Mikä vikana?

En nyt tiedä kuuluuko tämä tälle palstalle, mutta en ymmärrä mikä miehiä vaivaa... Olen ollut sinkkuna jo jonkin aikaa, ja sinä aikana tavannut muutaman miehen. Mutta kaikki kuitenkin kaatuu aina kuukauden kahden tapailun jälkeen, kuulen aina saman virren.
Nytkin tapasin puolitoista kuukautta sitten aivan ihanan miehen, tulimme jo heti alkuun hyvin juttuun ja tuntui kuin olisimme tunteneet jo pidempäänkin. Juttelimme paljon kaikesta, kävimme elokuvissa pariin kertaan ja muutama yökin tuli yhdessä vietettyä. Mies oli aivan ihana, hän huomioi minua valtavan paljon kun olimme yhdessä, kun emme nähneet hän lähetti viestejä ja soitteli säännöllisesti, jopa toi minulle tuliaisiakin kun oli parin päivän reissussa... Hän vaikutti oikeinkin kiinnostuneelta ja minä toki olin ja olen edelleen kovin kiinnostunut hänestä. Nyt kuitenkin viikonloppuna, lähdin hänen luotaan käymään kotonani oltuani siellä yön, ja sovimme että näemme illalla, mutta sitten sain sen viestin mitä olen saanut melkein kaikilta, eli: On parempi ettemme tapaa enää. Kun kysyn että olenko tehnyt jotain väärin, niin aina sama vastaus, välitän sinusta todella paljon, olet kaunis, mukava, älykäs ja kaikinpuolin ihannenainen, en vaan usko että pystyn seurustelemaan joten parempi, että lopetamme tämän tässä vaiheessa, koska en halua satuttaa sinua jos en sitten pystykään mihinkään.
En siis ole ihminen, joka painostaa suhteeseen, haluan edetä rauhallisesti ja katsoa mitä tapahtuu, koska en halua ahdistaa ketään. Mutta en kerkiä edes tutustuun mieheen kunnolla kun saan tämän viestin. En myöskään kuulu niihin naisiin, jotka menevät sänkyyn ekoilla treffeillä. Miten kaikilla kohtaamillani miehillä jonka voi olla jokin kammo sitoutua? Mitä vikaa minussa on?
11267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

95% miehistä ei halua sitoutua suhteeseen. Siinä menee oma vapaus tehdä mitä haluaa ja naiselle pitää antaa huomiota, ja vietää aikaa sen kanssa paljon. Ei voi tavata kavereita enään eikä saa mennä baariin iskemään muita naisia. Miehet ei ehkä vaan tykää sitoutua. Ja toiseksi. Ehkä se näki ettei sulta saa pimppiä helposti niin mies perääntyi. Ei halunnut jatkaa koska oli vaan yhen panon perässä.
Itse haluaisin sitoutua mut en oo kai niin hyvännäköinen et naiset olis kiinnostuneet.

Äänestä

Ei sinussa siis mitään vikaa ole

Äänestä

Vaikuttaa siltä että tapailet miehiä joilla vientiä riittää ihan mukavasti. Harvoin sellainen on kovin innostunut sitoutumaan.
Tuskin sinussa mitään vikaa on jos tuollaisia kehuja olet saanut. Olet vain tavannut vääriä miehiä.

Äänestä
  • näinpä, tietysti voi miettiä sattuuko kohdalle vastaeronneita tms sillä hehän eivät pysty heti erottuaan kovin syvällisiin suhteisiin

    Äänestä

miten nopeasti menitte sänkyyn?

Äänestä

Viimeisin on ollut sinkkuna reilu 3 vuotta, eli ei ole vastaeronnut. Ja mentiin sänkyyn muutaman tapailukerran jälkeen. aluksi vain nukuimme yhdessä, mutta kun olin viettänyt hänen luonaan 5 yötä, niin harrastimme seksiä. ja sen jälkeen sitä harrastettiin useinkin... Niin kauan kuin sitä tapailua kesti.

Äänestä
  • Vika ei ole sinusssa vaan suhteen rakentamisessa. Sivusta seuranneena kun mies saa naisen sänkyyn alkaa hän miettiä uutta valloitusta. Kun löydät miehen sieltä mistä sitä vähiten odotan ja ryhdyt rakentamaan siitä suhdetta olet vahvemmalla pohjalla. Seksi ei suhteen rakentamisessa ole tärkein, koska niin miehen kuin naisenkin täytyy tarvittaessa on hiukan vaikeasti tavoiteltava. Tällöin nähdään onko suhteella jatkuvuutta. Ja jos alusta alkaen vastapuoli lupaa ummet ja lammet toiselle on suhde eletty hyvin nopeasti. Suhteeseen täytyy saada hiukan yllätyksellisyyttä mutta oikeassa mittakaavassa. Katsele ympärillesi ja huomaat kuinka maailma ei olekaan yksivärinen. Katsomalla ihmisiä ja samaistumalla heidän ajatuksiin löydät hetkessä sen oikean rakkaan rinnallesi.
    Oikea rakas on lähempänä kuin luuletkaan ja se yllättää ennenkuin itse tajuatkaan.

    Äänestä

  • Ei se ole mitään sitoutumisen kammoa vaan naisten kammoamista. Tiedätkö miten paljon mahtavampaa elämä on silloin, jos onnistuu elämään ilman parisuhdetta ja saa silti naisia, ystäviä, rahaa ja menestystä.

    Liian usein miehen itsenäisyys ja se, että mies on todella löytänyt sen, mitä haluaa, leimataan sitoutumisen pelkäämiseksi.

    Jos sinä tilaat ravintolassa sisäfileen sen sijaan että söisit risottoa, niin oletko sinä risottokammoinen?

    Äänestä

Sussa on se vika, että ihastut miehiin, joihin kaikki muutkin ihastuvat.

Miehet ovat moniavioisia olentoja luonnostaan. Tällä miehellä on elämä elettävänään ja hän toimii viisaasti. Hän pitää hauskaa eri naisten kanssa ja toteuttaa miehuuttaan. Siinä ei ole mitään pahaa. Hän sentään osoitti ritarillisuutta kertomalla sinulle, ettei halua satuttaa sinua.

Hän luultavasti menee parisuhteeseen joskus, mutta nyt hän toimii viisaasti.

Vika siis on siinä, että tosiaan deittailet liian kova tasoisia mehiä, joille sinä et ole mikään ykkösvaihtoehto. Koita löytää vähän lähempänä tasoasi olevaa urosta ja sellaista, joka ei paljoa seurustele ja joka tyytyy parisuhteeseen. Nekin miehet ovat tosi kilttejä ja huomaavaisia - yleensä juuri ne. Nämä miehet ovat niitä, jotka eivät tule baarissa juttelemaan sinulle vaan vilkuilevat kauempaa ja ehkä väistävät vähän katsettakin.

Äänestä

Annatko jokaiselle miehelle pimppiä heti viikon tapailun jälkeen. Ehkä kannataa pihdata pari kolme kuukautta ja katsoa et haluuko mies parisuhteen ja sitoutua.
Sana leviää et sulta saa piparia heti 5 päivän tapailun jälkeen ja miehet tulee iskemään sua ja jättävät heti kun alat puhumaan seurustelusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


minussa1 kirjoitti:

En nyt tiedä kuuluuko tämä tälle palstalle, mutta en ymmärrä mikä miehiä vaivaa... Olen ollut sinkkuna jo jonkin aikaa, ja sinä aikana tavannut muutaman miehen. Mutta kaikki kuitenkin kaatuu aina kuukauden kahden tapailun jälkeen, kuulen aina saman virren.
Nytkin tapasin puolitoista kuukautta sitten aivan ihanan miehen, tulimme jo heti alkuun hyvin juttuun ja tuntui kuin olisimme tunteneet jo pidempäänkin. Juttelimme paljon kaikesta, kävimme elokuvissa pariin kertaan ja muutama yökin tuli yhdessä vietettyä. Mies oli aivan ihana, hän huomioi minua valtavan paljon kun olimme yhdessä, kun emme nähneet hän lähetti viestejä ja soitteli säännöllisesti, jopa toi minulle tuliaisiakin kun oli parin päivän reissussa... Hän vaikutti oikeinkin kiinnostuneelta ja minä toki olin ja olen edelleen kovin kiinnostunut hänestä. Nyt kuitenkin viikonloppuna, lähdin hänen luotaan käymään kotonani oltuani siellä yön, ja sovimme että näemme illalla, mutta sitten sain sen viestin mitä olen saanut melkein kaikilta, eli: On parempi ettemme tapaa enää. Kun kysyn että olenko tehnyt jotain väärin, niin aina sama vastaus, välitän sinusta todella paljon, olet kaunis, mukava, älykäs ja kaikinpuolin ihannenainen, en vaan usko että pystyn seurustelemaan joten parempi, että lopetamme tämän tässä vaiheessa, koska en halua satuttaa sinua jos en sitten pystykään mihinkään.
En siis ole ihminen, joka painostaa suhteeseen, haluan edetä rauhallisesti ja katsoa mitä tapahtuu, koska en halua ahdistaa ketään. Mutta en kerkiä edes tutustuun mieheen kunnolla kun saan tämän viestin. En myöskään kuulu niihin naisiin, jotka menevät sänkyyn ekoilla treffeillä. Miten kaikilla kohtaamillani miehillä jonka voi olla jokin kammo sitoutua? Mitä vikaa minussa on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu