihme sopertaja. kirjoitti:

    Aamustako jo kännissä?

    RV pyrki olemaan suvaitseva karrismattinen karrikkoon oleva,,, joka ei haluaa häiritä lukijat, niin että ne suuttuu ja jättää tilamatta RV. Menettävät tilausrahat. Tilaus tekee RV ....

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    RV pyrki olemaan suvaitseva karrismattinen karrikkoon oleva,,, joka ei haluaa häiritä lukijat, niin että ne suuttuu ja jättää tilamatta RV. Menettävät tilausrahat. Tilaus tekee RV ....

    ...eikun aamusta iltaan.

    Äänestä

"BARNABAS kuoli juutalaisten kivittämänä Salonikissa."

Barnabas ei ollutkaan mikään taikauskoinen israelfanittaja, joka olisi pelännyt Jumalan suuttuvan jokaisesta vanhurskaasta nuhteesta, joka Israelin kansalle annetaan.

HYVÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koleerikko kirjoitti:

Ristin Voitto kertoo helluntaikirkon yhä alenevasta tilasta. Voimmeko jo puhua rappiotilasta? Paistatellaan parrasvaloissa ja maailman suosiossa. Heitetään ekumeeninen jenkka ja ollaan hovikelpoisia.

Näinkö Raamattu opettaa?

Voi teitä jos ihmiset teitä kiittävät, sillä niin he tekivät teidän isillenne väärille profeetoille, sanoo Jeesus.

Kautta aikojen ovat todelliset uskonelämän sankarit ovat olleet tavallisia ihmisiä. Hyvin harvalla on itsessään sellaista lavakarismaa, joka vetää. Siunaus elmään tulee Jumalan sanan tottelemisesta. Juma on sidottu sanaansa Raamattuun ja hän toimee aina sen kautta. Ihmeet ja merkit seuraavat julistusta, ne eivät ole itseisarvo. Evankeliumi ja parannuksen teko, syntien anteeksi saaminen Jeesuksen nimessä ja veressä on asian ydin. Näistä perusarvoista kirjoitetaan RV: ssä ainoastaan mielipidesivulla.

Tässä Tapio522,n tekstistä lainattua.

Myös muiden Apostoleiden kohdalla tämä toteutui kirjaimellisesti. Ainoastaan Johannes perimätiedon mukaan kuoli luonnollisen kuoleman.

MITÄ PERIMÄTIETO KERTOO APOSTOLIEN KUOLEMASTA

MATTEUS mestattiin Etiopiassa.
MARKUS kuoli Aleksandriassa, kun häntä oli ensin vedetty pitkin katuja.
LUUKAS hirtettiin öljypuuhun Kreikassa.
JOHANNES heitettiin kiehuvaan öljykattilaan, mutta hän ei kuollut. Hänet ajettiin maanpakoon Patmos-saarelle 96-vuotiaana.
PIETARI ristiinnaulittiin pää alaspäin Roomassa.
JAAKOB nuorempi syöstiin temppelin harjalta alas ja maahan pudottuaan lyötiin kuoliaaksi miekalla.
FILIPPUS hirtettiin pilariin Fryygiassa.
BARTOLOMEUS nyljettiin elävänä.
ANDREAS sidottiin ristiin. Hän saarnasi siinä vainoojillensa hengenlähtöön saakka.
TUOMAS. Hänen ruumiinsa läpi iskettiin seiväs Intiassa.
JUUDAS, joka on kirjoittanut Juudan kirjeen, ammuttiin nuolilla kuoliaaksi.
MATTIAS kivitettiin ja mestattiin.
BARNABAS kuoli juutalaisten kivittämänä Salonikissa.
PAAVALI, joka kirjoitti hengellisessä mielessä kuolevansa joka päivä, mestattiin Neron aikana Roomassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu