Minulla oli sellainen tilanne tänään että näin yhtä naista jonka kyllä tiedän ulkonäöltä ja ääneltä koska olemme olleet samassa harrastuksessa lähemmäs kaksi vuotta. Emme vain yleensä ole lähemmässä kontaktissa.
Muistan kyllä että viime istuin lähellä tätä naista ja silloin hän kysyi jotenkin tekopirteän kuuloisesti (ehkä hermostuneesti) että aiommeko jatkaa seuraavalla vuodella.
Nyt näin häntä taas uudelleen ja tuloksena se että piti olla ihan lähekkäin. Heti tuli hieman itsetietoinen ja kuumottava olo koska muistelin noita aikaisempia sanoja ja olin aistivinani että nainenkin olisi vähän hermostunut ja tarkkailevainen niin omia
kuin minunkin eleitäni kohtaan.
Lähtiessäni tein yhden kohteliaan eleen ja ehkä vähän punastuin koska nainen ei ehkä tajunnut sitä ihan heti. Sen jälkeen vaikutti vähän siltä kuin nainen olisi vetelehtinyt lähtemisen suhteen, kenties lueskellen liikkeitäni. Siinähän olisi sitten ollut ainut luonteva ikkuna jutella jostakin kahdenkeskisemmin. En kuitenkaan jäänyt koska olo ei ollut kovin luonteva sillä hetkellä ja sitten havahduin vielä siihen että nainen toivotti minulle heipat ihan henkilökohtaisen näköisesti, mikä ei ole kovin tavallista kenenkään kenellekkään tekemänä noissa kuvioissa. Vastasin siihen vähän epäluontevasti koska se tuli sen verran yllättävästi.
Sittenhän minun olisi tietysti pitänyt odottaa naista 'keinotekoisesti' että olisimme ehkä voineet jutella mutta en tainnut haluta ottaa sitä riskiä vielä mutta toisaalta en tiedä myöskään tulkitsinko asioita oikein, varsinkin näiden asperger-juttujen jälkeen.
Muistan kyllä että viime istuin lähellä tätä naista ja silloin hän kysyi jotenkin tekopirteän kuuloisesti (ehkä hermostuneesti) että aiommeko jatkaa seuraavalla vuodella.
Nyt näin häntä taas uudelleen ja tuloksena se että piti olla ihan lähekkäin. Heti tuli hieman itsetietoinen ja kuumottava olo koska muistelin noita aikaisempia sanoja ja olin aistivinani että nainenkin olisi vähän hermostunut ja tarkkailevainen niin omia
kuin minunkin eleitäni kohtaan.
Lähtiessäni tein yhden kohteliaan eleen ja ehkä vähän punastuin koska nainen ei ehkä tajunnut sitä ihan heti. Sen jälkeen vaikutti vähän siltä kuin nainen olisi vetelehtinyt lähtemisen suhteen, kenties lueskellen liikkeitäni. Siinähän olisi sitten ollut ainut luonteva ikkuna jutella jostakin kahdenkeskisemmin. En kuitenkaan jäänyt koska olo ei ollut kovin luonteva sillä hetkellä ja sitten havahduin vielä siihen että nainen toivotti minulle heipat ihan henkilökohtaisen näköisesti, mikä ei ole kovin tavallista kenenkään kenellekkään tekemänä noissa kuvioissa. Vastasin siihen vähän epäluontevasti koska se tuli sen verran yllättävästi.
Sittenhän minun olisi tietysti pitänyt odottaa naista 'keinotekoisesti' että olisimme ehkä voineet jutella mutta en tainnut haluta ottaa sitä riskiä vielä mutta toisaalta en tiedä myöskään tulkitsinko asioita oikein, varsinkin näiden asperger-juttujen jälkeen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Teet tarkkoja havaintoja, mutta tulee aina sellainen vaikutelma, että ruumiisi ja mielesi kulkee eri nopeudella ja jäät jumittamaan tilanteisiin tästä syystä.
Teidän välillä on aivan selvästi "jotain". Naisena ajattelen, että miten paljon miehen käytös poikkeaa siitä millainen ihminen olisi ILMAN suurempaa tunnetilaa. Tiedät naisen jo niin pitkältä ajalta että kyllä sinulla on vertailupohjaa, miten hän käyttäytyy muille? Itse olen ihastuneena niin hermostunut/jännittynyt että aloitteen tekeminen on aivan tuskallisen vaikeaa. AInoat tilanteet, joissa minä uskallan tehdä aloitteen, on kun mies on ns. turvallisessa paikassa (ilman yleisöä siitä voi luontevasti ja nopeasti myös poistua).