suhteensa sössinyt

Onko muita jotka omien "päänsisäisten"asioiden ollessa sekaisin(työstressi ym.)ovat jättäneet kumppaninsa ja todennut vasta jälkeenpäin että lähti purkamaan asioita ihan väärästä päästä? ei tuonut helpotusta, päinvastoin, entistä paskempi olo..
8592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oletko kertonut Hänelle tämän?? Jos et, soita heti!

Äänestä

Olen sinun kanssa samassa veneessä. Olen yrittäjä ja yritykselläni menee huonosti.On ollut valtava stressi ja nyt sitten vaiumo laittoi minut kävelemään. Minulla ei ole muuta kuin yritykseni kahvihuone jossa olen jo muutaman päivän asunut ja ei kyllä mitään herkkua ole. Voi olla että yritykseni menee konkurssiin. Olen öisin ja iltaisin miettinyt asioita ja tullut siihen tulokseen että mulla oli upea vaimo. En vain kai ansainnut häntä. Takaisin hän ei minua enää ota,sanoi että on helpottunut kun lähdin.
Olen henkisesti aivan loppu ja ajatellut mennä lääkäriin mutta tuskin siitä hyötyä olisi. aolen myös rehellisesti sanottuna ajatellut mennä junan alle tai vastaavaa mutta kun on vanhemmat vielä elossa niin en taida sitä tehdä, se on heille niin kova paikka.
Lapsia ei ole. on aivan hirveä olo ja vasta tämän koettelemuksen myötä olen ymmärtänyt mitä on tuska ja ahdistus. päivä kerrallaan

Äänestä
  • Ota yhteys Yrittäjien neuvovaan puhelimeen, ja kerro rehellisesti missä menet.Tarvittaessa saat yritysjohdollista tai juridista neuvontaa tai työnohjausta. Ainakin joku kuuntelee ja ymmärtää sinua.
    Ei kaunisteluja. Urhean sankariahertajan viitta on aika laskea harteilta. Lähde vaikka etelänlomalle äkkilähdöllä ja mieti sitten uudestaan. Ei se firma sillä pelastu että nuokut yöt valvottuasi siellä firmasi toimitiloissa.
    Lapsia ehdit vielä hommata jonkun toisen kanssa, ja elää monenlaista muuta elämää kuin firmasi ruumiillistumana nyt.

    Äänestä

  • Typerin kommentti mitä voi nähdä..."olen ajatellut mennä junan alle"....älä hyvä mies töhri VR:n omaisuutta. En yhtään ihmettele jos vaimo jätti, naisena en minäkään tuollaista itsesäälissä piehtaroivaa heikkoitsetuntoista miestä katselis.

    Äänestä

  • Mulla tuli vain avoero. Helppo jutella, kun on oma kämppä valmiina, niin ei oo tota asumisen ongelmaa. Aluksi en oikein ymmärtänyt koko juttuu
    mutta kun oltiin 4 v. yhdessä, niin polvet vähän notkahti kun avokas antoi kenkää. Siitä on nyt 3viikkoa ja miettisin mitä olen itse tehnyt tän jutun eteen.
    Vastaus: en mitään. Jos tästä nyt mitään pitäis oppia, niin ainakin sen, että kaikki ei ole itsestään selvää. Räkää nyrkkiin ja vastatuuleen. Kannattaa miettiä perustuiko suhde lähiriippuvaisuuteen vai toisen kunnioitukseen. Tzemppiä.

    Äänestä

Kyllahan tata nakyy tapahtuvan. Yhden kaverin poikaystava jatti hanet 8 kuukauden jalkeen ja vetosi tyostressiin ja harrastuksiin jne. Kuitenkin tuli parin kuukauden jalkeen katumapaalle ja nyt ovat taas yhdessa.

Ota ihmeessa yhteytta exaasi ja yrita puhua tunteistasi. Jos suhde oli muuten hyvalla tolalla niin on mahdollista etta han ymmartaa mita kavit lapi ja voitte yrittaa uudelleen. Tosin voit joutua luottamusta kasvattamaan jonkun aikaa.

Äänestä

Kurjaa on ..

kai haluat vaimollesi kertoa miten epätoivoinen olet. varmaan on surullinen jos
teet jotain typerää.. konkurssi on vain rahaa.

sinulla on vielä vaimo tosin aika kypsänä tuntuu olevan.

Äänestä

Jos ei sua halua enää takaisin, jatka elämääsi. Oikeasti. Kukaan ihminen ei oo mikään onnen avain toiselle, älä siis kiusaa itseäsi ajattelematta kuinka ihanaa teillä oli, kuinka mahtava ihminen hän oli jne. Paskat. Muisti on valikoiva jos niin haluaa, ihan saletisti tappelitte ja osasi olla myös ihan kauhea ihminen välillä tämä toinenkin osapuoli. Turha jäädä maahan makaamaan, rauha ja onni löytyy susta itsestäsi, ei kenestäkään toisesta ihmisestä. Äläkä turhaan kehittele niitä ikävän tunteita, mieti ja funtsi niitä enempää, pistä musiikkia soimaan, katsele vanhoja valokuvia, jne. turhaa itsensä kiduttamista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


StupidMan75 kirjoitti:

Onko muita jotka omien "päänsisäisten"asioiden ollessa sekaisin(työstressi ym.)ovat jättäneet kumppaninsa ja todennut vasta jälkeenpäin että lähti purkamaan asioita ihan väärästä päästä? ei tuonut helpotusta, päinvastoin, entistä paskempi olo..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu