Olen vuoden ajan ollut kiinnostunut eräästä miehestä. Juttu lähti alkuun yhden illan jutusta, joita meillä on sen jälkeen ollut useampiakin. Olemme pitäneet yhteyttä Facebookissa jutellen melko paljon, vaikkakin joskus yhteydenpidossa on ollut taukoja. Olemme aloittaneet keskusteluja vuorotellen ja tuntuu, että mies tykkää jutella kanssani.
Aluksi en tiennyt, mitä haluan miehestä. Pelkkä seksi kävi minulle vallan mainiosti, koska en kokenut miehen olevan poikaystävämateriaalia. Seksi on intohimoista ja molemmat nautimme siitä. Tykkäämme olla lähekkäin ja höpistä niitä näitä seuraavana aamuna.
Tiedän, että mies on ollut myös kiinnostunut minusta. Melkein heti alussa hän kysyi, mitä haluan hänestä. En silloin osannut vastata kysymykseen. Mies oli pleijeri. Hän ei itsekään tiennyt, halusiko minusta muuta kuin panoseuraa. Kesä meni ilman yhteydenpitoa, koska minua kyllästytti hänen toimintansa.
Syksyllä aloimme taas juttelemaan netissä. Keskusteltiin paljon kaikesta, muttei meistä. Juttu jatkui seksin merkeissä ja netissä jutellessa. Tavallaan se oli molemmille ok. En edelleenkään ollut varma, mitä haluan tai mitä mies haluaa. Jälkeenpäin sain kuulla, että hän tykkää minusta. On tykkännyt jo kauan, muttei taida pystyä sitoutumaan heti. Annoin aikaa. En vaatinut mieheltä mitään. Juttu jatkui samalla tavalla kuin ennen eli seksin parissa. Jos olimme jossain samaan aikaan juhlimassa, molemmat tiesivät heti etukäteen, miten ilta tulisi päätymään. Jomman kumman luokse siis. Se oli jollakin tavalla jännittävää ja intohimoista. Tavallaan nautin tästä suunnattomasti.
Olen kuitenkin rakastunut tähän mieheen. Haluaisin saada hänet itselleni. Olen kuitenkin odottanut jo kauan. Lopetin aloitteellisen yhteydenpidon. Mies on ollut nyt se aloitteellinen osapuoli. En halua olla yhteydessä tai jatkaa samalla tavalla, koska ei tilanne tulee muuttumaan koskaan muuten. Mies saa jatkaa kissa- ja hiirileikkiä. En halua olla enää hänelle itsestäänselvyys. Mies tykkää minusta, mutta vakiintuminen on hankalaa.
En aio enää jatka tätä. Seksiä en siltikään haluaisi lopettaa. En pysty vastustamaan tätä miestä.
Mitä mieltä olette tilanteestani? Pitäisikö antaa miehen vaan olla? Huomaisiko hän sen jälkeen, mitä on menettänyt? Mitä ylipäänsä tekisitte tilanteessani?
Niin hankalaa, niin hankalaa
5
442
Vastaukset
- 7+17
vai että oikee rakastunut?
miehelle ei olis vakiintumisessa ongelmia jos sitä oikeasti SINUN kanssa haluais. vaan kun ei halua.
mitä sä kuvittelet yhenyön jutuista seuraavan? panokaveri sä sille vain olet, ja se mukava jutustelua ja "mä tykkään susta" -lässytykset ovat pelkkiä peliliikkeitä pitää sut varmana panona. hyvin näyttää toimivan
hahhahahahh - no nyt...
Mun on pakko kysyä, että on kyseessä JR Helsingistä? 39-vuotias.
- Ap-
Ei tosiaankaan. Aika rutkasti nuorempia tapauksia olemme.
- toinenkinnn
Voi sentään, olen hiukan samanlaisessa tilanteessa. Tosin meidän juttu on jatkunut vasta muutaman kuukauden. Mutta tunteesi miestä kohtaan kuulostavat tutuilta.
Olet mielestäni pelannut hyvin, jos olet antanut aikaa ja ollut kärsivällinen etkä ole tyrkyttänyt seuraasi miehelle aina väkisin. Ja jos mies ei ole valmis sitoutumaan, ei asialle oikein mahda mitään. (voin sanoa kokemuksesta, että semmoisesta ei seuraa hyvää.) Jos mies epäröi sitoutumisen kanssa, niin hänen mielensä ei välttämättä tule muuttumaan koskaan. Mies pysyy ikuisesti vapaudenkaipuisena sinkkuna tai vaikka alkaisi seurustelemaan, hetken päästä ahdistus valtaisi mielen ja hän lähtisi pakoon. Näin minulle kävi erään miehen kanssa tässä aikoinaan, joka sanoi jatkuvasti tykkäävänsä minusta, mutta ei ollut valmis sitoutumaan.
Sinulla on selkeästi tunteita miestä kohtaan ja helposti satutat itseäsi pelaamalla hänen peliään. Neuvoisin sinua tapailemaan muita miehiä ja yrittää suhtautua häneen vähemmän kiintymyksellä. Yritä katsoa ympärillesi ja selvittää, mitä muuta elämällä on tarjota sinulle. Mies varmasti tykkää sinusta kuten on sanonut. Mutta mikäli hänelle on vapaus noin tärkeää, niin ei hän siitä varmasti hevillä luovu. Luulisi, että viimeistään siinä vaiheessa, jos mies huomaa, että sinulla on muitakin ottajia, hänellä herää saalistusvietti ja haluaa saada sinut itselleen, jos välittää sinusta.
Ja jos saat itsesi jotenkin unohtamaan tunteesi miestä kohtaan, voittehan te tapailla seksin merkeissä jatkossakin. Yleensä se ei vain helposti onnistu. Taistelen itsekin samojen tuntemusten kanssa ja haluaisin antaa miehen mennä menojaan, koska sattuu. Mutta seksi on loistavaa, enkä haluaisi luopua siitä. Joten työstän tässä parhaillaan tuntemuksiani miestä kohtaan ja yritän asennoitua niin, että emme edes sopisi yhteen tosiasiassa ja tunteet häntä kohtaan ovat syntyneet ainoastaan seksin takia, koska naisille käy usein niin. Jos emme olisi harrastaneet seksiä, en olisi niin kiintynyt häneen. Vaikea yhtälö.
Tsemppiä sinulle joka tapauksessa ! Älä riko itseäsi :)- Ap-
Tein oman siirtoni ja poistin hänet puhelimesta sekä Facebookista. Saas nähdä, miten mies reagoi. Varmaan melko hämmentyneet fiilikset, sillä vietimme edellisen yön yhdessä. Mukavaa oli kaikin puolin. Mies ei todellakaan olisi osannut varmaan odottaa tällaista. Ehkä ymmärtää, etten ole mikään itsestäänselvyys. Jossei miehestä kuulu mitään, annan jutun olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141044Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.96960Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79932Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141719- 81690
- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48661Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51651